“I don't believe in the kind of magic in my books. But I do believe something very magical can happen when you read a good book.” - J. K. Rowling

torstai 30. huhtikuuta 2015

Vappua!

Hauskaa vappua kaikille lukijoille! Toivottavasti vappunne on aurinkoinen! Tähän ei ollut nyt mitään vappuaiheista kuvaa, mutta juokaa simaa ja puhaltakaa ilmapalloja ja olkaa kivoja toisillenne, toivottaa mietteliäs murmeli.


lauantai 25. huhtikuuta 2015

K, D, K, C, U, T

Tein itselleni kaavan editoimiseen.

Oma kirjoittamiseni tuntuu tällä hetkellä hiukan päämäärättömältä: olenko menossa jotakin kohti? En tiedä, ehkä en. Jotakin olen raapustanut muistikirjaan ja keskittynyt kirjoittamaan pseudotieteellisiä pätkiä. Kirjoittaminen on keskittynyt öihin ja myöhäisiin iltoihin, päivisin on pitänyt yrittää tehdä jotain järkevää.

Kaava on tässä:

1. Kill your darlings.
2. Deletoi. Puolet.
3. Kill your darlings. Uudestaan. Koska et kuitenkaan raskinut tappaa kaikkia ekalla kerralla.
4. Check your darlings. (Ne, jotka kaikesta huolimatta jäivät henkiin.)
5. Uusiksikirjoita.
6. Toista kohtia neljä ja viisi kunnes olet tyytyväinen. Jos et ole tyytyväinen, et todennäköisesti ole valmis.

Ikävä kyllä näistä kohdista ei saanut kovin helposti lausuttavaa lyhennettä.

PS. Muistin pitkästä aikaa Takasivun olemassaolon ja päivitin sitä vähän.

Toivottavasti viikonloppunne on ollut mukava!

Graffittisilmiä.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Check your darlings

Törmäsin Ylen sivuilla mielenkiintoiseen artikkeliin faktantarkistuksesta. Edellisessä postauksessa kirjoitin taustatyön tekemisestä. Taustatiedolla ei kuitenkaan paljoa tee, jos se ei pidä paikkaansa.

Kirjoittajan tekstin virheistä on vastuussa kirjoittaja ja kustannustoimittaja. (Toki koelukijoista on apua niiden bongaamisesta, mutta he eivät tietenkään ole vastuussa kirjaan päätyvistä virheistä.) En tiedä, käyttävätkö kustantamot kaunokirjoihin faktantarkastajia (ehkä joihinkin historiallisiin romaaneihin?). Lehdet taas ovat oma juttunsa. Artikkelista minulle selvisi, että joillakin ulkomaisilla lehdillä on kokonaisia faktantarkistusosastoja.

Täytyy myöntää, etten tiennyt, että sellaisia on olemassakaan. Ei se ehkä sinänsä ole ihme, kun Suomessa ei niitä ole. Täällä tarkistus tuntuu toimivan (netissä) niin, että kommentoijat huomattavat virheestä, ja juttuun ilmestyy editointimerkintä. Enkä puhu pelkästään kirjoitusvirheistä, joita löytyy otsikoistakin. Faktantarkistajia Suomessa käyttää Ylen mukaan vain Valitut palat, mutta heilläkään ei ole omaa osastoa vaan freelancereita.

Tietenkään sanomalehdillä, jotka ilmestyvät päivittäin, ei ole aikaa täydelliseen faktantarkistukseen (vaikka voisivat he vähän enemmän panostaa), mutta harvemmin ilmestyvilläkään julkaisuilla ei Euroopassa juuri ole faktantarkistajia palkkalistoillaan. Paitsi Der Spiegelillä.

Lehti käyttää faktantarkistukseen 4,5 miljoonaa euroa vuodessa ja heillä on 80 faktantarkistajaa. Der Spiegel onkin hyvin arvostettu julkaisu. Der Spiegelin faktantarkistuksesta voi lukea lisää Meri Valkaman kirjoittamasta artikkelista Fakta juttu, joka on hyvin mielenkiintoinen. Lopussa on myös vinkkejä kirjoittajalle ja check your darlings oli minusta paras. Kannattaa kirjoittaessaan erityisesti tarkastaa kaikki itselle rakkaimmat jutut. Niille on ehkä eniten sokein.

