Check your darlings

Törmäsin Ylen sivuilla mielenkiintoiseen artikkeliin faktantarkistuksesta. Edellisessä postauksessa kirjoitin taustatyön tekemisestä. Taustatiedolla ei kuitenkaan paljoa tee, jos se ei pidä paikkaansa.

Kirjoittajan tekstin virheistä on vastuussa kirjoittaja ja kustannustoimittaja. (Toki koelukijoista on apua niiden bongaamisesta, mutta he eivät tietenkään ole vastuussa kirjaan päätyvistä virheistä.) En tiedä, käyttävätkö kustantamot kaunokirjoihin faktantarkastajia (ehkä joihinkin historiallisiin romaaneihin?). Lehdet taas ovat oma juttunsa. Artikkelista minulle selvisi, että joillakin ulkomaisilla lehdillä on kokonaisia faktantarkistusosastoja.

Täytyy myöntää, etten tiennyt, että sellaisia on olemassakaan. Ei se ehkä sinänsä ole ihme, kun Suomessa ei niitä ole. Täällä tarkistus tuntuu toimivan (netissä) niin, että kommentoijat huomattavat virheestä, ja juttuun ilmestyy editointimerkintä. Enkä puhu pelkästään kirjoitusvirheistä, joita löytyy otsikoistakin. Faktantarkistajia Suomessa käyttää Ylen mukaan vain Valitut palat, mutta heilläkään ei ole omaa osastoa vaan freelancereita.

Tietenkään sanomalehdillä, jotka ilmestyvät päivittäin, ei ole aikaa täydelliseen faktantarkistukseen (vaikka voisivat he vähän enemmän panostaa), mutta harvemmin ilmestyvilläkään julkaisuilla ei Euroopassa juuri ole faktantarkistajia palkkalistoillaan. Paitsi Der Spiegelillä.

Lehti käyttää faktantarkistukseen 4,5 miljoonaa euroa vuodessa ja heillä on 80 faktantarkistajaa. Der Spiegel onkin hyvin arvostettu julkaisu. Der Spiegelin faktantarkistuksesta voi lukea lisää Meri Valkaman kirjoittamasta artikkelista Fakta juttu, joka on hyvin mielenkiintoinen. Lopussa on myös vinkkejä kirjoittajalle ja check your darlings oli minusta paras. Kannattaa kirjoittaessaan erityisesti tarkastaa kaikki itselle rakkaimmat jutut. Niille on ehkä eniten sokein.

Amerikassa faktantarkistajia on ainakin New Yorkerilla, Vanity Fairilla ja Rolling Stonesilla. Faktantarkistajien tehtävä on tarkastaa jokainen lause, joka ei ole mielipidettä, vaikka se tuntuisi kuinka itsestään selvältä. Kuulostaa kauhean työläältä, mutta on hyväksi luotettavalle journalismille. Tätä voi soveltaa kaunokirjoittamiseenkin. Ensimmäisellä kirjoituskierroksella ja raakaversiota kirjoittaessa ei kannata ehkä pysähtyä miettimään jokaista faktaa. Kirjoittamisesta voisi tulla aika katkonaista. Korjauskierroksilla on faktantarkistuksen paikka.

Itse olen joskus huomannut kirjoittavani itsestäänselvyytenä pitämiäni juttuja tekstiin ja koelukijat ovat huomauttaneet. Epäuskoisena on täytynyt mennä tarkistamaan, että eikö juttu oikeasti olekaan niin kuin olen aina luullut.

Ei tätä kukaan huomaa on myös huono idea. Joku huomaa. Aina! Vaikka olisi kuinka pieni asia. Joskus omat tietonsa on hyvä kyseenalaistaa. Kaunokirjallisuus ei ole tietokirjallisuutta, mutta liiat asiavirheet pomppaavat selville. Virheet ovat kyllä ihan inhimillisiä, niitä tekevät kaikki. Vaikka yrittäisi olla kuinka huolellinen, voi mennä pieleen.

Kommentit

  1. Ääh, minä aina tuudittaudun siihen, että kukaan ei huomaa. Aina ei ole huomannutkaan! Mutta olen iloinen, että virheitä sisältävät tekstit eivät ole menneet julkaisuun tai pidemmälle kuin koelukijoille. Vaikka ei heillekään viitsi täyttä roskaa tarjota. Täytyisi kai hankkia enemmän kärsivällisyyttä -- etenkin kun pääproggiksessaki on asioita, joista tiedän sattuneista syistä enemmän kuin vakituiset koelukijani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä laajempi joukko lukee, sitä todennäköisempää on, että joku huomaa. Ei maailma tietenkään pikku virheisiin kaadu. :) Totta, kärsivällisyyttä vaativa harrastus tämä kirjoittaminen. Itsekin sorrun kärsimättömyyteen välillä. Täytyy yrittää petrata. :) Tuo onkin sitten eri asia, jos kirjoittaa aiheesta, jonka asiantuntija itse on.

