“I don't believe in the kind of magic in my books. But I do believe something very magical can happen when you read a good book.” - J. K. Rowling

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Tottelemattomat henkilöt

Viikonloppu meni flunssanpoikasesta toipumiseen - kaikkialla leijuva pöly ei auta asiaa. Enimmäkseen mitään ei siis tullut tehtyä, kunnes yhtäkkiä yöllä iski pakottava tarve päästä kirjoittamaan yksi kohtaus.

Ja mitä tapahtuikaan - henkilöt eivät tottele, eivät laisinkaan. Vaikka tarkat suunnitelmat eivät ole paperilla, päässäni on idea, suunta, minne tahdon tarinan menevän ja henkilöiden myös. Mutta heillä on ilmeisesti aivan oma tahto.

Ehkä ei auta kuin seurata sitä.




Pääsiäinen lähenee, samoin pieni pääsiäisloma. Ostin sen kunniaksi keltaisia tulppaaneja.

torstai 30. maaliskuuta 2017

Kevättä

Tällä viikolla en ole ehtinyt kirjoittaa lähes laisinkaan. Töitä, kiirettä, harrastuksia. Onneksi edessä siintää pian vapaa viikonloppu! Lukupino yöpöydällä on kasvanut suureksi ja keikkuvaksi, niin paljon kaikkea mielenkiintoista on julkaistu ja löytyy kirjaston kätköistä.

Tällä viikolla kävin kävelyllä keskeneräisen kässärin maisemissa. Tämä on ensimmäinen kässärini, joka sijoittuu Helsinkiin, ainakin osittain. Miljöön tutkiskelu paikan päällä on avartavaa.


Kevät
Kevättä on ilmassa, mutta tuuli on kylmä eikä aurinko vielä kunnolla lämmitä. Tuuli liikuttaa katupölyä, ne ovat kuin valtavia parvia. Odotan pääsiäislomaa ja kesää, talvi on ollut pitkä.


sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Inspiraatiosta ja kirjojen bongausta

Alkuviikon vimmattu kirjoittaminen muuttui loppuviikolla hillitymmäksi.

Kirjoittajan on toki kirjoitettava myös silloin kun erityistä inspiraatiota ei ole, jos haluaa saada joskus valmista. Mutta on ihana tunne, kun kirjoittaminen tuntuu sujuvan vaivattomasti. Ei se tarkoita, että teksti olisi tällä tavoin syntyessään valmista - syntyi se helposti tai vaikeasti, se tulee vaatimaan editointia. En myöskään halua mystifoida kirjoittamista, vaikka olenkin ollut viikon jonkinlaisessa flowtilassa, jota en osaa selittää.

Vaikka en aina tiedäkään, mistä ideani tulevat, tiedän, etteivät ne synny oikeasti tyhjiössä ja tupsahda päähäni leijailtuaan alas jostakin inspiraatiopilvestä. Kaikki ympärillä vaikuttaa, huomasi sitä tai ei, vähintään jossakin alitajunnassa. Ehkä inspiraatio onkin vain kasautuma otollisia olosuhteita. Hyvä fiilis, energiaa, aikaa, itseluottamusta: minä osaan tämän. Ihan putkeen kaikki ei kyllä ole mennyt: huomasin jatkaneeni kirjoittamista vanhaan versioon. Vähän mietin, että enkö minä muka kirjoittanutkaan sitä yhtä kohtausta. No, kirjoitin, mutta ei ihme, ettei sitä näy, koska editoin vanhaa varmuuskopiota!

Toisaalta mikään flow ei auta, jos ajallisia tai muita fyysisiä edellytyksiä kirjoittaa ei ole. Tällä viikolla on riittänyt kaikenlaista: töitä, metalligrafiikkaa, Kaunotar ja hirviö, asioiden hoitamista. 

Perjantaina ehdin kuitenkin kaupungille ja tekemään kirjabongauksia. Ja miten sydäntä lämmittikään nähdä oma kirjansa päätyneenä kirjaston hyllyyn ja kirjakauppaan, edes yhteen sellaiseen. Hyvässä seurassa ollaan!




tiistai 21. maaliskuuta 2017

Kirjoitan ja leijun

Viimeiset päivät olen kirjoittanut kuin vimmattu. Projekti SL:ään on ilmestynyt kahdessa päivässä pari tuhatta sanaa. Olen rientänyt töistä kotiin ja avannut koneen, matkalla olen kirjoittanut lukuja päässäni. Näen kohtauksia mielessäni ja kuulen dialogin pätkiä päässäni.