Amerikassa faktantarkistajia on ainakin New Yorkerilla, Vanity Fairilla ja Rolling Stonesilla. Faktantarkistajien tehtävä on tarkastaa jokainen lause, joka ei ole mielipidettä, vaikka se tuntuisi kuinka itsestään selvältä. Kuulostaa kauhean työläältä, mutta on hyväksi luotettavalle journalismille. Tätä voi soveltaa kaunokirjoittamiseenkin. Ensimmäisellä kirjoituskierroksella ja raakaversiota kirjoittaessa ei kannata ehkä pysähtyä miettimään jokaista faktaa. Kirjoittamisesta voisi tulla aika katkonaista. Korjauskierroksilla on faktantarkistuksen paikka.

Itse olen joskus huomannut kirjoittavani itsestäänselvyytenä pitämiäni juttuja tekstiin ja koelukijat ovat huomauttaneet. Epäuskoisena on täytynyt mennä tarkistamaan, että eikö juttu oikeasti olekaan niin kuin olen aina luullut.

Ei tätä kukaan huomaa on myös huono idea. Joku huomaa. Aina! Vaikka olisi kuinka pieni asia. Joskus omat tietonsa on hyvä kyseenalaistaa. Kaunokirjallisuus ei ole tietokirjallisuutta, mutta liiat asiavirheet pomppaavat selville. Virheet ovat kyllä ihan inhimillisiä, niitä tekevät kaikki. Vaikka yrittäisi olla kuinka huolellinen, voi mennä pieleen.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Vinkkejä taustatutkimukseen

Taustatutkimus on yksi ikuisuusaiheista, josta puhutaan paljon. Skriva-lehdessä (2/2015) teemana oli taustatutkimus ja ajattelin jakaa täällä joitain sen herättämiä ajatuksia.

“For future reference, Harry, it is raspberry...although of course, if I were a Death Eater, I would have been sure to research my own jam preferences before impersonating myself.”
― J.K. Rowling, Harry Potter and the Half-Blood Prince

Yleensä, kun jokin asia pitää selvittää, tulee mentyä Googleen. Itsekin googletan asioita vähän väliä. Samalla takaraivossa raksuttaa, että kaikki mikä netissä on, ei ole totta, ja että pitäisi tarkistaa asiat useammasta lähteestä. Skrivassa esiteltiin keinoja taustatutkimuksen tekemiseen ilman Googlea. Tässä joitakin vinkkejä (suurin osa ei ole kovin mullistavia, mutta pari vinkkiä ainakin on sellaista, joita itse ajattelin kokeilla):

- Soita tutkijalle. (Kannattaa, jos kirjoittaa jotain, jossa on niin erikoinen aihe, ettei siitä muualta löydy oikein tietoa ja täytyy ehdottomasti saada jokin fakta oikein. Lehdessä suositellaan ensin lukemaan aiheen ympäriltä, kokoamaan kysymykset ja sitten pyytämään päästä puheisiin tutkijan kanssa.)

- Tutki julkisia asiakirjoja (esim. karttoja, protokollia ja tuomiopöytäkirjoja löytyy, toki kopioista voi joutua maksamaan).

- Kävele kirjaimellisesti jonkun toisen kengissä.  (Tämä oli ehkä hauskin vinkki: kehotettiin hankkimaan vaikka kirpparilta vaatteita ja koruja, joita henkilöhahmo käyttää, ja pukeutumaan niihin ja kävelemään ympäriinsä ja pistämään merkille, miltä se tuntuu)

- Tutustu vanhoihin soittolistoihin/toplistoihin. (Jos kirjoittaa johonkin muuhun vuoteen sijoittuvaa tekstiä ja tarvitsee päästä tunnelmaan) Suomessa pitäisi löytyä ainakin Musiikkituottajien sivustolta http://www.ifpi.fi/ mutta ei ainakaan tänään näytä toimivan. Spotifystakin voi kaivella ja vanhoista lehdistä.

- Vieraile tekstisi miljöössä.

