Kadonneita sanoja

Jokin mörkö on syönyt sanojani. Ensin neljänsadan sanan edestä ja sitten kahdensadan sanan edestä. Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta nanossa joka sana lasketaan. En ymmärrä, minne sanat menivät, kun olin tallennuksissa ekstrahuolellinen ekan katoamistapauksen jälkeen.

Mysteeri.

Tämä nano näytti menevän nyt näin, että voiton suhteen luovutin. Jos olisin ollut todella ahkera, olisin voinut kuroa sanamäärän kiinni, mutta energia ja into eivät nyt kohdanneet. Nollapäiviä tuli yllättävän paljon, lähinnä ehkä siksi, että olen ollut kaikki viikonloput menossa. Toisaalta olen sitä mieltä, että jos kirjoittamiselle tahtoo aikaa, sitä pitää vain järjestää, mutta tälle tarinalle en tahtonut tarpeeksi paljon. Pidän edelleen ideastani, mutta miljöövalinta, jonne sen sijoitin, oli pöhkö (minulle). Ei tästä pienoisromaaniksikaan ole, koska sanoja on melkein 20k mutta juuri mitään ei ole tapahtunut.

Lähinnä tarinassa on hengailtu tuhansien sanojen edestä lattialla.

(Pidän lattioista.)

Seuraavan kerran kun yritän kirjoittaa scifiä, toivon, että joku estää. Minusta ei ole scifistiksi. En tiedä mistä sain päähäni, että voisi olla.

Kai näitä harharetkiäkin täytyy olla. Tämmöisiä pieniä 20k sanan harharetkiä. Ajattele laatikon ulkopuolelta vai miten se meni. Ei itse asiassa edes ärsytä. Kai noin monen sanan joukossa täytyy olla edes yksi hyvä sana! Ja kirjoittaminen säännöllisesti on kuitenkin tehnyt hyvää.

Sinänsä on helpotus luovuttaa; nyt ehdin ehkä perehtyä syntisen korkeaksi kasvaneeseen lukupinoon ja tehdä muuta kivaa. Ja editoida tarinaa, joka oikeasti kiinnostaa. Ja yritän saada tämän nanon idean johonkin muuhun genreen ja miljööseen, koska siitä pidän edelleen.

Kommentit

  1. Minä en ole koskaan edes vakavissani harkinnut nanoon osallistumista, vaikka idea sinänsä vähän kutkutteleekin. Haluan pitää kirjoittamisen nautinnollisena ja mukavana puuhana niin pitkään kuin mahdollista. Stressaan yleensä kaikkea niin paljon, niin on mukavaa kun jokin on vähemmän stressaavaa vaikka sen vakavasti ottaakin.

    En lähes koskaan kirjoita pakolla ja lähes aina kun niin teen tulos ei miellytä minua yhtään. Teksti tuntuu tönköltä ja huonolta. En halua edes kuvitella, mitä minulle tekisi se, että olisi aivan pakko pusertaa sanoja. Tämän takia minusta ei tule koskaan pelkästään kirjoittajaa. Minulta on nytkin harmillisesti syönyt kirjoitusintoa paljon se, että stressaan tuotostani, jonka otavan kilpailuun laitoin. Minusta se on hyvä ja sillä on mahdollisuuksia, mutta erinäisistä syistä vajoan välille aivan pohjalle sen takia ja ahdistun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stressaaminen kirjoittamisesta ei ole kivaa, joten sellaiseen ei kannata ryhtyä, minkä uskoo aiheuttavan vain stressiä. On hyvä, jos kirjoittamisessa pysyy nautinto. :)

      Itselleni nano on kyllä aiheuttanut stressiä, mutta toisaalta olen kirjoittanut siinä hyviäkin juttuja ja sen hauskuus kompensoinut sanojen kanssa tuskailua. Nyt kuitenkin oli liian monta juttua yhtä aikaa tehtävänä kirjoittamisen lisäksi.

      Minä olen sen verran saamaton, että joskus minun täytyy pakottaa itseni kirjoittamaan. En silti halua pakottaa itseäni kirjoittamaan aiheista, jotka eivät lainkaan nappaa, siitä ei tule mitään.

      Toivottavasti ahdistus menee ohi! Nyt kun kiireeni ovat hiukan helpottaneet, aion lukea koeluettavat loppuun. :) Tuollainen tunne tulee kyllä varmaan kaikille jonnekin lähettämisen jälkeen. Itse en ymmärrä, miksi menin osallistumaan Porttiin.

      Poista
  2. Auh, kadonneet sanat ovat kamalia! Etenkin kun ne ovat lähes poikkeuksetta juuri niitä jumalan taivaalta iskemiä neronleimauksia! :(

    Eiköhän huteja tule kaikille. Sammaloituminen liian samanlaisiin kuvioihin edes yrittämättä uusiutua on minusta vaarallisempaa. Onneksi miljöön voi aina vaihtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mielestäni kirjoitin juuri mainion kohtauksen nanotekstiksi, ja kun avasin tiedoston uudestaan, siitä ei ollut jäljellä tuon taivaallista... Olin niin kiukkuinen, että kirjoitin kadonneen tekstin kohdalle "Tässä oli kohtaus, jossa x tapasi y:n." En jaksanut saman tien kirjoittaa sitä uusiksi...

      Niinpä, vaikka toisaalta kai useimmiten kirjoittajat löytävät sen lempigenrensä, jonka hallitsevat parhaiten ja josta tykkäävät eniten kirjoittaa... Mutta joo. Tämä oli kyllä tämän vuoden pahin hutini! xD Aion kyllä kokeilla vastaisuudessakin eri genrejä, mutta tämän taidan jättää suosiolla niistä pois... Ei tietenkään koskaan kannata sanoa ei koskaan.

      Poista
  3. Vaarna ilmaisikin jo mielipiteeni kadonneita sanoja kohtaan, joten en sitä enää sano. Mutta sen verran, että toisaalta "lattiallahengausromaani" voisi olla ihan hauska! Minulle tulee siitä jotenkin ironinen teksti mieleen, mutta ehkä se olen vain minä. :D
    Harmi, että nanosi jäi kesken. Se ei ole ikinä kivaa, mutta ei toisaalta ole kivaa kärvistellä tarinan kanssa, joka ei vain suju.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattiat kuuluvat murmelibongooni. :D

      Joo, eihän se kivaa ole, vähän harmittaa ettei voittoa tänä vuonna tullut, mutta toisaalta peri nanoa on tullut voitettua ja campnanoja myös.Tällä kertaa annoin periksi. Täytyy kokeilla tätä tarinaa johonkin toiseen muotoon joskus.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!