Etenee, etenee kuin etana

Kirjahyllynkaipuusta alkanut lumipalloefekti, joka johti minut etsimään asuntoa, on tuottanut tulosta. Kirjahyllyttömät kirjaparat eivät enää loju lattialla. Ne ovat päässeet muuttolaatikoihin asti. Tai hyvä on - suurin osa niistä on päässyt laatikoihin asti.

Kirjat nimittäin eivät tunnu loppuvan. 

Vaikka kuinka pakkaisin, jostain löytyy aina uusi kirja. Niitä on ikkunalaudalla. Niitä on keittiön kaappien päällä (kuulin, ettei siellä saisi säilyttää kirjoja, koska ne rasvoittuvat, joten otan tästä opikseni). Niitä on yöpöydällä, työpöydällä, dvd-hyllyssä, cd-hyllyssä. Ainoastaan vaatekomerosta niitä ei ole vielä löytynyt, mutta eiköhän sekin aika koita.

Kirjat ovat ihania ja salakavalia, joka paikan täyttäviä. Toisaalta tämä on hyvä hetki raivata. Aloitin keräämällä kirjaston kirjat ja palauttamalla ne. Osan kirjoista lahjoitan kavereille, osa pikkusiskolle, osa saattaa päätyä kierrätyshyllyihin. Tiedän, etten lue kaikkia kirjoja uudestaan, joten voin yhtä hyvin laittaa ne eteenpäin. Mutta joistakin en tahdo silti luopua, sillä olen vuosien saatossa kerännyt pienen oman kirjaston, josta tahdon pitää kiinni.

Joihinkin kirjoihin on tunnesiteitä. Jotkut olen saanut lahjaksi. Jotkut ovat jopa omiani (Hylättyjen lasten kaupungin tekijänkappaleita löytyi vielä muutama.)

Se kirjoista. Kirjoitustaukoni on ohi, ja olen palannut editoimaan erästä projektia. Siitä lisää joskus myöhemmin.

kirjoja

Kommentit

Viime aikojen suosituimmat postaukset

Tavoitteita vuodelle 2019

Kirjoittajan dna