Teknolla tarinoimaan aka Nanowrimo

Naapurilla on halloweenbileet, minä kuuntelen teknoa. Tai jotain. Koska sitä kuuluu tähän aikaan radiosta aina perjantaisin. (Tai ehkä se on dancea?)


Tunti ja kymmenen minuuttia aikaa ennen kuin jokavuotinen Nanowrimo-perinne alkaa. En ole vielä keksinyt henkilöilleni nimiä enkä oikeastaan mitään muutakaan. Nano on jotain, jota tarvitsen nollaamaan pääni juuri nyt. Yritän hoitaa sen ja muut velvollisuuteni siinä sivussa. Pääni on ollut koetuksella, kun tämä viikko on mennyt mitä hirvittävimpään paperisotaan.

En tee koskaan enää keikkatyötä. En!

(Paitsi jos maksetaan hyvin. Eikä ole muuta. Järki vain lähtee, jos yhtäkkiä saa vaatimuksen toimittaa kaikenmaailman todistukset kahden päivän pituisesta työjutusta seitsemän vuoden takaa.)

Koska pääni siis joka tapauksessa on jo enimmäkseen irti tämän viikon kaikkien outojen sattumusten takia, olen hyvässä mielentilassa aloittamassa nanoa. Keskiyöllä. Sitten minä sen aloitan. Vaikka odotukseni eivät olekaan korkealla, uskon, että tästä tulee hauskaa. Idea sentään on, vaikka henkilöt ovat edelleen nimettömiä. Voi olla, että nanosta tulee aika rankka kokopäivätyön ohella, mutta tavoitteeni on päästä 50 000 sanaan. Ostin uuden työtuolinkin. Se tosin on vielä kokoamatta, mutta vielä tässä ehtii, eikö?

Kommentit

  1. Tsemppiä täältäkin!

    Työtuoli kuulostaa hyvältä, ja pään nollaus on varmasti paikallaan. Saa nähdä, mihin ollaan kuun lopussa päädytty... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kyllä työtuoli on vieläkin laatikossaan. Mutta purankin sen ensi töikseni!

      Joo, voi olla, että pää nollautuu liikaakin... :D

      Poista
  2. Tsemppiä! Minäkin yritän epätoivoisesti sovittaa kokopäivätyötä ja nanoilua yhteen, saa nähdä miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä oma yhtälönsä. Minulla on onneksi iltavuoroja, niin joskus voin kirjoittaa iltaisin pitempään, kun aamulla voi nukkua. (En ole hyvä kirjoittamaan aamulla.) Tsemppiä sinnekin!

      Poista
  3. Pidä kivaa nanoillessa! Teknomusiiki nollaa sekin kivasti ajatuksia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ihan hauskaa perjantain mielentilaan, nyt on jo uudet musiikit. :) Kivaa on toistaiseksi ollut, vaikka sanamääräni laahaakin jäljessä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!