“I don't believe in the kind of magic in my books. But I do believe something very magical can happen when you read a good book.” - J. K. Rowling

maanantai 28. marraskuuta 2016

Ihmeotuksista ja niiden olinpaikoista

Ihmeotuksia ja niiden olinpaikkoja odotin innolla siitä asti kun kuulin sen olevan J. K. Rowlingin itse käsikirjoittama. Elokuva on tehty siis fiktiivisessä kirjassa esiintyvän fiktiivisen oppikirjan pohjalle - oppikirjan, jossa ei käytännössä ole kuin luettelo taitaotuksista ja niiden vaarallisuudesta ja jonka kirjoittajaksi mainitaan taikaotuszoologisti Newt (Lisko) Scamander. Ajattelin, että elokuva voisi olla hyvä, koska se tehdään suoraan elokuvaksi eikä sitä voisi verrata kirjaan. Rowling ehkä on tiennyt Newt Scamanderin tarinan, mutta me emme ole koskaan sitä saaneet lukea. Lisäksi 1920-luvun New York miljöönä kuulosti kiehtovalta. 20-luvun tyyliä! Jazzia! Otuksia!

Ja ihastuin elokuvaan täysin! Scamander on ihastuttava hahmo ja otukset ovat ihania ja 20-luvun velhomaailma on kiehtova, joskin synkähkö (mikä toimii). Jotenkin Scamander on sympaattinen ja samaistuttava ja Eddie Redmayne taitava näyttelijä.

Scamander ei ole mikään supervelho, vaan enemmänkin velhonörtti, joka tulee parhaiten toimeen otusten kanssa ja yrittää parhaansa suojellakseen niitä. Scamander on hädin tuskin ehtinyt astua Amerikan mantereelle, kun kaikki hänen otuksensa ovat jo karanneet ja säntäilevät ympäri New Yorkia samalla kun pimeän voimat jylläävät...


 Kuten blogiani seuranneet ovat varmaan useamman tusinan verran saaneet kuulla, olen aina ollut suuri J. K. Rowlingin fani. Olen aina rakastanut pottereita, mutta niiden elokuvaversioille en koskaan oikein syttynyt. Kun pidin jostain niin kovasti, odotukseni olivat kovin korkealla enkä osannut arvostaa elokuvia omina taideteoksinaan. "Tämäkin oli kirjassa paremmin!" tuli mieleen vähän väliä niitä katsoessa. Jotenkin niistä ei minulle välittynyt se lämpö ja sanoma, jonka kirjoista sain irti. (Nyt kun niistä on jo aikaa, voin todeta, että eivät ne elokuvat nyt varmaan ihan niin surkeita olleet. Itse asiassa pidän toiseksi viimeistä leffaa ihan kelvollisena.) Kirottu lapsikaan ei oikein lukukokemuksena iskenyt vaan oikeastaan hiukan järkytti, joten pelkäsin että olisikohan Ihmeotuksetkin pettymys. Onneksi ei! Oli ihanaa palata Rowlingin velhomaailmaan. Se oli vähän kuin olisi kotiin tullut. Luulen, että aika moneen lapsena potterit lukeneisiin, nyt kolmekymppisiin faneihin tämä leffa uppoaa kuin veitsi voihin.

Otukset on ihan oma tarinansa ja ihanan irrallaan pottereista. Totta kai jotain viittauksia on, Tylypahka mainitaan (Scamander kävi sitä ja oli käsittääkseni puuskupuh), Dumbledoren kerrotaan olleen hänen opettajansa ja Grindelvald kylvää kauhua ympäri velhomaailmaa. Yhdysvalloissakin on auroreita ja oma järjestäytynyt taikahallintonsa.

Yllätyin kuinka paljon pidin tästä leffasta. Siitä on aikaa, kun olen kunnolla hurahtanut johonkin. Tämä leffa piristi kyllä tätä pimeää marraskuuta! Harmi, että jatko-osaa saadaan odottaa pitkään, mutta ainakin on jotain odotettavaa.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Loppusilauksia

Perin synkeän sateista iltaa kotiin tullessa piristi eteisen lattialta löytyvä paksu kirjekuori. Taittoversio! Nyt olisi tarkoitus tarkistaa, ettei kirjassa ole kirjoitusvirheitä tai mitään kammottavaa epäloogisuutta - mitään isompaa ei ole tässä vaiheessa tarkoitus enää muuttaa

Muutama ilta, hyvää teetä ja kynttilänvaloa ja loppusilauksia. Tiedostokasasta on tulossa ihan oikean näköinen kirja. Voin paljastaa sen verran, että kirjasta löytyy hiukan muutakin kuin kirjaimia, nimittäin siellä on muutamia piirtämiäni kuvituksia, ja oli todella jännä nähdä ensimmäistä kertaa ikinä sellaisia tekstin väliin taitettuna.


PS. Sain lainaan Harry Potter and the Cursed Child - kirjan. Vaikka se ei olekaan Rowlingin kirjoittama, en sitten voinutkaan vastustaa kiusausta lainata sitä.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Yayoi Kusaman näyttely HAMissa

Eilen kävin HAMissa katsomassa japanilaisen Yayoi Kusaman In Infinity -näyttelyn. Jokin aika sitten näin kyseisestä taiteilijasta tehdyn dokumentin ja jo se herätti kiinnostuksen, mutta paikan päällä nähtynä taideteokset tekivät suuren vaikutuksen. Suosittelen kaikille, jotka vain paikalle pääsevät! Pilkkuja, palloja, pisteitä, värejä, heijastuksia.

