“I don't believe in the kind of magic in my books. But I do believe something very magical can happen when you read a good book.” - J. K. Rowling

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Tekstarirunoutta, osa II

En saanut kirjoitettua novellia Suden kauhuteemaan, vaikka kirjoittaminen kävi kyllä mielessä. Minulle kauhu tuntuu vaikealta, tai ainakin hyvin vieraalta genreltä. Olen kyllä kirjoittanut yhden kauhunovellin, mutta se on jäänyt ainoaksi. Jos en olisi julkaissut sitä muualla netissä, pistäisin sen tähän, koska minusta siinä on ihan kekseliäs idea; useimmiten novellini ovat olleet enemmän tai vähemmän juonettomia.

Novellia ei siis syntynyt, joten jatketaan Lukuhoukan huonojen, epäomaperäisten runojen linjalla:

Lähettäjä: [tuntematon numero]

Eilen kello kolme yöllä
kävelit kirkon ohi
ja luulit ettei kukaan nähnyt
sinua silloin siellä.

En tiedä miksi kirkko. Tai riimit. Ei taida olla kovin kauhua. Mutta hei, olen kirjoittanut tänä vuonna jo enemmän runoja kuin viime vuonna varmaan yhteensä! (Kirjoitin niitä viime vuonna ehkä kaksi. Tai kolme. Joka tapauksessa alle viisi. Kaksi ehkä laskemisen arvoista.) Ja ainakin olen laskenut itsekritiikkiäni, kun julkaisen näitä täällä.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Inspiraatiomusiikkia

Olen ollut viime päivät vähän alamaissa mitä tulee kaikkeen kirjoittamiseen. Ensin olin hysteerinen. Osasyy on se, että pistin S:n postiin. Onnistuin taas sähläämään lähettämisen kanssa ja mietin miksi minulle käy niin joka kerta. Että pitäisikö tässä suosiolla julkaista omakustanne. Muita projekteja on, mutta olen tällä hetkellä jotenkin keskittymiskyvytön. Lisäksi eilen tunsin sairastuvani, mitä en ollenkaan hyväksy, sillä minulla oli flunssa viimeksi tammikuussa ja enemmän kuin kerran vuodessa on liikaa.

Kaipaan toista vuodenaikaa.
Onneksi musiikki auttaa.

En osaa soittaa mitään enkä kykene tunnistamaan säveliä - minusta on aina hämmästyttävää, että jotkut osaavat. Mutta rakastan musiikin kuuntelua. Suosikkini eivät ole viime vuosina juuri muuttuneet (niistä ainakin ABBA ja The Sounds soivat säännöllisesti kirjoittamisen taustalla). Viime aikoina olen löytänyt monia uusia tuttavuuksia, joiden musiikki on inspiroinut minua.

Esimerkiksi Ingrid Michaelsonin, jonka löysin tällä viikolla. All love inspiroi, joskin en ole varma että mihin, mutta kappaleesta tuli sellainen surumielinen fiilis, jonka tahtoisi saada paperillekin. Viime viikolla taas aivan yhtäkkiä ihastuin radiosta kuullessani Haloo Helsingin Vapaus käteen jää -kappaleeseen. Tämä on hassua, sillä en ikinä ajatellut pitäväni Haloo Helsingistä. En minä ajatellut, etten pitäisikään, mutta kuitenkin.

Vanhempi, minua inspiroinut kappale taas esimerkiksi on Friends-yhtyeen I'm his girl -kappale, jossa erityisesti sanoitus iski minuun. Olen aika lyriikkakeskeinen ihminen, haluan tietää mistä jossakin lauletaan. Joskus jostain kappaleesta on mennyt maku, kun olen tajunnut, mistä lyriikat kertovat. En yksinkertaisesti voi pitää kappaleesta, jonka sanoituksen kanssa en voisi olla yhtä mieltä.

Paras apu kirjalliseen paniikkihäiriöön löytyy kuitenkin ehkä Mikasta. Relax, take it easy. Taidan mennä kuuntelemaan sitä.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

247/247

Editointi valmis.

Siinä se on. 247/247.

Täytyy sanoa, että on se kyllä melkein ollut 24/7 mielessäkin jo aika kauan.

Nyt syömään iltapalaa ja sitten nukkumaan. Voisin liittyä "kirjoittajat keittiössä" -postaajiin (ks. tämä tai tämä tai tämä) eilisellä ruoanlaittoviritykselläni, jonka seurauksena pihvit paloivat niin mustiksi, että täällä haisee vieläkin palaneelle. Tästä viisastuneena en yritä nyt paistaa vähään aikaan mitään.

PS. Tiedän, että aiemmissa postauksissa on eri sivumäärä, 265, mutta muutin fontin koon normaaliksi pistekokoon 12, joten luku hupeni tuollaiseksi.

maanantai 4. helmikuuta 2013

5 / 265

Olisiko hyvä idea alkaa korjata tekstiä silloin, kun korjausehdotukset ovat vielä tuoreessa muistissa, eikä vasta sitten, kun eivät olet? Tai ylipäätään ajoissa?

Nyt pitäisi tehdä pari päätöstä. Poistaako lukijan puhuttelut vai ei? Ne ovat saaneet koelukijoilta lähes yksimielisen tyrmäyksen. Ehkä ne voivat lähteä. Eivät ne ole tärkeitä.

Kun katsoin otsikkoa, masennuin - 5 sivua vasta! Mutta sitten tajusin, että oikeastaan, tämä on ihan hauskaa! En ole lukenut tätä tekstiä pitkään aikaan. On kuin palaisi vanhan ystävän luokse, kyselisi kuulumisia pitkästä aikaa.