Pitkästä aikaa näen selkeästi mielessäni, mitä olen tekemässä. Kirjoitan enkä tiedä kirjoitanko minä vai kirjoittaako teksti minua, ehkä molempia.

Tätä tahtia olen kirjoittanut viimeksi silloin kun... kirjoitin Siilin kuolemaa? Asuin Oulussa ja kirjoitin yömyöhään, välillä katsoin verhojen raosta naapuritalossa asuvan kaverini ikkunan suuntaan. Jos hän oli sammuttanut valot, minunkin oli viimeistään aika mennä nukkumaan.

Lisääntyvä valo ei voi olla syy, sillä yleensä keväällä valo ahdistaa minua tiettyyn pisteeseen asti. Luulen, että syynä voi olla se, että pitkästä aikaa minulla on fyysisesti paljon energiaa eikä väsytä. Yöt ovat aina olleet luovimpia aikojani. Keitän teetä ja kirjoitan, sytytän kirjoityskynttilän ja musiikki soi. Leijun.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Arvonta on päättynyt!

Kiitos kaikille Hylättyjen lasten kaupunki -arvontaan osallistuneille! Arvonta-aika päättyi eilen.

Netin arvontakone suosi tällä kertaa nimimerkkiä M. Onneksi olkoon! Otan voittajaan yhteyttä sähköpostitse.

Mukavaa alkanutta viikkoa myös muille. :)

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Valaan kokoinen meri

Tänään ei tarvitse mennä töihin. Tänään mm....

- kylvetän orkidean
- pesen pyykkiä
- siivoan
- kirjoitan, ehkä
- kuuntelen tätä, kuten olen kuunnellut joka päivä tällä viikolla:



keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Harry Potter and the Philosopher's Stone Concert

Lauantaina pääsin katsomaan Harry Potter ja Viisasten kivi -elokuvan konserttia. Konsertissa Vantaa Pops Orchestra soitti John Williamsin säveltämän elokuvan soundtrackin jokaisen nuotin. Leffa pyöri taustalla.

Harvoin olen päässyt osallistumaan mihinkään fanitustapahtumaan, ja sellainen tämä hiukan oli, vaikka ei ehkä tavallisimmasta päästä. Moni katsojista oli myös pukeutunut teeman mukaisesti.

Hetken päästä unohdin, että musiikki tulee livenä, se kuulosti niin virheettömältä. Uskomattoman hienoa musiikkia ja taitavia soittajia. Ja elokuvakin oli parempi kuin silloin kun sen näki ensimmäisen kerran. Ehkä en suhtaudu siihen aikuisena niin tinkimättömän kriittisenä ja ajattele koko ajan että tuokin on ihan väärin! Kaiken kaikkiaan kiva kokemus.

PS. Kirja-arvontaani ehtii vielä osallistua!

tiistai 28. helmikuuta 2017

Kirja-arvonta!



Haluaisitko lukea Hylättyjen lasten kaupungin, mutta et ole vielä saanut sitä käsiisi? Arvon blogissani yhden kirjan ja sujautan mukaan muutaman kirjan maailmaan sijoittuvan kortin.



Voit osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen. Jos blogistasi ei löydy sähköpostiosoitetta, jätä se myös kommenttiin, sillä otan voittajaan yhteyttä sähköpostilla. Jos et pysty jättämään kommenttia, voit osallistua myös lähettämällä sähköpostia yhteystiedot -välilehdeltä löytyvään osoitteeseeni.

Arvonta-aika päättyy 13.3. klo 18.00

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Työhuone

Jokin aika sitten kirjoittajat esittelivät blogeissaan työhuoneitaan. Vaarna aloitti kertomalla unelmien työhuoneestaan täällä, ja sittemmin esimerksi Jenna Kostet esitteli omaansa täällä ja Afeni täällä. Myös Kahvia ja kirjaimia blogissa tartuttiin aiheeseen. Varmasti jokunen meni ohi, joten ilmianna työpisteesi kommenteissa, on mielenkiintoista nähdä miten muut työskentelevät! Työtapoja on niin monta kuin kirjoittajaakin. Jotkut kirjoittavat kotona, joillakin on oikea työhuone, jotkut kirjoittavat ulkona ja kahviloissa, koko kaupunki työhuoneenaan.

