“I don't believe in the kind of magic in my books. But I do believe something very magical can happen when you read a good book.” - J. K. Rowling

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

5 h 49 min

Hyvää talvipäivänseisausta!

Huomenna aurinko kipuaa jo hiukan korkeammalle. Kohta on joulu, ja kahden päivän päästä pääsen lomalle. Koska lomalla (toivottavasti) en juuri vietä aikaa netissä, voisin tehdä pienen katsauksen taaksepäin.

- SL ei valmistunut täksi(kään) jouluksi, mutta totta puhuen en voi sanoa, että olisin yrittänyt kovin paljon. Yksi novelli valmistui, muuten lähinnä editoin. Jospa sitten ensi vuonna editoisin vähemmän ja kirjoittaisin uutta.

- Marraskuussa en osallistunut nanoon. Onneksi en osallistunut, vaikka onhan se hyvä tapa saada itseensä vauhtia. Tai no, ainakin tapa. Ei ehkä se itselleni sopivin, kun perusvauhdiltani muistutan enimmäkseen etanaa.

- Kokeilin muutamia hassuja uusia asioita, kuten Sing-a-long-leffoissa käymistä. (Suosittelen!) Katsoin törkeän paljon Netlfixiä ja muutenkin ihan liikaa tv-sarjoja, kuten:

- Klaani. (The Tribe.) Katsoin Klaanin uudestaan viime keväänä, kun huomasin että se on katsottavissa kokonaan (laillisesti) youtubesta. Siinä on 260 jaksoa. Fanitin tätä sarjaa ihan hirveästi nuorena. Minun piti postata tästä erikseen, mutta koska en postannut, laitetaan tähän muutama huomio muistiinpanoistani:

  • Klaani on uusiseelantilainen postapokalyptinen saippuaooppera, jota tehtiin vuosina 1999-2003.
  • Sarjassa soi koko viiden kauden aikana neljä kappaletta ja niistäkin yksi taitaa kuulua vain pari kertaa.  Ilmeisesti apokalypsi tuhosi muut kappaleet maailmasta. Kaiken lisäksi kaikki kappaleet ovat näyttelijöiden itsensä laulamia.
  • Vaatteet. Ehkä musiikista säästetyt rahat laitettiin vaatteisiin? Henkilöt eivät tosiaankaan vaihda vaatteita kovin usein - ekalla kaudella osa henkilöistä vaihtaa vaatteet kerran, osa ei ollenkaan, mutta heidän vaatteensa ovat kyllä hienoja ja erikoisia. Itse ainakin tykkäsin. Tosin en vieläkään ymmärrä heidän hautajaisvaatteitaan, koska niissä ei ole mitään järkeä.
  • Kasvomaalit!
  • Ei nopeaa etenemistä kaipaaville. Ekalla kaudella tapellaan kymmenen jaksoa siivoamisesta.

Kaikenlaista vuoteen mahtuu, kivoja kirjoja, kivoja ihmisiä, kiva kesä, kiireinen ja vähän stressaava syksy. Ensi vuonna sitten uusi vuosi, uudet suunnitelmat. Tai ehkä ei tarkkoja suunnitelmia. Mutta ensin joulu. Glögiä ja kynttilöitä ja teetä. Ja toivottavasti tähtien bongausta.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Steampunkhenkistä joulushoppailua

Tänään lähdin kaupungille tekemään jouluostoksia. Joulu on kohta ovella! (Minusta on kuoriutunut jonkinlainen jouluihminen. Erityisesti pidän paketoinnista. Paketoinnista, kyllä vain. Tietysti ensiksi täytyy olla jotain, mitä paketoida.) Olin matkalla hankkimaan kummilapselle erästä asiaa, kun satuin kävelemään ohi kyltin, jossa mainostettiin höyrypunkjoulumyyjäisiä. Peruutin saman tien muutaman askeleen ja astuin ovesta sisään.


Paikalla oli monia ihastuttavia pöytiä, joissa oli mm. erilaisia käsintehtyjä koruja. Hiukan yli-innostuin ja ostin useamman kirjallisuushenkisen jutun, mutta osa menee joululahjapaketteihin (eivätkä siksi esiinny näissä kuvissa). Itselläni pidän Kirjansitojatar Mari Vehkaluodon kirjanmerkin ja SirRoin Harry Potter -kaulakorun. Minulla on pari Doctor Who -korua, mutta mitään pottermaista ei ole koskaan ollut, vaikka suuri fani olenkin. Myyjä kertoi tähän käytetyn hiukan huonokuntoista kierrätyskirjaa, ja lopputulos on sen verran hieno, että potterin leikkelyn voi antaa anteeksi. ;)

maanantai 28. marraskuuta 2016

Ihmeotuksista ja niiden olinpaikoista

Ihmeotuksia ja niiden olinpaikkoja odotin innolla siitä asti kun kuulin sen olevan J. K. Rowlingin itse käsikirjoittama. Elokuva on tehty siis fiktiivisessä kirjassa esiintyvän fiktiivisen oppikirjan pohjalle - oppikirjan, jossa ei käytännössä ole kuin luettelo taitaotuksista ja niiden vaarallisuudesta ja jonka kirjoittajaksi mainitaan taikaotuszoologisti Newt (Lisko) Scamander. Ajattelin, että elokuva voisi olla hyvä, koska se tehdään suoraan elokuvaksi eikä sitä voisi verrata kirjaan. Rowling ehkä on tiennyt Newt Scamanderin tarinan, mutta me emme ole koskaan sitä saaneet lukea. Lisäksi 1920-luvun New York miljöönä kuulosti kiehtovalta. 20-luvun tyyliä! Jazzia! Otuksia!

Ja ihastuin elokuvaan täysin! Scamander on ihastuttava hahmo ja otukset ovat ihania ja 20-luvun velhomaailma on kiehtova, joskin synkähkö (mikä toimii). Jotenkin Scamander on sympaattinen ja samaistuttava ja Eddie Redmayne taitava näyttelijä.

Scamander ei ole mikään supervelho, vaan enemmänkin velhonörtti, joka tulee parhaiten toimeen otusten kanssa ja yrittää parhaansa suojellakseen niitä. Scamander on hädin tuskin ehtinyt astua Amerikan mantereelle, kun kaikki hänen otuksensa ovat jo karanneet ja säntäilevät ympäri New Yorkia samalla kun pimeän voimat jylläävät...


 Kuten blogiani seuranneet ovat varmaan useamman tusinan verran saaneet kuulla, olen aina ollut suuri J. K. Rowlingin fani. Olen aina rakastanut pottereita, mutta niiden elokuvaversioille en koskaan oikein syttynyt. Kun pidin jostain niin kovasti, odotukseni olivat kovin korkealla enkä osannut arvostaa elokuvia omina taideteoksinaan. "Tämäkin oli kirjassa paremmin!" tuli mieleen vähän väliä niitä katsoessa. Jotenkin niistä ei minulle välittynyt se lämpö ja sanoma, jonka kirjoista sain irti. (Nyt kun niistä on jo aikaa, voin todeta, että eivät ne elokuvat nyt varmaan ihan niin surkeita olleet. Itse asiassa pidän toiseksi viimeistä leffaa ihan kelvollisena.) Kirottu lapsikaan ei oikein lukukokemuksena iskenyt vaan oikeastaan hiukan järkytti, joten pelkäsin että olisikohan Ihmeotuksetkin pettymys. Onneksi ei! Oli ihanaa palata Rowlingin velhomaailmaan. Se oli vähän kuin olisi kotiin tullut. Luulen, että aika moneen lapsena potterit lukeneisiin, nyt kolmekymppisiin faneihin tämä leffa uppoaa kuin veitsi voihin.

Otukset on ihan oma tarinansa ja ihanan irrallaan pottereista. Totta kai jotain viittauksia on, Tylypahka mainitaan (Scamander kävi sitä ja oli käsittääkseni puuskupuh), Dumbledoren kerrotaan olleen hänen opettajansa ja Grindelvald kylvää kauhua ympäri velhomaailmaa. Yhdysvalloissakin on auroreita ja oma järjestäytynyt taikahallintonsa.

