Leikekirjajuttuja

Kaivoin pitkästä aikaa leikekirjaprojektini esiin. Monet bujoilevat nykyään, itse en ole vielä kokeillut sitä. Muiden tuotoksia on hauska seurata ja ihastella, mutta tunnen itse olevani liian aikaansaamaton siihen (ehkä se toisaalta voisi lisätä ajanhallintaani, ken tietää!). (Saamattomuudesta tulikin mieleeni pitkästä aikaa tämä.) Päiväkirjaakaan en ole pitänyt vuosiin, mutta olen löytänyt leikekirjojen ihanuuden! En koe olevani vielä kovin taitava teippaamisessa ja liimaamisessa, mutta on hauskaa näperrellä.

Vanha leikekirjani meni täyteen, joten aloitin eilen uuden. Minulla on pari leikekirjaa, joilla on eri teema: toiseen kerään kirjallisia juttuja, esimerkiksi tapahtumista joissa olen käynyt. Koska edellinen leikekirja päättyi viime kesään, tämä jatkui elokuun Worldcon-muisteluilla. Toiseen kerään juttuja ja valokuvia matkoilta.

Näiden lisäksi aloitin kolmannen leikekirjan, kirjoittamisleikekirjan. Minulla on useampi kirjoitusvihko, joihin laitan myös taustatutkimusjuttuja, mutta ajattelin, että tällaiseen isompaan kirjaan on helpompi kerätä esimerkiksi lehtijuttuja. Lauantaisesta Hesarista sinne päätyikin heti yksi juttu. Olen aina saanut uutisista ja otsikoista paljon ideoita. Mielikuvitus alkaa heti laukkaamaan, jos juttu on yhtään tavallista poikkeavampi ja jollain tavalla tarina-aiheeksi vääntyvä.



Kommentit

Viime aikojen suosituimmat postaukset

Itsetunto-ongelmia

Annikin Runofestivaaleilla

Tunnelmia kirjamessuilta