Pistin oman työtilani uusiksi vähän aikaa sitten. Olen aikojen saatossa kirjoittanut monenlaisissa paikoissa.  Perus työpöytä + hyvä tuoli tai keittiönpöytä on minusta toimivin. Lattialla kirjoittaminen oli ehdottomasti huonoin vaihtoehto. Muuttaessani Oulusta Helsinkiin jätin lähes kaiken omaisuuteni taakseni ja elin jonkin aikaa ilman huonekaluja, joten lattia tuli tutuksi. Minulla oli joskus siitä kuvakin blogissa, mutta se on kadonnut jonnekin.


Minun nykyinen "työhuoneeni" on oikeasti työnurkka, mutta se on kivasti ikkunan ääressä. Keväisin ja kesäisin ulkoa kuuluu uskomaton lintujen konsertti. Tätä ikkunaa ei tosin saa auki, koska ikkunalauta toimii työpöydän jatkeena ja siinä on kasta taustatutkimuskirjoja ja tuttujen kirjailijoiden teoksia.

Uusi työpöytäni on ihana. Se on hiukan korkeampi kuin edellinen, ja ennen kaikkea levempi ja syvempi, niin että siihen mahtuu enemmän asioita ja näppäimistökin mahtuu kunnolla pöydälle. Siinä on myös kolme söpöä lipastoa. Työpötä on Ikeasta. Istuimena minulla on satulatuoli, joka olisi vallan ergonominen, jos en yrittäisi istua siinä väärin. Tarvittaessa pöydällä mahtuu myös kirjoittamaan käsin tai pitämään teekuppia.

Teekuppi! Olennainen asia kirjoittavalle ihmiselle, eikö? Useimmiten juon kuusenkerkkäteetä tai inkivääriteetä. Kuvasta puuttuu uusi ostos, teehaudutustiimalasi. Pöydältä löytyy myös orkidea, kliseinen mutta itselleni tärkeä tsemppikortti, kynttilä, kynäteline. Keskusyksikkö on piilossa pöydän alla, samoin siellä majailee johtohelvetti, jota ei kannata tutkia tarkemmin. Jos jollakin on vinkkejä johtojen taltuttamiseen, saa kertoa.

Liitutaulu on myös olennainen osa. Sille on hauska kirjoittaa muistiinpanoja. Siellä on jo ainakin vuoden ollut kaksi sanaa, joista minun on pitänyt kirjoittaa. Että en tiedä toimiiko se. Mutta eipähän ainakaan unohdu.

Kuvassa ei näy tulostin ja skanneri ja kansiot, joissa säilytän tulostettuja varmuuskopioita.

Siististä työhuoneesta on itselleni iloa, mutta loppujen lopuksi työpiste luo vain puitteet. Kirjoittajan tärkein työhuone on hänen päänsä, luulen, ja se on itselläni hyvin usein kaaoksen vallassa.

torstai 16. helmikuuta 2017

Valmis

Hylättyjen lasten kaupunki on ollut nyt ulkona noin viikon. En ole vielä ehkä oikein ehtinyt sisäistää asiaa. Nyt kun toinen kirja on ulkona, iskeekö tyhjyys? Toivottavasti ei. Uskon, että se, että työn alla on jo seuraava teksti, auttaa. HLK:n viimeisin versio syntyi jälkeen päin ajateltuna suht helposti, sillä kustantaja ei vaatinut suuria muutoksia.

Mitenkään nopeasti se ei kyllä löytänyt tietään kovien kansien väliin: Kirjoitin ensimmäisen version vuonna 2003 ja jätin tekstin sikseen. Viimeisin versio, jota tarjosin kustantajalle, syntyi 2015-2016. Onko vuoden 2003 ja 2016 versiolla jotain tekemistä keskenään? Ei juuri. Onko perusteltua edes puhua samasta käsikirjoituksesta? En tiedä. Joka tapauksessa kirja on nyt ulkona, eikä lausettakaan siitä voi enää muuttaa. Se on valmis. Se on lopullisesti valmis, ja lukijat saavat tehdä siitä omia tulkintojaan.

Haastatavinta editoidessa kässäriä kustantajalle viime kevään ja syksyn välillä olivat kuvat. Olin saanut päähäni, että Hylättyjen lasten kaupunki täytyy kuvittaa. Kirjoittamisen ohella toinen suuri kiinnostuksenkohteeni on aina ollut piirtäminen. Mitä vanhemmaksi olen tullut ja mitä enemmän olen kirjoittanut, sitä vähemmän olen piirtänyt. Nuorempana piirsin paljon. Jotenkin vain tuntui, etten voinut keskittyä molempiin ja oli tehtävä valinta, joka taisi enimmäkseen olla alitajuinen: keskityin kirjoittamiseen.

