Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2013.

Kesä on jäätelöä ja kirjoja

Kuva
On kesä. Se on ilmassa, lämmössä, kukkaan puhjenneessa luonnossa. Ei tee mieli istua sisällä koneen ääressä tai kirjan kanssa. Ihan ilman sanoja ei kuitenkaan voi olla, niinpä olen viime aikoina ottanut ne mukaani ulos. En tiedä, mikä olisi täydellisempi lukupaikka kuin kallio veden äärellä. Hiukan jouduin viimeksi kävelemään, että löysin suojaisan paikan, jota ei olisi ollut jo valloitettu.

Muistikirjanikin pääsi mukaan. Kauhean montaa sanaa siihen ei tullut raapustettua, mutta se, että tulen sen kanssa edes jotenkin toimeen, on edistystä. Kärsin koko toukokuun kammottavasta blokista. Nyt kun se olisi vähän hellittänyt, mokomat helteet tulivat pilaamaan kirjoitusvireen. :) (Oikeasti olen hyvin iloinen auringosta. Vaikka töissä ei olekaan oikeastaan ilmastointia.)


Viime aikoina olen lueskellut novellien lisäksi Ready Player Onea. Se on ollut erilainen kuin odotin, mutta kiinnostava.Harmi, että kirja on sellainen möhkäle, että sen kanniskelu ympäriinsä tuntuu tuovan laukkuun ties kuink…