Yllätyin kuinka paljon pidin tästä leffasta. Siitä on aikaa, kun olen kunnolla hurahtanut johonkin. Tämä leffa piristi kyllä tätä pimeää marraskuuta! Harmi, että jatko-osaa saadaan odottaa pitkään, mutta ainakin on jotain odotettavaa.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Loppusilauksia

Perin synkeän sateista iltaa kotiin tullessa piristi eteisen lattialta löytyvä paksu kirjekuori. Taittoversio! Nyt olisi tarkoitus tarkistaa, ettei kirjassa ole kirjoitusvirheitä tai mitään kammottavaa epäloogisuutta - mitään isompaa ei ole tässä vaiheessa tarkoitus enää muuttaa

Muutama ilta, hyvää teetä ja kynttilänvaloa ja loppusilauksia. Tiedostokasasta on tulossa ihan oikean näköinen kirja. Voin paljastaa sen verran, että kirjasta löytyy hiukan muutakin kuin kirjaimia, nimittäin siellä on muutamia piirtämiäni kuvituksia, ja oli todella jännä nähdä ensimmäistä kertaa ikinä sellaisia tekstin väliin taitettuna.


PS. Sain lainaan Harry Potter and the Cursed Child - kirjan. Vaikka se ei olekaan Rowlingin kirjoittama, en sitten voinutkaan vastustaa kiusausta lainata sitä.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Yayoi Kusaman näyttely HAMissa

Eilen kävin HAMissa katsomassa japanilaisen Yayoi Kusaman In Infinity -näyttelyn. Jokin aika sitten näin kyseisestä taiteilijasta tehdyn dokumentin ja jo se herätti kiinnostuksen, mutta paikan päällä nähtynä taideteokset tekivät suuren vaikutuksen. Suosittelen kaikille, jotka vain paikalle pääsevät! Pilkkuja, palloja, pisteitä, värejä, heijastuksia.

Usein installaatiotaide on sellaista johon ei oikein pääse mukaan (tai siltä minusta tuntuu), mutta tässä näyttelyssa oikeasti sai tuntea olevansa osa ikuisesti jatkuvia kuvioita. Näyttelyssä on pari peilihuonetta, joissa kuviota jatkuvat peilien kautta loputtomiin. Kusama asuu Tokiossa ja on 87-vuotias. Hän maalaa edelleen joka päivä ja on erityisen kiintynyt kurpitsoihin, jotka esiintyvätkin useissa hänen teoksissaan.

Museokortti on kyllä mitä mainioin keksintö. Sain sen lahjaksi viime jouluna ja ilman sitä tuskin olisin saanut käytyä niin monessa näyttelyssä kuin tänä vuonna olen käynyt.

(Liekö sitten johtunut näyttelystä vai mistä, minulla on ollut koko viikonlopun flow ja olen kirjoittanut kokonaisen uuden luvun SL:ään ja toinen on hyvässä vauhdissa.)

Yayoi Kusaman näyttelystä
Oikean kokoinen Kusama tervehti näyttelyyn tulijoita

lauantai 5. marraskuuta 2016

Titanic Love Stories

Gill Paul: Titanic Love Stories. True stories of 13 honeymoon couples who sailed on the Titanic.
Ivy Press 2011
192 s.


Luen aika vähän kokonaisia tietokirjoja muuten vain, mutta tämä kirja tuli suorastaan ahmaistua. Jostain syystä Titanic-aiheena on kiehtonut minua lapsesta saakka, vaikka en osaa selittää, miksi. Kaikki varmasti tietävät Titanicin tarinan: Huhtikuussa 1912 neitsytmatkallaan jäävuoreen törmännyt uppoamaton laiva vajosi neljän kilometrin syvyyteen vieden mukanaan 1500 matkustajaa.

Pelastusveneitä ei ollut kaikille matkustajille, koska ensimmäisen luokan matkustajille haluttiin enemmän kävelytilaa kannella. Nekin pelastusveneet, jotka saatiin laskettua, täytettiin korkeintaan puolilleen. Luotto laivaan oli ilmeisesti niin suuri, että jäävuorivaroituksistakaan ei välitetty eikä vauhtia hidastettu.

Titanic lovestories nimensä mukaisesti kertoo kolmentoista laivalla mukana olleen hääparin tarinan. Suuri osa näistä tarinoista on ensimmäisen luokan rikkaiden matkustajien tarinoita, mutta joitakin toisen ja kolmannen luokan pariskuntia on myös mukana. Ensimmäisen luokan matkustajista on varmaankin eniten jäänyt kirjoituksia jäljelle; monet heistä olivat aikansa seurapiirijulkkiksia ja seurattuja lehdistössä. Mukana ovat muun muassa miljonäärisuvun John Jacob Astor ja hänen vaimonsa Madelaine Astor. Yksi hääpareista oli kahden vuoden häämatkalla (!).

Kirja on kirjoitettu hyvin ja välillä unohdin lukevani tietokirjaa. Mukana on paljon faktalaatikoita ja kuvia ja vaikka Titanic ei kiinnostaisikaan, se tarjoaa mielenkiintoisen katsauksen tuon ajan ihmisten elämään. Itse yllätyin siitä, että melkein kaikki hääparit tuntuivat käyneen ensin Egyptissä katsomassa pyramideja, mutta se varmaankin on ollut suosittua kaikkien niiden keskuudessa, joilla siihen on ollut varaa.

Toisaalta, vaikka kirja olikin hyvin kiinnostava, on se kamalan surullinen, ja kaikkien tarinat päättyvät melko samalla tavalla, joten jos ei tahdo lukea surullisia rakkaustarinoita, ei kannata tarttua tähän kirjaan.

torstai 3. marraskuuta 2016

Katalogissa!

Mikä onnenpäivä eilen olikaan, lunta marraskuun pimeyteen ja Myllylahden katalogi on ilmestynyt!

Siellä sivulla 23 on esittelyssä Hylättyjen lasten kaupunki. Kirja ilmestyy ensi helmikuussa (en malttaisi odottaa!), ja esittely on nyt luettavissa. Monia muitakin hienoja kirjoja katalogista löytyy, joten jos ensi kevään kirjat kiinnostavat, kannattaa surffata katsomaan. Itse olen tästä tarinasta hyvin innoissani, toivottavasti tulevat lukijat myös. :)



Takakannesta: 

Kun Mikon ailahtelevainen äiti jättää Mikon metsänlaitaan, tämän on tultava toimeen omillaan.

Metsän keskeltä Mikko löytää kummallisen kaupungin, jossa ei ole lainkaan aikuisia. Siellä hän tapaa huntuihin pukeutuvan Karpalon, vihamielisen Pekan ja muita hylättyjä lapsia, joiden ystävyydestä rakentuu uuden elämän hauras pohja. Pian kaupunkiin saapuu myös Ola, meriotuksiin ihastunut laiha poika, josta tulee Mikolle pikkuveli.

Kaupungissa tapahtuu outoja; sen laitamille ilmestyy salaperäisiä ruokalähetyksiä, kirjaston vieraskirja on kirottu ja muiden jengien jäsenet arvaamattomia. Eniten Mikon uudet ystävät varoittavat häntä kuitenkin lähellä olevasta saaresta. Siellä asuu kuulemma hirviö, jonka nimeä ei kannata sanoa ääneen.

 

Hylättyjen lasten kaupunki on maagista realismia yli 8-vuotiaille lapsille sekä heidän tarinoita rakastaville vanhemmilleen.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Sunnuntain messuvilinää

Terveisiä kirjamessuilta! Viime vuonna en päässyt messuille lainkaan ja tänäkin vuonna töiden takia vasta näin sunnuntaina. Toisaalta tänään oli varmaankin rauhallisempi päivä messuiluun kuin eilen olisi ollut. Ensimmäiseksi suuntasimme kaverin kanssa kuuntelemaan Fintiaanien mailla -keskustelua, jossa harmikseni ei ollutkaan Meeri Koutaniemi mukana puhumassa, mutta Katja Kettu ja Maria Seppälä kertoivat kiinnostavia juttuja kirjan teosta. Täytyykin laittaa se varattavien kirjojen listalle.