Työn alla
Kirjoittamisessa tunsin olevani parempi ja se veti minua puoleensa. Nykyään harrastan metalligrafiikkaa, joka tuo mukavaa vastapainoa kirjoittamiselle ja arjelle. Koska kurssia on kerran viikossa, sille tulee varattua aikaa. HLK:hon halusin muutaman piirroksen, joten väänsin niitä koko syksyn. Piirroksia on vain muutama, mutta koska olen ilmeisesti vielä hitaampi piirtämään kuin kirjoittamaan - jos se ylipäätään on mahdollista - siihen meni aikaa. Enemmän aikaa kuin itse tekstin editoimiseen!

Hylättyjen lasten kaupunki ei ole kuvitettu kirja, mutta se on kirja, jossa on muutamia kuvia. Ei kovin paljon, jotta lukijat voivat muodostaa oman kuvansa kaupungista ja Mikosta ja Olasta ja kumppaneista. Minun, kirjoittajana, ja lukijoiden mielikuvat asioista voivat poiketa tyystin toisistaan, ja ymmärrän sen. Jotta kansi ja piirrokset olisivat synkassa, minulle ehdotettiin, että kokeilen myös kannen tekemistä. Koska en suinkaan ole graafikko, se oli todella jännittävää ja stressaavaakin. Oman kirjan kuvittaminen oli joka tapauksessa todella hieno kokemus ja olen onnellinen, että sain siihen mahdollisuuden.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Hylättyjen lasten kaupunki on ilmestynyt!

Hylättyjen lasten kaupunki on nyt ilmestynyt! Keskiviikkona sain viestin, että kirja on tullut painosta ja perjantaina sain hakea pahvilaatikollisen tekijänkappaleita itselleni.


On ihanaa saada oma kirja käpäliinsä, tuntea uuden paperin tuoksu ja selailla sivuja. Olen onnesta sykkyrällä, kuten varmasti jokainen, joka saa oman kirjalapsosensa syliinsä. Toivottavasti kirja löytää lukijoita ja lukijat kirjan.

Jos haluat livahtaa katsomaan salaperäistä kaupunkia ja nähdä, miltä Jättilokku näyttää, tartu tähän kirjaan!

Hylättyjen lasten kaupunki Goodreadsissa.

ps. Järjestän mahdollisesti myöhemmin kirja-arvonnan blogissani, kannattaa seurailla!

perjantai 3. helmikuuta 2017

Kirjat herättävät edelleen tunteita

Kirjojen polttaminen ei jäänytkään ysärille.

Eilen vietettiin kansainvälistä Harry Potter Book Nightia. Halusin kirjailijaksi jo ensimmäisellä luokalla, mutta en tiedä olisinko alkanut kirjoittaa niin vakavissani, ellen olisi 12-vuotiaana löytänyt pottereita. Kun jossain kysyttiin, kuka haluaisit olla yhden päivän ajan, jos saat valita, minä olisin halunnut olla J. K. Rowling. Halusin tietää, miltä tuntuu osata kirjoittaa jotain sellaista kuin J. K. Rowling. Ensimmäiset tekstini olivat aikamoisia potterkopioita.

Harry Potter Book Nightin takia kiinnitin tavallista enemmän huomiota pottereihin liittyviin uutisiin ja huomasin, että pottereita pistetään edelleen palamaan. Vaikka tavoite varmaan on päinvastainen, niin se, että kirjat voivat edelleen saada niin isoja tunnereaktioita aikaan, on ehkä merkki  kirjailijan onnistumisesta.

(Pidän kirjojen polttamista järjettömänä touhuna. Joskus minun on tehnyt mieli nakata jokin kirja lattialle, mutta että aletaan sensuurimielessä tekemään kirjarovioita, sitä on vaikea ymmärtää ja se on toisen luokan juttu. Jos jotain tahtoo polttaa, niin omia huonoja tekstejään voi polttaa, vaikka sekin voi kaduttaa jälkikäteen.)

Viimeisimmässä pottereihin liittyvässä rovioinnostuksessa tosin on tainnut ollut kyse enemmän siitä, että kirjailijan mielipiteet eivät ole kaikkia miellyttäneet. Kirjojen polttamisen on varmaan ajateltu oleva sopiva koston väline.