- Käy kirjastossa. (Kannatan erityisesti!)

- Puhu ammattilaisen kanssa. (Esim. jos romaanissasi on puutarhuri, pyri puhumaan puutarhurin kanssa)

“You'd be amazed how much research you can get done when you have no life whatsoever.”
― Ernest Cline, Ready Player One

- Käy museossa. (Museoita on mitä ihmeellisimmistä aiheista. Yksi erikoisimmista missä itse ehkä olen käynyt on kahvikuppimuseo).

- Etsi oman mukavuusalueesi ulkopuolelta. Skrivassa ehdotetaan katsomaan esimerkiksi dokumentteja, joista ei ole koskaan kuullutkaan, lukemaan kirja maasta, josta juuri ja juuri on kuullut, katsomaan elokuvan, josta ei odota pitävänsä, ostamaan lehden, jota ei ole koskaan ennen lukenut ja heittämään noppaa ja matkustamaan junalla niin monta asemaa kuin luku määrää (tai ehkä metrolla). Blogeissa on viime aikoina puhuttu oman sanavaraston ja ajattelun laajuudesta. Uskon, että esimerkiksi näillä keinoilla voisi laajentaa ajatteluaan ja sanavarastoaan. Käytän itse Facebookia, mutta minusta on vähän huolestuttavaa, että se ja muutkin palvelut pyrkivät näyttämään käyttäjälle sitä, mitä uskoo tämän haluavan nähdä. Ja Youtube soittaa seuraavaksi mitä ajattelee kuuntelijan haluavan kuulla. Minusta ihmiselle tekee hyvää nähdä ja kuulla välillä muitakin asioita.

“You really should do some research for a change instead of just listening to the voices in your head.”
― John Ringo
Joskus on siis hyvä lähteä ulos, mutta kotoa käsin voi tehdä myös kaikenlaista. Kolme omaa suosikkisivustoani ovat:

Auringon nousu- ja laskuajat (tämä on ehkä kaikkien aikojen suosikkini! :D)
Nimipalvelu
Kansalaisen karttapaikka

Lehdessä on myös tosi hyvä juttu spefikirjoittajan taustatyön tekemisestä. Taustatyötä ei voi unohtaa, kirjoitti mitä genreä vain. Totta kai työn tekemisen määrä vaihtelee - on eri asia kirjoittaa tähän hetkeen sijoittuvaa tekstiä kuin historiallista romaania.

Mitä taustatyövinkkejä teillä on? Houkutteleeko heittää nopalla matkakohdetta?

ps. Kuvat ovat Tampereelta, jolla eilen kävin siskoni kanssa.

Kaakao on aina herkullista!

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Skriva


Sain tänään lahjaksi Skriva-lehden. En ole ennen lukenut sitä, mutta lehti vaikuttaa todella kiinnostavalta ja pätevältä. Lehdessä on ammattilaisten neuvoja kirjoittajille ja kirjailijahaastatteluja. Tässä numerossa aiheina on mm. oman äänen löytäminen, taustatutkimuksen tekeminen ja esimerkiksi Peter Pohlin haastattelu. Lukijat voivat myös lähettää lehteen omia kysymyksiään.

Suomessa ei ehkä menestyisi kirjoittamisen harrastajille suunnattu lehti, mutta Ruotsissa Skriva on porskuttanut käsittääkseni hyvin. Nyt tiedänkin, mitä lehteä lueskelen loppuviikon. :)

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Etsintäkuulutus kadonneelle kirjalle

Tiedättekö sen tunteen, kun on lukenut kauan sitten jonkun kirjan, ja haluaisi kovasti muistaa sen, mutta ei muista sen nimeä eikä kirjoittajaa? Ei välttämättä edes muista oliko kirja hyvä vai huono, mutta haluaisi saada sen käsiinsä, jotta muisti palautuisi.

Minua on vaivannut tasaisin väliajoin yksi kirja, jonka luin lapsena, ja olen käyttänyt kaikki tiedonhankintakykyni, joten nyt ajattelin viimeisenä keinona kysyä, joskos tätä sattuisi lukemaan joku, joka olisi kirjaan törmännyt.

