Vuoden alun ajatuksia

Hyvää uutta vuotta! Vuodenvaihde tuli ja meni ja tammikuukin on kohta puolessa välissä. Joululomani päättyi aikaa sitten, mutta vuoden alkuun on ehtinyt mahtua sen verran arkielämän tapahtumaa, että blogi ja kirjoittaminen joutuivat jäämään syrjään.

Sain joululomalla täydennettyä kuusenkerkkäteevarastoni. Jos joku muuten tietää, mistä sitä saa Helsingistä, saa vinkata -- en ole löytänyt sitä marketeista, luontaistuotekaupoista enkä teekaupoista. Kyseessä ei ole "oikea tee", mutta olen siihen hyvin kiintynyt. Toinen ikisuosikkini on inkivääri. Inkivääri tai kuusenkerkkä, niistä on parhaat teehetkeni tehty! Tosin joululahjaksi sain ihanaa vihreää teetä ja teekirjan, jossa on perusteellista tietoa teen historiasta ja käytöstä.

En tehnyt mitään erityisiä uuden vuoden lupauksia tänä vuonna, mutta joitakin tavoitteita minulla on. Haluan hioa kässärin sellaiseen kuntoon, että sitä kehtaa näyttää koelukijoille. Kässärin jälkeen haluan pitää hetken tauon pitkästä proosasta ja haaveilen kirjoittavani valmiiksi pari novellia, jotka ovat olleet pelkkinä ajatuksina pitempään. Tietenkin voi olla, että jokin aivan muu teksti vie mennessään tai että sanat ja lauseet asettuvat aivan toisella tavalla ja lopputuloksena on jotakin aivan muuta.

Olen myös päättänyt lukea enemmän runoja. Teeteemaan sopien lainasin TaoLinin runokirjan Teen kuiskaus (Enostone 2014).

Kallio kävelyn varrelta

Kommentit

Viime aikojen suosituimmat postaukset

Uima-allas keittiössä ja muita virheitä

Pimeyspaniikki

Tuula Kallioniemi: Risteys