Steampunkhenkistä joulushoppailua

Tänään lähdin kaupungille tekemään jouluostoksia. Joulu on kohta ovella! (Minusta on kuoriutunut jonkinlainen jouluihminen. Erityisesti pidän paketoinnista. Paketoinnista, kyllä vain. Tietysti ensiksi täytyy olla jotain, mitä paketoida.) Olin matkalla hankkimaan kummilapselle erästä asiaa, kun satuin kävelemään ohi kyltin, jossa mainostettiin höyrypunkjoulumyyjäisiä. Peruutin saman tien muutaman askeleen ja astuin ovesta sisään.


Paikalla oli monia ihastuttavia pöytiä, joissa oli mm. erilaisia käsintehtyjä koruja. Hiukan yli-innostuin ja ostin useamman kirjallisuushenkisen jutun, mutta osa menee joululahjapaketteihin (eivätkä siksi esiinny näissä kuvissa). Itselläni pidän Kirjansitojatar Mari Vehkaluodon kirjanmerkin ja SirRoin Harry Potter -kaulakorun. Minulla on pari Doctor Who -korua, mutta mitään pottermaista ei ole koskaan ollut, vaikka suuri fani olenkin. Myyjä kertoi tähän käytetyn hiukan huonokuntoista kierrätyskirjaa, ja lopputulos on sen verran hieno, että potterin leikkelyn voi antaa anteeksi. ;)

Kommentit

Viime aikojen suosituimmat postaukset

Tunnelmia kirjamessuilta

Tuula Kallioniemi: Risteys

Motiiveista