Uudet kalat saapuivat ja kirjoittamishäröilyä

Wonderbookini saapui eilen vihdoin ja viimein. Se on aivan ihastuttava! Avasin sen heti sattumalta jostakin ja se avautui juuri sellaiselta sivulta, joka antoi toivoa tämän hetkisiin kirjoittamispähkäilyihini. Iltavuorojen ja muiden menojen takia en ole ehtinyt tutkia Wonderbookia sen enempää, mutta uskon sen olevan hyödyllinen ja innostava. Minulla on oppaiden kanssa usein ollut sellainen ongelma, että ne ovat tuntuneet jotenkin kuivilta, tämän kanssa ei pitäisi olla sitä ongelmaa. Kirjassa on kaloja, meduusoja, pöllöjä ja vaikka mitä.

Lupailin täällä vähän aikaa sitten jakaa askartelutuotoksia. En kehtaa mitenkään jakaa kaikkea, mutta tässä pieni otos kavereiden kanssa tehtailluista terapiasaatekirjeistä. Päätimme lähestyä aihetta "miten myydä oma teksti ja markkinoida itseään" huumorin kannalta ja tehdä saatteet kuvitteellisille tai oikeille kässärille. Minä tein jälkimmäiselle. Tämä oli hauskaa puuhaa ja voin suositella! Ideana oli leikellä sanoja lehdistä ja yrittää opetella olemaan vähättelemättä, mikä lienee suomalaisen mentaliteetin ongelmia. Vitsiksihän se meni, mutta ainakin näille sai nauraa. Ps. en oikeasti ole lähettämässä tätä mihinkään.




Kommentit

  1. Loistava tuo terapiasaatekirje! Oikea taideteos. :D :D

    Olen kyllä kade Wonderbookistasi, vaikka minulla ei juuri nyt ole sen selaamiseen aikaa eikä ajatusta. Pidän siitä, että kirja oli reilusti värikäs ja kuvitettu, eikä ottanut itseään liian vakavasti. Olen lukenut aivan liian monta opasta, jossa on sivunmittaisia kappaleita, vähän väliotsikoita, ja joissa jaaritellaan loputtomasti aiheesta ja sen sivusta. O.o'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taideteoksesta en tiedä, mutta hauskaa liimaaminen ja leikkaaminen oli. Vähän kuin olisi askarrellut jääkaappimagneeteilla.

      Ugh, juuri tuollaiset kammottavat minuakin. Voi olla, että niissä on sitten jotain asiaa enemmän hienommin selitettynä, mutta sain tenttikirjoista tarpeeksi yliopistossa. Wonderbookin voi avata melkeinpä mistä vain ja sivulla on jotain inspiroivaa!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!