“I don't believe in the kind of magic in my books. But I do believe something very magical can happen when you read a good book.” - J. K. Rowling

maanantai 28. syyskuuta 2015

Vaaleanpunaisia iltoja

Viikonloppuna akkuni saivat latautua. Vaaleanpunaista taivasta, hyvää seuraa, tähtitaivasta - tuota katoavaa luonnonvaraa. Superkuuta en muistanut viime yönä herätä katsomaan, vaikka tarkoitus oli, sillä viikonlopun rentouttavuudesta huolimatta se myös väsytti sen verran, että nukuin kuin tukki.

Viikonlopun maisemia
Tajusin myös viikonloppuna jotain. Luin bussissa loppuun kirjan, jonka päähenkilö ärsytti minua kovin, mutta miksi? Tajusin, että ärsyynnyin siksi, että tällä oli juuri niitä samoja huonoja puolia kuin itsessäni ainakin samassa iässä ollessani. Mielenkiintoinen huomio. Oikeastaan aika opettavainen lukukokemus.

Viime viikon kuu
Pitkästä aikaa myös sain idean, joka ei liity millään tavalla keskeneräisiin teksteihin, vaan uuteen novelliin. Kunhan muita velvollisuuksia on hoidettu alta pois, yritän harjoittaa ruostuneita novellinkirjoitustaitojani...

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Linnoja ja prinsessoja

Takana on varsin tapahtumarikas viikonloppu. Presidentinlinnassa oli avoimet ovet, ja koska sellaista tapahtuu hyvin harvoin, ja koska olen hyvin kiinnostunut sen kaltaisista rakennuksista (ja koska kirjoittajaminä sisälläni myös näki tilaisuudessa loistavan taustatutkimustilaisuuden!) lähdin jonottamaan. Vähän yli tunti jonossa meni, mutta se oli kyllä sen arvoista.

Presidentinlinna on todella kaunis paikka ja paljon pienemmän oloinen kuin minkä kuvan Linnan juhlia katsellessa saa. En tiennyt, saako sinne viedä järkkäriä ja koska isot laukut oli muutenkin kielletty, napsin kuvia kännykällä. Yritin myös katsella ihan vain, mutta houkutus kuvata oli suuri.


Joka paikka kiilsi ja kimalsi. Goottilaisen salin kattoon oli palautettu 1800-luvun maalaukset peruskorjauksen yhteydessä. Se oli hieno näky, mutten saanut siitä hyvää kuvaa.


Erityisesti peilisali oli minusta todella vaikuttava. Mielikuvitus alkoi heti laukkaamaan.

Linnassa vierailun jälkeen tapasin kaveriani ja katsoimme Prinsessa Mononoken. Toinen kaverini oli suositellut sitä minulle sopivaksi ja oli oikeassa. Elokuva oli mahtava ja pidin siitä todella paljon. Se on kauniisti piirretty, täynnä mielikuvituksellisia otuksia ja tapahtumia ja taustalla on luonnonsuojelullinen teema. Katson sen varmasti uudestaankin.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Editointi, meditointi, tyyneys, tasapaino

Syksy on saapunut. Hyväksyn sen.

Sen kunniaksi vaihdoin bannerin (se tosin ilmeisesti on sama joka syksy!)

Syksy on alkanut hiukan stressaavasti, mutta tällä viikolla päätin ottaa rauhallisesti. Editointi, meditointi, tyyneys, tasapaino. Jos toistan tätä mantraa tarpeeksi usein, ehkä minustakin tulee tyyni ja rauhallinen ihminen? :D Kirjaimetkin voivat editoida itse itsensä, minä otan rauhallisesti.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Ronja Ryövärintytär


Ronja Ryövärintytär (1981) on yksi lempikirjoistani. Se teki minuun suuren vaikutuksen, kun luimme sen koulussa. Niinpä kun huomasin, että Kavi esittää Orionissa Ronja Ryövärintyttären elokuvana, päätin mennä katsomaan. Olen sen ehkä joskus nähnyt, mutta isolta valkokankaalta katsoessa tunnelma on aina vähän eri.

