Luopumista

Tällä viikolla kuulin suru-uutisen kissavanhuksestamme: aika oli koittanut. Miisu-kissamme oli luonamme yli yhdeksäntoista vuotta, poikkeuksellisen pitkään. Vaikka olen muuttanut omilleni yli kymmenen vuotta sitten, ajattelin Miisua aina "omana kissanani". Olin kymmenen, kun saimme sen, ja nyt olen kaksikymmentäyhdeksän. Koko aikuisikäni se on siis ollut kotona odottamassa, kun menen käymään. Lapsuus loppui aikoja sitten, mutta nyt yksi osa sitä on myös poissa. Se oli odotettavissa, mutta silti kissaystävästä luopuminen on haikeaa.

Onneksi kissavanhuksemme eli pitkän ja hyvävointisen elämän. Vielä jouluna se oli pirteän oloinen ja oppi jopa viimeisenä vuotenaan uusia temppuja! Sylikissa se ei ollut ja viihtyi paljon omissa oloissaan, mutta saattoi joskus tulla nukkumaan viereen.

---

Olen saanut sitkeän flunssan seurakseni. Välillä se menee pois tullakseen sitten takaisin. Juon kolmatta kupillista teetä ja katselen kuinka ulkona ilta pimenee. Täytyy hakea ranteenlämmittimet, sillä sormeni ovat aina kylmät ja varsinkin koneella kirjoittaessa ne kylmenevät entisestään.

Kommentit

  1. Kissaparka ja otan osaa. Se on aina ikävää kun lemmikki kuolee.
    Paranemisia flunssasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niinhän se on. Flunssa onneksi on helpottanut.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!

Viime aikojen suosituimmat postaukset

Uima-allas keittiössä ja muita virheitä

Pimeyspaniikki

Tuula Kallioniemi: Risteys