Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2019.

Suomea lohikäärmeille on ilmestynyt

Kuva
Aiemmin tällä viikolla Suomea lohikäärmeille tuli painosta. Oli kamalaa odottaa, kun en heti päässyt hakemaan kappaletta itselleni! Onnekseni äitini kävi hakemassa kirjan minulle, kun en itse päässyt sitä hakemaan. Myönnän - silittelin kirjan kantta illan mittaan. Edellisestä kirjanjulkaisustani on kaksi ja puoli vuotta aikaa. Uuden kirjan saaminen käsiinsä tulee varmasti aina sykähdyttämään. Ensimmäistä kertaa päätin, että pitäisin julkkarit. Olen aina ollut vähän ujo, ja esikoisteoksen aikaan ajatus julkkareista hiukan pelotti. Nyt tuntui siltä, että voisi olla mukavaa juhlistaa julkaisua. Se oli totta, ja julkkarit olivat pienimuotoiset ja mukavat. Ne pidettiin perjantaina illalla Otavan kirjakahvilan tiloissa. Ohjelmassa oli haastattelu, jossa kustantamon edustaja haastatteli minua, ystävän pitämä puhe ja kahvittelua. Kirjoja oli myynnissä ja sain signeerata kappaleita. Vaikka väkeä ei kovin suurta määrää ollut paikalla, tuntuu, että valitettavasti en kaikkien vieraiden kanss