Kävin moikkaamassa kustantamoni väkeä ja sain tietää, että katalogi ilmestyy parin viikon päästä ja nettiin jo ilmeisesti vähän aiemmin. Jännää!

Kenen tarinan saa kertoa paneeli oli kiinnostava ja pisti kyllä ajattelemaan. Sen jälkeen Vilja-Tuulia Huotarinen kertoi Lumi-kirjasta, jonka hän viimeisteli Seita Parkkolan edesmentyä. Seita Parkkolan kirjoista olen aina pitänyt ja Lumi vaikuttaa kauniilta kirjalta. Seita Parkkola jää elämään kirjojensa kautta meillekin, jotka emme häntä tunteneet.

Kävimme myös kuuntelemassa Juha Itkosta hassujen korvakuulokkeiden kautta. Idea oli tosi hyvä, mutta kuulokkeissa olisi pitänyt olla mahdollisuus säätää voluumia! Itkonen siis oli eräänlaisessa lasikopissa haastattelijan kanssa ja kuuntelijat kuuntelivat ulkopuolella katosta roikkuvien kuulokkeiden kautta.

Oli hauska messupäivä ja tuli tavattua kirjoittavia kavereita. Ostoksiltakaan en aivan välttynyt: ostin kivoja kortteja ja Fitzgeraldin Benjamin Buttonin erikoisen elämän, joka on hämmästyttävän pienikokoinen. Doctor Who aiheisia koruja tyydyin vain hypistelemään, vaikka ne olivatkin aivan ihania.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Hehkulamppu syttyy

Kuva: RS

Kuva: RS
Kävin eilen Linnanmäellä ihailemassa valokarnevaalia (ja syömässä liian suuren hattaran). Erityisesti tykkäsin näistä hehkulampuista, jotka heijastuivat vanhan rakennuksen seinille jättimäisinä.

Oma ideakasani ei ole saanut aikaan tällaista taideteosta vaan jonkinlaisen kirjallisen sekamelskan. Jos tämänhetkiset luvut heittelisi lattialle, en varmaan osaisi edes itse koota niitä takaisin järjestykseen. Voi niitä koelukijaparkoja, jotka ovat tämänkin tekstikasan saaneet lukea ennen aikojaan.

SL:ssä on 55k sanaa mutta ei juuri mitään punaista lankaa. Paljon ideoita ja henkilöitä, joista pidän kovasti, mutta ei juonta. Juon teetä, siivoan, peitän keittiön pöydän taustakirjoilla ja kaivan Wonderbookin esiin. Ehkä se juonikin vielä löytyy, vaikka tällä hetkellä tuntuukin, että sen esiinkaivamiseen tarvitsisi vähintäänkin arkeologin. Tai en tiedä riittäisikö sekään, ehkä kaivurin?

Mutta onneksi - tällä kässärillä ei ole mitään deadlinea. Jos se 2010-luvulla valmistuisi, se olisi hyvin.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Hyvää suomalaisen kirjallisuuden päivää!

Nyt on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Suomalainen kirjallisuus ei ole huonompaa eikä parempaa kuin muunkaan maalainen, mutta toki se on pieni asia maailmassa. Mutta pienikin on kaunista ja monille suurta. Pienellä sanalla voi olla suuri vaikutus ja ajatella kun laittaa monta sanaa peräkkäin, voi tulla jo vaikka minkälaisia lauseita. Sanat voivat olla rumia mutta kirjallisuus on kaunista.

Ote Nykysuomen sanakirjasta

Häpeäkseni täytyy myöntää, etten ole ehtinyt lukea kotimaista (tai muutakaan) kirjallisuutta niin paljon kuin haluaisin, mutta arvostan sitä kovasti. Sitä paitsi itsekin yhden kirjan julkaisseena olisi paradoksaalista ja omituista olla lukematta kotimaista kirjallisuutta. Nyt lukuvuoroaan odottaa yöpöydällä Minna Rytisalon Lempi.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Realistinen eläin

Kaikki mitä voit kuvitella on totta.

Yleensä mietelauseet voivat olla aika pöljiä, mutta tämä Picasson nimiin laitettu on minusta kirjoittajan näkökulmasta inspiroiva. Tosin, jos sitä alkaa ajatella liian filosofisesti tai miettiä, mitähän Picasso sillä oikeasti tarkoitti, saa aivot solmuun. Tai minä ainakin sain. Ensinnäkin, mikä on totta ja miten se määritellään? Voin kuvitella vaikka lohikäärmeen ja piirtää sen paperille, mutta ei se tee siitä varsinaisesti realistista eläintä. Mutta onneksi ei tarvitsekaan. Taidetta ei rajoita moiset rajoitukset ja sitä paitsi, vaikka meidän maailmassamme ei elä lohikäärmeitä, ehkä jossakin päin universumia elää. En pidä sitä kovin todennäköisenä, mutta mistä sitä tietää. (Tästä tulikin mieleen kuinka kavereiden kanssa olimme arvaa kuka olen -leikkiä ja jostain sain päähäni olla dinosaurus ja kuvailin itseäni realistiseksi eläimeksi ja tästä seurasi loppujen lopuksi erittäin pitkä väittely siitä, onko tyrannosaurus rex realistinen eläin vai ei. Olen edelleen sitä mieltä, että on, koska vaikka niitä ei olekaan juuri nyt niin joskus on ollut.)

Tällä viikolla mietin myös sitä kuinka tärkeää joutoaika on kirjoittajan mielelle. Vapaa-aika voi olla täynnä tekemistä. Silloin, kun ei ole mitään tekemistä tai on pakko vaikka vain odottaa, ajatukset alkavat harhailla ja mielikuvitus laukata. Olen huomannut, että itse vedän nykyisin liian helposti kännykän esiin bussissa tai vaikka jonottaessa, vaikka juuri niissä paikoissa voisi löytää uusia tarinoita tai ratkaisuja vanhojen pulmiin. (Stressi tosin on joutoajan vihollinen; silloin päässä alkavat pyöriä stressaavat asiat.) Täytyy yrittää vähentää.

Toivottavasti luovaa loppuviikkoa lukijoille!

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Työpisteen tuunailua

Kaipasin pimeneviin iltoihin valaistusta ja kirjoituspöytäni ympäristö kaipasi siivoamista. Poistin yhden kerroksen liitutaulutarraa, koska seinä tuntui liian mustalta, järjestelin ja siirsin vähällä käytöllä olleet valot työpisteen ympärille.

Nyt kaikki tuntuu taas kuin uudelta! Nyt kun HLK on poissa käsistäni, on vihdoin aikaa suunnitella uuttavanhaakässäriä. Vino pino taustatutkimuskirjoja odottaa lukemistaan ja pinterestin taulut täyttyvät inspiraatiokuvista. Tällä kertaa aion poikkeuksellisesti suunnitella projekti SL:ää hiukan enemmän etukäteen.


Syksyn värit ovat vallanneet kaupungin, nyt alkaa olla viimeisiä hetkiä tallentaa niitä.



lauantai 1. lokakuuta 2016

Lukuvinkki: Wild Animals of the North

Dieter Braun:
Wild Animals of the North 
2016

Kirjastossa vastaan tuli tällainen ihana kuvakirja. Jos kauniit kuvat ja villieläimet kiinnostavat, suosittelen ehdottomasti! Tämä on kaunein kirja jonka olen vähään aikaan nähnyt, ja kaiken lisäksi siinä on myös tietoa sopiva määrä kuvateksteissä. Kirjassa esitellään pohjoisen pallonpuoliskon eläimiä jääkarhuista przewalskinhevosiin.

Kirja on luokiteltu lastenkirjaksi, mikä ei estä aikuista siitä nauttimasta millään tavalla (minä en ainakaan meinaisi raskia palauttaa tätä ollenkaan!), mutta jos lähipiirissä on luonnosta innostuneita lapsia, voi suositella. Ihastuttava kirja! Jos ette usko, käykää täältä tsekkaamassa kirjan kuvia.

torstai 22. syyskuuta 2016

Teetä ja tarinoita ja deadlineja

Syksy alkaa voittaa! Tai minä alan voittaa syksyn. To do -listan isoin juttu on tehty ja kunhan saan loput pois käsistäni (toivottavasti tällä viikolla), pääsen tekemään jotain uutta. En ole kirjoittanut mitään kunnolla uutta sitten novellin, ja päässä pursuaa asioita. Muistikirjaan olen kirjoittanut pieniä kohtauksia ja dialogeja, mutta ne haluavat päästä kunnolla kirjoitetuksi. Töissäkin on ollut kiirettä ja jotenkin se kiireen tuntu on leijaillut kantapäillä ja välillä yrittänyt tulla kotiovesta sisään.