Kyseessä on lasten/nuortenkirja, joka sijoittuu muistaakseni 50-luvulle ja on kirjoitettukin muistaakseni silloin. Voi olla myös uudempi. Se oli kotimainen hevoskirja (?), kannessa on hevonen ja kirjan päähenkilönä oli Aarne-niminen tyyppi. Luin sen pokkarina, joka oli kummallisen pieni. Ehkä neliön muotoinen? (Minulla oli joskus myös minikokoinen Tuntematon sotilas, ja harmittaa, että se katosi jossain muutossa.) Jos joku muistaa tällaisen kirjan, olen iloinen vinkkauksista! :) Voi kyllä olla, että kirja on niin vanha, ettei sitä löydy kirjastoista enää. En muista mitään juonesta tai aiheesta, mutta jotenkin se kansikuva on jäänyt vaivaamaan ja haluaisin nähdä sen uudelleen.

--

Kävin tänään melkein lähikirjastossani ja sinne oli ilmestynyt ihania nojatuoleja, joissa voi lueskella ja aloin haaveilla kunnollisesta nojatuolista kotiinkin.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Spefimeemi

Nappasin tämän kyselyhaasteen Vaarnan blogista joskus aiemmin, ja hän taas oli löytänyt sen Calendulan blogista. Halusin pitkästä aikaa vastailla johonkin tällaiseen, joten tässä omia vastauksiani. :)

1. Minkä sf/f/h -kirjan luit viimeksi?

Taisin lukea viimeksi Anu Holopaisen Ihon alaiset.

2. Mikä oli viimeinen sf/f/h -kirja, jota et saanut luettua loppuun asti ja miksi?

Mats Strandbergin ja Sara B. Elfgrenin Piiri jäi kesken. Ja George R. R. Martinin Game of Thrones. En tiedä kumpi jäi kesken ensin. Kummassakaan kirjassa ei ollut sinänsä vikaa, ne vain... jäivät. Joidenkin muiden kirjojen jalkoihin. Joten vakuutan itselleni, että tartun näihin vielä ja luen ne loppuun osana kirjahyllyni lukemattomien kirjojen lukuprojektia. Miksi uusia, kiehtovia kirjoja tulee koko ajan vastaan, kun omakin hylly pursuilee? Ja miksi en voi olla kahmimatta kirjoja kirpputoreilta tai alelaareista? Puhumattakaan kirjastosta.

3. Mikä oli viimeisin sf/f/h -kirja, josta pidit, mutta josta muut eivät pitäneet (esim. suuri yleisö ei siitä pahemmin välittänyt tai sai huonon vastaanoton kirjabloggaajilta tai kriitikoilta).

Vaikea kysymys! En ilmeisesti ole lukenut mitään, mikä olisi enemmistöltä saanut huonon vastaanoton ja josta olisin itse pitänyt. Torey Haydenin Sähkökissasta itse tykkäsin todella paljon, mutta se on jakanut mielipiteitä. Haydenin yhdysvaltalainen kustantaja ei edes suostunut kustantamaan sitä. Se julkaistiin ensin muissa maissa. (Kirjaa on jonkinlainen realismin ja fantasiamaailman sekoitus.)

4. Mikä oli viimeisin sf/f/h -kirja, josta et pitänyt, mutta josta muut pitivät.

En pitänyt Stephen Kingin Christine, tappaja-autosta oikeastaan lainkaan, vaikka olen pitänyt monista Kingin kirjoista. Tästä on kyllä jo aikaa, mutta muuta en nyt heti keksinyt.

5. Kuinka pitkään yleensä luet yhdeltä istumalta?

Ehkä puoli tuntia tai tunnin.

6. Mitä luet juuri nyt?

Supermarsu lentää Intiaan.
 
7. Oletko pitänyt siitä tähän mennessä?
Olen, se on toki suunnattu huomattavasti itseäni nuoremmille, mutta se on hulvaton. Uppoaa varmasti lapsiin täysillä, kun tämän ikäinenkin jaksaa huvittua.

8. Kuinka kauan siitä on, kun ostit nyt lukemasi kirjan?

En ostanut sitä. Sain sen lahjaksi.

