“I don't believe in the kind of magic in my books. But I do believe something very magical can happen when you read a good book.” - J. K. Rowling

perjantai 26. syyskuuta 2014

Sopimus

Lentävä elefantti on aika epätodennäköinen asia. Kuitenkin aina joskus sellaiseen saattaa törmätä.

Paljastan nyt jotain, josta en ole blogissa uskaltanut hiiskuakaan ennen kuin olen nähnyt mustaa valkoisella, koska en itsekään uskonut ennen sitä. Vieläkin tuntuu vähän epäuskoiselta, mutta totta se on.

Projekti S on löytänyt kustantajan. Ensi keväänä sen pitäisi nähdä päivänvalo.


Nyt täytyy vain odottaa. Toisaalta S:n tie oli niin mutkikas, että pieni odotus vielä ei tunnu missään. S seikkaili maailmalla hyvin pitkään. Aina kun meinasin luopua toivosta sen kanssa, jostakin tulikin positiivista palautetta ja korjausehdotuksia ja "ehkä"-vastauksia. Ja ei-vastauksia. Viime keväänä sitten sain puhelun, jossa keskustelin käsikirjoituksesta kustannustoimittajan kanssa. Käsikirjoitus ei mennyt tuolloin läpi, mutta sain korjausehdotuksia.

Puursin niiden parissa kesän ja lähetin tekstin uudelleen kustantamoon. Vielä odotusta, kunnes lopulta sain puhelun. S oli hyväksytty. Kustantamo ei ole suuren suuri, mutta se ei haittaa. Se on juuri sopiva.

Parhaillaan teen viimeisiä viilauksia käsikirjoitukseen. Käsikirjoitukseen, jonka tarina alkaa monen vuoden takaa. Joka on vuosien saatossa muuttanut muotoaan, jonka tiesin tahtovani kertoa, heti ensimmäisistä lauseista lähtien.

Minä pidän siitä. Toivottavasti muutkin pitävät.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Pelottavin vihollinen on näkymätön vihollinen

Eksyin tänään erään antikvariaatin loppuunmyyntiin. Löysin sieltä Mustan myllyn mestarin - kirjan, josta olen monta kertaa ajatellut tehdä postauksen, mutta jonka lukemisesta on liian kauan aikaa. Muistan, että kirja oli pelottava.

Harva kirja on varsinaisesti pelottanut minua, vaikka joskus öisin tai iltaisin niin on käynyt. Selkäpiitä karmivia elokuvia sen sijaan on tullut nähtyä useampia, ja joskus olen laittanut television kesken kaiken kiinni, koska jännitys on käynyt liian raskaaksi.

Nyt ajattelin tarkastella Midnightia (2008), koska mielestäni se on malliesimerkki siitä, miten luodaan hyvä kauhutarina. Midnight  (Huviretki helvettiin) on Doctor Whon 200. jakso. Sen tunnelma muodostuu seuraavista asioista:

1. Otetaan ensiksi suljettu tila. 2. Laitetaan sinne ihmisiä niin, etteivät he pääse pois. 3. Mukaan tulee vihollinen, jota ei näytetä, mutta joka on joukossamme. Joka näyttää siltä, että hän voisi olla kuka tahansa meistä.

Jaksossa ei ole hienoja erikoistehosteita tai hirviöitä eikä kovinkaan montaa näyttelijää. Siinä ei myöskään juosta eikä erityisemmin käytetä ruuvimeisseliä. Jakso alkaa kevyesti. Tohtori (David Tennant) on matkalla katsomaan Midnight-planeetan safiiriputouksia muiden turistien kanssa. Yhtäkkiä alus pysähtyy kesken kaiken ilman mitään syytä. Kevyt sävy muuttuu samantien klaustrofobisen hermostuttavaksi.


Miten ihmiset käyttäytyvät tässä tilanteessa? Tietenkin he panikoituvat. Asiaa ei auta se, että ulkopuolelta - jossa minkään ei pitäisi kyetä elämään tappavan säteilyn takia - alkaa kuulua koputusta. Siellä on jotakin, mutta katsojalle ei koskaan näytetä, mitä.

Jokin ravistelee bussia ja valot sammuvat. Koputus loppuu. Se jokin on kutsua sisään odottamatta siirtynyt sisäpuolelle. Vieläkään emme näe, mikä tämä jokin on, mutta kaikesta päätellen se on ottanut yhden matkustajista valtaansa, Skyn (Lesley Sharp).


Sky eikykene liikkumaan, mutta alkaa toistaa puhetta. Ensin perässä, sitten yhtä aikaa. Hän kykenee toistamaan jopa piin desimaalit. Mitä enemmän matkustajat puhuvat, sitä enemmän Sky alkaa oppia. Muut matkustajat tahtoisivat heittää Skyn ulos aluksesta. Tohtori vastustaa sitä ja yrittää rauhoitella joukkoa, mutta saakin muut matkustajat kimppuunsa. Kaikki alkavat riidellä keskenään.