Hylättyjen lasten kaupunki on melkein valmiissa paketissa, toki oikoluku vielä ennen vuoden loppua on tulossa. Kohta se näyttääkin kirjalta! (Toivottavasti!) Jännittävää. 

Olen muuten oppinut juomaan teetä. Olen sitä juonut ennenkin, mutta en osannut ennen varsinaisesti nauttia siitä. Nyt siitä on tullut joka iltainen tapa ja teetä kuluu joskus useampikin muki. Ja kuluu kohta lisääkin, koska löysin ihanan teekaupan (okei, siitä vinkattiin minulle) ja sieltä saa muun muassa Narnian tarinat - nimistä teetä! Ja se on aivan ihanaa.


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Päivitystä

En ole kadonnut, kiireinen vain. Päivät tai illat ovat kuluneet töissä ja vapaa-aika enimmäkseen piirtäessä. Tämän operaation tuloksia toivottavasti pääsen esittelemään tässä jossakin välissä. Onnistuin myös loukkaamaan käteni niin että peukaloni oli melkein viikon puutunut. Ei ideaalitilanne kirjoittajalle!

Tietysti joskus on myös siivottava ja oltava sosiaalinen - tänään tuli käytyä katsomassa Apulanta-leffa. Bändistä tykkäsin kovasti nuorena, innostus tosin hiipui aikoja sitten. Roolitus oli mielestäni osunut nappiin ja tykkäsin leffasta ja sen ajankuvasta, tosin juoni vähän laahasi ja välillä kohtaukset olivat turhan melodramaattisia. Suomen noitavainoista kertova Tulen morsian kiinnostaa myös ja aion sen ehdottomasti käydä katsomassa. Noitanaisen älä anna elää -tietokirjankin voisin ottaa lukupinoon.

(Yksi bloggausta vähentävä tekijä on myös se, että kamerani jollakin tavalla ilmeisesti suli kesälomareissullani enkä haluaisi tukkia koko blogia huonolaatuisilla kännykkäkuvillani. En tiedä, kannattaisiko kameraa yrittää korjauttaa vai suosiolla ryhtyä etsimään uutta.)

maanantai 15. elokuuta 2016

Syksyn tullen

Syksyn alettua lehdet ovat täynnä opiskelujuttuja. Tässähän alkaa tuntea itsensä vanhaksi, omista opiskeluista kun on jo useampi vuosi!

Viime viikolla silmiini sattui Helsingin Sanomien juttu, joka käsitteli humanististen aineiden opiskelua Yhdysvalloissa. Siinä kerrottiin, että koska opiskelu siellä on niin kallista, humanististen tieteiden - kuten kirjallisuuden - opiskelijamäärät ovat romahtaneet. Kaikki opiskelevat kauppatieteitä, koska siitä saa rahaa. Kirjallisuuden tapaisia aineita ei uskalleta opiskella, koska työllistyminen valmistumisen jälkeen on muutenkin epävarmaa ja opintolaina painaa niskassa. Sanavaltaa toki on myös vanhemmilla, jotka rahoittavat lastensa opintoja. Kirjallisuudenopiskelu on harvojen harrastus, eliitin puuhastelua.

Minusta sellainen maailma, jossa ei ole ollenkaan taideaineita, tai ne ovat vain harvojen oikeuksia, kuulostaa aika hurjalta. Sitä paitsi sopivilla sivuaineilla kirjallisuudenopiskelijakin voi saada selkeän ammatin, mutta nykyään vähän kaikkialla työllisyys on epävarmaa.

Itse aloitin tämän syksyn ilmoittautumalla parille työväenopiston kurssille. Kirjoittaminen on ollut pitkään ainoa vapaa-ajan harrastukseni, mutta viime vuonna aloitin grafiikkakurssin, ja siellä oli todella kivaa. Olen ihan aloittelija, mutta tänä syksynä aion jatkaa sitä. Tuntuu virkistävältä päästä tekemään jotain välillä käsillään ja se tekee hyvää myös kirjoitusideoille. Onko teillä tiedossa mitään uutta syksyksi?

torstai 11. elokuuta 2016

Novelli luettavissa!

Tässä pieni mainostuspostaus: jotain pientä kirjallistakin olen saanut aikaan tänä vuonna. Novellini Varvasneitsyt on julkaistu Spekulatiivisessa verkkolehdessä Usvassa. Lehden sivulle ilmestyy vielä lisää novelleja, eli kaikki eivät ole vielä siellä, mutta omani on jo luettavissa. Kappalejaot näkyvät hiukan hassusti tuolla html-muodossa, mutta älkää antako sen häiritä. Novellissa liikutaan hiukan häiriintyneissä hautajaisissa ja pohditaan vaihtokauppoja.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Kirjoittajan pahin vihollinen

Onpas edellisestä postauksesta vierähtänyt aikaa. Toisaalta ei ole ollut kovinkaan paljon kirjoitettavaa. Kesä on ihanaa aikaa. Kesä on onnea syödä mansikoita ja lukea hyvää kirjaa. Kesä on kukkivia kukkia ja valoisaa virkeyttä.

En ole oikeastaan kirjoittanut koko kesänä, eikä se ollut suuremmin suunnitelmissakaan. HLK:n editointi keväällä oli aikamoinen urakka ja päätin pitää lomaa. Kotona en ole oikeastaan pahemmin ehtinyt edes viettää aikaa, eikä reissussa kirjoittaminen ole koskaan ollut minun juttuni.
 
Nyt yritän sopeutua arkeen ja töihin, ja kirjoittamiselle olisi kyllä aikaa, mutta mikä minut onkaan vienyt mukanaan? Netflix. Se on kyllä kirjoittajan pahin vihollinen. Kuinka paljon helpompaa onkaan illalla kotiin tultua lysähtää katsomaan jotain sen sijaan, että avaisi tiedoston ja alkaisi naputella? Toisaalta, mikä maailmassa voisi olla nostalgisempaa kuin katsoa Roswellia viidentoistavuoden jälkeen? (Vaikka sen ajan muodin katsominen on suorastaan tuskallista.) Täytyy hankkia hieman itsekuria.



torstai 30. kesäkuuta 2016

Suot ja metsät

Kissaeläimet ovat maailman kauneimpia
En ole viime aikoina ehtinyt juuri bloggailemaan. Olen lukenut hyviä kirjoja (tällä hetkellä luen Patric Nessin The rest of us just live hereä) ja nauttinut kesästä, vaikka vielä en lomalla olekaan. Oikeastaan ei ole tapahtunut kirjallisesti tai muutenkaan bloggauksellisesti juuri mitään mainittavaa (mutta ehkä myöhemmin!), mutta tässä pieni kuvareportaasi juhannukselta.

Tajusin, että suot ovat ihan parhaita. Suot ja metsät ja paljas maa varpaiden alla ja kylmä ja kirkas vesi, jossa kahlata. (Miinus hyttyset...)




maanantai 20. kesäkuuta 2016

Sadepäivien jälkeen

Sadepäivät saivat laiskaksi. Eilen kiertelin pienessä tihkusateessa katselemassa kukkia. Vietin viikonlopun katsellen vanhoja piirrettyjä (Leijonakuningas!), käyden kahvilla kaverin kanssa ja saaden keskellä yötä äkillisen kirjoittamisvimman niin, että kirjoitin uutta lukua ikuisuusprojektiini.

Ehkä se lakkaa joskus olemasta ikuisuusprojekti. Luulen, että olen hitaasti tavoittamassa jotakin. Ehkä.