      Poista
    2. Tämän takia varmaan kehoitetaan kirjoittamaan siitä, mistä tietää. Säästäähän se aikaa, mutta niin moni kirjoittaja pitää tutkiskelusta. Tavallaan itse kirjoittaminenkin on tutkiskelua.

      Poista
    3. Totta! On helpompi kirjoittaa siitä mistä tietää, mutta toisaalta se on tylsempää. Yksi kirjoittamisen ihanimmista puolista on tutkiminen ja se, että kirjoittamalla pääsee tekemään asioita, joita ei oikeasti pääse tekemään...

      Poista
  2. Tämä faktantarkistajajuttu tuli mieleen, kun eilen uutisoitiin tästä "selvisin syövästä ruokavaliolla" -huijauksesta:
    http://www.elle.com.au/news/zeitgeist/2015/3/what-we-know-about-belle-gibson/

    http://www.hs.fi/ulkomaat/a1429685576603

    Että ehkä itse kullakin kannattaisi joskus olla faktantarkastajia. Mutta hei, juuri siksi spefin kirjoittaminen on niin kivaa! Ei tartte olla joka historiallinen yksityiskohta niin just, kunhan sisäinen koherenssi säilyy.

    t. Calendula "väärään" tiliin kirjautuneena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan silmään taannoin hypännyt virhe oli Rakkautta au lait -kirjassa. Siinä päähenkilö kirjoittaa mailia äidilleen tyyliin: "Käytiin Ikeassa, joo joo, kyllä Ikeoita on Nizzassakin".

      Paitsi että ei ole. Tiedän, koska olen asunut Nizzassa, ja silloin lähellä ollut Ikea olisi ollut tervetullut.

      Tuo tarttui silmään senkin takia, että asian tarkistaminen olisi vienyt muutaman minuutin nettiaikaa.

      Poista
    2. Toivottavasti kouluissa panostetaan medialukutaidon opettamiseen nykyisin. Olin aika äimistynyt tuosta Belle Gibsonin tapauksesta. Ymmärrän, että somessa voi tuollainen levitä, mutta että lehdetkin uskovat kaiken tarkistamatta faktoja. Jos joku sanoo selvinneensä aivokasvaimesta ruokavalion muutoksella, luulisi hälytyskellojen soivan.

      Spefin kirjoittaminen on kyllä hauskaa. :) Toki siinäkin pitää olla sisäinen uskottavuus kunnossa. Jos kirjoittaa kokonaan uudesta maailmasta, on vielä enemmän vapautta.

      Tietenkin voi miettiä kuinka paljon kirjoittajan vapautta on muutella asioita. Ehkä kyse on siitä, näyttääkö joku juttu vain virheeltä vai harkitulta kirjailijan muutokselta...

      Poista
  3. Historiallisen kirjoittamisessa on erityisenä kompastuskivenä, että ihmisillä on usein jotain käsityksiä siitä, että Näinhän Se Silloin Oli, jotka eivät välttämättä pidä paikkaansa. Niistä syntyy helposti sellaisia darlingseja, jotka todellakin kannattaa tarkistaa.

    Vaikka olenkin taustatyötä paljon tehnyt, pelkään silti sitä jatkuvasti muun muassa siksi, että pelkään jonkin rakkaan kohtauksen osoittautuvan mahdottomaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo on varmasti kompastuskivenä.

      Nykyaikaan sijoittaminen on tuokta osin helpompaa. Itse olen usein kirjoittanut kuvitteelliseen/nimeämättömään pikkukaupunkiin sijoittuvia juttuja, niin on päässyt kirjoittamaan haluamansa miljöön. Nostan hattua sinulle ja historialliselle romaanin kirjoittamisellr! :)

      Poista
  4. Kummallisen kirjoittajat -oppaassa on muuten hyvä artikkeli lukijan huijaamisesta. Sitä ajatusta voi soveltaa faktojen venyttämisessä, luulen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli joskus opas lainassakin, mutta syystä ja toisesta en ehtinyt lukea. Täytyy kokeilla uudestaan, olen kuullut siitä hyvää.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!

Viime aikojen suosituimmat postaukset

Tunnelmia kirjamessuilta

Kirjamessuja kohti

Tuula Kallioniemi: Risteys