Ihmeotuksista ja niiden olinpaikoista

Ihmeotuksia ja niiden olinpaikkoja odotin innolla siitä asti kun kuulin sen olevan J. K. Rowlingin itse käsikirjoittama. Elokuva on tehty siis fiktiivisessä kirjassa esiintyvän fiktiivisen oppikirjan pohjalle - oppikirjan, jossa ei käytännössä ole kuin luettelo taitaotuksista ja niiden vaarallisuudesta ja jonka kirjoittajaksi mainitaan taikaotuszoologisti Newt (Lisko) Scamander. Ajattelin, että elokuva voisi olla hyvä, koska se tehdään suoraan elokuvaksi eikä sitä voisi verrata kirjaan. Rowling ehkä on tiennyt Newt Scamanderin tarinan, mutta me emme ole koskaan sitä saaneet lukea. Lisäksi 1920-luvun New York miljöönä kuulosti kiehtovalta. 20-luvun tyyliä! Jazzia! Otuksia!

Ja ihastuin elokuvaan täysin! Scamander on ihastuttava hahmo ja otukset ovat ihania ja 20-luvun velhomaailma on kiehtova, joskin synkähkö (mikä toimii). Jotenkin Scamander on sympaattinen ja samaistuttava ja Eddie Redmayne taitava näyttelijä.

Scamander ei ole mikään supervelho, vaan enemmänkin velhonörtti, joka tulee parhaiten toimeen otusten kanssa ja yrittää parhaansa suojellakseen niitä. Scamander on hädin tuskin ehtinyt astua Amerikan mantereelle, kun kaikki hänen otuksensa ovat jo karanneet ja säntäilevät ympäri New Yorkia samalla kun pimeän voimat jylläävät...


 Kuten blogiani seuranneet ovat varmaan useamman tusinan verran saaneet kuulla, olen aina ollut suuri J. K. Rowlingin fani. Olen aina rakastanut pottereita, mutta niiden elokuvaversioille en koskaan oikein syttynyt. Kun pidin jostain niin kovasti, odotukseni olivat kovin korkealla enkä osannut arvostaa elokuvia omina taideteoksinaan. "Tämäkin oli kirjassa paremmin!" tuli mieleen vähän väliä niitä katsoessa. Jotenkin niistä ei minulle välittynyt se lämpö ja sanoma, jonka kirjoista sain irti. (Nyt kun niistä on jo aikaa, voin todeta, että eivät ne elokuvat nyt varmaan ihan niin surkeita olleet. Itse asiassa pidän toiseksi viimeistä leffaa ihan kelvollisena.) Kirottu lapsikaan ei oikein lukukokemuksena iskenyt vaan oikeastaan hiukan järkytti, joten pelkäsin että olisikohan Ihmeotuksetkin pettymys. Onneksi ei! Oli ihanaa palata Rowlingin velhomaailmaan. Se oli vähän kuin olisi kotiin tullut. Luulen, että aika moneen lapsena potterit lukeneisiin, nyt kolmekymppisiin faneihin tämä leffa uppoaa kuin veitsi voihin.

Otukset on ihan oma tarinansa ja ihanan irrallaan pottereista. Totta kai jotain viittauksia on, Tylypahka mainitaan (Scamander kävi sitä ja oli käsittääkseni puuskupuh), Dumbledoren kerrotaan olleen hänen opettajansa ja Grindelvald kylvää kauhua ympäri velhomaailmaa. Yhdysvalloissakin on auroreita ja oma järjestäytynyt taikahallintonsa.

Yllätyin kuinka paljon pidin tästä leffasta. Siitä on aikaa, kun olen kunnolla hurahtanut johonkin. Tämä leffa piristi kyllä tätä pimeää marraskuuta! Harmi, että jatko-osaa saadaan odottaa pitkään, mutta ainakin on jotain odotettavaa.

Kommentit

  1. Tämä pitää ehdottomasti mennä katsomaan. =) Luin myös tuossa hetki sitten uutisen, jonka mukaan Johnny Depp olisi kiinnitetty Grindelvaldin rooliin. Ei huono!

    VastaaPoista
  2. Suosittelen! (Jos et ehtinyt jo katsomaan, hiukan venyi tähän kommenttiin vastaaminen.) Tosiaan Johnny Depp on mukana. Hän on kaiketi seuraavassa leffassa isommassa roolissa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!

Viime aikojen suosituimmat postaukset

Tunnelmia kirjamessuilta

Kirjamessuja kohti

Tuula Kallioniemi: Risteys