Ensi yönä on kesäpäivänseisaus. Vielä kolme päivää töitä, sitte juhannuksen viettoon.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kivoja linkkejä taustatutkimukseen

Kesä on täällä! Kylmänä ja koleana, mutta valoisana. Vaikka kesäyöt ovat hyvin valoisia täälläkin, silti minulle on iskenyt kotiseutuikävä. Ikävöin öitä, kun aurinko ei laske, ja sitä merkillistä tunnetta kun voi tepastella nurmikolla keskellä yötä ja on yhtä valoisaa kuin päivällä ja vain hiljaisuus erottaa yön päivästä. Olen kyllästynyt kaupungin pölyihin ja odotan juhannusta.

Saatuani HLK:n kässärin ainakin toistaiseksi pois käsistäni viime kuussa, olen kirjoitellut lyhyitä pätkiä, suunnitellut paria novellia ja tehnyt taustatutkimusta. Tässä muutamia linkkejä, jotka mielestäni ovat käteviä kirjoittaessa, ainakin jos tarina sijoittuu omaan maailmaamme.

Kun valoisuudesta oli puhetta, yksi ehdoton lempparini, jota ennenkin olen mainostanut, on:
Auringon nousu- ja laskuajat

Uusin tuttavuus taas kertoo, minne päin maailmaa kannattaa laittaa henkilönsä, jos tahtoo näiden ihailevan tähtitaivasta.

The New World Atlas of Artificial Sky Brightness

Finnasta voi hakea kaikenlaista, voi vaikkapa tarkistaa, onko sen niminen teos jo julkaistu, mitä on omalle tarinalleen miettinyt.

Täältä voi tarkistaa menneisyyden tai tulevaisuuden viikonpäivän.

Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu on tietysti klassikko.

Onko teillä suosikkeja?


lauantai 4. kesäkuuta 2016

Haaste: Unpopular Bookish Opinions

Sain Vaarnalta  Unpopular Bookish Opinions -haasteen. Kiitos. :)

Säännöt:
1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi.

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et.


En ole koskaan saanut luettua Narniaa loppuun asti. Petyin, kun päähenkilöt vaihtuivat, eikä sarja sitten enää iskenyt. Yhteisnide odottaa kyllä kirjahyllyssäni.

2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.
 
Vaikea kysymys. Eihän oikeasti sellaista kirjaa olekaan, josta ei minun lisäkseni joku pitäisi, mutta vaikka yritin miettiä jotain yleisesti epäsuosittua, tulee aika vähän mieleen. No, pidän todella paljon Harry Potter ja salaisuuksien kammio -kirjasta, ja vaikka se ei mitenkään epäsuosittu kirja ole, niin käsittääkseni sarjan vähiten suosittu osa.
3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.
 
Sellaiset kirjat, joissa sen kiltin tyypin sijaan päähenkilö valitsee ah niin komean ääliön, koska vetovoima. Siksi pidän niin paljon Nälkäpelistä, kerrankin päähenkilö valitsi mielestäni ok-tyypin!

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.
 
Haluaisin pitää enemmän runoista, mutta olen aika kehno runojen lukija. Vaikutun aina silloin tällöin jostakin yksittäisestä runosta, mutta harvoin saan luettua kokonaista kokoelmaa. Mutta kun törmään hyvään runoon, se jää mieleen pitkäksi aikaa.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.

Esim. Homer Simpson. Oikeastaan inhoan kaikkia Simpsonien hahmoja.

6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et.

Donna Tartt. Pidän häntä kyllä taitavana kirjailijana, mutta en pidä hänen kirjoistaan. En pidä niitä huonoina kirjoina silti.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.
George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu. Olen aloittanut sen useammankin kerran, mutta koska olen mennyt katsomaan sarjaa tv:stä, kiinnostus kirjasarjan lukemiseen lopahti, kun tiedän suurin piirtein mitä tulee tapahtumaan (vaikka eroja varmasti onkin). Yleensä minun onkin parasta lukea kirja ensin, sitten vasta katsoa leffa/sarja. Kuitenkin esimerkiksi Tähtiin kirjoitetun virheen näin ensin leffateatterissa, ja silti kirja tempaisi mukaansa.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva.
Hohto.
 
Olen nyt tylsä enkä jaa haastetta eteenpäin, mutta jos joku, joka ei ole vielä saanut tätä tehdä, mutta tahtoisi, tarttukoon tähän vapaasti. :)

lauantai 21. toukokuuta 2016

Toukokuuta

Toukokuu ei ole vielä lopussa, mutta se tuntuu olleen niin täynnä kaikkea, etten bloggaamaankaan ole ehtinyt. Tässä kuussa olen editoinut kässärin loppuun, käynyt töissä, ollut sosiaalinen ja katsonut viisi kautta lapsuuteni ja nuoruuteni lempisarjaa melkein putkeen (se meni vähän liiallisuuksiin, myönnän).

Nyt on hetki huoahtaa kirjoitushommista. Pari novellia kytee mielessä, mutta noin muuten olen ajatellut käyttää kesän lukemiseen, piirtämiseen ja taustatutkimuksen tekemiseen.

Tässä kuvareportaasia tämänpäiväiseltä Vallisaaren reissulta ja kirsikankukkia ennen hanamia, kun ne vielä olivat parhaillaan. Hanamissa ne olivat ikävä kyllä jo nuupahtaneet ja varisseet alas.



maanantai 2. toukokuuta 2016

Vappuinen viikonloppu

On toukokuu. Mustarastaat lauleskelevat, aurinko paistaa. Vappu oli ja meni ja onneksi uhkaavat pilvet eivät muuttuneet sadepilviksi. Maistoin elämäni ensimmäistä kertaa tippaleipää enkä vakuuttunut. Sima sen sijaan oli hyvää. Nyt olisi taas aika palata arkisen aherruksen pariin ja ottaa itseään niskasta kiinni.

Toukokuusta on tulossa kiireinen, mutta siellä se jo häämöttää horisontissa. Kesä.



Vappueläin

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Sanojen voimaa

Kallion kirjasto kannusti Agricolan ja suomen kielen päivänä ihmisiä kuvittelemaan kauneimman mahdollisen tarinan vain neljällä sanalla. Huomasin sen vasta tänään ja pakahduin. Kuinka kauniita tarinoita ihmiset saivat mahtumaan vain neljään sanaan. Neljään sanaan mahtuu kokonainen tarina, joskus jopa koko elämä. Alku, keskikohta, loppu. Kokonainen juoni. Ja niin paljon kauneutta. Tarinoita voi lukea mm. täällä. Ehdoton suosikkini tuolla julkaistuista tarinoista on "Että maailmassa olisi rauha!" Kosketti.

Omassa tekstissäni on tällä hetkellä 31627 sanaa ja hetken mietin, että minkä ihmeen takia. Miksi kirjoittaa romaaneja, kun tarinan voisi kertoa neljällä sanalla! Jos osaisi. Tässä onkin haaste: entä jos teidän pitäisi tehdä kässäristänne neljän sanan versio, millainen se olisi?

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Tuula Kallioniemi: Risteys

En hirveästi ole esitellyt täällä kirjoja viime aikoina, mutta tämä kirja oli minusta niin ihana, että haluan nostaa sitä esille. Risteys (Otava 2016) on nopeasti luettu pieni kirja, novellikokoelma, jonka novellit liittyvät kuitenkin toisiinsa.


Tässä kirjassa on paljon angstia ja kurjuutta, mutta silti se oli juuri sellainen kirja, jota tarvitsin tähän hiukan stressaantuneeseen mielentilaani. Kuulostaako ristiriitaiselta? Ehkä normaalisti pitäisin enemmän kirjoista, joissa opettavaisuus on rivien välissä, mutta tässä se on ihanan selkeästi esillä. Yhteiskunnassamme tuntuvat vallitsevan niin kovat arvot ja ihmisiä mitataan hyödyllisyyden kantilta ja raha tuntuu pyörittävän kaikkea, että minusta oli mukavan virkistävää lukea kirja, joka ottaa vahvasti kantaa vääryyttä vastaan.

