Tekstit

Sadun päivä

Kuva
Myöhäistä Sadun päivää! Tai iltaa.

Olen viettänyt illan tiivisti läppärin ja kirjoituspöydän parissa, muistiinpanoihin, taustatutkimukseen ja korjailuun uppoutuen, mutta sadun päivän tähden aloin muistella lapsuuteni lempisatukirjaa, ja se on luultavasti tässä:


Kyseessä on Andersenin satuja -nimellä ilmestynyt H. C. Andersenin satukokoelma, 1978 vuoden painos, Svend Otto Sørensenin kuvittamana. Rakastin kirjan kuvitusta ja vieläkin se on minusta hyvin vaikuttavaa, vaikka lapsena jotkin kuvat taisivat vähän pelottaakin, kuten suuri ruskea koira, joka kävi maalaamassa ristejä oviin, tai suuri viemärirotta! En ole lukenut näitä satuja aikoihin, enkä tiedä uskallanko käydä niihin nyt aikuisena käsiksi. Entä jos ne eivät enää lumoakaan?

Muistan, että olin myös hyvin kiintynyt erääseen kirjaston tiiliskivimäiseen, vanhaan satukokoelmaan, jonka kannet houkuttelivat minua, ja olisin halunnut lainata sen joka kerta. Yhtään satua en tosin siitä muista, vaikka varmaankin sitä meillä kotona luett…

Pimeyspaniikki

Kun kello soi tällä viikolla ennen seitsemää, ensimmäinen ajatukseni oli apua kuinka pimeää on! Ylös kömpiminen ei tuntunut erityisen houkuttelevalta. Olen yleensä sietänyt pimeää suht hyvin, vaikka jossain vaiheessa vuotta siitä tuleekin yliannostus. Olen kuitenkin enemmän valoisten kesäöiden fani, vaikka lisääntyvä valokin keväällä tuntuu aluksi hankalalta. Kaiketi minun täytyy vain yrittää ajatella asian positiivisia puolia: voi alkaa polttaa kynttilöitä, tunnelmavalot näyttävät paremmalta ja syksyisessä sateessa ja ulvovassa tuulessa on jotakin kiehtovaakin. Sekä tietysti kaikki lehtien värit!

Ja kun ulos sateeseen ei tee mieli mennä, voi hyvällä omalla tunnolla leirityä läppärin luo teemukin kanssa ja kirjoittaa. Kirjoitinkin, novellin, pitkästä pitkästä aikaa, ilman suunnitelmia. Jouluaiheisen, jostakin syystä. Olen siitä melko innoissani, ja kunhan ehdin ottaa sen kunnolla työn alle, siitä voi tullakin jotain - ehkä jouluun mennessä.

Uima-allas keittiössä ja muita virheitä

Kuva
Luin parin kuukauden tauon jälkeen kässärini kokonaan alusta loppuun. Se oli jonkin aikaa lepäilemässä, kun työskentelin toisen projektin parissa. Ja mitä kaikkea huvittavaa omasta tekstistä voikaan tauon jälkeen löytää! Vaikka olin omasta mielestäni käynyt tekstiä läpi tiheällä kammalla, huomiotani ei ollut lainkaan herättäneet mm. seuraavanlaiset seikat:

- Henkilöni käy suihkussa kaksi kertaa saman aamun aikana ilman järjellistä syytä.
- Henkilö x ei missään nimessä ole tulossa paikkaan y, mutta myöhemmin hän on paikassa y vallan iloisena eikä kukaan ihmettele, miten x ehti paikalle.
- Sen verran oudosti kirjoitettu kappale, että kuulostaa siltä kuin eräällä henkilöllä olisi uima-allas keittiössään.
- Syötävä ruoka vaihtuu kesken kappaleen.
- Etc.

Onneksi nämä ovat melko pieniä ja helposti korjattavia, muutakin, suurempaa korjattavaa tekstissä varmasti on. Tällä hetkellä olo on kuitenkin jokseenkin luottavainen ja kesällä kokemani tekstin ja kirjoittajaitsetunnon kanssa kriiseily …

Tulivuoren äärellä

Kuva
Minulla oli lapsena useita kiinnostuksen kohteita, kuten dinosaurukset (kirjailijan ohella haaveammattini oli dinosaurusten luiden kaivaja), planeetat (luin Löytöretki-kirjasarjan Avaruus-osaa aina uudestaan ja uudestaan) ja erilaiset maapallon ilmiöt, kuten tulivuoret.


