Hyttysen sielunmaisema ja alaviitteitä

Vähän aikaa sitten pitkästä aikaa muistin Noitalinna huraa!n olemassaolon. Kuuntelin Järvellä kappaletta ja mietin, miten olen voinut unohtaa sellaisen taiteen olemassaolon.

Olen aina pitänyt kappaleista, joissa on tarina. Rakastan tarinoita. Ei niin ettenkö voisi nauttia muustakin musiikista tai sanoja tarvitsisi olla ollenkaan, mutta jos lyriikat kertovat kokonaisen tarinan, joka koskettaa, se on mielestäni hatunnoston arvoinen asia.

Järvellä kappaleen sanomasta olisi saanut vaikka romaanin, mutta tässä kaikki olennainen tulee muutamassa säkeessä. Kappaleessa kertoja istuu apeana hyttysen kanssa järven rannalla.
Pitkään katselimme järvelle ja sääski tunnusti,
Että kaikkein mieluiten leijona olisi.
(Noitalinna Huraa!)
Voi hyttystä. Noitalinnan musiikki on omituista, mielenkiintoista ja syvällistä eikä kovin valtavirtaista. Noitalinnalla oli osuutensa, kun kirjoitin ensimmäistä kässäriäni, taustamusiikkina.

--

Olen hiljakseen yrittänyt editoida SL:ää ja HK:ta. Edellisen kohdalla olen lähinnä painellut delete-näppäintä ja jälkimmäisen kohdalla kirjoittanut vähän uutta. Minulla oli tekstin kanssa ongelma, joka ei vuoteen ratkaissut itse itseään. (Kirjoilla on paha tapa olla valmistumatta itsekseen!) Sain siitä aina palautetta, ettei se oikein toiminut, että idea sinänsä oli hyvä, mutta sille olisi pitänyt tehdä jotain. En keksinyt mitään muuta ratkaisua kuin että se pitäisi poistaa, kill your darlings. Kunnes yhtenä päivänä muistin Hildegunst von Mythenmetzin. (Hän on lohikäärmeen näköinen kirjailija, Walter Moersin kirjoista tuttu. Tämä kuulostaa hullummalta kuin on. Huviretki hukkateille on mainio kirja.) Jos Hildegunst voi käyttää alaviitteitä fiktiossa, ehkä minäkin voisin kokeilla?

Koska toistaiseksi kirjoitan tekstiä vain itselleni, olen vapaa kokeilemaan kokeellisempiakin juttuja, ja alaviitteet tuskin ovat kummallisimmasta päästä. En tiedä jäävätkö ne opulliseen versioon. Ehkä opiskeluajoistani on jo tarpeeksi kauan, että alaviitteet eivät aiheuta heti kauhua. Vaikka olen aina pitänyt kirjoittamisesta, tieteellisestä kirjoittamisesta en koskaan kauheasti nauttinut. Sen sijaan kun yhteen tekstiin kirjoitin pseudotieteellisiä artikkeleita, se oli todella hauskaa.

Kommentit

  1. Hildegunst von Mythenmetz!!! <3

    Ja hei, Terry Pratchettin kirjoissakin on paljon alaviitteitä. Pseudotieteelliset kirjoitukset ja alaviitteet fiktiossa voivat olla ihan mahtavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, täältä löytyy Hildegunstin kannattajia! :D

      Olen lukenut Terry Pratchettia, mutta siitä on vuosia ja tuo on unohtunut minulta. Joo, ne voi olla. En tiedä onko omani, mutta ainakin kirjoittaminen on ollut hauskaa.

      Poista
  2. Alaviitteilläkö tämä juttu ratkesikin! Nerokasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tähän tekstinpätkään ne tuntuivat istuvan. :)

      Poista
  3. Alaviitteet fiktiossa kuulostavat edelleen pelottavilta ja ahdistavilta. Muistan yhden lukukokemuksen, kyseessä oli Weisin ja Hickmannin Kuolemanportti-sarja, eli kasa fantasiaeepoksia, joissa alaviitteillä kerrottiin mm. ilmalaivojen teknisistä ominaisuuksista yms. Jätin alaviitteet aina lukematta.

    Sinun alaviitteesi olisivat kyllä varmaan... erilaisia. Ainakin vähemmän faktapitoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan, ettei tekstissäni ole alaviitteitä teknisistä ominaisuuksista. :D Tiedän että Weis ja Hickman ovat suuria nimiä, mutta minulla on aukko sivistyksessä heidän kirjojensa suhteen.

      Minä luen aina alaviitteet. Jos jätän lauseenkaan lukematta jostain, minulle tulee tunne, etten ole lukenut kirjaa kokonaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!