Yleensä kirjoja tosin polttavat ne, jotka eivät niitä ole edes lukeneet, joten lukuinnon säilymisestä se ei ole merkki.

maanantai 30. tammikuuta 2017

Tyhjien sivujen lumo - vai kammo?

Kirjoittamiseen tuntuu sisältyvän kaikenlaisia siihen enemmän tai vähemmän liittyviä haavehankintoja. Oma ultimaattinen haaveeni on työhuone tornilla, mutta lottovoittoa tai bestselleriä odotellessa listallani on ollut pari realistisempaa. Tällä viikolla sain ne yliviivattua:

- uusi kirjoituspöytä
- käsin sidottu muistikirja

Kirjoituspöytä oli tarpeellinen hankinta: entinen, konkurssiin menneestä kaupasta hankittu lastulevyhirvitys ajoi hankintahetkenään asiansa. Se oli halpa, sen sai kotiinkuljetuksella ja siihen mahtui juuri ja juuri tietokone ja näppis. Sen lisäksi, että se oli melkoisen epäinspiroivan näköinen, se keräsi pölyä ja oli liian pieni ja matala. Jotenkin kaksi kirjaa tuli sen ääressä naputeltua. Nyt se kerää pölyä keskellä huonetta ja katselee kateellisena uutuuttaan hohtavaa pöytää, joka on vienyt sen paikan.


Uusi kirjoituspöytä on ihana. On upeaa, kun kirjoituspöydälle mahtuu asioita. Kuten teekuppi ja hiiri. Yritän silti olla keräämättä pöydän täyteen tavaraa. Kirjoitusnurkkaukseni kaipaa vielä yhtä pientä viilausta, mutta kunhan sen saan, voin esitellä "työhuoneeni". Johtui se sitten pöydästä tai ei, en olisi malttanut eilen lakata kirjoittamasta.

(Tietokoneeni päätti tosin pamahtaa. Se siirtyi itsekseen vuoteen 2514 ja pum, mikään ei enää toiminut.)

Käsin sidottu muistikirja taas tarttui mukaan Tallinnasta, kun astuin kaverin kanssa sisään kauppaan, joka oli täynnä muistikirjoja. Muistikirjan sivut ovat käsin tehdystä paperista ja sen kannessa on sudenkorento, mikä sinetöi ostopäätöksen.

Uusi, puhdas ja tyhjä muistikirja on lumoava - ja toisaalta kammottava. Niin hienot, tyhjät sivut! En halua pilata muistikirjan alkua, joten yleensä aloitan muistikirjojen täyttämisen vasta muutaman sivun päästä. En ole mikään käsinkirjoittaja (käsialani on myös huono), mutta muistikirjoihin kirjoittelen dialoginpätkiä ja ideoita, joskus pitempiäkin kohtauksia. Tämän aion pyhittää pelkälle kirjoittamiselle enkä tee siihen muita muistiinpanoja.


ps. Aivan kohta on helmikuu, HLK:n julkaisukuukausi! Oli hauska huomata, että kirjastoissa on siitä jo muutama varaus. Jännittävää!

torstai 26. tammikuuta 2017

Raumallinen viikonloppu


Eräs kirjoittava ystäväni heitti kerran ilmoille ajatuksen minikirjoituslomasta: voisi varata hotellin ja mennä viikonlopuksi toiseen kaupunkiin ja viettää kirjallisen retiriitin omassa rauhassaan. Samalla tulisi harrastettua kotimaanmatkailua. Kävin Raumalla viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa elämässäni ja totesin, että se sopisi moiseen mainiosti. Ehkäpä joskus kesällä voisin lähteä sinne uudestaan! Tosin enpä tiedä, saisinko välttämättä kirjoitettua vieraassa ympäristössä. Tällä kertaa olin siellä kuitenkin muuten vain.

Kaupunki on kuulemma kesäkaupunki, mitä en epäile, mutta kyllä se nytkin oli viehättävä. Aurinko paistoi ja pakkasta oli pikkuisen. Vanha Rauma oli ihana. Hienoa, että jossain on säilynyt niin paljon puutaloja. Onhan alue päässyt Unescon maailmanperintölistalle.

Museokortille tuli käyttöä, koska sillä pääsi kaikkiin Rauman museoihin. Ikävä kyllä aikaa ei ollut liikaa - merimuseossa olisi voinut viipyä kauemminkin. Itse ihastuin Merimuseon lisäksi erityisesti 1800-luvulta peräisin olevaan Marelaan, joka on entinen laivanvarustajan koti. Mielikuvitus alkoi heti laukata historiallisessa miljöössä.

