“I don't believe in the kind of magic in my books. But I do believe something very magical can happen when you read a good book.” - J. K. Rowling

perjantai 20. helmikuuta 2015

Tuuli nousee, on uskallettava elää

Tuuli nousee, Studio Ghibli, 2013
Olen myöhäisherännäinen, mitä tulee Miyasakin tuotantoon. Näin ensimmäisen Miyasakin elokuvani viime vuonna ja ihastuin täysin Henkien kätkemään. Sen jälkeen katsomani Miyasakin elokuvat eivät ole tehneet yhtä suurta vaikutusta, mutta olen pitänyt kaikista kyllä.

Eilen katsoin Tuuli nousee -elokuvan, jonka Hayao Miyasaki on ilmoittanut olevan hänen viimeinen pitkä animaatiotyönsä.

Elokuva on kaunis ja koskettava. Se on Jirō Horikoshin fiktiivinen elämäkerta. (Paino sanalla fiktiivinen.) Jirō Horikoshin oli japanilainen lentokonesuunnittelija, joka suunnitteli Japanin toisessa maailmansodassa käyttämiä hävittäjiä, mm. Zero-hävittäjän.

Piirrosjälki on viehättävää ja musiikki kaunista. Elokuvan tunnelma on enimmäkseen rauhallinen, alun maanjäristys tosin on kuvattu hyvin tuhoisana, kuten suuri Kanton maanjäristys vuonna 1923 olikin, ja Jiron rakkauden Nahokon sairastuminen tuo tarinaan lisää traagisuutta. Vaikka Japanin köyhyydestä puhutaankin ja sotaa sivutaan, elokuvassa ei oteta sotaan kantaa millään tavalla. Päähenkilö suunnittelee koneita sotakäyttöön eikä näytä miettivän asiaa lainkaan. Jiro työtovereineen suunnittelee täydellisiä sotakoneita, pommikoneita, ja tuntuu suhtautuvan kaikkeen naiivin romanttisesti. Hän vain sanoo seuraavansa unelmaansa täydellisestä lentokoneesta. Elokuva ei vastusta sotaa mutta ei toisaalta puhu sen puolestakaan. Se on hämmästyttävän mitäänsanomaton tässä suhteessa.

Elokuva seurailee oikean esikuvansa elämää sikäli mitä tulee lentokoneinsinöörin uraan ja hävittäjien suunnitteluun, mutta Jiron henkilökohtaisen elämän yksityiskohdat ovat kaikki fiktiota. (Hänen vaimollaan ei ollut tuberkuloosia ja hän sai viisi lasta. Hänellä ei myöskään ollut pikkusiskoa kuten elokuvassa.) En ole koskaan täysin ymmärtänyt, miksi fiktiivisille hahmoille annetaan oikeasti eläneen ihmisen nimi? Ymmärrän sen paremmin, jos kyseessä on kauan sitten elänyt henkilö, mutta kun kyseessä on joku, jonka kuolemasta ei niin hirvittävän kauan ole ja jonka perhettä hyvinkin voi olla vielä elossa, ratkaisu tuntuu aina vähän oudolta.

Elokuvan unijaksoissa on enemmän mielikuvituksellisuutta ja Miyasakille rakasta lentämistä, mutta muuten fantasiaelementtejä ei ole elokuvassa lainkaan. Ehkä se ei siksi tehnyt minuun niin suurta vaikutusta, vaikka mielelläni katsoinkin sen loppuun asti.

Elokuvan mottona on ranskalaisrunoilija Paul Valéryn säe "Tuuli nousee, on uskallettava elää".

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Lumikuningatar talvipuutarhassa

Tänään kävin talvipuutarhassa. Pitäisi käydä useammin, se on kaunis, rentouttava ja inspiroiva paikka! Ja siellä on eläviä kasveja (toisin kuin kotonani... minulla on tällä hetkellä vain yksi elävä kukka ja yksi, josta en tiedä onko se enemmän kuolleiden kuin elävien kirjoissa).



Tämä yllä oleva varsin merkillisen näköinen kämmekkä on nimeltään lumikuningatar, mitä ei tässä muodossa uskoisi. Sen kukat ovat kuitenkin kauniin valkoisia ja jos oikein ymmärsin netistä tutkimalla, se kukkii sulavassa lumessa (?). Bongasin myös kamelian, jonka nimestä tulee mieleen kameli, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. Kukilla ja sienillä on kyllä mitä merkillisimpiä ja satumaisimpia nimiä.

Kaunis auringonlasku tänään!
Viikonloppu ja ystävänpäivä sujuivat rauhallisissa merkeissä. Huomenna paluu arkiseen aherrukseen. Ehkäpä jopa hiukan kirjoitteluun. Ja maaliskuu lähenee, mikä vähän jännittää!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Viikon soundtrack

Bloggaaminen on viime aikoina vähän jäänyt. On ollut kiireitä ja mitään kirjoittamiseen viittaavaa en ole vähään aikaan tehnyt. Päätin antaa itselleni vähän taukoa siitä. Viime vuonna ja tänä keväänä on tullut tehtyä niin paljon kaikkea, että täytyy vähän latailla kirjoittaja-akkuja.

Olen kyllä inspiroitunut monesta asiasta. Olen löytänyt roppakaupalla uutta kivaa musiikkia, jota olen fiilistellyt. Minulle uutta siis. Musiikki ei ole minulle erityisen tärkeää kirjoittaessa, pikemminkin se häiritsee välillä, mutta ennen sen aloittamista ja tauoilla sen kuuntelu tuo energiaa.


Voisin mainita vaikka Garbagen (Control) ja Metricin (Clone), joka ehkä edustaa näistä parhaiten sen tyylistä musiikkia, johon rakastun helposti.

Luonnon soundtrackeihin on kuulunut kevään varovainen tulo. Aurinko on paistanut ja lumi sulanut. Ehkäpä aurinko näyttäytyy lisääkin lähipäivinä ja tuo kaivattua energiaa.

Harry Potter ja Azkabanin vanki on luettu osana pottereiden uudelleen lukua. Postaan siitä jossain vaiheessa. (Vähän aikaa sitten pääkaupunkiseudun kirjastoissa vietettiin Harry Potter book nightia. On hienoa, ettei sarja ole painunut unholaan uusilta sukupolvilta, vaikka 2000-luvun alun hypeä ei enää voi tavoittaa.)