Kirjan alussa kulmakunnan kovis 13-vuotias Mika ajaa varastetulla skootterilla kolarin ja vajoaa koomaan. Kuoleman kynnyksellä hän saa mahdollisuuden parantaa tapansa ja ryhtyy suojelusenkeliksi ja puuttuu vääryyksiin: kiusaamiseen, väkivaltaan, halveksuntaan. Ymmärrystäkin löytyy. Ehkä eniten pidin novellista Ihmisroska. Valitettavan usein huono-osaisuutta pidetään ihmisen omana "valintana". Miksi kukaan sellaisen valinnan tekisi? Ja vaikka joku olisikin syypää omaan onnettomuuteensa, mikä oikeus ihmisillä on nimitellä toisia ihmisroskiksi. Lyhyeen kirjaan mahtuu paljon sanomaa ja se on kuitenkin sen verran helppolukuinen, että varmasti sopii myös esimerkiksi vähemmän lukeneille nuorille. Kansikuvakin on hieno!

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Särkylääkettä sydänsuruihin?

Tällaisia miljöitä tänään
Luin tässä yksi päivä uusinta Parnassoa. Siinä oli mielenkiintoinen artikkeli kustantamojen hylkäyskirjeistä ja valikoima kirjailijoiden saamia hylsykirjeitä. Ei mitään uutta sinänsä: kaikki ovat saaneet hylsyjä (ainakin artikkelissa mainitut ja varmasti muutenkin suurin osa kirjailijoista) ja hylsyt kirpaisevat. Joku suunnitteli tapetoivansa kirjeillä huussin seinät. Minäkin olen säilyttänyt omani, eikä niitä ole ihan vähän.

Jännää oli, että jossakin lauseessa mainittiin, että Amerikassa (?) suositellaan parasetamolia hylsykirjeen aiheuttamaan kipuun. Juttelin aiheesta lääkkeistä huomattavasti enemmän tietävän kaverini kanssa, ja vaikka ilmeisesti teorialla jotain pohjaa voisi ollakin, en menisi suosittelemaan.

Luultavasti suklaa ajaa saman asian ja on huomattavasti vähemmän vaarallista.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Hyvää kansainvälistä lastenkirjapäivää!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan - tänään on vietetty kansainvälistä lastenkirjapäivää. Sitä vietetään vuosittain 2.4., joka on Hans Christian Andersenin (2.4.1805 – 4.8.1875) syntymäpäivä. Suomessa päivää järkkää Ibby Finland.

Minulla oli onnekseni mahdollisuus osallistua Ibbyn järjestämään Mörkömatka kirjamaailmaan seminaariin tällä viikolla, jossa teemana oli uusi suomalainen ja ruotsalainen lastenkirjallisuus ja alan ammattilaisia puhumassa työstään. Seminaari oli oikein mielenkiintoinen ja sieltä sai hyviä kirjavinkkejä.

Voisin vinkata tässä itsekin yhden, jonka luin viime viikolla: Koira nimeltään kissa. Tomi Kontion kirja oli muuten myös yksi viime vuoden kauneimmiksi valituista kirjoista. Se on hyvin erikoinen lastenkirjaksi ja siinä on yllinkyllin ajateltavaa. Ja kuvitus on hieno. Varsinkin Punavuori-aukeama.

--

On muuten hassua kuinka ympäristön muutos vaikuttaa kirjoittamiseen. Olin viikon poissa kotoa ja oma teksti näytti ihan erilaiselta toiselta ruudulta, toisenlaisella työpisteellä, ja luonnostelu erilaisen pöydän ääressä tuntui sekin inspiroivalta. Kotona sitä tulee mietittyä kaikenlaisia kotihommia, muualla riittää, kun siivoaa omat jälkensä. Toisaalta on rentouttavaa tulla omaan kotiin: kaikki on siellä missä haluankin niiden olevan, eikä tarvitse tutkia jokaista kaappia löytääkseen etsimänsä. Yleensä.

EDIT: Otsikko korjattu. Kansainvälistä lastenpäiväkirjapäivää ei taida olla vielä olemassa...

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Uutisia!

Minulla on hyviä kirjallisia uutisia: toinen kirjani Hylättyjen lasten kaupunki ilmestyy näillä näkymin keväällä 2017 (Myllylahti). Aikaa tässä on vielä siis hurjan paljon, ja edessä on vielä tekstin viilausta ja kaikkea muuta mukavaa.

Toisin kuin Siilin kuolema, tämä tarina on gerneltään spefiä.

Olen hurjan iloinen, että pitkään työstämäni kässäri on näkemässä päivänvalon ja että nyt voin sen paljastaa. Ensimmäisen kerran idean tekstiin sain vuonna 2003 tai 2004, vaikka nykyinen teksti ei sieltä asti olekaan.

Nyt teetä, suklaata ja kirjoittamaan. :)

Hiukan tunnelmaa editointiin (kuva on lavastettu)

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä!

Hyvää pääsiäistä!

Minulla on onneksi pääsiäislomaa, joka menee kissavahtina ja vimmatusti editoiden. Suklaat tuli jo syötyä, mutta mämmiä on vielä jäljellä.



torstai 17. maaliskuuta 2016

Novelli ei valmistunutkaan

Sain palautetta viime postauksessa mainitsemastani novellista ja tajusin, että se kaipaa vielä työstämistä aika lailla eli hehkuttaminen oli ennenaikaista. Viikko on ollut suht hetkinen, mutta huomenna ajattelin takertua siihen tai se minuun.

Kässäristäkin tuli hyvää palautetta, mikä sai ilon kuplimaan. Tein sen kässärin parissa töitä todella kauan, joten oli mukava kuulla, että siitä pidetään. Itse asiassa tässä kuussa on tullut melkein liikaa hyvää palautetta erinäisistä asioista. Väistämättä miettii, mitä kummaa seuraavaksi tapahtuu. Tiedättehän, jos menee liian hyvin, se on epäuskottavaa. (Ainakin fiktiossa.) Mutta en valita. Kirjoittaminen on välillä sellaista puurtamista, että onnenhetkiä tarvitaan.

--

Muistin myös lopulta päivittää tänä vuonna luettujen kirjojen listaani. Olen lukenut tosi paljon lastenkirjoja (töiden puolesta, mutta ne ovat kyllä viihdyttäneet itseäni!) ja "vakavammalta" saralta sain luettua Tommi Kinnusen Lopotin, jota odotin todella kovasti. Ja pidin ihan hirveästi. Olen lukenut, että joidenkin mielestä se on aika synkkää suomalaista realismia, mutta no, minä pidän synkästä suomalaisesta realismista ja toisaalta en tiedä mitä tämä minusta kertoo, kun tämä mielestäni kuvasi aika normaalia elämää, ei siis mitään ekstrasynkkää. Sellaista elämää vain. Ylämäkiä ja alamäkiä. Mutta ettei menisi liian vakavaksi, luin myös Finnish nightmares -stripeistä kootun albumin. Todella hauskoja ja osuvia sarjakuvia, lempeää pilkkaa suomalaisista stereotypioista.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Novelli valmistui

Huomio itselleni: vaikka suurin osa kässäreistäni on ollut realismiin taipuvaisia, novellini ovat oikeastaan aina olleet spefiin kallellaan, jotenkin vinksallaan. Jostain syystä ne myös useammin ovat minulla kolmannessa persoonassa kuin pitemmät tekstit. Ehkä olen uskaltanut leikitellä niissä enemmän? En tarkoita, että pitäisin novelleja mitenkään kevyempänä taiteenlajina. Minusta novellin kirjoittaminen on vaikeaa. Eniten kirjoitin novelleja yläasteella ja lukiossa. Niitä suorastaan pursusi vähintään kerran viikossa. (Laatu oli mitä oli.)  Sittemmin novelleja on tullut kirjoitettua todella harvoin. Kirjoitan hitaasti, ja etanakässärini vievät suurimman osan kirjoitusajastani.

Eilen aurinko helli

Ennen joulua sain äkillisen novelli-inspiraation. Yhden sanan ympärille alkoi kehkeytyä tarina. Kirjoitin sen yhdessä illassa eikä se mielestäni ollut kovin erikoinen tapaus. Näytin sen kuitenkin muutamalle ihmiselle ja palautteen avulla rohkaistuin muokkaamaan sitä. Tämän viikon olen ahertanut novellin parissa (lue: käytin suurimman osan alkuviikon vapaa-ajasta lempisarjani tuijottamiseen dvd:ltä. Tänään editoin. Ja ehkä eilen. Minimaalisesti).

