Viime aikoina luettua

Jokin aika sitten valittelin, että löydän jatkuvasti mielekiintoisia kirjoja, jotka ilmestyvät kotiini. Oikeasti tämä ei ole valituksen aihe, päinvastoin: on mahtavaa, että on niin paljon kiinnostavia kirjoja! En ole viime aikoina juuri kirjannut blogiin lukemisiani, mutta tässä muutamia syksyn ja loppukesän lukukokemuksia:


 Helena Waris: Linnunsitoja (Otava 2017, kirjastosta)

Tykkäsin hirmuisasti Vuoresta, joten halusin lukea Warikselta lisää. Linnunsitojassa liikutaan tulevaisuuden dystopiassa, jossa Konehallinto on ajanut ihmiset ahtaalle ja ihmiset asuvat Kuiluissa maan alla. Nouseva merenpinta syö saaristoa, mutta syrjäisellä majakkasaarella sinnittelee vielä vastarintaliikkeen jäseniä, kyyhkyslakka apunaan. Zemi päätyy saarelle ilman veljeään, joka jää manterereelle. Merisää on armoton, ja saari karu. Kirja on lyhyt ja paljon jää selittämättä, mutta tunnelma on voimakas ja tarina vei mukanaan. Onkohan kirjalle tulossa jatkoa? Lukisin kyllä.


Kirsti Kuronen: Paha puuska (Karisto 2015, kirjastosta)


Kahdeksatta luokkaa aloittavan Hillan pikkuveli menee junan alle. Proosarunomuodossa kirjoitettu tarina kerrotaan Hillan näkökulmasta. Hilla yrittää ymmärtää, miksi veli teki mitä teki, ja käy metsässä istumassa samalla kivellä kuin Laurikin kävi, ja juttelee mielessään tämän kanssa. Proosarunomuoto toimii tässä tosi hyvin, ehkä se helpotti vähän lukemistani, kun aihe on hyvin rankka ja Hillan tunteet ja ajatukset riipaisevan realistisen oloisia. Kaiken pohjalta löytyy kuitenkin valoisuutta, ja Kuronen on saanut vaikeasta aiheesta aikaan hienon tekstin.




Jenna Kostet: Pikimusta, sysipimeä (Robustos 2017, oma ostos)

Disclaimer: Tunnen kirjailijan. 
Kauniisti kerrottu tarina vaietuista sukusalaisuuksista. Tarinassa kuljetaan kahdessa aikatasossa, välillä nykypäivässä ja välillä 40-luvulla.

Nykyajassa Aura lähtee tutkimaan äitinsä lapsuudenkotia, joka on jäänyt tyhjilleen hänen enonsa kuoltua. Auran äiti ei suostu puhumaankaan talosta eikä oikein mistään muustakaan ja Auraa vaivaa jonkinlainen juurettomuus. Hän tahtoo saada vastauksia Ketolanperän herättämiin kysymyksiin. Sotavuosiin sijoittuvissa luvuissa ääneen pääsee Ester, joka on jäänyt asumaan yksin Ketolanperään, kun hänen miehensä on lähtenyt sotaan. Kyläläiset pitävät Esteriä outona ja kuiskivat selän takana. Ja yhtenä päivänä metsästä löytyvät suden jäljet.

Tarinan seitit kietoutuvat lopulta yhteen ja puuttuvat palaset loksahtavat uskottavasti paikoilleen. Kiehtova teos kaipuusta ja oman tien valinnoista, jossa on viitteitä niin Aino Kallaksen Sudenmorsiameen kuin vanhoihin satuihin, mistä pidin kovasti.



The Self-Inflicted Relative: 33 Fantastic Stories in 100 Words  (toim. Maija Haavisto) (Osuuskumma 2017, oma ostos)

Tämän ostoksen tein Worldconissa ja aloitinkin lukemisen jo ratikkapysäkillä. Sadan sanan raapaleet ovatkin mukavaa luettavaa, kun jo lyhyen matkan aikana ehtii lukea useamman. Raapaleita olen joskus lukenut, mutta en kokonaista kokoelmaa. Tässä on monta hauskaa tekstiä, joiden vinksahtaneet maailmat onnistuvat säväyttämään näinkin tiiviissä muodossa.

(Lukiessa yhtäkkiä muistin kuinka ala-asteella osallistuin kaverini kanssa Legolas-lehden järjestämään raapalekirjoituskilpailuun. Tästä tuntuu olevan hirvittävän kauan. Emme sijoittuneet, mutta kaverini voitti arvonnassa yhden kappaleen lehteä.)

Kommentit

Viime aikojen suosituimmat postaukset

Uima-allas keittiössä ja muita virheitä

Pimeyspaniikki

Tuula Kallioniemi: Risteys