“I don't believe in the kind of magic in my books. But I do believe something very magical can happen when you read a good book.” - J. K. Rowling

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kohti uutta vuotta - kurkistus tähän vuoteen

Kurkistusaukko
Vuosi vetelee viimeisiään. Tässä vaiheessa on usein tapana katsoa taakse päin ja kerrata, mitä on tullut tehneeksi. Kirjoitin kaksi novellia (yksi on kesken, aion saada valmiiksi huomenna), pari huonoa runoa, aloitin tuhoon tuomiton Nanowrimon ja hävisin sen ja editoin kahta vanhaa kässäriä, sekä editoin vimmatusti ensi vuonna julkaistavaa käsikirjoitusta (suurin kohokohta oli kustannussopimuksen saaminen, josta olen haaveillut vuosia). Kävin kirjamessuilla ja Finnconissa, jotka myös olivat vuoden kirjallisia kohokohtia ja tapasin kirjoittavia ystäviä.

Sain luettua 21 kirjaa (parhaillaan kesken on Routamieli ja Harry Potter ja salaisuuksien kammio, mutta joita en varmaan ehdi lukea ennen vuoden loppua). Ei siis mikään hurja vauhti, mutta enemmän kuin viime vuonna. Lisäksi tuli luettua novelleja ja tietokirjallisuutta jonkin verran, mutta ne eivät enimmäkseen ole tuossa listassa (ei tarkoituksella jätetty pois, en vain ole muistanut laittaa ylös), ja monia julkaisemattomia tekstejä. Luin monta todella hyvää kirjaa. En osaa valita vuoden parasta kirjaa, mutta parhautta olivat mm. Neljäntienristeys ja Tähtiin kirjoitettu virhe.

Aloin myös listata katsomiani elokuvia, ihan vain omaksi huvikseni, ja koska listat ovat kivoja. Niistä tulee sellainen järjestäytynyt olo kaaoksen keskelle. Tietenkään en muistanut listata kaikkea, lähinnä ne, jotka kävin katsomassa teatterissa tai jotka otin asiakseni katsoa.

Miten teidän vuotenne? Onko uuden vuoden lupauksia? Itse ajattelin yrittää luvata seuraavaa: yritän lukea kirjahyllystäni omat, lukemattomat kirjani ennen kuin lainaan mahdottoman kasan uutta luettavaa (tai ostan). Tai ainakin niistä seuraavat:

- Margaret George: Minä, Kleopatra (olen lukenut tästä sata sivua, ja ne sata sivua ovat olleet erinomaiset, en tajua miksi tämä jäi kesken)
- D. H. Lawrencen: Lady Chatterleyn rakastaja (olen ostanut tämän kirotun kirjan kirpputorilta jo kahdesti; onneksi sain tungettua toisen kappaleen kaverille, kun huomasin, että omistin jo kirjan)
- Emily Brontë: Humiseva harju
- Leo Tolstoi: Anna Karenina (jep, muutama klassikko jäänyt lukematta, olen kyllä aloittanut tämän joskus...)
- Frank Herbert: Dyyni (tätä on suositeltu minulle ja uskon, että pitäisin)
- Flavia Bujor: Ennuskiven mahti (en halua edes tietää, monta vuotta tämä kirja on ollut minulla)
- John Green: Looking for Alaska (kun kaverini kysyi, mikä toinen Greenin kirja minulla on hyllyssä Tähtiin kirjoitetun virheen lisäksi, väitin kiven kovaan ettei mikään - en tiedä missä välissä olen tämän ostanut! Sanoisin, että minulla on liikaa kirjoja, mikäli en olisi osittain sitä mieltä, ettei kirjoja voi olla liikaa)
- Otfried Preussler: Mustan myllyn mestari (olen lukenut tämän jo joskus, mutta haluan lukea uudestaan)

Tästä puuttuu monia kotimaisia kirjoja, mutta aloitan näistä, koska nämä ovat olleet kauimmin lukematta. Jos saan luettua edes puolet näistä, sekin olisi hyvin. En lupaa etten hanki yhtään uutta kirjaa ennen kuin vanhat on luettu, koska ei siitä varmaan mitään kuitenkaan tulisi. Eikä siitä ehkä tarvitsekaan tulla?

tiistai 23. joulukuuta 2014

Lumihiutaleita ja sukellusveneitä

Hyvää aaton aattoa kaikille blogin lukijoille ja niille jotka joulua jollain tavalla viettävät! :)


Tässä vielä muutama kuva viikonlopulta. Kävimme Tallinnassa ja siellä Merimuseossa. Se oli todella mielenkiintoinen paikka, vaikkakin järjestetty sillä tavalla, että useamman kerran minua meinasi huimata.

