“I don't believe in the kind of magic in my books. But I do believe something very magical can happen when you read a good book.” - J. K. Rowling

torstai 31. heinäkuuta 2014

Muumeja ja karttoja

Sain vähän aikaa sitten luettua Tove Janssonin Muumipapan urotyöt (1950/2010 WSOY, suom. Päivi Kivelä ja Laila Järvinen). Muumipapan kertomukset lapsuudestaan ja nuoruudestaan tempaisivat mukaansa. Innostus lukemiseen lähti siitä, kun olin Finnconissa kuuntelemassa Anni Nupposen Muumikarttojen kertomaa -luentoa ja muistin, että minullahan on kotona tämä yksi lukematon muumikirja pokkarina. Aiemmin olen lukenut Muumilaakson marraskuun ja ehkä Muumipeikon ja pyrstötähden, mutta tästä minulla on vain hämäriä muistikuvia. Sarjakuvia olen lukenyt myös, mutta kaikkien muumikirjojen lukeminen on vielä keskeneräinen projekti.

Joka tapauksessa olen aina arvostanut suuresti Janssonin kuvituksia. Minusta ne ovat kerta kaikkiaan ihastuttavia. Mustavalkoiset, pikkutarkat piirrokset ovat kiehtovia ja inspiroineet minua. Aiemmin tänä vuonna kävin katsomassa Tove Jansson näyttelyn Ateneumissa. Se kannattaa tsekata, jos on tilaisuus päästä käymään siellä ja kuvataide ja Tove Jansson kiinnostaa.

Tampereen muumimuseosta ostettu Muumilaakson kartta majailee keittokomerossani
 
Ja entäpä sitten kartat! Kartat ovat toinen erityinen kiinnostuksen kohteeni, erityisesti piirretyt, mustavalkoiset kartat, ja ehkä hieman vanhahtavat kartat. (Oikeat, nykyaikaiset kartat eivät kyllä sitten juurikaan kiinnosta, ellei ole pakko päästä paikasta a paikkaan b ja reitti näiden välillä on itselle tuntematon.)

Itselläni on yksi muumikarttajuliste. Siitä tämän ryppyisen ja epäselvän kuvan otettuani tajusin, että kartta pitäisi hetimmiten pelastaa kehyksiin.

Nupposen luennolla selvisi, että karttoja ei ole kaikissa muumikirjoissa. Esimerkiksi Muumipeikossa ja pyrstötähdessä ei ole karttaa, vinjenttikuvia esimerkiksi muumitalosta kylläkin. Taikurin hatusta taas löytyy Muumilaakson kartta, jossa on muumitalon huonejako myös kuvattuna. Nupposen dioissa kartta oli suomenkielinen - ja tajusin, että itselläni on sama kartta keittiössä, mutta ruotsinkielisenä. Jostain syystä en ollut tajunnut, että kartta on sellaisenaan Taikurin hatussakin. Tulin myös ensimmäistä kertaa ajatelleeksi, että Janssonin on täytynyt tehdä kartoista ja muista kuvituksista myös suomenkieliset versiot, esim. vinjentteihin. Muumipapan urotöissä ainakin jokaisen luvun alussa on kirjainvinjentti. (Sellaisia saisi olla kirjoissa enemmänkin!)

Muumilaakson kartassa on monia kiinnostavia pikku yksityiskohtia. Miksi esimerkiksi Hattivattien saaren huippu tulee yli rajojen, ulos kartasta? Kartoissa esiintyy myös esim. merihirviöitä, kuten joskus varhaisissa kartoissa esiintyi: ehkä niillä haluttiin pelotella merenkulkijoita pysymään poissa tuntemattomilta vesiltä, tai tuntemattomilla alueilla oikeasti uskottiin lymyilevän merihirviöitä. (Jotka nekin onnistuvat Janssonin kuvituksissa mielestäni näyttämään jotenkin sympaattisilta.)

Luennolla kävi Nupponen pohti myös sitä, että kaikista kartoista ei välttämättä voi sanoa, ovatko ne karttoja vai kuvituskuvia. Muumikirjojen edetessä myös Janssonin kuvitustyyli muuttuu, kuvituksen tekstin ulkopuoliset elementit vähenevät ja lopulta tyyli muuttuu abstraktimmaksi.

Hämmentävää oli huomata, että kartoissa Muumitalon paikka vaihtelee aika tavalla. Eikö Jansson halunnut päättää, missä se sijaitsee? Muumitalon pienoismalli poikkeaa myös kuvituksissa näkyneestä muumitalosta. Tähän Jansson on vastannut, ettei tiennyt kirjoittaessaan, miltä talo näyttää tässä maailmassa.

