Esimerkki kirjoittajan viikosta

Viikko sitten päätin kokeilla kirjata viikon kirjoittamiseen käyttämääni aikaa tarkemmin ylös tietyltä ajanjaksolta. Päädyin kirjaamaan muitakin tekemisiäni, koska halusin ylös sen, miksi joinakin päivinä ei tullut ollenkaan kirjoitettua. (Ihan kaikkea en toki laittanut tähän). Miten yhdistää kokopäivätyö ja kirjoittaminen? Olisiko jotain tehtävissä, että aikaa järjestyisi enemmän? Viikon tavoite oli kirjoittaa yksi kokonainen uusi luku.

2.10. Maanantai

klo 11.15 Herätys. Hups, aika myöhään. Takana on viikonloppu Jyväskylässä ja matkaväsymys vähän painaa, mutta olo on kirjallisesti inspiroitunut. Ja mikä parasta, on vapaapäivä! Tänään ehtii kirjoittaa.
klo 12.00 Pyykkikone päälle. Syön aamiaista (jos tätä enää aamiaiseksi voi kutsua) ja samalla lueskelen Kirjoita kosmos: Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen teosta. (2006, Suomen tieteiskirjoittajat, toim. Anne Leinonen).
klo 12.30 Laitan pyykit kuivumaan ja toisen koneen pyörimään. Keitän teetä ja jatkan lukemista. Pasi Ilmari Jääskeläisen artikkeli Kirjoita kosmoksessa on kiva ja lohdullinen.
klo 13.15 Alan kirjoittaa pöytäkoneella. (Surffaan.) Pöytäkoneellani on nykyisin Linux, ja minulla on ongelmia sen fonttien kanssa. Kässäri näyttää ihan eriltä kuin läppärillä.
klo 14.30 Alan oikeasti kirjoittaa.
klo 18.30 Puolikas luku valmis. Lähden ulos ja kauppaan.
klo 19.00 Teen ruokaa.
klo 20.00 Katson yhden jakson Star Trekiä ja loppuun aiemmin aloittamani leffan.
klo 00.00 Nukkumaan.
Kirjallinen saldo: puolikas luku.

3.10. Tiistai
klo 7.15 Herätys ja kohti töitä.
klo 15.00 Töistä.
klo 16.10 Kotona. Syön eilen tekemääni ruokaa. Sataa. Hrr.
klo 17.00 Lähden harrastukseen.
klo 21.15 Kotona. Olen liian väsynyt kirjoittamaan, vaikka haluaisin saada luvun loppuun. Lisäksi kotimatkalla harppi oli jotenkin päässyt penaalista ulos ja tehnyt reiän mehutölkkiin, niin että nyt mehua on joka paikassa. Eikä tämä edes ole ensimmäinen kerta kun näin on käynyt.
Kirjallinen saldo: 0

4.10. Keskiviikko
klo 7.30 Herätys ja kohti töitä klo 8.00.
klo 16.05 Töistä. Tämä on viikolla ainut päivä, jolloin ehdin kaupungille, joten lähden etsimään asiaa, joka tavallaan liittyy kirjoittamiseen.
klo 19.25 Kotona. Laitan samaa ruokaa kuin maanantaina, koska se oli yllättävän onnistunutta. Kerään kuivumassa olleet pyykit.
klo 20.10 Avaan koneen. Muistan pitkästä aikaa, että läppärin näppäimistössä on taustavalo. Jatkan keskeneräistä lukua. Se venähtää.
klo 00.00 Lopetan kirjoittamisen ja menen nukkumaan.
Kirjallinen saldo: Jonkinlaista etenemistä.

5.10. Torstai
klo 10 Herätys. Teen aamiaista.
klo 11 Surffaan netissä ja kirjoitan jatkoa keskeneräiselle luvulle. Keksin mielestäni erinomaisen lauseen. Lähden töihin. Muistan, että minulle on tulossa perjantaina kaveri kylään eikä minulla ole mitään tarjottavaa, joten on muistettava käydä kaupassa töiden jälkeen.
klo 21.00 Kotona. Kolme varausta oli saapunut kirjastoon: I, Daniel Blake, Sini Helmisen Kiven sisässä, ja yksi Bridget Jones. Lisäksi nappasin mukaan Suomen myyttiset linnut. Katson I, Daniel Blaken koska siinä on paljon varauksia. Se antaa hyvin synkän kuvan Iso-Britannian työvoimaviranomaisista.

 6.10. Perjantai
Klo 9.15. Herätys. Yritän siivota. Lähden töihin.
Klo 18.10 Työt loppuu. Kaveri tulee käymään. Teemme melkein samaa ruokaa kuin mitä olen tehnyt maanantaina ja keskiviikkona.
Kirjallinen saldo: 0

7.10. Lauantai
klo 8.00 Herätys ja kohti töitä.
klo 16.20 Töistä. Lähden ostamaan juhlakenkiä ja tulen kotiin tennareiden kanssa.
klo 19.30 Kotona. Kirjoitan. Luku etenee, mutta ei vieläkään valmistu. Se vain pitenee ja pitenee! Ja minä kun mainostin kavereille, että kässäri on kohta valmis. Syön eiliseltä jäänyttä ruokaa ja se alkaa jo tulla korvista ulos.
Kirjallinen saldo: Muutama kappale uutta tekstiä.

