Briitta Hepo-oja

Kiireinen viikko. Yksi vimmainen kirjoitusilta. Eksyminen. Liikaa teetä. Hyvää teetä ja pahaa teetä. Game of Thronesin katsomista. Hirveä määrä kesken olevia luettavia kirjoja, joista osassa tapahtui vähäistä edistystä. Silti niiden määrä hipoo jo järkevyyden rajoja. Olen rikkonut kymmenen kirjan sääntöäni ja raahannut kotiin kirjastosta mielin määrin kirjoja, joista osa on tietokirjoja. On kuin yhtäkkiä en voisi vastustaa laisinkaan kiinnostavan oloista kirjaa sellaisen kohdattuani, ja se lähtee mukaani saman tien kuin itsekseen. Lisäksi tajusin, että Harry Potter ja viisasten kivi -kirjan ilmestymisestä on jo 20 vuotta. Merkkipäivä oli tosin jo kesäkuussa, mutta aloin lukea myös Viisasten kiveä uudestaan. Aiemmasta uusiksi luvusta on jo aikoja. Viime viikolla koin kohtaamisen, jossa sain palautetta kasvotusten, odottamatta. Pieni hetki, mutta tärkeä. Se herätti ajatuksia ja ilahdutti. Ilta on jo pimeä ikkunan takana, tummansininen. Photo by Uroš Jovičić on Unsplash

Photo by Nathan Anderson on Unsplash Syksystä on tulossa todella kirjallisuustapahtumapainotteinen! Scifin ja fantasian suurtapahtuman Worldconin (9.-13.8) ohjelma on julkaistu ja hankin itselleni viime viikolla jäsenyyden tapahtumaan. Odotan sitä todella innolla! Ilmeisesti minun täytyy myös kehittää itselleni ajankääntäjä, koska olen ympyröinyt jo useamman yhtä aikaa päällekäin olevan ohjelmanumeron. Eniten vietän aikaa paikalla todennäköisesti keskiviikkona, koska satun olemaan vapaalla, mutta muinakin päivinä minun on tarkoitus mennä katsomaan ohjelmaa. Olin pitkään kahden vaiheilla, että hankinko jäsenyyttä vai en, mutta sitten kun tajusin kuinka ainutkertainen tilaisuus on kyseessä (Worldconia harvemmin järjestetään Pohjois-Amerikan ulkopuolella) ja selailtuani ohjelmaa, tajusin, että ehdottomasti haluan mennä paikalle. Toki Helsingissä asuvana tämä on minulle suht helppoa ja jäsenyydestäkin sai ensikertalaisalennuksen. Siltä varalta, että tämä postaus vielä tavoit

Tämä sunnuntai kului Tuusulajärven kansallisromanttisen taitelijayhteisön alueella. Yhteisö syntyi 1900-luvun alussa, kun joukko taiteilijoita asettui alueelle. Helsingistä paikalle pääsee kätevästi junalla, joskin kävelyä kertyy, jos on jalkaisin liikkeellä. Ensimmäisenä kohteena oli Ainola. Ainola oli Jean ja Aino Sibeliuksen koti, joka toimii nyt kotimuseona. Sibeliukset muuttivat sinne 1904 ja se on säilytetty sellaisena kuin se oli heidän eläessään. Taloon kuuluu myös suuri puutarha, jonne heidät on haudattu. Ainolan astiakaappi Ainola Seuraavana suuntana oli Ahola, kirjailija Juhani Ahon ja taiteilija Venny Soldan- Brofeldtin entinen koti. Ahola ei ole samalla tavalla säilynyt entisellään kuin Ainola. Sitä on käytetty moneen tarkoitukseen pariskunnan muutettua sieltä pois 1911. Nykyään se toimii museona. Pariskunnan elämästä kertoo valokuvanäyttely ja kuunneltavana on haastatteluja ja tekstejä. Juhani Ahon Siihen aikaan kun isä lampun osti - novelli seinällä

Kävin eilen katsomassa Makoto Shinkain ohjaaman Your name -elokuvan ( Kimi no na wa, 2016) . Elokuva kertoo lukiolaisista Takista ja Mitsuhasta, joiden elämät sekoittuvat toisiinsa oudolla tavalla. Kumpikin etsii jotakin, vaikka ei oikein tiedäkään mitä. Taki asuu Tokiossa ja Mitsuha vuoristokylässä, jossa hän isoäitinsä ja pikkusiskonsa kanssa osallistuvat tuhansia vuosia vanhoihin traditioihin. Mitsuha haaveilee elämästä Tokiossa. Taki ja Mitsuha alkavat mystisesti vaihtaa paikkaa: välillä Taki herää Mitsuhan kehossa ja Mitsuha Takin. He luulevat tapahtumien olevan unta eivätkä muista niitä aamuisin, mutta keksivät keinon kommunikoida. Olin kuullut elokuvasta paljon kehuja, mutta pidin siitä enemmän kuin odotin. Elokuva on visuaalisesti todella kaunis ja vaikuttava ja tunnelmallinen. Se oli kaunis hyväntuulinen elokuva, jossa on melankolisia kaipaamisen ja etsimisen teemoja.

Olen viettänyt viileää lauantai-iltaa aikaa lueskelemalla Helmetin e-kirjastosta löytämääni The Writer -julkaisua. Harmi kyllä sen uusia numeroita ei enää Zinioon ilmesty, mutta arkistoja voi selata. Jos pääset käsiksi lehteen, suosittelen esimerkiksi Nic Stonen artikkelia Own up. Should an author ever write a character outside their identity? (1/2017). Aiheesta on viime aikoina ollut paljon puhetta, mutta on aina hyvä muistuttaa itseään kaikesta siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon, kun pyrkii kirjoittamaan jonkun toisen kengistä. Kevään intensiivisen kirjoituskauden jälkeen kesällä tahti on hiljentynyt, mutta teksti etenee. Tajusin, että tällä hetkellä työstämäni käsikirjoitus on ehkä jollain tapaa henkilökohtaisin tekstini aikoihin, ehkä ikinä. Ei sillä, että kukaan henkilöistä välttämättä muistuttaisi varsinaisesti minua, ja tekstikin sijoittuu toisenlaiseen maailmaan. Ainahan kirjoittaja laittaa tekstiin paljon itseään, huomasi tai ei. Mutta tässä tekstissä on hyvin paljon sella