Melkein valmista!

Koska minulla ei ole enää koulua (vein todistusanomuslomakkeen tänään!) ja töitäkään ei ole tarjottu sitten sen tapauksen, jossa paljastui, ettei firmalla ollut aikomustakaan maksaa palkkaa, minulla on ollut yllin kyllin aikaa editoida käsikirjoitustani. Ja kyllä minä olen editoinutkin. Kynä sauhuten. Puhun siis nuortenkirjakässäristäni, kuten yleensäkin. Yleensä vain puhun siitä kertomatta mitään, mutta jos jotakuta kiinnostaa, kyseessä on siis realistinen, tähän maailmaan ja Pohjois-Suomeen ja kuvitteelliseen pikkukaupunkiin sijoittuva tarina, jonka päähenkilönä on hiukan yliherkkä nuori tyyppi.

Se ei vieläkään ole täydellinen, mutta kuitenkin... uusin versio on valmis! Ehdin editoida sen siinä ajassa, kun olen odottanut NVL:n kriitikon palautetta. Joka ei siis ole vieläkään tullut, vaikka lähetin tekstin arvostelupalveluun melkein kaksi kuukautta sitten.

Nyt olen ehkä suuruudenhullu, mutta... aion lähettää käsiksen kustantamoon kesä- tai heinäkuussa. Ainakin yhteen. Siihen, josta joskus sain palautetta ja korjausehdotuksia. En tietenkään odota, että he muistaisivat käsistäni enää, vaikka se olisi hauskaa. Silloin käsikirjoitus pääsisi ehkä luettavaksi nopeammin. Tai sitten ei. En tiedä. Tämä on vain arvailua. En tiedä mitään kustantamojen toimintatavoista. Lisäksi mietin, olenko ihan idiootti, jos tarjoan kolmennen kerran samaan tarinaan pohjautuvaa käsistä samaan kustantamoon. Kai nekin siellä jo kyllästyvät. Onneksi siitä on kulunut jo aikaa, kun viimeksi (viime vuonna) kokeilin lähettää jotain kustantamoon, että en sentään joka kuukausi ole jotain tyrkyttämässä. Saarikosken kilpailuun lähettämääni juttua ei lasketa. Sitä paitsi se oli eri kustantamo.

Olen kuitenkin jo mietiskellyt, millaisen saatekirjeen kirjoittaisin. Kannattaisiko mainita, että he ovat joskus kommentoineet tekstiäni ja nyt tarjoan uutta versiota? Ehkä. En vain tiedä, kuulostaako se epätoivoiselta oljenkorsiin takertumiselta. Olen muutenkin surkea kirjoittamaan saatekirjeitä. Siksi yritän pitää ne mahdollisimman lyhyinä. En myöskään ole kovin hyvä markkinoimaan itseäni tai kirjoituksiani, vaikka uskonkin niihin.

Ensin kuitenkin odotan vielä palautteita ja teen ehkä joitakin viilauksia. Jos NVL:stä nyt tulee tässä vaiheessa kritiikki, jossa sanotaan, että "vaihda päähenkilö", niin sitten en ala.

Mikä tässä uudessa versiossa on sitten "uutta" vanhaan verrattuna?

- Päähenkilö ei ruikuta ihan yhtä paljon.
- Hänen äitinsä on vähän mukavampi. Yritin, mutta ei hänestä mitään pullantuoksuista kotiäitiä tule. Vähän mukavampi hänestä kuitenkin tuli. En tiedä, onko hän vieläkään sellainen äitihahmo, joka menisi läpi, mutta ei hän niin kamalakaan enää ole. Hän on silti aika omituinen. En vain halunnut pelkistää häntä ihan tavalliseksi, varsinkin kun päähenkilön ja hänen äitinsä väliset konfliktit ovat osa juonta. Syy siihen, että jauhan tästä hahmosta nyt on se, että olen silti vähän huolissani.
- Olen poistanut tekstiä. Edellisessä versiossa oli noin 76 000 sanaa, nyt niitä on noin  52 000. En päässyt ihan tavoitteeseeni poistaa puolet. Olen kuitenkin poistanut melkein kaikki turhat sivujuonet.
- Käsiksessä on yksi henkilö lisää. Tämä nyt on vähän ristiriidassa sen kanssa, että minun piti poistaa eikä lisäillä, mutta en voinut itselleni mitään
- Olen korjannut juonta, jonka puutteesta / käsiin leviämisestä olen saanut aiemmin palautetta.
- Loppuratkaisu on eri.
- Nimi on eri. Ei kovin paljon. Myös päähenkilön nimi oli eri. Se oli ennen liian erikoinen.

