Etanavauhtia, mutta eteen päin - kun käsikirjoitus on työn alla vuosikausia

Kässäri alkaa vihdoinkin valmistua. Valmistua niin, että siinä on alku, loppu, keskikohta ja kaikenlaista siinä välissä. (Ei toivottavasti tässä järjestyksessä.) Valmistua niin, että uskallan luovuttaa sen ihmisille, jotka ovat luvanneet antaa siitä palautetta. Sen jälkeen toki tekemistä on, mutta alkutilanteeseen verrattuna pidän sitä jo suurena voittona. Oikeastaan teksti olisi jo valmistunut siihen kuntoon, jos olisin kirjoittanut toiseksi viimeisen luvun valmiiksi, mutta ilmeisesti välttelen sitä kirjoittamalla tätä blogipostausta. Minulla on tapana kirjoittaa viimeinen luku heti alussa, joten se on ollut valmiina pitempään.

Olen kirjoittanut tätä tekstiä tällä haavaa aktiviisesti vuoden verran, mutta ensimmäisen version kirjoitin vuosia sitten. Se oli uskomattoman sekava sepustus, vaikka itse siitä olin kovin innoissani. Koelukijat pitivät sen ideoista, mutta kenenkään mielestä siinä ei ollut minkäänlaista juonta, paitsi tietysti itseni mielestä. Jälkikäteen huomasin, että koelukijat olivat oikeassa. Teksti oli päätön. Niin päätön, että hävettää, että annoin sen luettavaksi.

En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen nopeana kirjoittajana, mutta silti tämä projekti on edennyt aikamoista etanavauhtia jopa itselleni. Ikuisuusprojekti kuvaa tämän tarinan taivalta hyvin. Vasta viime viime keväänä sain käsikirjoituksen jotenkin hallintaan ja se alkoi edetä.

Välissä keskityin muihin projekteihin ja vaikka mietinkin tätä kässäriä säännöllisesti ja tein siihen suunnitelmia, ei se oikein edistynyt. Olin hukassa juonen kanssa, hukassa maailman kanssa ja hukassa henkilöiden kanssa. Tekstissä oli noin miljoona darlingisa. Kirjoitin joskus luvun sinne tänne ja raahasin kotiin taustatutkimuskirjoja.

Tosin oikeastaan kyseessä ei ole enää sama käsikirjoitus kuin vuonna 2011. Päähenkilöllä on sama (etu)nimi, sama lemmikki ja siinä ne yhtäläisyydet enimmäkseen ovatkin. Tämä on minulle aika tyypillistä. Kirjoitan jotakin ja kirjoitan sen täysin uusiksi ja jotenkin pidän sitä vielä samana tekstinä.

Onneksi tämä ei ole enää sama teksti. Uskon, että se on nyt huomattavasti parempi.

Hitaasti etenemisessä on puolensa. Ajatuksia ehtii hautoa ja saa viettää aikaa luomansa maailman parissa. Mutta sitten on ne huonot puolet. Ajatuksia ehtii hautoa liikaa. Tarinan maailmassa saa viettää niin paljon aikaa, että siihen meinaa kyllästyä. Turhauttaa, kun ei tule valmista. Kun joku kysyy, olenko kirjoittanut uutta, vastaus on että kirjoitan sitä samaa kässäriä... kuin viime vuonna. Ja sitä edellisenä. Joskus ihmettelen, miten ylipäätään saan joskus asioita valmiiksi. (Ulkopuolisista deadlinesta on ollut apua.)

Sitten ovat vielä itse tekstiin liittyvät ongelmat. Aiemmin kirjoitetut pätkät ja uudemmat pätkät ovat eriparisia. Huomaan, että tekstin alkupää on tyyliltään aika erilaista kuin loppupää. Olen jotenkin tekstin aikana kiintynyt eri henkilöihin kuin alunperin ja alkanut kirjoittaa heitä eri tavalla. Tällaiset epäjohdonmukaisuudet kaipaavat tietysti korjausta. Alun perin tärkeinä pitämiäni teemoja on tippunut pois ja toisia tullut tilalle. Fantasiaeepoksen sijaan tästä on enemmänkin tullut tarina ihmissuhteista ja rakkaudesta. Välillä teksti on tuntunut aivan mahdottomalta. Viime syksynä sen palaset alkoivat kolahdella paikoilleen. Uskon, että olen lopultakin löytänyt sen Juonen. Saa nähdä, mitä koelukijat tykkäävät.

Kommentit

  1. Noooh itse olen kehitellyt omaa universumiani jo lähemmäs viisi vuotta ja vasta jouluna sain ensimmäisen kunnon kirjan valmiiksi. Nythän toki suuri osa ovat viimeistelyä vaille valmiita että nyt alkaa valmistua nopeammin. Mutta sen kai siitä saa kun ei tyydy vain yhteen tarinamaailmaan :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan itsekin olisin edennyt tämän kanssa nopeammin, jos olisin keskittynyt ainoastaan tähän tekstiin, mutta ehkä tälle teki hyvää olla välillä tauoilla. Tsemppiä kirjoittamiseen!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!