Briitta Hepo-oja

Kaikista tavoitteistani huolimatta nanowrimon voitto jää siintämään kauas tulevaisuuteen (tai siis menneisyyteen). Aion kyllä kirjoittaa kuukauden loppuun, koska tarina on kesken ja sen kirjoittaminen on ollut hauskaa, mutta 50 000 sanaan en mitenkään enää pääse. Yhtenä viikonloppuna kirjoittamiselle vain tuli stoppi. Kaikki kirjoittaminen tuntui turhalta, maailma kurjalta paikalta. Sitten kuitenkin aloin ajatella, että kirjoittaminen on yksi, vaikkakin pieni, tapa muuttaa maailmaa. Sana sanalta. En kuitenkaan päässyt enää samaan vauhtiin. Selvästikin tarvitsisin myös enemmän sanasotia ja ryhmäpainetta, jotta pääsisin 50 000 sanaan, joka mielestäni on liian paljon suomenkielelle muutenkin. Viime viikko meni myös uusvanhan työn aloittamisessa, mutta uskon, että siitä on kirjoittamiselleni vain hyötyä. Kun aika on pakko käyttää tehokkaammin, se toimii. Tsemppiä niille, jotka vielä nanoilevat! :)

Nano on jatkunut. Olen jäljessä sanoissa, mutta tuntuu, että alan päästä vetoon. Tuntuu hyvältä kirjoittaa raakatekstiä ainaisen editoinnin sijasta! Koska olen aika hidas kirjoittaja muuten, nano pakottaa sylkäisemään näppikselle kuukaudessa ainakin jonkinlaisen rungon. En oleta, että tästä heti kirjaa syntyy (editoin vielä vuoden 2012 nanoa... mutta se etenee, etenee), mutta ainakin on ollut hauskaa. Korjaan: en oleta, että tästä kässäriäkään välttämättä syntyy, mutta on tässä enemmän järkeä kuin nanoissani yleensä. Väkersin Gimpillä inspiraatiokannen. Vähän omituinen siitä tuli, kun meduusat ottivat vallan. Hyvää viikonloppua ja nanoa kaikille nanottajille!