Joka tapauksessa voisin pitää tästä hetken tauon ja alkaa suunnitella uutta projektia. Tai no, jonkin vanhan jatkamista. Niitähän minulla on yllin kyllin, mutta mikään niistä ei täysin inspiroi... Selkokirjan kirjoituskilpailu kiinnostaisi, mutta sen kanssa alkaisi tulla aika kiire!

Ps. Jos jotakuta kiinnostaa värkkäämäni uusi headeri, niin sen kuvat olen ottanut lempikaupungistani Tukholmasta. Paitsi viimeisen, joka on Lidingöstä Millesgårdenista.

Kehittyykö kirjoittajana? Tekstinäytteitä eri vuosilta.

Olen mainostanut, että en harrasta provoilua. Taisin vähän valehdella, otsikko on provosoiva. Kaikki kirjoittajathan nyt vastaavat kysymykseen, että totta kai! Mikä idea kirjoittamisessa muuten edes olisi - tai ainakaan sen harjoittelemisessa?

En tiedä olenko kehittynyt kirjoittajana viime vuosina. Toivottavasti. Tästäpä keksinkin hassunhauskan postausaiheen, vaikka minun ei pitänyt postata tänään enää mitään. (Voi olla hauska vain minun mielestäni.) Laitan tänne muutaman tekstinäytteen eri vuosilta ja kysyn muiden mielipidettä! Onko mitään kehitystä tapahtunut? Vai voiko sellaista lyhyistä pätkistä edes sanoa? Vai kiinnostavatko muiden tekstinäytteet ylipäätään?

Voin sanoa, että yksi näistä on mielestäni niin uskomatonta roskaa, että ihmettelen, miten se on säilynyt tallessa. Yksi näytteistä on vuodelta 2002, jolloin aloittelin kirjoitusharrastustani, yksi vuodelta 2007, yksi vuodelta 2008 ja yksi vuodelta 2009/2012. Nämä eivät ole aikajärjestyksessä, koska olisi hauskaa, jos joku arvaisi, mikä teksti liittyy mihinkin vuoteen. Valitsin näytteet hiukan summanmutikassa sillä perusteella, etteivät ne paljasta mitään hirveän olennaista.

Näyte 1, käsikirjoituksesta:

Valo.

Liian kirkas valo.

Se tulvi sälekaihdinten raoista huoneeseen. Vedin peiton pääni yli ja yritin uskotella itselleni, ettei valoa ollut olemassa.

Älä ole valo.

Mutta valo oli. Valo sattui. Valo oli kipeä. Puristin silmäluomet niin tiukasti kiinni, että silmäkuoppiin sattui.

Pääni oli jyskyttävä vesimeloni. Olin varma, että se halkeaisi kohta. Sen sisältö valuisi lattialle. Ajatus oksetti. Tai ehkä oksetti muuten vain. Kipu oli viiltävä, se alkoi ohimoilta, jatkui silmäkuoppien alle ja sieltä takaraivoon. Pienikin liike sai sen yltymään. 

Valo ei mennyt pois.

