Briitta Hepo-oja

Osallistuin vähän aikaa sitten pitkästä aikaa kirjoituskurssille. Itse asiassa kurssi ei ole vielä loppu, vaan saimme kotitehtäviä. Lähdin kurssille etsimään apua editointiin ja tekstini alun käynnistysvaikeuksiin ja ideoita tulikin mukavasti. Sain varmennusta siihen, että tekstini alkuluku kaipaa ankaraa tiivistämistä. Lisäksi olen saanut muutamia lisäpalautteita koelukukierroksella olevasta kässäristäni. Viimeisiä palautteita odotan vielä, mutta olen alkanut jo saatujen perusteella tekemään karkeaa korjaussuunnitelmaa. Editointityylissäni on parantamisen varaa. Olen tehnyt editointisuunnitelmia palautteiden ja omien pohdintojen perusteella, mutta ne eivät ole olleet välttämättä kovin loogisesti eteneviä. Nyt yritän ryhtyä järjestelmälliseksi editointi-ihmiseksi ja tehdä kunnon suunnitelman, joka alkaa suurista ongelmista ja päättyy kieliasun hiomiseen. Kieliasu ei toki ole viimeisenä listalla siksi, että se olisi vähäpätöinen, vaan siksi ettei ole järkeä viilata pilkkua lauseista

Sain ensimmäiset palautteet kässäristä aiemmin kuin odotin. Palautteen saaminen on aina yhtä sykähdyttävää! Tosin, jos koelukijat ovat ennenkin lukeneet minulta jotain, palaute ei pelota niin paljon kuin jos lukijat ovat entuudestaan vieraita. Sillä kyllä se minua, edelleen, aina vähän hirvittää: entä jos kaikki inhoavat tätä? Entä jos siinä ei ole heidän mielestään mitään potentiaalia? Entä jos olen koko vuoden vienyt tekstiä väärään suuntaan? Entä jos..? Epävarmuus leijailee ympärilläni, kun olen pitänyt tekstin niin kauan itselläni. Ensimmäiset palautteet olivat positiivisempia kuin odotin. Korjattavaa tietysti on, mutta ainakaan idea ei saanut täyttä lyttäystä. Olen pistänyt käsiksen palasiksi, ommellut yhteen, hajottanut taas ja liimannut kasaan, mutta ensimmäiseen versioon verrattuna kokonaisuus on eheämpi. Tekisi mieli jo edioida, mutta tiedän, että on järkevää pitää tekstistä pieni tauko, ja odottaa muut palautteet rauhassa. Olin ajatellut, että käsiksen jälkeen pidän pidem

Kässäri lähti koelukijoille. Yksi vaihe siis ohitse, uusia edessä. Nyt odottelen kommentteja ja ihmettelen, mitä tällä kaikella vapaa-ajalla tekisi. Lawrence Kasdanin nimiin laitettu sitaatti kertoo, että kirjoittaminen on kuin olisi kotiläksyjä joka ilta koko loppuelämän ajan, ja nyt kun minulla ei hetkeen ole kotiläksyjä, tuntuu kuin vapaa-aika olisi lisääntynyt merkittävästi. Tavallaan sitaatti on minusta oikein osuva, mutta toisaalta: kirjoitan vapaaehtoisesti aiheista, jotka kiinnostavat, kotiläksyt olivat välillä pakkopullaa. Ajalla on tosin taipumus täyttyä tekemisestä. Selitinkö jokin aika sitten, että bujoilu ei taida olla minun juttuni? Se on menneen talven lumia se. Ystäväni esitteli minulle bullet journalinsa, ostin sellaisen lähes vahingossa ja jäin koukkuun. Bujoni tosin ei taida olla oikeaoppinen, siinä ei ole viikko- eikä päivänäkymiä (ainakaan vielä), mutta käsittääkseni bujoilla voi monella tapaa. Ja se on rentouttavaa ja auttaa jäsentämään ajatuksiani. Yksi uusi