Viime viikolla pääsin tulivuoren äärelle, kun käytin viimeisen kesälomaviikkoni Roomassa ja Napolissa - enkä, yllättävää kyllä - juuri ajatellut kirjoittamista koko viikkoon, vaikka usein matkoilla päähän alkaakin vyöryä kaikenlaisia juonenkäänteitä. Ehkäpä tällä hetkellä kesken oleva teksti on sen verran pitkällä, että äkillinen tulivuoren tai tuhansia vuosia vanhojen raunioiden lisääminen siihen ei onnistuisi kovin hyvin. Vaikka totta kai matkoista aina jotakin mukaan tarttuu.

Niin hieno kaupunki kuin Rooma onkin, eniten nautin tästä näkymästä ikkunasta: Vesuviuksen katselemisesta. Napolin kaoottisuudessa oli myös jotakin hyvin kiehtovaa, vaikka liikenne tuntuikin hyvin vaaralliselta (kun taksikuskimme kaahasi kapeit…

Äänikirjan lumoissa

Kuva
Olen vasta äskettäin löytänyt äänikirjojen ihanuuden. Olen aina välillä harkinnut, että pitäisi kokeilla, mutta jotenkin se on jäänyt - jos ei lasketa lapsuuden äänikirjoja. Muistatteko ne kasetit, joissa kuului bling, kun niiden mukana tulleen kirjan sivuja sai kääntää?

Mitä enemmän olen kirjoittanut, sitä vähemmän olen lukenut, eli aktiivisen kirjoittamisen kaudella lukeminen on jäänyt sivummalle. Välillä sitten on toisin päin. Aika ja energia ei tunnu riittävän itselläni molempiin yhtä aikaa, vaikka jokin kirja (tai kaksi, kolme tai neljä) onkin aina kesken. Viime aikoina en tosin ole juuri tehnyt kumpaakaan, helleaalto ei oikein sopinut minulle.

Äänikirja tuntuu pelastukselta arjen keskellä: sen voi laittaa päälle ja joku lukee puolestani. Mukana voi olla toki uutuudenviehätystäkin, mutta olen nyt kuunnellut lumoutuneena kirjaa monet illat. Kirjakin on toki hyvä ja koukuttava.

On äänikirjassa tietenkin huonotkin puolensa. Tai ehkä pitäisi puhua erilaisista puolista? Sanoja ei voi …

Lomailua ja taustatutkimusta

Kuva
Viime blogipostauksesta onkin vierähtänyt aikaa! Viimeksi tuskailin kirjallisen itsetunnon kanssa. Sellaista kirjoittaminen kai on, välillä kaikki teksti tuntuu loistavalta ja välillä sitä ihmettelee, miten on saanut päähänsä kirjoittaa tuollaisenkin lauseen.

Vietin lyhyen kesälomani enimmäkseen pohjoisessa kotiseudullani ja sitten ystävän häissä. Minulla oli lomalle kirjoitussuunnitelmia, mutta ne jäivät, sillä loma oli niin täynnä kaikkea muuta. Se ei oikeastaan haitannut. Kirjoittaa voin kotona, mutta joitakin ihmisiä näen harvoin. Kirjoitin koko kevään todella aktiivisesti, joten ehkä nyt oli tauon paikka ja aika nauttia valoisista kesäöistä (joita ikävöin), hyvästä seurasta (kissan myös), jäätelöstä ja kaikesta kesäisestä puuhasta.

Tein kuitenkin eräänlaista taustatyötä: vietin aikaa metsässä. Tarinan mahdollisuuksia näkyi kaikkialla. Tuotakin voisi käyttää tekstissä, ja tuonne olisi mukava sijoittaa tapahtuma, ja niin edelleen... Tiedätte ehkä tunteen. Kävin useammassakin koh…

Itsetunto-ongelmia

Kuva
Näin vähän aikaa sitten unta, jossa pidin "maailman parhaan pep-talkin kirjailijoille". Herättyäni en tietenkään muistanut puheen neronleimauksia, vain ohjeen, jonka mukaan pelottavan ja epämiellyttävän tapahtuman välillä kannattaa valita mennä sinne pelottavaan. Hm. Ehkä tässä oli unessa olevinaan järkeä.

 En ole koskaan ollut ihminen, jolla olisi erityisen vahva itsetunto, mutta aikuisena se on kyllä vähitellen parantunut, jos vertaan itseäni siihen ihmiseen, joka kävi ylä-astetta ja lukiota. Se toki koski muitakin osa-alueita kuin kirjoittamista, mutta en uskaltanut juuri näyttää tekstejäni muille, niitäkään, joita itse pidin jotenkin onnistuneina. Tekstin näyttäminen ensimmäistä kertaa jollekin on minusta edelleen jännittävää, mutta ei herätä ihan samanlaista kauhua.

Viime aikoina kuitenkin olen kamppailllut huonon itsetunnon kanssa itse kirjoittaessa. Epävarmuus hiipii mieleen: osaanko enää mitään, onko tässä mitään järkeä? Varmasti kysymyksiä, joiden kanssa moni kirjoi…