Kirjat herättävät edelleen tunteita

Kirjojen polttaminen ei jäänytkään ysärille.

Eilen vietettiin kansainvälistä Harry Potter Book Nightia. Halusin kirjailijaksi jo ensimmäisellä luokalla, mutta en tiedä olisinko alkanut kirjoittaa niin vakavissani, ellen olisi 12-vuotiaana löytänyt pottereita. Kun jossain kysyttiin, kuka haluaisit olla yhden päivän ajan, jos saat valita, minä olisin halunnut olla J. K. Rowling. Halusin tietää, miltä tuntuu osata kirjoittaa jotain sellaista kuin J. K. Rowling. Ensimmäiset tekstini olivat aikamoisia potterkopioita.

Harry Potter Book Nightin takia kiinnitin tavallista enemmän huomiota pottereihin liittyviin uutisiin ja huomasin, että pottereita pistetään edelleen palamaan. Vaikka tavoite varmaan on päinvastainen, niin se, että kirjat voivat edelleen saada niin isoja tunnereaktioita aikaan, on ehkä merkki  kirjailijan onnistumisesta.

(Pidän kirjojen polttamista järjettömänä touhuna. Joskus minun on tehnyt mieli nakata jokin kirja lattialle, mutta että aletaan sensuurimielessä tekemään kirjarovioita, sitä on vaikea ymmärtää ja se on toisen luokan juttu. Jos jotain tahtoo polttaa, niin omia huonoja tekstejään voi polttaa, vaikka sekin voi kaduttaa jälkikäteen.)

Viimeisimmässä pottereihin liittyvässä rovioinnostuksessa tosin on tainnut ollut kyse enemmän siitä, että kirjailijan mielipiteet eivät ole kaikkia miellyttäneet. Kirjojen polttamisen on varmaan ajateltu oleva sopiva koston väline.

Yleensä kirjoja tosin polttavat ne, jotka eivät niitä ole edes lukeneet, joten lukuinnon säilymisestä se ei ole merkki.

Kommentit

  1. Seurasin mielenkiinnolla tätä Twitter-juttua. Jäin miettimään mm. sitä, että luulivatko nämä roviotyypit oikeasti sillä olevan jotain vaikutusta? Rowling vastaili hyvin. Pitää olla aika lapsellinen, jos alkaa polttaa lempikirjailijan tai ylipäätään minkään kirjailijan teoksia vain siksi, ettei joku yksittäinen mielipide miellytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rowling vastaili minustakin hyvin: ei provosoitunut tai alkanut inttää. Niinpä, ei kirjojen polttamisella on mitään vaikutusta. Eihän siitä tule edes kirjailijalle tappiota, kun kirja täytyy ostaa ennen kuin sen voi polttaa...?

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!

Viime aikojen suosituimmat postaukset

Tunnelmia kirjamessuilta

Tuula Kallioniemi: Risteys

Motiiveista