Jossain vaiheessa olento alkaa matkia pelkästään Tohtorin puhetta ja mikä vielä pahempaa, jossain vaiheessa Sky ei matkikaan Tohtoria vaan Tohtori Skyta. Sky on vienyt hänen äänensä, mutta matkustajat ovat vakuuttuneita, että mikä ikinä olikaan Skyn sisällä, on siirtynyt riivaamaan Tohtoria, ja he päättävät tappaa Tohtorin. Hän on liikuntäkyvytön eikä kykene pistämään vastaan.

Koko jakson aikana vihollista ei siis näytetä. Kaikissa tarinoissa se ei tietystikään toimisi, mutta yleensä on tehokasta, kun jotakin jätetään katsojan/lukijan mielikuvituksen varaan. Ihmiset pelkäävät eniten tuntematonta ja sitä mitä eivät voi nähdä. (Tosin Midnightin olento ei vaikuta siltä, että näkyvänä se muuttuisi yhtään mukavammaksi.)

Millaiset tarinat teitä ovat pelottaneet? Itse en juurikaan lue kauhua, yläasteella tuli ahmittua Stephen Kingejä, mutta varsinaisia kauhukirjoja ei hirveästi ole tullut sen jälkeen luettua. Ensi nanossa ajattelin kuitenkin kokeilla jonkinlaista psykologista jännitystä.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Mustetahrainen viikonloppu

Minulla oli kiva viikonloppu. Se sisälsi paljon mustetta ja paljon uusia juttuja.


Olin opiskelemassa tussien käyttöä. Olen aina nauttinut piirtämisestä, mutta olen piirtänyt vain kynillä. Viikonloppuna osallistuin tussikurssille, jossa minulle avautui aivan uusi maailma. Miksen ole aiemmin perehtynyt oikeisiin tusseihin ja tussiteriin? Ala-asteen kuvistunneilta monet varmaan muistavat surullisen kuuluisat ohjeet "koko paperi on väritettävä", "laveeratkaa nurkasta nurkkaan" ja "ei saa käyttää mustaa". Oikeasti mikään ei ole kiellettyä.


Kurssilla käytin vain mustaa mustetta, kotona innostuin testaamaan sinistä. Siitä tuli kaunis sävy. Opin myös, että punaviiniä ja kahvia voi käyttää musteena. Harmi vain, että punaviini haisee (ja maistuu) niin hirveälle, että tuskin tulen käyttämään sitä. Kahvista sen sijaan tulee kaunis sävy.


Erityisesti innostuin tussiterän käytön lisäksi hammasharjataktiikasta. Tämä kuva ei ole mistään työstä - käytin sitä vain suojapaperina. Tekniikan huono puoli on, että mustetta voi lennellä vähän muuallekin kuin paperiin. :)  Viikonloppu oli intensiivinen, perjaintai-ilta meni kokonaan, samoin lauantaipäivä ja sunnuntai. Lisäksi matkoihin meni kaksi tuntia per päivä, joten kotona olin aika myöhään. Eilen kuitenkin ehdin opetuksen jälkeen kirjakauppaan ostamaan lisää paperia. Olo on inspiroitunut. On vähän vaikea löytää energiaa sekä piirtämiseen että kirjoittamiseen, mutta aion piirtää muutaman kuvituksen omiin teksteihini. Vaikka niitä ei missään julkaistaisikaan, se on hauskaa. Varsinkin hammasharjan kanssa.

PS. Tätä ei kannata harrastaa ennen töihin menoa ainakaan jos on asiakaspalvelussa. Musteen saaminen pois sormista on nimittäin ihan oma tarinansa.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Kuinka vältellä kirjoittamista

Kuinka vältellä kirjoittamista tai editoimista?

Voi esimerkiksi liittyä Pinterestiin ja kuluttaa illan etsimällä kuvia söpöistä, oudoista tai vaaleanpunaisista eläimistä. Ja lohikäärmeistä.

Toinen tapa on jumittua lukemaan Doctor Who -keskusteluja. (En pidä uudesta Tohtorista. Eikä se johdu iästä! Olen katsonut 60-luvun jaksoja ja ne ovat olleet vallan... viihdyttäviä.)

Miten te välttelette kirjoittamista?

Välttelyni ei johdu blokista, vaan silkasta laiskuudesta ja ehkä hieman stressistä. Noin muuten minulla on yllättävän selkeät suunnitelmat syksyn kirjoittamisille: editoin yhden dl-jutun tämän kuun loppuun mennessä, sen jälkeen käyn ikuisuusprojekti HK:n kimppuun (sain siitä uutta innostavaa palautetta). Tällä kertaa oikeasti aion editoida sen ennen joulua. Ja luovun toivottoman onnettomasta lopusta, jota viime vuonna niin kovasti puolustin. Aika on saanut minut tajuamaan, että onnettomassa lopussakin voi mennä liiallisuuksiin, ainakin HK:n tapauksessa.