Ronjan ja Birkin ystävyydestä (elokuvassa heit näyttelevät Hanna Zetterberg ja Dan Håfström) ja elämästä Matiaksenmetsässä kertova tarina on filmatisoitu hienosti. Kaiken taustalla on mahtava luonto. Onneksi elokuvaa kuvattiin oikeassa luonnossa. Haluaisin kovasti päästä paikan päälle katsomaan Ristafalletia, joka näytti kuohuessaan mahtavalta.

Ajattaret olivat vähän huvittavan näköisiä, mutta muuten kaikki otukset ovat yllättävän hyvin aikaa kestäneitä ja uskottavia.

Kaiken kaikkiaan aika nostalginen sunnuntaielokuva!

lauantai 12. syyskuuta 2015

Lauantaita

Käpälä-keskustelun innoittamana kirjoitin runon, jonka joka sanassa esiintyi ä. Se oli ihan hyödyllinen kirjoitusharjoitus. Muuten viikon kirjoittaminen on keskittynyt lähinnä erilaisten hakemusten rustailuun.

Tässä viime aikojen uutisia ja maailman tilaa mietiskellessä olen ajatellut kaikenlaista. Kuten sitä kuinka paljon ympäristö vaikuttaa kirjoittamiseen. (Tämä postaus voi sisältää off topic- juttua, skipatkaa vapaasti.) Totta kai se vaikuttaa paljon, ainahan kirjat jotenkin ovat aikansa kuva (varsinkin dystopiat!), mutta miten se on vaikuttanut omaan kirjoittamiseeni? Jos mietin 90-luvun lamaa, en muista siitä mitään kovin ihmeellistä. Ei monillakaan lapsilla ollut paremmasta tietoa. Totta kai monilla meni hyvinkin, mutta monille se, että ympärillä oli työttömyyttä ja köyhyyttä oli ihan normaalia. Lukeminen oli myös hyvä harrastus, koska se oli ilmainen. Toivottavasti se myös pysyy sellaisena.

Koulussa meillä oli seitsemän vuotta vanhoja koulukirjoja, jotka oli selattu ja käytetty niin moneen kertaan ja niin monen oppilaan toimesta, että muistan teipanneeni koulukirjojani kasaan, että kirja pysyisi jotenkuten koossa.  Opettajamme kertoi meille tarinoita nousukaudesta: oli kuulemma joskus ollut niin paljon rahaa, että kaikki oppilaat saivat mielin määrin ilmaisia kyniä, pyyhkäreitä ja vihkoja. Meille jaettiin huolellisesti jokaiselle yksi lyijykynä ja yksi pyyhekumi lukuvuodeksi. En tiedä jaetaanko niitäkään enää.

Kaikki varhaisimmat tekstini käsittelivät jotenkin köyhempiä tyyppejä. Se ei ollut mikään pääteema, mutta päähenkilöni laskivat penninsä tarkkaan. Suurin osa teksteistäni oli myös realismia, lapsena kirjoittamiani Harry Potter - ja TSH -kopioita lukuun ottamatta, mutta niissäkään henkilöt eivät olleet kovin menestyneitä. Jossain vaiheessa kyllästyin ja päätin kirjoittaa jostakin muusta. Kirjoittaminen kuitenkin on itselleni aina myös ollut eskapismia.

Miten teillä: kuinka paljon ajankohtaiset aiheet vaikuttavat teksteihinne ja teemoihin, vai vaikuttaako?

