Sydänkuu

2015 on alkanut. Aloitin sen eilen töissä kirjoittamalla joka paikkaan vahingossa vuosiluvun 2014. Nelonen on kivempi luku kuin viisi. Viisi on jotenkin...outo, ei taivu vielä kynästä luontevasti.

Uusi vuosi oli mukava, nyt nautin hitaasta viikonlopusta. Olen lukenut joululomalla aloitettua Harry Potteria (se on aina yhtä hyvä) ja aamulla kirjoitin ylös kohtauksen, joka oli dialogejaan myöten valmiina pyörinyt päässäni jo eilisestä. Olen innoissani siitä. Tästä voi tulla jotain.

Saatan kirjoittaa raakaversioita nopeasti, novelleja nopeammin, mutta pitkiä tekstejä pyörittelen pitkään. Kirjoitan niitä niin paljon uusiksi, ettei ekalla ja viimeisellä versiolla ole välttämättä mitään muuta yhteistä kuin nimi. Mutta rakastan sitä, kun tarina vie mukanaan niin, että jaksan viipyä sen parissa vaikka kuinka. Tällä hetkellä minulla on sellainen tunne.

Venähtänyt ilotulitus
Olen viehättynyt vanhoista asioista tällä hetkellä. Vanhoista rahoista ja uskomuksista esimerkiksi. Kaikkia näitä tulee myös keskeneräiseen tekstiin. En tiedä kumpi ruokkii kumpaa: tarina tosielämää vai tosielämä tarinaa, mitä tulee kiinnostuksen kohteisiin. Esimerkiksi kelloihin.

Puoli vuotta vanha rannekelloni lakkasi toimimasta. Se hidastaa patterien vaihdoista huolimatta. Kelloliikkeessä oltiin pessimistisiä hidastavan kellon korjaamisen suhteen: jos patterikello hidastaa, ei sille oikein voi tehdä mitään, ehkä vaihtaa koneiston, mutta siinä ei ole rahallisesti mitään järkeä.

Kaivoin esiin lapsena saamani rannekellon. Se on vedettävää mallia eikä toiminut vuosiin. Vedettävä kello kuulostaa kauhean vanhanaikaiselta, mutta minua se viehättää. (Joskus olen yrittänyt etsiä sellaista uutta, mutta niitä ei tunnu olevan myynnissä missään.) Se ei ehkä ole yhtä luotettava, mutta ainakin se olisi ekologisempi kuin patterikello. Kun patterikellosta ei ollut mihinkään, päätin lopultakin uskaltaa viedä vanhan kelloni korjausarvioon. Joskos siitä sitten olisi johonkin? Se on kuulemma täynnä pölyä ja sen poistamisen jälkeen sen pitäisi tikittää taas kuin uusi. Toivottavasti, sillä en oikein osaa olla ilman rannekelloa.

Hyvää uuden vuoden alkua kaikille!

Kommentit

  1. Oo, jännittävä kellotarina!

    Tarinan imu on mahtavaa, ja tunnistan myös itseni reippaassa editoinnissa ja siinä, että elämä ja tarina muokkaavat toistensa fokuksia. Epäilen, että yksi syy ammatinvalinnalleni oli "käsis", jonka kirjoitin joskus yläasteella ja jossa oli yksi kollegani, joka oli suosikkihahmoni. ;D

    Kivaa ja tuottoisaa (siis kirjallisesti, ja no, miksei muutenkin) vuotta sinullekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittävää! Että on vaikuttanut ammatinvalintaan asti. Mutta olen huomannut, että näin ne vaikuttavat toisiinsa, oikea elämä ja tarina, en aina teidä kumman tähden olen kiinnostunut jostain.

      Samoin sinulle! :) (Muukin tuottoisuus kyllä kelpaisi. :D)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!