Magnus Mills: Aidantekijät

Magnus Mills: Aidantekijät (alk. The Restraint of the Beasts)
Otava 1999
239 s.
Mistä minulle: enolta

En ole hirveästi viime aikoina kirjoitellut arvioita, mutta Magnus Millsin Aidantekijät oli sen verran mainio lukukokemus, että haluan kirjoittaa siitä muutaman sanasen. Kirjasta ei myöskään juuri löytynyt blogiarvioita. Onhan se ilmestynytkin jo vuonna 1998 (suom. 1999).

Aiemmin olen lukenut Millsiltä Taivaanrannan kulkijat. Aidantekijät on hänen esikoisteoksensa.

Kirja on yhtä aikaa sekä erittäin absurdi, aito, hulvaton ja vähän karmivakin. Tarinan keskiössä on kaksi skotlantilaista aidantekijää, Tam ja Richie, ja heidän englantilainen työnjohtajansa, joka on tarinan nimeämätön minäkertoja. Tam ja Richie ovat happamia ja siivottomia ja heidän rahansa ovat aina loppu.

Tamia ja Richietä kiinnostaa lähinnä tupakkatauot ja pubissa käyminen. Osaavat he aitojakin rakentaa, joskaan heiltä ei kannata odottaa kovin innostunutta etenemistä. Lähinnä palkkapäivän ja pubin ajatteleminen saa heidät liikkumaan. Myös firman epämiellyttävän pomon, Donaldin, ilmestyminen saa heidät työskentelemään vähän nopeammin. Donaldilla on pakkomielle tehokkuusajattelusta ja aitojen suoruudesta, vaikka kuten minäkertoja toteaa, ei karjankasvattajia kiinnosta niinkään aitojen suoruus vaan se, pysyvätkö eläimet aitauksessa eli onko aita tarpeeksi kireä.

Minäkertoja saa tehtäväkseen patistaa kaksikkoa töihin. Aidantekofirma on päättänyt laajentaa Skotlannin ulkopuolelle ja Donald lähettää Tamin, Richien ja työnjohtajan rakentamaan aitaa Englantiin. Ruumiitahan (sielläkin) syntyy. Loppujen lopuksi työnjohtaja joutuu sopeutumaan kaksikon tyyliin, jotta he saavat jotain aikaiseksi.

"Herra McCrindlen laidun vietti. Viettävä laidun! Aivan kuin maanviljelijällä ei olisi ollut muutenkin tarpeeksi huolta. Se oli hänen elämänsä kirous, ja oli aina ollut. - - Pahinta oli se, että laitumen alaosa oli niin jyrkkä, ettei siitä ollut hänelle mitään iloa, sillä lehmät eivät suostuneet menemään sinne. Ja jos ne menivät, ne eivät enää päässeet ylös!" (s. 23)

Millsin tyyli on yksinkertainen ja dialogivetoinen. Pidin tekstin tyylistä kovasti. Kirjan luki nopeasti, mutta mikään helppo välipala se ei silti ollut: kirja sai monenlaisia ajatuksia heräämään ja onnistui yllättämään. Loppu oli myös hyvin odottamaton. Oletin tarinan vielä jatkuvan, mutta loppusivut olivat tyhjiä.

 "Kuulostaa vähän siltä kuin teidän olisi parempi kasvattaa lampaita", minä totesin.
 Herra McCrindle katsoi minuun. "Lampaita?"
"Niin", minä sanoin. "Kun se viettää noin. Ne voisivat viihtyä paremmin."
"Minä olen maidontuottaja", hän sanoi. "Mitä minä lampailla tekisin?"
"Jaa... en minä tiedä. Kunhan ehdotin." (s. 24)

En osannut odottaa, että aitojen tekemisestä kertova kirja voi olla näin kiehtova. Päällisin puolin kirja tuntuu kertovan työn tekemisestä ja sen hankaluuksista, mutta tarinassa tuntuu olevan syvällisempikin merkitys. Mitä aitojen sisällä yritetään pitää? Mitä pitemmälle tarina etenee, sitä korkeampia ja sähköistetympiä aitoja päähenkilöiden vaaditaan rakentavan. Ehkä niiden taakse aiotaan sulkea jotakin muuta kuin lampaita ja lehmiä... Hiukan karmivaa oli myös sekin, että Tam, Richie ja työnjohtaja tuntuvat olevan firman viimeiset aidantekijät, vaikka muitakin työporukoita pitäisi olla. He tuntuvat kadonneen. Aidantekijät on hyvin merkillinen kirja. Aion ehdottomasti lukea lisääkin Millsiltä.

Kommentit