Näyte 2, mahdollisesti novellista:

Heia tuli. Se soitti ovikelloa ja sen tulon tiesi jo siitä, koska kukaan ei soittanut ovikelloa sillä tavalla. Tim päästi hänet sisään ja kertoi ettei Joe ollut kotona. Heia sanoi että tiesi sen ja selitti että oli tullut hakemaan vain  jotain juttua jonka oli viimeksi käydessään unohtanut. Se hävisi Joen huoneeseen eikä viipynyt siellä kauaa, vaan tuli melkein heti takaisin sulkien jotain virkattuun laukkuunsa. Heialla oli aina jotain virkattua, räikeää ja raidallista. - - hän oli enemmän kivan näköinen kuin kaunis, ja hän muutti mieltään ja mielialaansa kaiken aikaa. Nyt hän oli oikein hyvällä tuulella ja hymyili Timille oikein nätisti.

Näyte 3, novellista:

    Talvi ja Vieno olivat ystäviä, mutta heillä oli pelonero.

    Vieno pelkäsi sudenkorentoja.

    Talvi antoi niiden kantaa hiuksiaan.

    Vieno pelkäsi, että sudenkorennot ompelisivat hänen silmänsä kiinni hänen nukkuessaan.

    Talvi tiesi, että ne jättäisivät hänet rauhaan.

    Talvella ja Vienolla oli yhteinen uni, mutta he näkivät sen eri paikasta.

Näyte 4, käsikirjoituksesta:

X jakoi soppaa torilla.

”Anna mullekin”, sanoin.

”Tää on tarkoitettu vähäosaisille.”

”Mut enhän mä osaa oikeen mitään.”

”Ei se nyt sitä tarkoita”, se huokaisi.

 Kaikenlaista sitä on tullut kirjoitettua vuosien aikana. Osa on käyttökelpoista ja osa ei... Hei, laittakaa muutkin näytteitä eri vuosilta! Minä olisin halunnut laittaa tänne yhden ala-asteen kirjoituksen, mutta se ei ollut saatavilla. Se meni kuitenkin jotenkin näin: Kilpikonna Kalle lähti maailmalle, joutui kauppaan ja kolikkona vanhan rouvan kukkaroon. Lopulta hänestä tuli taas kilpikonna Kalle.

Välttelen

Välttelen kirjoittamista. (Vaikka eilen sain kirjoitettua yhden uuden pätkän!) Välttelen myös siivoamista. Päivitin sen sijaan profiiliini hieman tietoja lempimusiikistani ja lempikirjoistani. En ole aiemmin listannut sinne mitään, koska tuskinpa sinne moni eksyy. Itse käyn joskus vilkaisemassa "uusien ihmisten" profiileja, mutta unohdan ne sitten.

Omien lempikirjojen listaaminen on yllättävän vaikeaa. Lopulta sain pähkäiltyä jonkinlaisen lempikirjojeni listan: Harry Potter, Me kolme ja jengi, Tuntematon sotilas, Juuret, Linnunradan käsikirja liftareille, Nälkäpeli, Taru sormusten herrasta, Forsytein taru I-II, Ennen päivänlaskua ei voi, Ykä yksinäinen, Kaupungin kaunein lyyli, Joutavuuksien jumala, Love story, Sähkökissa, Veljeni leijonamieli.

En tiedä kuinka katu-uskottava tämä lista on, mutta en piittaa. Tärkeintä on, että itse pidän näistä kirjoista. Ja monista muista.

Siivoamisen lisäksi voisin vältellä myös uutisia. Viimepäivien uutiset ovat niin masentavia.

Author's cut

Kaikki tietävät, mikä on director's cut, mutta entäpä jos olisi myös author's cut?

Elokuvista julkaistaan usein ohjaajan versioita, jotka ovat pitempiä kuin leffateattereihin päätyneet versiot, ja joiden loppuratkaisukin voi poiketa alkuperäisestä julkaisusta. Joskus todella harvoin director's cut voi olla myös lyhyempi kuin teattereihin leikelty versio. Elokuvien ohjaajaversioita julkaistaan nähdäkseni siksi, että niillä halutaan kääriä lisää rahaa. Varmasti joskus on myös kyse ohjaajan vilpittömästä taiteellisesta halusta tuoda julki oma versionsa.