9. Mikä oli viimeisin paperinen sf/f/h -kirja, jonka ostit?

Kapteeni Sinikarhun 13 1/2 elämää ja Surkeiden sattumusten sarjan Ankean alun ostin viimeksi kierrätyskeskuksesta.

10. Mikä sf/f/h -alalaji miellyttää sinua eniten ja miksi?
Ehkä jonkinlainen nykyaikaan sijoittuva spefi/fantasia. Niin kuin potterit ja Helena Wariksen Vuori. Onko tämä alalaji?

11. Mikä sf/f/h -alalaji miellyttää sinua vähiten ja miksi?

Hc scifi. Korkealentoinen fysiikka ja metafysiikka ja mitä kaikkea näitä on menevät yli ymmärrykseni. Arvostan kyllä kirjoittajia, jotka taitavat lajin!

12. Mikä on lempilukulaitteesi?
Lasketaanko paperikirja?

13. Mikä on viimeinen ostamasi e-kirja?
En ole koskaan ostanut e-kirjaa. En itse asiassa usko, että tällä menolla koskaan pääsen e-kirjojen ostamiseen asti. Hyllyssäni on tällä hetkellä 43 lukematonta fyysistäkin kirjaa.

14. Luetko vain saman formaatin kirjoja (joko vain e-kirjoja tai vain paperikirjoja)?

Luen vain paperikirjoja. Sähköisessä muodossa olen lukenut joitakin novellijulkaisuja. Minulla ei ole e-kirjanlukulaitetta ja itseni ympäröiminen vielä yhdellä elektronisella laitteella ei houkuttele. (Olen kyllä kokeillut e-kirjanlukulaitetta.) Lukulaitteet eivät ole kovin ekologisiakaan. Eipä toisaalta tämä konekaan, jolla tätä blogitekstiä naputtelen, mikään ympäristöystävällisyyden riemuvoitto ole, ja tablettia tulee käytetty muiden tekstien lukemiseen...

15. Luetko e-kirjat aina samalla laitteella (esim. lukulaite, kännykkä, tabletti)?
En tosiaan tällä hetkellä lue e-kirjoja, mutta kännykkäni on ainakin liian epälykäs, että sillä voisi lukea mitään tekstiviestiä kummempaa, joten ainakaan sitä en käyttäisi. :D

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Hyttysen sielunmaisema ja alaviitteitä

Vähän aikaa sitten pitkästä aikaa muistin Noitalinna huraa!n olemassaolon. Kuuntelin Järvellä kappaletta ja mietin, miten olen voinut unohtaa sellaisen taiteen olemassaolon.

Olen aina pitänyt kappaleista, joissa on tarina. Rakastan tarinoita. Ei niin ettenkö voisi nauttia muustakin musiikista tai sanoja tarvitsisi olla ollenkaan, mutta jos lyriikat kertovat kokonaisen tarinan, joka koskettaa, se on mielestäni hatunnoston arvoinen asia.

Järvellä kappaleen sanomasta olisi saanut vaikka romaanin, mutta tässä kaikki olennainen tulee muutamassa säkeessä. Kappaleessa kertoja istuu apeana hyttysen kanssa järven rannalla.
Pitkään katselimme järvelle ja sääski tunnusti,
Että kaikkein mieluiten leijona olisi.
(Noitalinna Huraa!)
Voi hyttystä. Noitalinnan musiikki on omituista, mielenkiintoista ja syvällistä eikä kovin valtavirtaista. Noitalinnalla oli osuutensa, kun kirjoitin ensimmäistä kässäriäni, taustamusiikkina.

--

Olen hiljakseen yrittänyt editoida SL:ää ja HK:ta. Edellisen kohdalla olen lähinnä painellut delete-näppäintä ja jälkimmäisen kohdalla kirjoittanut vähän uutta. Minulla oli tekstin kanssa ongelma, joka ei vuoteen ratkaissut itse itseään. (Kirjoilla on paha tapa olla valmistumatta itsekseen!) Sain siitä aina palautetta, ettei se oikein toiminut, että idea sinänsä oli hyvä, mutta sille olisi pitänyt tehdä jotain. En keksinyt mitään muuta ratkaisua kuin että se pitäisi poistaa, kill your darlings. Kunnes yhtenä päivänä muistin Hildegunst von Mythenmetzin. (Hän on lohikäärmeen näköinen kirjailija, Walter Moersin kirjoista tuttu. Tämä kuulostaa hullummalta kuin on. Huviretki hukkateille on mainio kirja.) Jos Hildegunst voi käyttää alaviitteitä fiktiossa, ehkä minäkin voisin kokeilla?

