“I don't believe in the kind of magic in my books. But I do believe something very magical can happen when you read a good book.” - J. K. Rowling

tiistai 28. helmikuuta 2017

Kirja-arvonta!



Haluaisitko lukea Hylättyjen lasten kaupungin, mutta et ole vielä saanut sitä käsiisi? Arvon blogissani yhden kirjan ja sujautan mukaan muutaman kirjan maailmaan sijoittuvan kortin.



Voit osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen. Jos blogistasi ei löydy sähköpostiosoitetta, jätä se myös kommenttiin, sillä otan voittajaan yhteyttä sähköpostilla. Jos et pysty jättämään kommenttia, voit osallistua myös lähettämällä sähköpostia yhteystiedot -välilehdeltä löytyvään osoitteeseeni.

Arvonta-aika päättyy 13.3. klo 18.00

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Työhuone

Jokin aika sitten kirjoittajat esittelivät blogeissaan työhuoneitaan. Vaarna aloitti kertomalla unelmien työhuoneestaan täällä, ja sittemmin esimerksi Jenna Kostet esitteli omaansa täällä ja Afeni täällä. Myös Kahvia ja kirjaimia blogissa tartuttiin aiheeseen. Varmasti jokunen meni ohi, joten ilmianna työpisteesi kommenteissa, on mielenkiintoista nähdä miten muut työskentelevät! Työtapoja on niin monta kuin kirjoittajaakin. Jotkut kirjoittavat kotona, joillakin on oikea työhuone, jotkut kirjoittavat ulkona ja kahviloissa, koko kaupunki työhuoneenaan.

Pistin oman työtilani uusiksi vähän aikaa sitten. Olen aikojen saatossa kirjoittanut monenlaisissa paikoissa.  Perus työpöytä + hyvä tuoli tai keittiönpöytä on minusta toimivin. Lattialla kirjoittaminen oli ehdottomasti huonoin vaihtoehto. Muuttaessani Oulusta Helsinkiin jätin lähes kaiken omaisuuteni taakseni ja elin jonkin aikaa ilman huonekaluja, joten lattia tuli tutuksi. Minulla oli joskus siitä kuvakin blogissa, mutta se on kadonnut jonnekin.


Minun nykyinen "työhuoneeni" on oikeasti työnurkka, mutta se on kivasti ikkunan ääressä. Keväisin ja kesäisin ulkoa kuuluu uskomaton lintujen konsertti. Tätä ikkunaa ei tosin saa auki, koska ikkunalauta toimii työpöydän jatkeena ja siinä on kasta taustatutkimuskirjoja ja tuttujen kirjailijoiden teoksia.

Uusi työpöytäni on ihana. Se on hiukan korkeampi kuin edellinen, ja ennen kaikkea levempi ja syvempi, niin että siihen mahtuu enemmän asioita ja näppäimistökin mahtuu kunnolla pöydälle. Siinä on myös kolme söpöä lipastoa. Työpötä on Ikeasta. Istuimena minulla on satulatuoli, joka olisi vallan ergonominen, jos en yrittäisi istua siinä väärin. Tarvittaessa pöydällä mahtuu myös kirjoittamaan käsin tai pitämään teekuppia.

Teekuppi! Olennainen asia kirjoittavalle ihmiselle, eikö? Useimmiten juon kuusenkerkkäteetä tai inkivääriteetä. Kuvasta puuttuu uusi ostos, teehaudutustiimalasi. Pöydältä löytyy myös orkidea, kliseinen mutta itselleni tärkeä tsemppikortti, kynttilä, kynäteline. Keskusyksikkö on piilossa pöydän alla, samoin siellä majailee johtohelvetti, jota ei kannata tutkia tarkemmin. Jos jollakin on vinkkejä johtojen taltuttamiseen, saa kertoa.

Liitutaulu on myös olennainen osa. Sille on hauska kirjoittaa muistiinpanoja. Siellä on jo ainakin vuoden ollut kaksi sanaa, joista minun on pitänyt kirjoittaa. Että en tiedä toimiiko se. Mutta eipähän ainakaan unohdu.

Kuvassa ei näy tulostin ja skanneri ja kansiot, joissa säilytän tulostettuja varmuuskopioita.

Siististä työhuoneesta on itselleni iloa, mutta loppujen lopuksi työpiste luo vain puitteet. Kirjoittajan tärkein työhuone on hänen päänsä, luulen, ja se on itselläni hyvin usein kaaoksen vallassa.

torstai 16. helmikuuta 2017

Valmis

Hylättyjen lasten kaupunki on ollut nyt ulkona noin viikon. En ole vielä ehkä oikein ehtinyt sisäistää asiaa. Nyt kun toinen kirja on ulkona, iskeekö tyhjyys? Toivottavasti ei. Uskon, että se, että työn alla on jo seuraava teksti, auttaa. HLK:n viimeisin versio syntyi jälkeen päin ajateltuna suht helposti, sillä kustantaja ei vaatinut suuria muutoksia.

Mitenkään nopeasti se ei kyllä löytänyt tietään kovien kansien väliin: Kirjoitin ensimmäisen version vuonna 2003 ja jätin tekstin sikseen. Viimeisin versio, jota tarjosin kustantajalle, syntyi 2015-2016. Onko vuoden 2003 ja 2016 versiolla jotain tekemistä keskenään? Ei juuri. Onko perusteltua edes puhua samasta käsikirjoituksesta? En tiedä. Joka tapauksessa kirja on nyt ulkona, eikä lausettakaan siitä voi enää muuttaa. Se on valmis. Se on lopullisesti valmis, ja lukijat saavat tehdä siitä omia tulkintojaan.