Author's cut olisi tietysti se kirjan versio, josta kustannustoimittaja ei olisi napsinut sivuja ja ehkä jopa henkilöitä ja muuta sisältöä pois. Monet nuortenkirjat esimerkiksi sisältäisivät luultavasti enemmän kiroilua ja niissä olisi enemmän onnettomia loppuja, jos kirjailija olisi saanut päättää. Voisi ajatella, että mitä kuuluisampi kirjailija on, sitä helpommin hän saa oman tahtonsa läpi. Asia ei kuitenkaan ole näinkään. Vaikka olisit Torey Hayden, et välttämättä saa kaikkia kirjojasi julki *, puhumattakaan siitä, että kirjoja ei tarvitsisi muokata kustannustoimittajan ehdotusten perusteella.

Author's cutejakin on olemassa, minulle selvisi, kun kolusin nettiä. Kovin yleisiä ne eivät ole, eikä sana ole yleisesti käytetty. Tähän on ehkä hyvä syy. Kirjat ilmestyvät luultavasti enimmäkseen sellaisessa muodossa, jonka kirjailija hyväksyy lopulliseksi muodoksi. Sitä paitsi toisin kuin elokuvien kanssa, uskon, että lukijat vain suuttuisivat, jos kirjasta ilmestyisikin toinen, erilainen versio. Kumpi on oikea? kaikki kuitenkin kysyisivät.

Ajatus on kuitenkin kiehtova. Jos olisin kuuluisa kirjailija, tai ylipäätään kirjailija, minua kyllä kutkuttaisi laittaa kirjastani vaikkapa nettiin Author's Cut. Epäilen, että lukuprosentti jäisi alhaiseksi, mutta voisihan se olla hauskaa.

* Torey Haydenin Sähkökissa, joka on loistava kirja, ilmestyi jo 1999 Suomessa, mutta Haydenin kustantaja suostui julkaisemaan sen englanniksi vasta 2008. Ihmeen paljon tätä on netissä haukuttu, en tiedä miksi. Minusta kirja on loistava ja näyttää, että Hayden osaa kirjoittaa myös fiktiivisiä teoksia.

Mikä on pinnalla?

En ole kirjoittaessani miettinyt koskaan sitä, mikä olisi "muodissa". Se on mielestäni mahdotonta, koska kirjaa ei voi kirjoittaa sekunnissa, ja sitten kun se on valmis, jokin muu onkin jo muodissa. Sikäli mikäli kirjojen yhteydessä voi puhua muoti-ilmiöistä. Kuitenkin joskus tuntuu, että samantyyppisiä kirjoja ilmestyy tiuhaan tahtiin. Nyt esimerkiksi dystopioita tuntuu ilmestyvän kuin sieniä sateella. Plop plop plop. Onko niitä aina ilmestynyt niin paljon? Ehkä minä olen vain herännyt niiden olemassaoloon vasta nyt. Kun listaa viime vuosien dystopioita, ilmiö vaikuttaa kuitenkin todelliselta.

Olen lukenut viime aikoina Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian (2008-2010) ja Ally Condien Tarkoitetun (2010, suom. 2011). Kotimaassa on ilmestynyt ainakin Anne Leinosen ja Eija Lappalaisen Routasisarukset (2011) ja Laura Lähteenmäen North end (2012), joita en ole lukenut. Jos olen oikein ymmärtänyt, myös Salla Simukan Jäljellä (2012) on jonkinlainen dystopia ja Teoksen fantasia- ja scifikirjoituskilpailun voittanut Emmi Itärannan Teemestarin kirja (2012) sijoittuu sekin tulevaisuuden diktatuuriseen yhteiskuntaan.

Jatkuuko tämä dystopiavillitys vielä pitkään ja mikähän mahtaa olla seuraava suosioon nouseva genre? Ei kiitos enää vampyyreitä. Tein niistä jo graduni, älkää kiusatko minua vampyyreillä vähään aikaan.