Valot ja varjot leikkivät
Joka tapauksessa novelli on nyt valmis, lopultakin. Vaikka sen raakaversio valmistuikin yhdessä illassa, meni sen editoimiseen kolme kuukautta. Osa ajasta meni palautteen odottamiseen ja osa siihen, että editoin kässäriä ennen sitä. Tauko teki novellille hyvää. Tai oikeastaan minulle: nyt näen novellin uudessa valossa.

Mitäs muuta? Viime viikolla tuli harrastettua kulttuuria. Kävin katsomassa Japanomania -näyttelyn Ateneumissa (museokortti on kyllä kätevä!), ja Toinen minussa -monologinäytelmän Kansallisteatterissa. Tykkäsin. Molemmista.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Uudet kalat saapuivat ja kirjoittamishäröilyä

Wonderbookini saapui eilen vihdoin ja viimein. Se on aivan ihastuttava! Avasin sen heti sattumalta jostakin ja se avautui juuri sellaiselta sivulta, joka antoi toivoa tämän hetkisiin kirjoittamispähkäilyihini. Iltavuorojen ja muiden menojen takia en ole ehtinyt tutkia Wonderbookia sen enempää, mutta uskon sen olevan hyödyllinen ja innostava. Minulla on oppaiden kanssa usein ollut sellainen ongelma, että ne ovat tuntuneet jotenkin kuivilta, tämän kanssa ei pitäisi olla sitä ongelmaa. Kirjassa on kaloja, meduusoja, pöllöjä ja vaikka mitä.

Lupailin täällä vähän aikaa sitten jakaa askartelutuotoksia. En kehtaa mitenkään jakaa kaikkea, mutta tässä pieni otos kavereiden kanssa tehtailluista terapiasaatekirjeistä. Päätimme lähestyä aihetta "miten myydä oma teksti ja markkinoida itseään" huumorin kannalta ja tehdä saatteet kuvitteellisille tai oikeille kässärille. Minä tein jälkimmäiselle. Tämä oli hauskaa puuhaa ja voin suositella! Ideana oli leikellä sanoja lehdistä ja yrittää opetella olemaan vähättelemättä, mikä lienee suomalaisen mentaliteetin ongelmia. Vitsiksihän se meni, mutta ainakin näille sai nauraa. Ps. en oikeasti ole lähettämässä tätä mihinkään.




keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Jyväskylää, valmistumista ja uusi valaskala tilauksessa!

Blogin kirjoittaminen on ollut viime aikoina hiukan epäsäännöllistä, mutta nyt on taas inspiraatiota ja yksi käsis poissa käsistä, mikä on vapauttavaa. En tiedä, mikä sen kohtalo tulee olemaan, mutta ainakin pitkänpitkä editointiprosessi on toistaiseksi ohi. Vihdoinkin voin keskittyä muuhun! Tästä kässäristä en ihan kamalasti ole blogissa puhunut, mutta sen parissa on tullut vietettyä aika monta yötä. Vaikka se rakas teksti onkin, on helpottavaa päästä tekemään jotakin uutta.

Kirjoittaminen on siitä uusiutuva luonnonvara, ettei se kirjoittamalla lopu. Seuraavaksi aion jatkaa joulukuussa kirjoittamani hämärän novellin työstämistä. Pitkän tekstin jälkeen novelli tuntuu mukavalta vaihtoehdolta. Ikuisuusprojektini, vaihtoehtohistoriallinen kässärini, ei ole sekään kadonnut minnekään, mutta se on nyt pienellä tauolla.

Viime viikonloppuna matkasin Jyväskylään tapaamaan kavereita ja katsomaan Jekyll ja Hyde -musikaalia (alk. Leslie Bricusse - Frank Wildhorn), joka pyörii Jyväskylän kaupunginteatterissa. Olen lukenut Robert Louis Stevenssonin Jekyllin ja Hyden aikoja sitten ja sen klassiset teemat kiinnostavat minua.

Musikaalin tarina oli toki hyvin erilainen. Tämä musikaali ei ehkä täysin ollut minun juttuni. Musiikki ei vetänyt ihan mukaansa, eikä romantiikkajuonikaan ihan iskenyt. Toinen puolisko oli vauhdikkaampi ja mr. Hyden kohtaukset olivat hienosti toteutettuja. Joka tapauksessa oli kiva pitkästä aikaa käydä katsomassa jotakin teatterissa.

Katsokaa kuinka hieno fisu!

Viikonloppuna minulle esiteltiin myös aivan mahtava kirjoitusopas (kiitos Lila!), Jeff VanderMeerin ja Jeremy Zerfossin Wonderbook: The Illustrated Guide to Creating Imaginative Fiction. Minulla on aina ollut hiukan ongelmia kirjoitusoppaiden kanssa: ne tuppaavat olemaan vaikeita tällaiselle ei-teoreettiselle kirjoittajalle. Mutta tämä kirja vaikuttaa kaikkea muuta kuin tylsältä! Se on hyvin visuaalinen, upealla tavalla. Ja kerta kaikkiaan haluan tuon kalan seinälleni. Heti kotiin päästyäni pistin kirjan tilaukseen, kun vielä melko halvalla sai. Toivottavasti se kolahtaisi postiluukusta mahdollisimman pian; kalojen selaaminen jäi puolitiehen, kun oli vietettävä iltaa ja askarreltava. Askarteluun liittyi paljon kirjaimia ja sanoja, ja jos uskallan, esittelen tuotokset täällä blogissa myöhemmin. :)

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Tunnelmia Turusta

Kävin viikonloppuna siskoni kanssa Turussa. Sää oli hirvitys, mutta kiersimme kivoja ja inspiroivia museoita. Nuuskin myös paikkoja tulevaa kässäriä silmällä pitäen, siinä kun olisi tarkoitus seikkailla myös Turussa. Ikävä kyllä Luostarinmäen korttelit olivat kiinni. Oletteko te harrastaneet miljöissä paikan päällä vierailua tekstejä varten?

Nukkekotien herkkuja Aboa Vetus ja Ars Nova museossa

Bongaa pääkallo

Nukkekotien nukkekodit

Käsityöläiskorttelit aidanraosta

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hyvää ystävänpäivää, lukijani

Hyvää ystävänpäivää sinulle, joka tätä luet. Olet sitten lukenut pitempään tai eksyit tänne vahingossa. Vaikka emme tuntisikaan, toivon, että päiväsi on hyvä ja ympärilläsi on ystäviä. Yritetään olla ystävällisiä toisillemme.



Tämän viikonlopun matematiikka on parempaa kuin edellisen. Heräsin eilen päässäni valmis novelli, josta kirjoitin käsin äkkiä ylös suurimmat juonenkäänteet. Luettuna on 50 sivua ja päässä tursuaa taas kaikenlaista, joka tahtoisi paperille. Joskus mietin, että olen melkoisen kehno kirjailija. Markkinointikykyni ovat surkeahkot ja kun joku sanoo lukeneensa juttujani, ensireaktioni on juosta karkuun. Sitten kuitenkin tarina vie mukanaan ja muistan miksi kirjoitan. Kirjoitan koska en voi muutakaan, hengitän kirjaimia ja sanoja. Lauseet ovat maailmani ja ilma on tavuja ja sanoja ympärilläni. Kirjoittaminen lienee ainut hyväksytty hulluuden muoto. On ihan okei, jos päässä on muita ihmisiä ja kokonaisia elämiä, mustekaloja ja valaita ja mitä vain, jos voi sanoa kirjoittavansa.

