Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2012.

Lukuja X

Tarinassa on 47 301 sanaa ja 206 liuskaa. Jos olisin saanut jokaisesta kirjoittamastani sanasta euron, olisin jo aika rikas.

Mutta sitähän sanotaan, ettei kirjoittamalla rikastuta, kaunokirjallisuudella ainakaan, senhän kaikki tietävät :). Onneksi en harrasta kirjoittamista siksi, että toivoisin tienaavani sillä joskus rahaa, vaan siksi, että kirjoittaminen on minusta niin ihanaa.

Laskin kuitenkin huvikseni, paljonko minulla oikein on uponnut tähän raapustusharrastukseen kymmenen vuoden aikana:

Menot

Word - 129 e (Käytin Open Officea pari vuotta, mutta se ei mielestäni ikinä toiminut yhtä hyvin kuin Word.)
Tulostin - n. 80 e (minusta tulostin on ihan ehdoton väline, jos harrastaa kirjoittamista)
Skanneri - n. 90 e (skanneria tarvitsee piirustusten saamiseen koneelle, ja onhan siitä paljon muutakin iloa)
(Paperia nyt on mennyt tuhottomasti, mutta jätän sen laskuista.)

Tulot
+ 100 euroa
Reppu
Postimerkkikokoelma
Mustekyniä
Kirjekuoria
Kylpypyyhe

Lopputulos: 199 euroa miinusta. No, kai t…

Lukuja IX

Ulkona on -7 astetta. Kello on puoli kaksitoista. Tarinassa 40 910 sanaa. Se on aivan liikaa koska olen vasta puolessa välissä! En ymmärrä miten olen päätynyt tähän tilanteeseen. Tai tiedän. Olen lisäillyt poistamiani lukuja takaisin. Minulta ei taida onnistua kovin hyvin tämä kill your darlings -periaate.

Katsoin Games of thrones -uusintaa. Sarja on ehkä sittenkin liian pelottava minulle. Joka tapauksessa viikko on alkanut ihan hyvin. Tällä viikolla aion roikkua vähemmän netissä ja tehdä enemmän koulujuttuja :) Mikään ei ole tylsempää kuin teoriakirjojen lukeminen, mutta nyt on asennoiduttava uudestaan. Ensin koulujuttuja, sitten voin palkita itseni lukemalla Nälkäpelin jatko-osaa Catching fire. Ekasta osasta en niin välittänyt, mutta tähän olen jäänyt koukkuun! Suosittelen.

Muilta mailta

Kuva
Päähenkilölläni on outo harrastus. Hän hautaa erilaisia esineitä maahan, mutta en kerro miksi. Tällä hetkellä olen omistanut harrastukselle kokonaisen luvun, mutta koska se ei palvele hirveästi juonta, voi olla että se saa kyytiä... Kill your darlings, niinpä niin. Niin sanoi muun muassa Stephen King. Kirjoittamisesta on ainoa kirjoittamisopas, jonka olen lukenut. Olen nimittäin vähän opasvastainen.

Minulla on myös hiukan hölmö harrastus. Kerään postikortteja. (Kerään myös norsuja, mutta se ei ole mielestäni hölmöä.) Keräilyssä on muutama sääntö: korttien pitää mielellään olla ulkomailta eri kaupungeista, mutta myös suomalaiset käyvät. Pääasia on, että ne on lähetetty minulle. Minusta kortit ja postimerkit ovat kauniita.


Viime viikolla postikorttikokoelmani karttui kahdella uudella vietnamilaisella kortilla. Tällä hetkellä minulla on kortteja seuraavista paikoista (tämä luettelo lähinnä siksi, että minulla ei ollut asiasta kunnon käsitystä kunnes tänä viikonloppuna järjestelin kortteja…

Lukuja VIII

Vähän aikaa sitten tulin siihen tulokseen, ettei tarinassani ole mitään muuta hyvää kuin ensimmäinen ja viimeinen luku ja nimi. Nyt olen tullut hiukan järkiini. Ajattelin heivata tekstistä suurimman osan menemään, mutta itse asiassa uusi juonenkäänne ei vaadikaan niin suuria muutoksia kuin kuvittelin ja olen päässyt uudestaan vauhtiin. Nyt kasassa on 24 923 sanaa, ja olen tarinassa kohta puolivälissä. Ehkä. Ainakin uskon, että kohta pääsen toisen osan kimppuun. Olen ajatellut jakaa käsikirjoituksen kolmeen osaan. Toisen osan nimi on tällä hetkellä "Sohva". Ja minä olen tämän sohvan kanssa ihan tosissani, vaikka ei ehkä kuulosta siltä. Sohvalla on suuri symbolinen merkitys tässä tarinassa.

Olen myös mietiskellyt, laittaisinko tänne tekstinäytteen. Olisi niin hauskaa saada palautetta. Toisaalta tekstin laittaminen nettiin on aina vähän pelottavaa, enkä tiedä, kiinnostaisiko ketään lukea raapustuksiani.