Usein installaatiotaide on sellaista johon ei oikein pääse mukaan (tai siltä minusta tuntuu), mutta tässä näyttelyssa oikeasti sai tuntea olevansa osa ikuisesti jatkuvia kuvioita. Näyttelyssä on pari peilihuonetta, joissa kuviota jatkuvat peilien kautta loputtomiin. Kusama asuu Tokiossa ja on 87-vuotias. Hän maalaa edelleen joka päivä ja on erityisen kiintynyt kurpitsoihin, jotka esiintyvätkin useissa hänen teoksissaan.

Museokortti on kyllä mitä mainioin keksintö. Sain sen lahjaksi viime jouluna ja ilman sitä tuskin olisin saanut käytyä niin monessa näyttelyssä kuin tänä vuonna olen käynyt.

(Liekö sitten johtunut näyttelystä vai mistä, minulla on ollut koko viikonlopun flow ja olen kirjoittanut kokonaisen uuden luvun SL:ään ja toinen on hyvässä vauhdissa.)

Yayoi Kusaman näyttelystä
Oikean kokoinen Kusama tervehti näyttelyyn tulijoita

lauantai 5. marraskuuta 2016

Titanic Love Stories

Gill Paul: Titanic Love Stories. True stories of 13 honeymoon couples who sailed on the Titanic.
Ivy Press 2011
192 s.


Luen aika vähän kokonaisia tietokirjoja muuten vain, mutta tämä kirja tuli suorastaan ahmaistua. Jostain syystä Titanic-aiheena on kiehtonut minua lapsesta saakka, vaikka en osaa selittää, miksi. Kaikki varmasti tietävät Titanicin tarinan: Huhtikuussa 1912 neitsytmatkallaan jäävuoreen törmännyt uppoamaton laiva vajosi neljän kilometrin syvyyteen vieden mukanaan 1500 matkustajaa.

Pelastusveneitä ei ollut kaikille matkustajille, koska ensimmäisen luokan matkustajille haluttiin enemmän kävelytilaa kannella. Nekin pelastusveneet, jotka saatiin laskettua, täytettiin korkeintaan puolilleen. Luotto laivaan oli ilmeisesti niin suuri, että jäävuorivaroituksistakaan ei välitetty eikä vauhtia hidastettu.

Titanic lovestories nimensä mukaisesti kertoo kolmentoista laivalla mukana olleen hääparin tarinan. Suuri osa näistä tarinoista on ensimmäisen luokan rikkaiden matkustajien tarinoita, mutta joitakin toisen ja kolmannen luokan pariskuntia on myös mukana. Ensimmäisen luokan matkustajista on varmaankin eniten jäänyt kirjoituksia jäljelle; monet heistä olivat aikansa seurapiirijulkkiksia ja seurattuja lehdistössä. Mukana ovat muun muassa miljonäärisuvun John Jacob Astor ja hänen vaimonsa Madelaine Astor. Yksi hääpareista oli kahden vuoden häämatkalla (!).

Kirja on kirjoitettu hyvin ja välillä unohdin lukevani tietokirjaa. Mukana on paljon faktalaatikoita ja kuvia ja vaikka Titanic ei kiinnostaisikaan, se tarjoaa mielenkiintoisen katsauksen tuon ajan ihmisten elämään. Itse yllätyin siitä, että melkein kaikki hääparit tuntuivat käyneen ensin Egyptissä katsomassa pyramideja, mutta se varmaankin on ollut suosittua kaikkien niiden keskuudessa, joilla siihen on ollut varaa.

Toisaalta, vaikka kirja olikin hyvin kiinnostava, on se kamalan surullinen, ja kaikkien tarinat päättyvät melko samalla tavalla, joten jos ei tahdo lukea surullisia rakkaustarinoita, ei kannata tarttua tähän kirjaan.

torstai 3. marraskuuta 2016

Katalogissa!

Mikä onnenpäivä eilen olikaan, lunta marraskuun pimeyteen ja Myllylahden katalogi on ilmestynyt!

Siellä sivulla 23 on esittelyssä Hylättyjen lasten kaupunki. Kirja ilmestyy ensi helmikuussa (en malttaisi odottaa!), ja esittely on nyt luettavissa. Monia muitakin hienoja kirjoja katalogista löytyy, joten jos ensi kevään kirjat kiinnostavat, kannattaa surffata katsomaan. Itse olen tästä tarinasta hyvin innoissani, toivottavasti tulevat lukijat myös. :)



Takakannesta: 

Kun Mikon ailahtelevainen äiti jättää Mikon metsänlaitaan, tämän on tultava toimeen omillaan.

Metsän keskeltä Mikko löytää kummallisen kaupungin, jossa ei ole lainkaan aikuisia. Siellä hän tapaa huntuihin pukeutuvan Karpalon, vihamielisen Pekan ja muita hylättyjä lapsia, joiden ystävyydestä rakentuu uuden elämän hauras pohja. Pian kaupunkiin saapuu myös Ola, meriotuksiin ihastunut laiha poika, josta tulee Mikolle pikkuveli.

Kaupungissa tapahtuu outoja; sen laitamille ilmestyy salaperäisiä ruokalähetyksiä, kirjaston vieraskirja on kirottu ja muiden jengien jäsenet arvaamattomia. Eniten Mikon uudet ystävät varoittavat häntä kuitenkin lähellä olevasta saaresta. Siellä asuu kuulemma hirviö, jonka nimeä ei kannata sanoa ääneen.

 

Hylättyjen lasten kaupunki on maagista realismia yli 8-vuotiaille lapsille sekä heidän tarinoita rakastaville vanhemmilleen.