Muumipapan urotöitä lukiessaan kuvitusten tarkasteluun voisi käyttää paljonkin aikaa, niin paljon kaikkea jännittävää niistä löytyy. Salaluukkuja puissa, tekstissä mainitsemattomia kuumailmapalloja horistontissa... Kuvat tukevat tarinaa. Ei tämä Muumilaakson marraskuuta voittanut, mutta pidin kovasti lukemastani. Lukeminen oli myös erilaista kuin ennen, kun pohjalla oli Finnconin mielenkiintoinen luento.

Mitä te pidätte kuvituksista kirjoissa? Te jotka itse kirjoitatte, oletteko haaveilleet kuvittamisesta tai siitä, että joku kuvittaisi tekstinne?


torstai 17. heinäkuuta 2014

Finnconia II

Edellisessä postauksessa käsittelin lauantain paneeleita. Nyt on sunnuntain vuoro.

Lauantain Finnconin jälkeisten juhlinnan jälkeen seuraavana aamuna pääsimme kuin pääsimmekin kuitenkin suhteellisen ajoissa paikalle uudestaan. Kävin vain kolmessa paneelissa:

klo 11 Avaruussodankäynti
klo 13 How women are treated in publishing
klo 14 LGBT in SciFi and Fantasy

Kaverini houkutteli minut kuuntelemaan avaruussodankäyntiaiheista luentoa. (Okei, ei minua tarvinnut kauheasti suostutella, sillä olin varovaisen kiinnostunut aiheesta.) Antti Eronen on sicifkirjailija (jonka kirjat tosin eivät ole itselleni tuttuja) ja hän selvästi tietää paljon aiheestaan. Minulle suurin osa jutuista meni yli ymmärrykseni. Linnunradan käsikirja liftareille on lempiscifikirjani, ja eikä sen ole tarkoituskaan olla tieteellisesti uskottavaa scifiä. Muuten olen lukenut lähinnä dystopioita ja nuorempana ahmin Jules Vernen; avaruuteen sijoittuvia juttuja on tullut luettua vähemmän. Kymmenen vuotta sitten aloin kirjoittaa scifiromaania, josta sain valmiiksi osan ensimmäisestä luvusta.

Vaikka monet jutut menivätkin yli ymmärrykseni, opin seuraavaa:
- raketeilla ei tarvitse olla siipiä, aerodynaamisuus ei tärkeää
- avaruudessa on kolme ulottuvuutta, vihollinen voi hyökätä mistä päin vain ja komentosillan sijoittaminen "ylhäälle" on tyhmää
- raketit eivät ole lentokoneita eivätkä laivoja (miksi niissä silti on laivastotermit käytössä?)
- avaruudessa ei voi olla näkymätön. Ei siis häivealuksia. Avaruus on kylmä ja lämpö näkyy sitä vasten aina (tai jotakin sinne päin.)
- avaruusaluksissa ei ole ikkunoita, tai ei ainakaan kannattaisi olla
- Aseita on tyhmiä ja ei tyhmiä. Torpedot ovat tyhmiä. Ei tyhmiä aseita en muista. Ainakin laserit ilmeisesti toimivat avaruudessakin.


Tämän jälkeen kiertelimme myyntipöytiä ja jossain välissä näimme lohikäärmeitäkin. Seuraava seuraamani keskustelu oli How women are treated in publishing, jossa puhumassa olivat Cheryl Morgan, Johanna Sinisalo, Elizabeth Bear, Salla Simukka ja Tanya Tynjälä.


Tanya Tynjälä, Cheryl Morgan, Salla Simukka ja Johanna Sinisalo

Vaikka aihe oli kiinnostava, se jäi ehkä jotenkin vaisuksi. Voi olla, etten ihan täysin pysynyt kärryillä keskustulusta kaiken aikaa ja osallistujat pitivät hyvin pitkiä puheenvuoroja. Olisin myös odottanut enemmän henkilökohtaisia kertomuksia, nyt liikuttiin aika yleisellä tasolla.

Vaikka voisi ajatella, että Suomessa asiat ovat aika hyvin, rakenteissa piilee ongelmia. Sinisalo nosti esimerkiksi vuoden, jolloin kaikki Finlandia-ehdokkaat olivat naisia, mistä nousi kohu, jotkut pitivät tätä feministien salajuonena tai jonakin vastaavana. Jos kaikki ehdokkaat olisivat olleet miehiä, olisiko kohua noussut? Tuskinpa, luulen. Miksi kirjailijan sukupuolella on väliä, eikö tarkoitus ole palkita "paras" kirja? Simukka kertoi, että häneltä on kysytty, voivatko pojat lukea hänen Lumikki-trilogiaansa, jossa päähenkilönä on tyttö. Kyselijät ovat olleet aikuisia, nuoret eivät ole kyselleet. Aikuiset siis tekevät asioista ongelmia ja totta kai asenteet periytyvät helposti.