Koska toistaiseksi kirjoitan tekstiä vain itselleni, olen vapaa kokeilemaan kokeellisempiakin juttuja, ja alaviitteet tuskin ovat kummallisimmasta päästä. En tiedä jäävätkö ne opulliseen versioon. Ehkä opiskeluajoistani on jo tarpeeksi kauan, että alaviitteet eivät aiheuta heti kauhua. Vaikka olen aina pitänyt kirjoittamisesta, tieteellisestä kirjoittamisesta en koskaan kauheasti nauttinut. Sen sijaan kun yhteen tekstiin kirjoitin pseudotieteellisiä artikkeleita, se oli todella hauskaa.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Silja Susi: Routamieli

Silja Susi: Routamieli. Kertomus pojasta, joka ei halunnut olla sankari.
Torni, 2014
372 s.
Oma ostos
(Huom. Tunnen kirjan kirjoittajan, minkä takia tämä on enemmän kirjan esittely kuin objektiivinen arvio. :)

Olen lukenut melko vähän eeppistä fantasiaa. Joskus seiskaluokalla luin Tarun sormusten herrasta ja se teki minuun niin suuren vaikutuksen, että pitkään minkään muun eeppisen fantasian lukeminen tuntui turhalta. (Luin myöskin Linnunradan käsikirjan liftareille enkä mitään muuta scifiä sen jälkeen pitkään aikaan, koska ainoastaan Adams nappasi.) Onneksi kasvoin tästä hullunkurisesta vaiheesta ohi.

Sillä osataan sitä kotimaassakin kirjoittaa fantasiaa aikuisille. Silja Suden esikoisromaani Routamieli sijoittuu jonnekin Pohjolaan ja kirjan hengestä voi aistia suomalaista kansanperinnettä ja Kalevalan vaikutusta. Tarina seuraa Routamielen kasvua pojasta mieheksi. Hän syntyy Eteläiseen kaupunkiin mutta kuulee kohtalonsa olevan lähteä kuulemaan jumalien ääniä pohjoiseen. Jumalilla on hänelle tehtävä. Matka ei olekaan ohi kovin äkkiä vaan se kestää vuosia.

Eniten kirjassa pidin sen kauniista luontokuvauksesta. Olen kotoisin Pohjois-Suomesta ja minusta on ihana lukea kunnon luontokuvauksia (vaikka missään kirjassa ei sanotakaan, että kirja sijoittuisi muinaiseen Suomeen; sen voi kuvitella myös sijoittuvan ihan omaan maailmaansa). Kirjassa on tuntureita ja lunta ja metsän eläimiä. Ja on Routamielellä Savu-niminen matkakumppani, ihmiskumppaineiden lisäksi.

Myrskytuuli yltyi, mutten jaksanut välittää. Sitten, monista elämäni hetkistä ehdottomasti surkeimpana, huomasin yhtäkkiä mustan kirsun, joka tavoitteli leipääni. Kostea kuononpää jatkui tasaisen sinertävänharmaalla karvalla peitetyiksi kasvoiksi, joilla oli tummempi naamio, siitä tuuhealla turkilla verhotuiksi kyljiksi ja raajoiksi sekä hännänhuipuksi. Koira oli ryöminyt leipääni kohti. En olisi voinut olla onnellisempi näkemästäni. (s. 92)

Eri eläinten hahmoissa ilmestyvät jumalat olivat myös mielenkiintoista luettavaa.

Routamieli on henkilönä hiukan vaikeasti lähestyttävä. Hänen naisten kohtelunsa ei ehkä ole sieltä parhaasta päästä ja välillä hän surkuttelee kohtaloaan vähän liikaa. Kirjan teemoihin voi lukea vapaan tahdon merkityksen ja sen kyseenalaistamisen, kasvamisen ja kohtalon pohtimisen. Routamieli ei mieli sankariksi tai lähteä kuuntelemaan jumalien puhetta, mutta elämä ei mene niin kuin hän haluaisi. Uskontoakin kirjassa pohditaan, kun Routamieli pohtii suhdetta jumaliin ja yrittää kuunnella näiden puhetta.

