Etsintäkuulutus kadonneelle kirjalle

Tiedättekö sen tunteen, kun on lukenut kauan sitten jonkun kirjan, ja haluaisi kovasti muistaa sen, mutta ei muista sen nimeä eikä kirjoittajaa? Ei välttämättä edes muista oliko kirja hyvä vai huono, mutta haluaisi saada sen käsiinsä, jotta muisti palautuisi.

Minua on vaivannut tasaisin väliajoin yksi kirja, jonka luin lapsena, ja olen käyttänyt kaikki tiedonhankintakykyni, joten nyt ajattelin viimeisenä keinona kysyä, joskos tätä sattuisi lukemaan joku, joka olisi kirjaan törmännyt.

Kyseessä on lasten/nuortenkirja, joka sijoittuu muistaakseni 50-luvulle ja on kirjoitettukin muistaakseni silloin. Voi olla myös uudempi. Se oli kotimainen hevoskirja (?), kannessa on hevonen ja kirjan päähenkilönä oli Aarne-niminen tyyppi. Luin sen pokkarina, joka oli kummallisen pieni. Ehkä neliön muotoinen? (Minulla oli joskus myös minikokoinen Tuntematon sotilas, ja harmittaa, että se katosi jossain muutossa.) Jos joku muistaa tällaisen kirjan, olen iloinen vinkkauksista! :) Voi kyllä olla, että kirja on niin vanha, ettei sitä löydy kirjastoista enää. En muista mitään juonesta tai aiheesta, mutta jotenkin se kansikuva on jäänyt vaivaamaan ja haluaisin nähdä sen uudelleen.

--

Kävin tänään melkein lähikirjastossani ja sinne oli ilmestynyt ihania nojatuoleja, joissa voi lueskella ja aloin haaveilla kunnollisesta nojatuolista kotiinkin.

Kommentit

  1. Kirja taisikin löytyä. Ei tosin ollutkaan suomalainen eikä 50-luvulta. Tulla Hagström: Misty katoaa. Mutta päähenkilön nimi meni oikein! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän löytyi nopeasti! :D :D

      Poista
    2. Raivokkaalla etsintätyöllä, niskat ja sormet meni jumiin. :D Löysin vanhoja hevoskirjoja muistelevan ketjun joltain foorumilta. Jossain siellä mainittiin nimi Misty (tosin ehkä jonkin muun kirjasarjan yhteydessä), ja sitten päässäni välkähti - tuo sen nimen täytyi olla. Kuvahaku täydensi tuloksen. Mutta ikävä kyllä kirjaa ei ole saatavilla Helsingin kirjastoista.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!

Viime aikojen suosituimmat postaukset

Tunnelmia kirjamessuilta

Tuula Kallioniemi: Risteys

Motiiveista