Outoja sanoja

Minun piti kirjoittaa Helena Wariksen Vuoresta, mutta en ole saanut mielipidettä aikaan kirjasta, josta kyllä pidin.

Tyystin. Eikö siinä olekin outo sana? Se alkoi vaivata päätäni tänään, kun mietin, missä kaikissa yhteyksissä sitä voi käyttää. Se ei tunnu sopivan kaikkialle niin kuin täysin.

Tai sana totta kai. Kun sitä alkaa miettiä tarkemmin, siinä ei oikein ole mitään järkeä. Totta kai, totta ehkä... Tai jäkälä. Pumpuli on myös yksi omituisimman kuuloisista sanoista. Pum.

Sanat ja nimet ovat kiehtovia. Niitä tulee kirjoittaessa mietittyä aina silloin tällöin - ihan koko aikaa ei voi jokaista sanaa pysähtyä miettimään. Joskus bloggasin sanojen harmoniasta ja siitä kuinka joitakin sanoja ei mielestäni voi käyttää yhdessä, kuten virnuilla ja surullisesti. Ne vain jotenkin riitelevät keskenään.

Minulla on jotenkin sellainen olo, että en ole saanut aikaan mitään, vaikka olen koko ajan ollut tekevinäni jotain.

Eilen sain tehtyä viimeistelykierroksen SK:lle. Se kaipaisi edelleen uutta nimeä, koska sen niminen kirja on jo julkaistu, enkä halua vaikuttaa siltä, että olen pöllinyt nimen. SK on pölyttynyt niin kauan pöytälaatikossa, että ehkä sen olisi aika koittaa onneaan kilpailussa. Onneksi se on nyt valmis.

Portti-novelli on kirjoitettu, mutta se on editoimatta.

Olen tehnyt taustatyötä SL:ää varten ja tullut siihen tulokseen, että minulla on liikaa keskeneräisiä projekteja, joiden välillä loikin kuin päättämätön heinäsirkka.

Kuitenkaan mitään hirveän konkreettisia edistysaskeleita ei ole tapahtunut. Haluaisin saada jotain näkyvää aikaan. Kai tämä on sitä saavuttamisen kaipuuta.

Syksy tuoksuu ilmassa. Pimenevät illat ja kynttilät, teekupposet. Niissä on kyllä jotain, vaikka kesää on jo ikävä.

Kommentit

  1. Epäileminen. Mikä epä? Mitä epää on epäilemisessä? Epä-ilmi? Tai epäilys.

    Epäilyttävä epämukavuus iski epäillessä näiden sanojen kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäillä todellakin on epäilyttävä sana! Googlaamalla en tullut juuri hurskaammaksi, jotenkin sen histoeia kai liittyy eväämiseen. Mikä sekin on aika outo sana.

      Poista
    2. Jaa-a. Kai epä- ja kieltosana ei ovat jotenkin samaa perua? Ne kuvaavat kaikkea negatiivsta. Epätietoinen = ei-tietoinen. Sitten epä-sanasta on joku keksinyt tehdä verbejä, epäillä, evätä... Ja niistä taas substantiiveja epäilys, evääminen... Sanooko muuten lapset nykyään "Epistä!" vai "Epää!" vai mitä? :D

      Poista
    3. Epistä varmaan, jos käyttävät. Minulla on itseäni paljon nuorempi pikkusisko, ja olen todennut, että hänen ikäluokallaan on ihan oma kielensä. :D

      Poista
  2. Olen huomannut, että kun mitä tahansa sanaa, vaikka kuinka tavallista (esim. koira, kukka, hyppää) toistaa tarpeeksi kauan, se menettää kaiken yhteyden siihen asiaan mitä se tarkoittaa ja alkaa kuulostaa aivan hullunkuriselta. Ei voi käsittää miten jollekulle on tullut mieleen kutsua koiraa koiraksi tai hyppäämistä hyppäämiseksi. Se on ihan hassua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, Malna! Tuota tuli varsinkin lapsena kokeiltua. Sanat alkavat kuulostaa hullunkurisilta. Yhdestä kurssikirjasta minulle jäi mieleen eniten lause "poni on poni vain koska se ei ole pino". Sanoissa ei sinänsä ole mitään järkeä ilman sovittuja merkityksiä. Mutta kuitenkin itselleni jotkut sanat ovat ilman toistoakin hullunkurisia. Ja on pari sanaa, jotka minulla kesti kauemmin tajuta. Esim. verkkaisesti. Jotenkin sain lapsena sen käsitylsen, että se tarkoittaa ihan päinvastaista kuin mitä se tarkoittaa...

      Poista
    2. Joo, totta! Ja tämä aiheuttaa joskus ongelmia tekstin pilkuntarkassa viilaamisessa. Jos liian kauan tuijottaa jotain lausetta tai miettii jotain sanamuotoa, sanan taivutusta tms, niin se muuttuu ihan järjettömäksi eikä enää yhtään osaa sanoa, mikä se oikea sanamuoto olis.

      Poista
    3. Verkkaisesti, heh. Vaikeita ovat joskus.
      Sitten kun vielä on suku täynnä kieroja savolaisia, niin voi miettiä mm. mitä tarkoittaa kun jokin "kauhtuu kuin Rytkösen polkka".
      ;)

      Poista
    4. Katri: uskon! Itsekin olen joskus jäänyt miettimään jotain lausetta tai taivutusta niin kauan, etten ole saanut siihen enää mitään tolkkua. Calendula: Se on jotenkin sellainen kirjallisuussana, ts. sitä näkee kauheasti kirjoissa, mutta en ole sitä juuri koskaan kuullut puheessa käyttävän, niin jotenkin se aiheutti minulle lapsena aina hämmennystä, että mitä se tarkoittaa. Niin kuin tuima. Yltyy kuin Rytkösen polkka? Googletin, olen välttynyt savolaisilta murteilta. ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!