Kirjojen muoti-ilmiöillä voi olla väliä siinä vaiheessa, kun tarjoaa tekstiään kustantamoon. Kaikki aiheet eivät vain myy kaikkina aikoina. Itse olen ollut hiukan huolissani realististen nuortenkirjojen puutteesta. Minulla ei ole mitään scifiä tai fantasiaa vastaan, päinvastoin. En kuitenkaan jaksa itse kirjoittaa sellaista. Kirjoitan nimenomaan nuorille suunnattua realistista proosaa. (No, tapahtumien realistisuudesta voi olla aina eri mieltä.) Onko tämä vain minun mielikuvitustani, vai julkaistaanko sitä poikkeuksellisen vähän? Päätin tutkia asiaa kolmen suuren kustantamon sivuilta kotimaisen kirjallisuuden kantilta. Selvät lastenkirjat jätin pois laskuista.

WSOY. Kustantamon nuortenkirjauutuuksien joukosta ei löydy yhtään kotimaista realistista nuortenkirjaa. Paitsi pari hevoskirjaa, mutta ne ovat mielestäni hiukan omanlaisensa genre.

TAMMI. Tammen sivuilta löytyy yksi vuonna 2012 julkaistu nuortenkirja, jonka voi luokitella realistiseksi. (Marko Kitin Oliivityttö.) Muut tulossa olevat nuortenkirjat edustavat fantasiaa.Tosin täytyy myöntää, että en ole ihan varma, minkä ikäisille pari tulossa olevaa Musta kaista -kirjaa on suunnattu.

OTAVA. Otavan sivut ovat sen verran ärsyttävät, että siirryin suosiolla katsomaan suoraan syksyn 2012 esitettä. "Lasten- ja nuortenkirjat" sivuilta löytyy ylipäätään yksi ainut nuortenkirja - fantasiaa. Mutta mitä! Otava huijaa. Ei nuortenkirjoja julkaistakaan ihan noin vähän. He vain ovat pistäneet kaikki nuortenkirjansa nuoret aikuiset -kategoriaan. Esimerkiksi Mila Teräksen Perhosen varjon, jonka päähenkilö on 14. Kirjailija on varmasti tyytyväinen siihen, että kirja on luokiteltu "nuorille aikuisille" suunnatuksi. Mutta mikä nuortenkirjallisuudessa on vikana? Otavan esitteestä löytyy myös Terhi Rannelan Yhden promillen juttuja, joka on myös laitettu nuorille aikuisille kategoriaan. Kaikki muut kirjat ovat käännöskirjoja ja fantasiaa. Korjaus: Oli siellä lasten- ja nuortenkirjat kategoriassa yksi realistinenkin kirja, se oli mennyt minulta jotenkin ohi.

Äkkiseltään löysin siis tänä vuonna julkaistuja tai tulossa olevia realistisia nuortenkirjoja kolme kappaletta. Ei kovin paljon, vai mitä? Okei, kolmen kustantamon otanta on minimaalinen, ja luultavasti silmäni eivät edes huomanneet kaikki kirjoja. Vilkaisin vielä nopeasti Kariston sivuja. Heiltä löysin ainakin kolme realistista nuortenkirjaa, jotka ovat ilmestyneet / ilmestyvät vuonna 2012. Hyvä Karisto! Täytyy vielä mainita, että Gummeruksen sivuilta ei löytynyt uutuuksien joukosta yhtään ylipäätään kotimaista lasten- tai nuortenkirjaa. Voihan toki olla, etteivät he vain ole päivittäneet sivujaan, mutta käsittääkseni Gummerus ei muutenkaan ihan hirveästi panosta nuortenkirjallisuuteen. Monet kustantajat eivät ylipäätään julkaise lanukirjallisuutta, koska he julkaisevat vain "yleistä kaunokirjallisuutta". Tällaisia ovat ainakin Like ja Siltala, eivätkä Teos, Sammakko tai Nemokaan juuri nuortenkirjoja julkaise muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Joka tapauksessa näyttää olevan meneillään fantasian valtakausi!