Ps. Lainasin kirjastosta Maresin, sillä haluan päästä vähän paremmin kärryille uusista nuortenkirjoista. (Tiedän, että se ilmestyi jo viime vuonna mutta uusi minulle kuitenkin.) Yöpöydällä on kyllä ennen sitä pari muutakin kirjaa.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Käpälä - sanojen kauneudesta


Minusta käpälä on todella kaunis sana. Olen miettinyt, onko muita sanoja, jotka ä-kirjaimesta huolimatta kuulostavat kauniilta. Äätä ei yleisesti pidetä kovin kauniina äänteenä, oletan. Toisaalta Agricolan juhlavuoden kunniaksi järjestetyssä kilpailussa suomen kielen kauneimmaksi sanaksi valittiin äiti. Mutta ehkä se onkin poikkeus, ainakin ainut äällinen sana kymmenen eniten ääniä saaneen joukossa.

Kämmen on aika kiva. Ääretönkin. Äärettömyys. Mutta ei sekään yllä käpälän tasolle. Ehkä pidän käpälästä vain koska kissoilla on käpälät ja pidän kissoista.

Hämärä on myös kaunis sana. Kyllähän näitä alkaa löytyä, kun miettii. Ö-kirjain onkin vaikeampi. Ensimmäisenä tulee mieleen yö. Varsinkin yyn kanssa ö toimii. Yötön yö. Höyhen.

Sanojen pohtiminen on aina yhtä mielenkiintoista. Viime kuun Hesarin Kuukausiliitteessä oli mielenkiintoinen artikkeli kielistä. Siinä kerrottiin, että niissä kielissä, missä ei käytetä sanoja "oikea" ja "vasen", ihmisillä on parempi suuntavaisto. (Artikkelissa ei kerrottu, mitä kieliä nämä ovat, mutta ilmeisesti esimerkiksi sambali on sellainen.) Joissakin kielissä ei ole kaikkia värien sanoja, esimerkiksi sanaa "oranssi". Jos jollekin ei ole sanaa, näkeekö sitä?

torstai 3. syyskuuta 2015

Mielen sopukoissa

Kävin tänään pitkästä aikaa leffassa. Kävin katsomassa Inside Out - Mielen sopuikoissa -animaation, sillä sitä on kovasti kehuttu. Olin todella positiivisesti yllättynyt! Elokuva oli hyvin tehty ja älykäs. Yleensä koko perheelle suunnatut nykyanimaatiot tuntuvat olevan täynnä kohellusta, meteliä ja kaksimielisyyksiä vanhemmille. Eikä siinä sinänsä mitään, mutta oli piristävää nähdä leffa, jossa oli jotakin uutta, joka oli rakennettu taitavasti ja syvällisesti. Lisäksi leffa oli todella hauska, vaikka surullisiakin hetkiä oli.

Päärooleissa ovat tunteet, jotka seikkailevat Riley-tytön mielessä. Ilo, Suru, Inho, Pelko ja Viha pitelevät ohjia käsissään - Ilon johdolla. Tytön elämä onkin ollut enimmäkseen täynnä hyviä hetkiä, mutta kun perhe muuttaa uuteen kaupunkiin ja kaverit jäävät taakse, asiat eivät enää pysykään Ilon hallinnassa. Muistan, että joskus aiemmin luin tästä elokuvasta ja ihmettelin, miten jonkun päässä pyörivistä tunteista saadaan aikaan animaatio - todella hyvin, vaikka paperilla idea kuulostaakin aika erikoiselta.

Luulen, että osa leffan suosioon on, ettei se aliarvioi katsojaansa. Eivät lapset ole typeryksiä. (Sama on hyvä yrittää pitää mielessä, jos tahtoo kirjoittaa lapsille. Nostan hattua kaikille, jotka osaavat kirjoittaa lastenkirjoja!) Ihan pikkuisille leffa tosin tuskin sopii, sillä se voi olla pelottavakin. Ikärajakin tosin taisi olla seitsemän. Suosittelen kaikille, varsinkin jos joskus lapsena tykkäsi Olipa kerran elämä -sarjasta. En ole koskaan oikein oppinut pitämään animaatioiden jäljestä yhtä paljon kuin piirretystä, mutta tässä 3d toimi tosi hyvin. Ja ennen leffaa näytettiin jonkinlainen... lyhytelokuva? En tiedä mikä se oli, mutta se oli todella kaunis.