Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.

Kurpitsamaista menoa, on taas aika nanota

Kuva
Hyvää pyhäinpäivää, halloweenia ja kekriä!

Olen palannut reissusta ja lupaan palata saamaani kysymyshaasteeseen kunhan olen vähän kotiutunut ja saanut aloitettua jokavuotisen hulluuden, nanowrimon, johon minun ei pitänyt osallistua (kuten ei koskaan). Olen kuitenkin todella inspiroitunut ja keksin kävellessäni tarinan aloituksen päässäni. Viime vuonna nano jäi kesken, ehkä koska yritin liikaa kirjoittaa jotain "järkevää". Tällä kertaa aion ihan tarkoituksella kirjoittaa rennommalla meiningillä. Enkä tosiaankaan yritä kirjoittaa scifiä, kuten viime vuonna, vaan ritareista ja ehkä leijuvista meduusoista. Ei kannata kysyä enempää.

Tsemppiä kaikille kanssananoilijoille!


Ensilumi sataa sanojen päälle

Kuva
En ollut tänä vuonna Helsingin kirjamessuilla. Tuntuu vähän hassuilta lukea muiden kokemuksia, kun itse on niin kaukana kaikesta hälinästä. Varmasti olisin mennyt, ellei se olisi sattunut päällekäin muiden menojen kanssa.

Olen nauttinut syyslomasta. Olen saanut oivalluksen liittyen tekeillä olevaan kässäriini (jonka välillä pelkään olevan tekeillä niin kauan, ettei se näe päivänvaloa ikinä, mutta yleensä en välitä tästä, siihen menee niin kauan aikaa kuin menee). Näitä oivalluksia tulee kyllä vähän väliä. (Suunta muuttuu useammin kuin tuuliviirillä.)

Heräsin keskellä yötä päästämään kissan ulos ja näin lumen peittäneen maan. Se oli maassa vielä aamulla! Voisinpa pakata sen mukanani.


Syksyn sanat ovat auttamatta takana, nyt alkaa pimeä aika. Kynttilät! Nano alkaa kohta, jännittää. Todennäköisesti pääsen kirjoittamaan sitä töiden ohella, mikä ei haittaa yhtään. Jos minulla on liikaa aikaa, saan aika vähän aikaan.

Kävimme viikonloppuna katsomassa Suomen suurinta kurua. Sää oli aika kamal…

Valokarnevaalia

Kuva
Linnanmäen valokarnevaalilla oli eilen päättäjäispäivä. Pimeässä hohtavassa huvipuistossa oli ihana tunnelma.


Vanhat, kauhistuttavat tekstit

Kuva
Aina silloin tällöin tongin pöytälaatikkoa omaksi ja kirjoittavien kavereiden huvitukseksi tai järkytykseksi. On sekä rentouttavaa että myötähäpeää aiheuttavaa tutkia vuosien tai vuosikymmenen takaisia tekstejä.

Ikävä kyllä olen polttanut osan vanhoista teksteistäni, silloin kun minulla ei ollut vähäisintäkään kirjoitusitsetuntoa enkä tajunnut, että aikuinen minä voisi lukea niitä huvittuneena, ehkä jostakin jopa ajatella, että sehän oli hyvin kirjoitettu.

Polttamiini klassikoihin kuuluivat ainakin
- mahdollisesti jotain kivikauteen sijoittuvia juttuva (taisin fanittaa Ram-kirjoja)
- viikinkitytöstä kertova käsikirjoitus (en tiennyt mitään viikingeistä), tälle piirsin kannenkin
- tarina kissasta, joka oli oranssi ja jolla oli maagisia kykyjä, tälläkin oli itse piirretty, kontaktimuovilla päällystetty kansi
- HP-kopiot
- Tolkienin hengessä kirjoitetut tarinat
- Amerikkaan sijoittuvia tekstejä

Mikään näistä ei kyllä varmasti mennyt "hyvin kirjoitettu" kategoriaan. :D Päiväkirj…

Portaat

Kuva
Illat pimenevät jo kamalan aikaisin. Siinä on jotain hyvääkin: voi sytyttää kynttilöitä ja kirjoittaa liekkien lepatuksessa kuvitellen olevansa taiteellinen.

Olen kirjoittanut novellia. Se ei ole kovin pitkä ja on ehkä puolessa välissä. Olen tehnyt kaksi huomiota itsestäni: kun kirjoitan kässäreitä, niissä on yleensä minäkertoja, novelleissani taas on yleensä hänkertoja. Kässäreiden kanssa kirjoitan lopun yleensä heti toiseksi alun jälkeen, novelleissa taas en tiedä lopputulosta niin paljon etukäteen. Hassua.


Mitäs muuta? Olen käynyt katsomassa öljysäiliötä, jonka reunalla oli portaat tyhjyyteen. Ne olivat aavemaiset, mutta jotenkin niistä tuli myös mieleen kirjoittaminen: kirjoittaminen on joskus hyppyjä pimeyteen eikä portaitakaan aina näytä olevan tiedossa. Novellissanikaan ei tunnu olevan valmista reittiä. Ei se erityisen hankalalta tunnu, mutta lopputulos saattaa yllättää itsenikin.

Messuilua ja aina oppii uutta

Kuva
Kävin tänään päiväseltään Turun kirjamessuilla kuten kahtena edellisenäkin vuonna. Turun messut ovat Helsingin messuja pienemmät ja rauhallisemmat, mutta silti väkeä riitti heti aamusta alkaen. Saavuin messuille jo vähän ennen kymmentä ja haahuilin kolme varttia itsekseni puolinukuksissa (yöunet jäivät alle neljään tuntiin, koska junaan piti ehtiä kukonlaulun aikaan, mutta nukkumaan en mennyt ajoissa, joten syypää touhuun on vain ja ainoastaan oma pääni). Onnistuin myös eksymään messuhalleissa. Suuntavaistoni on kerta kaikkiaan toivoton enkä osaa suunnistaa suurissa sisätiloissa. (Eksyn myös kauppakeskuksissa.) Onneksi minnekään ei ollut kiire.

Ainut etukäteen katsomani ohjelma oli Auta minua luomaan! kirjailijan ja kustannustoimittajan suhteesta, koska siihen oli merkattu esiintyjäksi Tommi Kinnunen. Kinnusen Neljäntienristeys on tehnyt minuun kerta kaikkiaan lähtemättömän vaikutuksen. Paneeli oli pitkä ja erittäin mielenkiintoinen. (En tehnyt muistiinpanoja, mutta ainakin Päiväunie…