8.10. Sunnuntai
klo 11.00 Herätys. Yritän vähän lukea, mutta en pääse pitkälle, ja kirjoittamaankaan en saa itseäni. Lähden tapaamaan sukulaisia, ja päivä kuluukin sukuloiden ja ilta leffassa, jossa käymme katsomassa elokuvan Saamelaisveri.
Kirjallinen saldo: 0

9.10. Maanantai
Kello soi seitsemältä, ja kaikki alkaa alusta.

Lopputulos: 1284 sanaa. Mitä viikon kirjaamisesta jäi käteen? Ainakin se, että jos en olisi kirjannut ajankäyttöäni, tuskin enää muistaisin mitä tein minäkin päivänä. Maanantain vapaan olisi voinut käyttää tehokkaammin: itsekurini ei aina riitä vaan alan surffailla kesken kaiken. Ehkä pitäisi vetää verkkopiuha irti. Toisaalta se oli ainut päivä, jolloin ehdin kunnolla pestä pyykkiä, ja sitäkin on joskus tehtävä. Olisin ehkä voinut myös kirjoittaa muistiin, että mitä itse kirjoittaessa tapahtui eli pitää varsinaista kirjoittamispäiväkirjaa. Pidättekö te sellaista?

Jos editoidut sanat lasketaan, kirjoittamista tuli tehtyä enemmän kuin nuo vaivaiset hiukan päälle tuhat sanaa, ja toisaalta sanat ovat sellaisia, joihin olen melko tyytyväinen. (Harmittaa, että en vieläkään päässyt kohtaan, johon olisin voinut käyttää mielestäni erinomaisen keksimäni lauseen!) Luku ei valmistunut, joten siltä osin tavoite jäi saavuttamatta, mutta en tunne siitä huonoa omatuntoa, sillä ylimääräistä aikaa ei kauheasti ollut, varsinkin kun olen iltaisin luovimmillani. Joskus on myös ihan hyvä vain olla tai nähdä ihmisiä. Noin muuten liikkua olisi voinut enemmän. Tiedän, että tilanteeni on varsin hyvä: saan yleensä käyttää vapaa-aikani miten tahdon. Jos koti on kaaoksen jäljiltä, se häiritsee lähinnä itseäni. Silti kirjoittaminen sujuu paremmin, jos koti on järjestyksessä. Ehkäpä seuraavaksi kokeilen pitää varsinaista kirjoittamispäiväkirjaa!

Kommentit

  1. Olipa ihana ajatus pitää kirjaa tekemisistä. Mielenkiintoista nähdä miten aika kului. Taidan varastaa tämän idean :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkäsin, että tästä tulee kauhean tylsä luettelointi, mutta se olikin aika kivaa puuhaa! Olisi kiva kuulla muiden kirjauksia, joten varasta vain :) (Varmasti joku joskus on tehnyt tällaisen postituksen aiemminkin, mutta en saanut mieleeni nyt.)

      Poista
  2. Minustakin tämä oli tosi kiva! Taidan myös varastaa idean ja tehdä saman joltain lokakuun viikolta. Voisi ehkä tehdä tältäkin, jos vaikka yrittäisi vielä eilistä muistella. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelin tätä pitkään, mutta vasta viime viikolla sain aloitettua maanantaina. :D Mikäänhän ei tietenkään kiellä aloittamasta jokin toinen päivä!

      Poista
  3. Voisin tehdä tästä yksinkertaisen version blogiin. Olisi itsekin kiva nähdä, kuinka paljon saan flunssan kourissa aikaiseksi. Erityisesti viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä voi varmasti toteuttaa monella tavalla, vaikkapa vain yhden päivän ajalta tai viikonlopun tai sitten että kirjaa eri tavalla. Mielenkiintoista nähdä, millaista ajankäyttöä muilla on! Toivottavasti flunssa helpottaa. :)

      Poista
  4. Tämä oli kyllä hauska postaus! Nauroin täällä ääneen. :D

    Olen itseasiassa tehnyt samaa nyt muutaman kuukauden ajan joka päivä. Huomasin nimittäin jossain vaiheessa, että aika katoaa mystisesti johonkin, eikä kirjoittamiselle jää energiaa. Ja koska aloitin bujoharrastuksen, joka on kalenterin ja päiväkirjan välimuoto, tuntui loogiselta kirjata bujoon päivän tapahtumat aina illan päätteeksi.

    Tässä kävi nopeasti niin, että laiskat päivät alkoivat kadota ja sain oikeasti asioita aikaan (vaikka vain sen yhden jutun per ilta). Nyt minulla on taas ihan eri kirjoitusrytmi.

    Luulen että sait hyvät sanasaldot, etenkin jos nyt vaan on meneillään sellainen "kypsymisvaihe" tekstille ja ideoille. Ei tehokkuus ole pelkkää sanojen oksentamista näppikselle! Mutta minua ei ainakaan haittaa, vaikka käsiksesi venyvät. Niiden parissa on aina kiva viettää aikaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikossa kieltämättä oli huvittaviakin piirteitä. :D Saako kirjaaminen tsemppaamaan niin että tulee tehtyä jotain jotta olisi jotain kirjattavaakin? Huomasin ainakin itse olevani aktiivisempi ja päivän aika tuli käytettyä paremmin (vaikka se ei ehkä siltä näytä, ja mietin mitä kodinhoidostani kertoo että keräsin maanantain pyykit vasta keskiviikkona). Ajattelin tehdä tämän uusiksi myöhemmin, niin voin verrata viikkoja. Bujoilu kuulostaa ihanalta harrastukselta.

      Kiva kuulla, koska tämä ei ehkä jää pieneen venymiseen. Onneksi aina voi deletoida!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!

Viime aikojen suosituimmat postaukset

Kirjamessuilua

Salamurhaajalude ja muita pieniä yksityiskohtia

Tuula Kallioniemi: Risteys