Haastatavinta editoidessa kässäriä kustantajalle viime kevään ja syksyn välillä olivat kuvat. Olin saanut päähäni, että Hylättyjen lasten kaupunki täytyy kuvittaa. Kirjoittamisen ohella toinen suuri kiinnostuksenkohteeni on aina ollut piirtäminen. Mitä vanhemmaksi olen tullut ja mitä enemmän olen kirjoittanut, sitä vähemmän olen piirtänyt. Nuorempana piirsin paljon. Jotenkin vain tuntui, etten voinut keskittyä molempiin ja oli tehtävä valinta, joka taisi enimmäkseen olla alitajuinen: keskityin kirjoittamiseen.

Työn alla
Kirjoittamisessa tunsin olevani parempi ja se veti minua puoleensa. Nykyään harrastan metalligrafiikkaa, joka tuo mukavaa vastapainoa kirjoittamiselle ja arjelle. Koska kurssia on kerran viikossa, sille tulee varattua aikaa. HLK:hon halusin muutaman piirroksen, joten väänsin niitä koko syksyn. Piirroksia on vain muutama, mutta koska olen ilmeisesti vielä hitaampi piirtämään kuin kirjoittamaan - jos se ylipäätään on mahdollista - siihen meni aikaa. Enemmän aikaa kuin itse tekstin editoimiseen!

Hylättyjen lasten kaupunki ei ole kuvitettu kirja, mutta se on kirja, jossa on muutamia kuvia. Ei kovin paljon, jotta lukijat voivat muodostaa oman kuvansa kaupungista ja Mikosta ja Olasta ja kumppaneista. Minun, kirjoittajana, ja lukijoiden mielikuvat asioista voivat poiketa tyystin toisistaan, ja ymmärrän sen. Jotta kansi ja piirrokset olisivat synkassa, minulle ehdotettiin, että kokeilen myös kannen tekemistä. Koska en suinkaan ole graafikko, se oli todella jännittävää ja stressaavaakin. Oman kirjan kuvittaminen oli joka tapauksessa todella hieno kokemus ja olen onnellinen, että sain siihen mahdollisuuden.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Hylättyjen lasten kaupunki on ilmestynyt!

Hylättyjen lasten kaupunki on nyt ilmestynyt! Keskiviikkona sain viestin, että kirja on tullut painosta ja perjantaina sain hakea pahvilaatikollisen tekijänkappaleita itselleni.


On ihanaa saada oma kirja käpäliinsä, tuntea uuden paperin tuoksu ja selailla sivuja. Olen onnesta sykkyrällä, kuten varmasti jokainen, joka saa oman kirjalapsosensa syliinsä. Toivottavasti kirja löytää lukijoita ja lukijat kirjan.

Jos haluat livahtaa katsomaan salaperäistä kaupunkia ja nähdä, miltä Jättilokku näyttää, tartu tähän kirjaan!

Hylättyjen lasten kaupunki Goodreadsissa.

ps. Järjestän mahdollisesti myöhemmin kirja-arvonnan blogissani, kannattaa seurailla!

perjantai 3. helmikuuta 2017

Kirjat herättävät edelleen tunteita

Kirjojen polttaminen ei jäänytkään ysärille.

Eilen vietettiin kansainvälistä Harry Potter Book Nightia. Halusin kirjailijaksi jo ensimmäisellä luokalla, mutta en tiedä olisinko alkanut kirjoittaa niin vakavissani, ellen olisi 12-vuotiaana löytänyt pottereita. Kun jossain kysyttiin, kuka haluaisit olla yhden päivän ajan, jos saat valita, minä olisin halunnut olla J. K. Rowling. Halusin tietää, miltä tuntuu osata kirjoittaa jotain sellaista kuin J. K. Rowling. Ensimmäiset tekstini olivat aikamoisia potterkopioita.

Harry Potter Book Nightin takia kiinnitin tavallista enemmän huomiota pottereihin liittyviin uutisiin ja huomasin, että pottereita pistetään edelleen palamaan. Vaikka tavoite varmaan on päinvastainen, niin se, että kirjat voivat edelleen saada niin isoja tunnereaktioita aikaan, on ehkä merkki  kirjailijan onnistumisesta.

(Pidän kirjojen polttamista järjettömänä touhuna. Joskus minun on tehnyt mieli nakata jokin kirja lattialle, mutta että aletaan sensuurimielessä tekemään kirjarovioita, sitä on vaikea ymmärtää ja se on toisen luokan juttu. Jos jotain tahtoo polttaa, niin omia huonoja tekstejään voi polttaa, vaikka sekin voi kaduttaa jälkikäteen.)

Viimeisimmässä pottereihin liittyvässä rovioinnostuksessa tosin on tainnut ollut kyse enemmän siitä, että kirjailijan mielipiteet eivät ole kaikkia miellyttäneet. Kirjojen polttamisen on varmaan ajateltu oleva sopiva koston väline.

Yleensä kirjoja tosin polttavat ne, jotka eivät niitä ole edes lukeneet, joten lukuinnon säilymisestä se ei ole merkki.