Loppuratkaisu oli mielestäni melko yllättävä. Se on aina plussaa kirjalle, ettei heti ensimmäiseltä sivulta tiedä, miten kaikki tulee päättymään. Jumalten puheet olisi voinut ehkä kursivoida tai jotenkin muuten erottaa tekstistä, sillä niissä meinasin välillä mennä sekaisin, ja luvut olisivat voineet olla vähän pitempiä, mutta muuten teksti on hienosti kirjoitettu.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka kaipaavat vakavampaa, realistissävytteistä fantasiaa, tai muuten vain haluavat tutustua uuteen kirjaan.

Ihon alaiset

Anu Holopaisen Ihon alaiset (Karisto 2015, lainasin kirjastosta)katkaisi pahimman luokan lukujumini. Luin kirjan yhdessä päivässä. Ei kirja tosin tiiliskivi ole, vaan 202 sivua, mutta jos kieli ei olisi ollut sujuvaa ja tarina koukuttava, tuskin sitä olisi tullut luettua näin vauhdilla, ja koska kirja teki vaikutuksen, haluan postata siitä.

Koukuttava kirja on. Heti ensimmäiseltä sivulta. Ihon alaiset sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen tarkemmin määrittelemättömään aikaan, jossa kauneusleikkaukset ja muut vartalonmuokkaukset ovat arkipäivää, normi. "Luomut" ovat vähemmistössä ja heidän korjaamaton ulkonäkönsä vaikeuttaa niin työ- kuin opiskelupaikankin saamista.

Jara haikailee pakkomielteisesti muokkauksista, mutta ei vielä alaikäisenä niihin pääse. Inka ei ole muokannut itseään, mutta ei ole varma etteikö tulevaisuudessa voisi jotain tehdä. Matias taas on muokkauksia vastustava aktivisti. Lisäksi kirjassa ääneen pääsee PlastikPrinsess, jonka blogista ja sen saamista kommenteista kirjassa on otteita. Postaukset ja kommentit olivat todella uskottavan tuntuisia; voisin hyvin kuvitella blogin olevan oikeasti olemassa. Niin hyvin siinä tavoitetaan sekä täysin kritiikitön ihailu että nettivihakommentit.

Lisäksi Holopaisen kirjassa on chattikeskusteluja, tositv-pätkiä ja useampi kertoja, joista osa on minämuodossa ja osa ei, aikamuodotkin vaihtelevat. Romaanin muoto ei siis ole tyypillisin, mutta siitä huolimatta juoneen on helppo päästä kiinni. Kirjan maailmassa kauneusmuokkaukset ovat menneet äärimmäisyyksiin asti ja ne koskettavat kaikkia kirjan henkilöitä. Henkilöihin ei ehdi kamalasti kiintyä, mikä oikeastaan on hyvä loppuratkaisun kannalta. Kirja saa ajattelemaan ulkonäköpaineita ja vaatimuksia ja sen antama kuva tulevaisuudesta on pelottava. Kirjan voi tulkita olevan pinnallisuutta ja muokkauksia vastaan, mutta se ei kuitenkaan ole mustavalkoinen vaan molemmat osapuolet saavat sanoa sanansa. Jossain kohtaa mietin, eikö henkilöillä ole mitään muuta elämässään kuin muokkaukset tai niiden vastustaminen - kaikki heidän elämässään pyöri niiden ympärillä. Toisaalta, jos jokin asia on pakkomielle, ei päähän varmastikaan silloin muuta ajateltavaa mahdu. Kaikki ovat ihon alaisia, jollakin tavalla.

Ihon alaiset on luokiteltu nuortenkirjaksi, mutta ihan perinteinen nuortenkirja se ei ole. Huumoria kirjassa ei juurikaan ole vaan se on melko vakava. Ehdottomasti myös aikuisille sopivaa luettavaa.