Työ, elämä, kirjoittaminen ja työelämä

Vuoden alussa (tai oikeastaan viime vuoden viimeisenä päivänä) sain hyviä uutisia: päivätyöni jatkuu, ja vieläpä vakinaisena. Monen vuoden pätkätyöläisyyden jälkeen se tuntuu todelliselta helpotukselta. Nyt minun ei tarvitse joka kuun lopussa miettiä mitä seuraava kuu tuo tullessaan. Vaikka olenkin tehnyt samaa hommaa pitkään, epävarma tilanne on vienyt energiaa ja muuta kapasiteettia päästäni. Vakipaikan saaminen nykypäivänä ei ole itsestäänselvyys, joten olen kiitollinen. Minulla on käynyt hyvä tuuri. Olen ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Koivut tänään

Myönnän, että siedän itse huonosti taloudellista epävarmuutta. Siinä pääsyy sille, etten ole haaveillut kirjailijuudesta päätoimista ammattia. Tiedän, että kirjoittamisella itsensä elättäminen olisi melkoisen vaikeaa ja vaatisi todennäköisesti kaikenlaisten muiden kirjallisten ja läheltä liippaavien silpputöiden haalimista. En sano ei koskaan, mutta tällä hetkellä tunnen, ettei minusta olisi sellaiseen. Tuntuisi stressaavalta raapia elantoa sieltä täältä, kun vaihtoehtona on päätyö, jossa viihdyn ja jolla elätän itseni, ja jonka tehtävät jätän parhaani mukaan työpaikalle sieltä poistuttuani, ja kirjoittaminen jää vapaa-ajalle. Ja mieluiten pidän nämä erillään toisistaan.

Kirjoittamisen ja kokopäivätyön yhdistäminen ei sekään ole helpoin juttu, koska vapaa-aika ei voi olla pelkkää kirjoittamista (paitsi ehkä silloin, kun deadline puskee päälle... riippuen muiden velvollisuuksien tasosta), mutta se on ollut itselleni toimivin ratkaisu. Eihän se erityisen nopeaa ole. Toisaalta voi olla, että jos minulla olisi liikaa aikaa, en saisi mitään aikaan.

Juuri nyt pidän lomaa kirjoittamisesta. Kirjoitin melkein koko viime vuoden, vaikkei minulla ole esitellä näkyviä tuloksia. Julkaisuja ei siis ole tulossa tänä vuonna, ellei jotakin erikoista tapahdu. Ideoita kuitenkin on, ja intoa! Keväällä olen ajatellut aloittaa uuden tekstin työstämisen, mutta juuri nyt pidän taukoa viime vuoden syksyn rutistusten jäljiltä.

Kommentit

  1. Tosi paljon onnea vakituisesta paikasta!
    Ja nauti kirjoittamislomasta. Niitäkin tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Joo, ja ainakin ranteeni kiittävät - tietokoneella näpyttely ei ole niille hyväksi.

      Poista
  2. Isot onnittelut vakipaikasta! Arvelinkin, että se vielä jossakin vaiheessa tulisi sinulle, ja mahtavaa, että se tapahtui nyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kirjoittaja on siis Matti Järvinen, kun systeemi näytti heittäneen kommentin tuntemattomana, vaikka olin kirjautuneena.

      Poista
  3. Onnea vakipaikassta! Ja komppaan kyllä sinua noissa työpohdinnoissa - en itsekään uskaltaisi jättäytyä pelkän kirjoittamisen varaan ainakaan tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se vaatisi aikamoista uskaltautumista. Tai turvaverkkoa ympäriltä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!

Viime aikojen suosituimmat postaukset

2018

Tavoitteita vuodelle 2019