Museossa pääsi tutustumaan sukellusveneeseen. Olen aiemmin käynyt Suomenlinnassa Vesikko-sukellusveneessä ja se oli melkoisen klaustrofobinen paikka. Täällä museossa sukellusvene oli paljon suurempi ja siellä mahtuikin paremmin liikkumaan. Kirjoitan tällä hetkellä tarinaa, jossa esiintyy sukellusveneitä, joten sikälikin museo oli mielenkiintoinen, vaikka täytyy sanoa, että minua ei kyllä saisi oikeaan sukellusveneeseen veden alle mitenkään.

Sukellusveneen sisällä oli paljon mittareita ja vempaimia

Eräästä putiikista löysin hauskan muistikirjan. Kannessa lukee Amazingly idiotic ideas ja takana kerrotaan, että sen sivut on käsintehty Virossa rakkaudella ja stressillä. Varsin rehellisesti markkinoitu! Vähän kuin kirjoittamisestakin voisi sanoa: niin rakas harrastus kuin se onkin, en voi väittää, etteikö se joskus saisi repimään hiuksia päästä, kun teksti ei vain meinaa onnistua. Myymälässä oli paljon muitakin itseironisia muistikirjoja, mutta tämän ajattelin sopivan parhaiten itselleni. Tähän muistikirjaan ei ole paineita, siihen voi ainakin kirjoittaa ylös kaikkein hölmöimmätkin ideat.

Hämmentävä otus seinässä!

perjantai 19. joulukuuta 2014

Kiri kiri Pekka Töpöhäntä


Göstä Knutsson: Kiri kiri Pekka Töpöhäntä
113 sivua
Näköispainos vuoden 1947 painoksesta.
Gummerus 2000, suom. Terttu Liukko


Kaikkihan tuntevat Pekka Töpöhännän, tuon sympaattisen ja kiltin kissan, jolta rotta on purrut pentuna hännän poikki. Olen aina pitänyt kovasti Pekka Töpöhännästä, mutta en muista, olenko kamalasti lukenut varsinaisia kirjoja. Elokuvan olen nähnyt useamman kerran lapsena ja aikuisena.

Tämän Kiri kiri Pekka Töpöhännän löysin antikvariaatista. En voinut vastustaa hauskannäköistä vanhalla kuvituksella olevaa kansikuvaa ja pientä kokoa ja ostin kirjan. Kirja oli lukaistu yhdessä illassa ja se oli ihanan piristävä lukukokemus näin synkkänä iltana.

KM-kilpailut (eli Kissamestaruuskilpailut, ei esimerkiksi Kaikkein makein, kuten Arkadian Ulla arvelee, kun kissat yrittävät keksiä lyhenteen merkitystä) on kirjassa melko pienessä roolissa. Kirja koostuu pienistä tapahtumista ja tarinoista ja alkaa varsin merkillisesti: kirjan alussa kerrotaan ranskalaisesta Cri-Cri-tytöstä, joka elää Pariisissa, jossa sodan jälkeen on pelkkää kurjuutta. Nälkää näkee myös Cri-Crin Napoleon-kissa, joka on liian hieno syödäkseen rottia. Cri-Cri lähetetään asumaan Suomeen (so. Ruotsiin) Ollin ja Pirkon perheen ja Pekka Töpöhännän luokse, missä kaikki on paremmin. Cri-Criltä Pekka oppii ranskaa ja sekös Monnia ärsyttää! (Sittemmin Cri-Critä ei enää juuri mainita kirjassa; arvoitukseksi jäi, lähtikö hän takaisin Ranskaan.) Ei ihme, että toinen maailmansota on jättänyt jälkensä aikansa lastenkirjoihin, vaikka aihetta ei tässä sen kummemmin käsitelläkään.

Ehdottomasti hauskinta antia olivat Pilli ja Pulla ja heidän hölmöilynsä. Minuun teki erityisesti vaikutuksen heidän (sinne päin)kuulemansa laulu:

Nyt joulu taasen on,
nyt joulu taasen on,
ja joulun jälkeen tulee päästäinen.
Mutt' se ei ole rotta,
mutt' se ei ole rotta,
kun sillä välin saadaan laiskiainen.
 (s. 44)

Tutkin vähän lisätietoja Göstä Knutssonista ja selvisi, että kissat hänen tarinoissaan perustuvat hänen Uppsalassa tuntemiinsa ihmisiin. Oikeastaan ainoa häiritsevä juttu kirjassa on sen suomennos, jossa kissat asuvat mukamas Suomessa ja puhuvat Helsingistä, vaikka ympäristö niin selkeästi viittaa Uppsalaan, mutta näinhän lastenkirjoissa yleensä tarinat sopeutetaan kohdemaan yleisölle.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Yksi syötävä dalek ja editointia

Tänään minulle iskeytyi idea päähäni matkalla töihin: keksin, miten saan järkeä SL:ään. Kässäri on lojunut viime nanosta asti melko rauhassa, vain muutama ensimmäinen luku on editoitu. Nyt kuitenkin tuntuu, että tiedän miten saan levällään olevasta rakenteesta järkevämmän. Se tietää hiukan taustatyötä, mutta pitkästä aikaa olen saanut kiinni editoinnin rytmistä. Aika on sujahtanut ohitse ihan huomaamatta tänä syksynä!