Marela

Tulipa nautittua vuoden ensimmäinen laskiaispullakin.





torstai 19. tammikuuta 2017

Pulppuamista

Monica Ruiz Loyolan taideteos Lux Helsingissä / Rocío Cerónin teksti

Kirjoittamisen ilo. Se, kun sanat ja lauseet pulppuavat suonia pitkin sormiin ja sormet vaativat päästä näppäimistölle, se kun metromatkalla tarinan kohtaukset alkavat pyöriä päässä, se on ihana tunne. Minulla on ollut sitä ikävä. Ei oikolukua, ei deadlinen kanssa kiirehtimistä, pelkkää kirjoittamista. Tätä vaihetta, kun tarina on vain minun ja kirjoitan jotain aivan uutta, jota kukaan muu ei ole vielä lukenut.

Aikaa ei vain tunnu olevan ikinä tarpeeksi; kun iltaisin tulee väsyneenä kotiin, koneen avaamisen kynnys on suuri. Mutta tarina pulppuaa. Se on parasta.

--

Kirjoituspöydän etsintä on tuottanut tulosta. Löysin kirjoituspöydän, johon ihastuin ja jota kävin katsomassa. Kunhan kuljetus vielä järjestyy, pääsen uusimaan kirjoitusnurkkaukseni.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Vuoden ekat sanat kirjoitettu

Pakkanen pureskelee ulkona. Villasukat, kynsikkäät ja lämmin tee olivat eilen tarpeen, kun työmatkalla merenrannassa tuuli oli kaataa minut kumoon ja jäiset hileet puskivat merenpintaa pitkin hyytävinä pilvinä. Ne tuntuivat suorastaan laukkaavan eteenpäin. Mutta oli kaunista, aurinko paistoi ja ainakin ilma oli raitis.

Vuosi  on alkanut kirjoittamisrintamalla hyvin. Olen saanut kirjoitettua yhden uuden luvun ja aloittanut toista, ja korjaillut yhtä vanhaa, kaikki samaan tarinaan kuuluvia. Välillä keskittymiseni meinaa herpaantua ja välillä huomaan eksyneeni surffailemaan nettiin. Pitäisi kai kiskoa nettipiuha irti seinästä kirjoittamisen ajaksi.

Tänään kuitenkin uppouduin pitkästä aikaa tekstiin niin, että en muistanut mitään muuta, en edes kuullut musiikkia, jota kuuntelin. Ehkä kirjoittamispaikan vaihdoksella oli osansa, tätäkin tekstiä naputtelen eri paikassa kuin yleensä.

Vaarnan postaus työpisteistä sai minut haaveilemaan uudesta kirjoituspöydästä. Muutkin ovat postanneet työnurkkauksistaan. Omani on hyvin epäkäytännöllinen, vaikka työnurkastani pidänkin. Olen siihen vähän kuitenkin kyllästynyt. Täytyykin alkaa katsella työpöytiä. Puinen olisi kiva, mutta sellainen toki painaa. Ja jonkinlaiset laatikot tai hyllyt eivät myöskään olisi pahitteeksi.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Hyvää uutta vuotta 2017!

Toivotan kaikille lukijoilleni mahdollisimman hyvää uutta vuotta! Tuntuu älyttömältä, että nyt on jo 2017! Viime vuoden uuden vuoden lupaukseni oli yrittää tehdä sellaisia asioita, joita oikeasti haluan tehdä. Se oli hyvä idea, vaikka ei olekaan aina mahdollista - joitain asioita on tehtävä, vaikka ne olisivatkin tylsiä tai ankeita. Mutta muuten voisin yrittää jatkaa samalla linjalla.

En tiedä vielä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Suunnitella voi aina, ja suunnitelmista ajattelin postata myöhemmin.

Vuosi vaihtui lumisissa merkeissä. Pääsin ratsastamaan ja vaeltamaan tunturille (se oli aikamoista tarpomista) ja nauttimaan ihastuttavien kissojen seurasta, joista toinen on jo 18-vuotias vanhus. Sukltaata, tähtiä, lautapelejä ja glögejä, niistä oli tehty tämä joululoma.  Tässä hiukan kuvaraportin muodossa maisemia.

Islanninheppa!

Aurinko! Ensimmäistä kertaa koko viikolla!
Riisitunturilla
Koivumetsä


Väinö-kissa