Gradukin on mennyt eteenpäin ja kirjoitin jopa yhden työhakemuksen. Vielä k…

Lukuja VII

Olen tullut nyt siihen tulokseen, että roskapönttötarinassa ei ole mitään muuta hyvää kuin ensimmäinen ja viimeinen luku ja nimi (jota en viitsi paljastaa). Tarinassa on nyt 39 367 sanaa, josta joutaa roskiin tai vähintään kokonaan uudelleen kirjoitukseen 37 367 sanaa.

Olenko minä tosiaan kuluttanut kaksi kuukautta ja kirjoittanut melkein neljäkymmentätuhatta sanaa vain huomatakseni ettei tästä tule mitään? Miksi minä ylipäätään aloin kirjoittaa jatko-osaa tarinalle kun ensimmäinen osakin lojuu vain pöytälaatikossa? Olenko minä saanut ranteeni kipeiksi ihan turhaan? Olenko minä ihan hullu? Jos olisin käyttänyt kaiken tämän tarmon gradun kirjoittamiseen, se olisi valmistunut alta aikayksikön.

Hyvä on. Aloitetaan sitten alusta. Onhan minulla  2000 ihan kelvollista sanaa jäljellä. Sillä niin uskomatonta kuin se onkin,  39 367 - 37 367 sanaa on tasan 2000. Tämän täytyy olla jokin merkki.

Kuinka paljon sinun sanasi painavat?

Kuva
En ole niin syvällisellä tuulella, että jaksaisin pohtisin otsikon aihetta symbolisella tasolla. Ei, minä käsittelen aihetta nyt kirjaimellisesti.

Toteutin idean, jonka sain vähän aikaa sitten. Päätin punnita kirjoitukseni!




Ja paljonko ne painoivat?
10,5 kiloa!
Haastan jokaisen, jolla on liikaa aikaa ja liian vähän tekemistä, punnitsemaan sanansa.
(Tietenkään tässä kuvassa eivät ole kaikki tekstini, mutta suurin osa vuosien 2002-2011 puhtaaksi kirjoitetuista teksteistä. Pöytälaatikossani, joka sijaitsee vaatekaapissa, olisi vielä pursuava pahvilaatikollinen kirjoituksia, mutta kämäisellä puntarillani en voinut punnita niitä. Lisäksi viimeisimmät tekstit ovat muistitikulla ja muistivihkoja en laskenut mukaan. Kun olin nuorempi, jaksoin vielä koristella kaikki kansioni.)

Oikolukua

Graduohjaajani on oikolukenut gradutekstini.

Hän on lisännyt takaisin suurin piirtein jokaisen poistamani -kin ja -kan -kaan päätteen. Lisäksi hän on on lisännyt hyvin innokkaasti "esimerkiksi" ja "kuitenkin" sanoja sinne tänne. Olen aina ajatellut, että -kin ja -kan päätteet ovat suurin piirtein syntiä ja esimerkit ja kuitengit tekstille kuolemaksi. Olen yrittänyt opetella karsimaan niitä niin luovassa kirjoittamisessa kuin koulujutuissa. Kuitengissa on kaiken huipuksi tekstin tasolla ruumiillistunut kaksi turhuutta: ylimääräinen täytesana ja -kin pääte. Ja joo, en usko että kuitenkin taipuu noin, mutta minun äidinkielentaitoni ei riitä ymmärtämään, miten se taipuu. Ehkä sitä ei ole tarkoitus taivuttaa.

Vastoinkäymiset keittiön vesihanan kanssa jatkuvat. Eipähän tarvitse tiskata. Inhoan tiskaamista.

1.2.12.

Miksi henkilöiden nimien keksiminen on niin vaikeaa?

Miksi nimet eivät vain voisi tipahtaa taivaasta paperilleni? Tai tulla uniini? Olen jälleen saanut pääni melkein kipeäksi pohtiessani päähenkilöni nimeä. Hänellä on ollut tähän mennessä ainakin seitsemän nimeä, joista yhteenkään en ollut täysin tyytyväinen. Lopulta päätin käyttää yhtä nimeä - eihän sitä voi jatkuvasti vaihdella, ajattelin - mutta nyt minusta on alkanut tuntua, että minun pitäisi sittenkin vaihtaa se takaisin sitä edeltäneeseen nimeen.

Pahinta on, että minulla olisi päähenkilölle aivan täydellinen nimi, mutta serkkuni seurustelee sen nimisen ihmisen kanssa. En tietenkään voi antaa henkilölle samaa nimeä! Argh. Jos kirjani julkaistaisiin, joku sukulainen kuitenkin luulisi, että olen nimennyt henkilön serkun poikaystävän mukaan... (Ei sillä, että julkaisutavoite näyttäisi kovin todennäköiseltä. Kolme kuukautta on kulunut ja vastausta ei ole kuulunut. Aikatauluni on pettänyt kohta kuudella vuodella. Minun piti julkaista…