Lisäksi olen väkertänyt piparkakkutalon. Aloitin eilen ja tänään se valmistui. (Olen vähän hämmästynyt siitä, että se oikeasti valmistui.) Mitä pidätte? Eihän se mennyt vieläkään ihan niin kuin Strömsössä: sokeri meinasi jähmettyä ennen kuin ehdin liimaamaan kaikki osat ja tomusokeria päätyi vähän kaikkialle (eikä sitä kaulinta löytynyt vieläkään!), mutta ainakin se pysyy kasassa paremmin kuin viimevuotinen Tardis pysyi. Leipominen on muuten aika rentouttavaakin. Mietin hetken voisiko aikuinen ihminen käyttää aikansa paremminkin kuin tällaiseen, ja tulin siihen tulokseen, että ei voi.
"There’s no point in being grown up if you can’t act a little childish sometimes.” (4. Tohtori)

Ex-ter-min-ate - not!
Ennen uunia ja paistamisen jälkeen.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Outsiders - Kolmen jengi

Nuorena yksi kaikkein eniten minuun vaikuttaneista kirjoista oli S. E. Hintonin Me kolme ja jengi (1967). Sen luettuani hankin käsiini kaikki muutkin Hintonin nuortenkirjat, mutta en pitänyt muista yhtä paljon kuin tästä jengikuvauksesta. Ehkäpä se osittain vaikutti siihen, että tykästyin minäkertojaan ja veljeskuvauksiin. Hinton kirjoitti kirjan 19-vuotiaana ja kirja tuntuukin hyvin uskottavalta oman aikansa nuorisokuvaukselta.

Eilen sattumalta huomasin The Outsiders -leffan (1983) tulevan illalla tv:stä osana Teeman Coppola-painotteista viikonloppua, ja koska koskaan en ollut nähnyt kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa, totta kai päätin katsoa sen. Niin ikään Francis Ford Coppolan ohjaaman Taistelukalan (niin ikään Hintonin kirjan pohjalta tehty) olen nähnyt, enkä ihastunut leffaan täysin varauksetta, joten olin vähän epäluuloinen myös tätä kirjafilmatisointia kohtaan.

Elokuvassa on aikamoinen nuorten tähtien kattaus (mm. Matt Dillon, Tom Cruise ja Diane Lane). Pääroolissa on C. Thomas Howell ja hän suoriutuu roolista hyvin, vaikka olikin "nätimpi" kuin millaiseksi kuvittelin Ponyboyn kirjaa lukiessani.

Kirja lienee monille tuttu (sitä on kaiketi luettu paljon kouluissa), mutta tiivistettynä tarina kertoo jengiläisistä, rasvaleteistä, jotka kilpailevat kaupungin rikkaammalla puolella asuvien snobien kanssa. Erinäisten tapahtumien seurauksena Ponyboy ja hänen ystävänsä Johnny joutuvat tappeluun ja Johnny vahingossa puukottaa yhden snobeista kuoliaaksi. He pakenevat kaupungista.

Katsomani versio oli ilmeisesti 2005 vuoden uusi versio, johon on lisätty kohtauksia, jotka oli leikattu pois 1983 vuoden versiosta. Me kolme ja jengin viimeisimmästä lukemisesta minulla on aikaa, joten ihan kaikkea en muista, mikä erosi kirjassa filmatisoinnista. Joka tapauksessa kirja oli mielestäni varsin uskollinen kirjalle ja toimi hyvin. Se oli koskettava eikä raaoista kohtauksista huolimatta mielestäni väkivaltaa ihannoiva, mistä annan aina plussaa elokuville. Kaiken kaikkiaan pidin elokuvasta kovasti.

Elokuvan suomenkielinen nimi on kyllä hiukan hassu. Kyseessähän ei ole kolmesta ihmisestä koostuva jengi (ellei sillä sitten viitata Ponyboyhin ja hänen veljiinsä Darreliin ja Sodapopiin).

lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvää itsenäisyyspäivää!


Päivä on ollut sateinen ja pimeä. Onneksi valoa tuo kynttilät ja paperitähti. Kiireisen viikonlopun jälkeen on kiva käpertyä vilttiin, katsella vähän tv:tä ja lukea.

Päivitin blogiin vähän talvisempaa ilmettä, vaikka täällä Etelä-Suomessa lumesta ei ole tietoakaan. Toivottavasti kuitenkin sitä saataisiin. Pidän lumesta ja olen huomannut, että aika usein se luikertelee teksteihinikin.

Rauhaa ja rakkautta ja mukavaa viikonloppua!