--

Tommi Kinnusen Lopotti on julkaistu. Luulin laittaneeni itseni ajoissa varausjonoon viime viikolla ja päädyin sijalle noin 400. Ehkä täytyy kipaista ostamaan kirja, sillä tässä on yksi harvoista tämän kevään kirjoista, joita odotan täpinöissäni. Odotan sitä suorastaan hirmuisesti. Pidin Neljäntienristeyksestä todella paljon - ja sitä paitsi, miten ei voisi olla lukematta kirjaa, joka on uskallettu nimetä noin mahdottoman tuntemattoman kaupunginosan mukaan.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Viikonlopun matematiikkaa

Takana on kirjallisesti melko hitaasti edennyt viikonloppu:

Editoituja sanoja: 221. (Editoin ne äsken, ettei tuossa lukisi nolla.)
Koeluettuja sivuja: Muutama.

Mutta!
Siivottuja asuntoja: 1. Lattiasta kattoon. Okei, ei kattoa.
Kunnialla hoidettuja kummin tehtäviä: 1.
Syötyjä laskiaispullia: 1. Jostain syystä tämä on plussan puolella.
Tehtyjä varmuuskopioita: 1.
Ihailtuja jäälauttoja: Ainakin tuhat.

Ehkä ensi viikolla on luvassa kirjallisesti parempaa matematiikkaa. :)

Matkalla Suomenlinnaan jäälauttoja ihailemaan

maanantai 1. helmikuuta 2016

Pieni kirja pienestä kuolemasta

Kitty Crowther:
Lilla Döden hälsar på 
(alk. La Visite De Petite Mort)
Ruotsintanut: Gun-Britt Sundström 
28 s. Berghs.

Minulle suositeltiin yksi päivä tätä kirjaa. Miten merkillinen kirja se onkaan! Ensin vähän mietin, että miten tällainen on kirjoitettu lapsille, mutta sitten muistutin itseäni, ettei lapsia pidä aliarvioida eikä kirjoja voi kieltää heiltä vain siksi, että niissä käsitellään kuolemaa. Joka tapauksessa tässä oli mielestäni yksi parhaimmista käsittelyistä vähän aikaa. Varoitus: seuraavassa tulee juonipaljastuksia.

Kirjassa pikku Kuolema käy hakemassa kuolevia mukaansa. Kuolevat pelkäävät ja itkevät. Kuolema vie heitä lämmittelemään takan ääreen, mutta tämä pelottaa kuolevia vain lisää, koska liekit nähdessään he luulevat joutuneensa helvettiin.

Yhtenä päivänä Kuolema hakee lapsen, joka on Kuoleman nähdessään iloinen. Se on ennenkuulumatonta, mutta lapsi on iloinen, koska on ollut pitkään sairas ja kipeä. Lapsi opettaa Kuoleman leikkimään! Ja palaa tämän luokse enkelinä ja yhdessä he jatkavat kuolevien saattamista matkaan, mutta enää ihmiset eivät pelkää heitä, koska kuolema ei ole yksin.

Varmastikin tämä kirja on joidenkin mielestä vähän radikaali, mutta minusta tämä oli viehättävä kaikessa kummallisuudessaan. Ja loppu oli onnellinen, kai, tavallaan.

Suosittelen kaikille joilta sujuu toinen kotimainen, kirjaa ei ikävä kyllä ole suomennettu. Crowtherin muissa kuvakirjoissa seikkailevat mm. jumala ja näkymätön ystävä, mutta mielestäni ne eivät vedä vertoja tälle kirjalle.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Hitaasti pitenevät päivät

Sydänkuu on kohta ohi.

Päivät pitenevät hitaasti ja vaivalloisesti, samalla kirjoittamisen rytmini alkaa palailla. Ainakin olen päättänyt sen palaavan.

Tässä kuussa on tullut luettua muutama kirja. Suurin osa oli lyhyitä ja töihin liittyviä, mutta luin myös junamatkalla Anu Holopaisen dystopian Molemmin jaloin, joka minua on kiinnostanut pitkään. Se oli mukaansatempaava ja erikoinen kirja, jonka loppu ei päästänyt helpolla. Se jäi mieleen mietityttämään.

Koeluin yhden kässärin ja sain palautetta kahdesta novellistani, joista varsinkin toinen tuntuu potentiaaliselta. Se kaipaa uutta loppua. Joskus loppu ei olekaan vielä loppu. Loput ovat näköjään kuun teema.

Kaikenlaiset loput, niin kuin viikonloppuna, kun kävin pikareissulla pohjoisessa mustat vaatteet pakattuna laukkuun. Nyt olen taas Helsingissä ja sataa vettä. Voi vain muistella lunta ja kynttiläkuusia. Onneksi päivät pitenevät kaiken aikaa, minuutti minuutilta, tunti tunnilta. Haluaisin silti nauttia vielä hetken lumesta ja talvesta, en upota lätäköihin.

Mäenlaskumaisemia viikonlopulta

maanantai 11. tammikuuta 2016

Mahdottomia toiveita

Yö kuin meri -blogin Kalvas haastoi minut kertomaan 3-5 mahdotonta joululahjatoivetta. Koska joulu tuli ja meni, enkä jaksa odottaa ensi jouluun tämän toteuttamista, teen tästä vähemmän jouluisen version ja kerron muuten vain muutaman lahjatoiveen, joiden toteutuminen on epätodennäköistä.

Nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä:

1. Vakityö. Voisin sitten keskittyä rauhassa kirjoittamiseen. (No nyt tämä kuulosti siltä kuin aikoisin kirjoitella töissä, ei suinkaan - mutta ties minkä mestariteoksen olisin kirjoittanut, jos olisin saanut käyttää kaiken työhakemuksien kirjoittamiseen käytetyn ajan Oikeaan Kirjoittamiseen.)
2. Pääsisin maailmanympärimatkalle ja vielä niin, että en kärsisi koti-ikävästä.
3. Pääsisin ABBAn keikalle. 70-luvulle. Eli oikeastaan tarvitsisin aikakoneen. Tässä taisi jo olla kolme toivetta. :)
4. Mökki järven rannalla. Oikein hieno mökki. Mutta ei liian moderni, jotta se vaikuttaisi vielä mökiltä.
5. Maailmanrauha.

Haastan Jenna Kostetin. Muutkin voivat tarttua haasteeseen, jos haluaa kertoa epätodennäköiset toiveensa. 

***

 Tässä David Bowien (1947-2016) kunniaksi yksi suosikeistani hänen kappaleistaan:


perjantai 1. tammikuuta 2016

2015

Vuoden loputtua ja uuden alettua on tapana koota yhteenvetoa edellisestä vuodesta. Kaikenlaista tapahtui, niin hyvää kuin ei niin hyvää. Kokeillaan. Muun muassa seuraavia juttuja tapahtui:

- julkaisin kirjan, se oli ehdottomasti huippua ja kuuluu hyvien juttujen kategoriaan!
- kävin töissä
- jäin ilman töitä
- pääsin uudestaan töihin
- osallistuin nanoon, pääsin puoleen väliin
- aloitin yhden novellin, joka jäi kesken
- kirjoitin yhden novellin, jonka sain valmiiksi
- ikuisuuseditoin yhtä projektia (vihdoinkin alkaa loppu häämöttää)
- kirjoitin vaihtoehtohistoriallista kässäriäni (sen loppu ei suinkaan ala häämöttää)
- katsoin aivan liikaa Supernaturalia
- katsoin aivan liikaa The Originalsia (en aio lopettaa)
- postasin näköjään 78 kertaa (näistä tosin 25 tuli joulukuussa)
- haahuilin ympäriinsä
- kiipesin Saanan päälle ja monelle vaatimattomammalle vaaralle
- luin törkeän vähän, 22 kirjaa ja niistäkin yksi oli uudelleenluku, mutta peräti kaksi runokokoelmaa ja yksi sarjakuva, joten lavensin hiukan lukupiiriäni

Uusivuoteni oli hyvin rauhallinen. Vietin sitä käymällä katsomassa Doctor Whon jouluspesiaalin Finnkinossa (se oli yllättävän hyvä!) ja syömällä karkkia ja katselemalla raketteja ikkunasta eli en kovinkaan sosiaalisesti, mutta huomenna on jälleen töitä ja lepo tuli tarpeeseen tähän flunssaiseen olotilaan. Tiesin ettei olisi pitänyt sanoa, että minulla ei olekaan ollut flunssaa ainakaan puoleen vuoteen. Älkää ikinä sanoko niin. Karma kostaa.