Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2018.

Lomailua ja taustatutkimusta

Kuva
Viime blogipostauksesta onkin vierähtänyt aikaa! Viimeksi tuskailin kirjallisen itsetunnon kanssa. Sellaista kirjoittaminen kai on, välillä kaikki teksti tuntuu loistavalta ja välillä sitä ihmettelee, miten on saanut päähänsä kirjoittaa tuollaisenkin lauseen.

Vietin lyhyen kesälomani enimmäkseen pohjoisessa kotiseudullani ja sitten ystävän häissä. Minulla oli lomalle kirjoitussuunnitelmia, mutta ne jäivät, sillä loma oli niin täynnä kaikkea muuta. Se ei oikeastaan haitannut. Kirjoittaa voin kotona, mutta joitakin ihmisiä näen harvoin. Kirjoitin koko kevään todella aktiivisesti, joten ehkä nyt oli tauon paikka ja aika nauttia valoisista kesäöistä (joita ikävöin), hyvästä seurasta (kissan myös), jäätelöstä ja kaikesta kesäisestä puuhasta.

Tein kuitenkin eräänlaista taustatyötä: vietin aikaa metsässä. Tarinan mahdollisuuksia näkyi kaikkialla. Tuotakin voisi käyttää tekstissä, ja tuonne olisi mukava sijoittaa tapahtuma, ja niin edelleen... Tiedätte ehkä tunteen. Kävin useammassakin koh…