Ja jossain välissä ehkä yritän suunnitella nanoa. Suunnittelu ja minä emme yleensä sovi samaan huoneeseen, mutta aina voi yrittää. Idea ainakin on. Tällä kertaa mielessäni on kirjoittaa jotain hiukan aikuisempaa kahden edellisen vuoden ya:n sijaan. Haluan kirjoittaa psykologisen trillerin!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Olen hyvä jossain! haaste

Vaarna laittoi alulle kivan haasteen, jossa mietitään omia vahvuuksia. Omat heikkoudet on helpompi luetella, mutta vahvuuksia ei saisi unohtaa. Yritän keksiä viisi asiaa, joissa mielestäni olen hyvä (kirjoittamisessa).


1. Kärsivällisyys
Tämä on sama kohta kuin Vaarnallakin. Olen kärsivällinen, vaikka se ei aina siltä vaikuta. Halutessani kuitenkin osaan sitkeästi pureutua lauseen ytimeen ja viilata pilkkua. Kauhukseni olen kyllä todennut, että en enää ihan yhtä kärsivällisesti jaksa kirjoittaa kaikkea uusiksi, kuten ennen. Kuitenkin: ehkä se on merkki kehittymisestä, niin että kirjoitan vähän paremmin eikä ihan joka lausetta tarvitse kirjoittaa uusiksi. Jos otan jonkin tekstin asiakseni, saatan viihtyä sen parissa vuosia.

2. Tutkimisen halu
En ehkä mielelläni kahlaa paksuja tutkimusopuksia läpi tai perehdy vaikeisiin aiheisiin suurennuslasilla, mutta olen hyvin utelias vähän kaikkea kohtaan. Usein, kun etsin tietoa jostakin, löydän itseni usein loppujen lopuksi lukemasta Jupiterin kuista tai Henrik VIII:n vaimojen lapsuudesta tai jostakin muusta. Merkilliset asiat kiinnostavat minua, kuten se miksi mustekaloilla on kolme sydäntä tai miten joillakin otuksilla voi olla veressään jäähdytysnestettä pakkasnestettä (!). Jälkimmäisen tiedon kaivamisesta kiitos Lilalle. Tiesittekö muuten, että lemmikkikultakalojakin voidaan nukuttaa ja leikata eläinlääkärissä?

3. Dialogi
Olen saanut kuulla positiivista palautetta dialogeistani, ja tykkään itsekin niistä. Dialogia on mukava kirjoittaa ja sillä saa tekstin etenemään helposti.

4. Huumori
Koelukijat ovat usein kommentoineet teksteissäni olevan toimivaa huumoria, jotkut ovat jopa nauraneet ääneen. He eivät kyllä aina naura niille jutuille, mitä itse olen pitänyt hauskimpina, mutta se ei haittaa.

5. Beemäisyys
Tämä ei ole mikään sana, mutta uskon löytäneeni oman tyylini. Minulla on tietty tapa ja tyyli kirjoittaa, josta pidän. Haluan kyllä kokeilla joskus myös kirjoittaa mukavuusalueeni ulkopuolelta, mutta silloinkaan en varmasti lopu kaikista omista jutuistani. Periaatteeni on, etten kirjoita sellaista, mitä en haluaisi itsekin lukea.

--

Kannustan ihmisiä tarttumaan tähän haasteeseen. :) Se kohottaa kirjallista itsevarmuutta.

Olen muuten harkinnut Pintarestiin liittymistä. Se voisi olla kätevä paikka koota inspiroivia kuvia yhteen paikkaan. Päätin myös aikani kuluksi kaivaa esiin joskus aloittamani leikekirjan ja pistää siihen talteen inspiroivia kuvia, lehtijuttuja tai mitä vain mieleen pälkähtää.

torstai 4. syyskuuta 2014

Lomailua

Olin viikon Pohjois-Suomessa. (Varoitus, postaus sisältää luontokuvia!) Luin kaksi hyvää kirjaa, joista toinen oli Neljäntienristeys. Hehkutus sai epäilemään, että voisiko se olla niin hyvä, mutta kyllä se oli. Mitään omaa kirjallista juttua en tehnyt, mutta ensi viikolle onkin sitten hommia. Ja totta kai luonnossa samoilu lataa akkuja ja antaa inspiraatiota (vaikka sitten joutuisikin säikähtämään käärmettä!)

Joka tapauksessa. En voi saada tarpeekseni kallioista! Paradoksaalista kyllä, pelkään korkeita paikkoja (kuten useimmat tekstieni henkilötkin...) En uskalla mennä minkään reunalle, esimerkiksi parvekkeen reunalle. Jostain syystä täällä kallioilla minua ei niin huimannut. Parvekkeilla perkään kaiteiden sortuvan alta.


Erämaajärvi

Hurja pudotus alas.


Kauniiden maisemien ihailu päättyi siskoni huudettua käärmeestä, jolloin pakenimme hurjaa vauhtia paikalta. Niin luontoihminen en ole, että jäisin hengailemaan kyykäärmeiden luokse.


Puolukoita tuli myös poimittua. Poimimme myös sieniä, mutta koska emme tunnistaneet oikeastaan mitään, jätimme ne syömättä.
Syötäviä vai ei-syötäviä?
Hän on uhanalainen lapinlehmä.
Toivottavasti teilläkin on ollut mukava viikko. Kohta onkin viikonloppu. :)