Kustantamotkin ovat juurtuneita vanhoihin perinteisiin. Kustantamoissa ajatellaan, että miehet lukevat vain miesten kirjoittamia kirjoja ja naiset molempien, naisten kirjallisuus on viihdettä ja miesten vakavaa kirjallisuutta. Kirjakaupoissa fantasiapöydissä on naisten kirjoittamaa kirjallisuutta, mutta scifipöydissä se loistaa poissaolollaan, kertoi Morgan. Joku panelisteista, en ikävä kyllä muista kuka, sanoi, että nuortenkirjallisuudella on isommat markkinat kuin scifillä, ja naisten on helpompi saada scifinsä läpi, jos se naamioidaan ya-kirjallisuudeksi.

Erityisesti paneelista jäi mieleen, että Iso-Britanniassa naisten on niin paljon vaikeampi saada kirjojaan julki, että monet heistä saavat kirjansa helpommin julki amerikkalaisilla kustantamoilla.

Viimeisena oli vuorossa LGBT in SciFi and Fantasy. Tässä keskustelivat Markku Soikkeli, Suzanne van Rooyen ja Cheryl Morgan. Paneelissa kerrottiin, että 1940-luvultakin on sicifä, jossa esiintyy lgbt-hahmoja. (Tällöin hahmoista tosin on tehty alieneita.)

Suzanne korosti, että monimuotoista kirjallisuutta tarvitaan. Hänestä on hienoa kirjoittaa näistä aiheista. Monissa kirjoissa, joissa esiintyy vähemmistöhahmoja, on stereotypioita ja kliseitä, joka voi johtua tietämättömyydestä tai välinpitämättömyydestä. Paneelissa törmäsin ensimmäistä kertaa termiin white washing kirjojen yhteydessä - kirjojen kansiin on laitettu vaaleita blondeja, vaikka hahmo olisi tumma, mikä kuulostaa älyttömältä. Millä oikeudella kustantamot menevät muuttelemaan ihonvärejä tai ihmisten suuntauksia? Jossakin esimerkissä hahmoja oli myös pesty heteroiksi. Van Rooyen toivoo, että myös päärooleissa olisi enemmän vähemmistöjä, ei pelkästään sivurooleissa. Morgan muistutti kirjakauppojen suuresta vallasta.

Van Rooyen puhui siitä kuinka kustantajat ovat varovaisia. Jos Jenkeissä leffassa kaksi poikaa suutelee, ikäraja nousee heti, toisin kuin jos tyttö ja poika suutelevat. Arvosteluissa saattaa näkyä varoituksia, joissa kehotaan olemaan varuillaan "biseksuaalisen sisällön" takia. Hän ei myöskään näe fan fictionin lgbt-hahmoja parhaana prepresentaationta.

Lopuksi paneelissa kysyttiin vinkkejä miten kirjoittaa hyviä lgbt-hahmoja. Cheryl Morgan korosti kunnioitusta ja ettei ole hyvä yrittää häivyttää identiteettiä. Ketä henkilöt ovat sukupuoltensa takana? Saimme myös kirjallisuuslistan.

Shoppasin viikonlopun aikana kaksi kirjaa: Magdalena Hain Kerjäläisprinsessan ja Dyynin. Lisäksi ostelin pöllötarroja. Niitä ei voi vastustaa.

Muumi-luennosta tulee juttua vielä myöhemmin, kunhan saan luettua yhden muumikirjan, jonka sen inspiroimana aloitin. Puolessa välissä mennään jo.

Kaiken kaikkiaan viihdyin Finnconissa erinomaisesti. Tilat olivat pienemmät ja ahtaammat kuin viime vuoden conissa, mutta minua se ei niin haitannut. Onnekseni mahduin kaikkiin paneeleihin, joihin tahdoinkin. Ihan niin paljon kiinnostavaa ohjelmaa ei ehkä ollut kuin viime vuonna, mutta reissu kannatti kyllä.

EDIT: Ostin myös Roald Dahlin Annok Iplikin.


maanantai 14. heinäkuuta 2014

Finnconia

Finnconin iloinen valaslogopinssi päätyi käsilaukkuuni.

Viikonloppu hurahti Finnconin parissa Jyväskylässä. Reissu sisälsi mielenkiintoista ohjelmaa ja kirjoittajakaverien tapaamista. Sää oli mahtava, aurinko paistoi eikä palella tarvinnut, majoituskin onneksi järjestyi kaverilta. Tässä seuraa lauantairaportti. Kävin katsomassa lauantaina seuraavia ohjelmia:

klo 10.30 Tarina joka ei mahtunut yhteen kirjaan
Klo 13.00 Tulevaisuuden kirja
Klo 14.00 Muumilaaksosta Suomenlahdelle
Klo 16.00 Faktan ja fiktion suhde


Sekavia mustiinpanoja


Muistiinpanoni ovat järkyttävän epäselviä. En tiedä mitä päässäni liikkui, kun otin tavallisesti käyttämäni muistikirjan sijaan mukaan kasan kopiopaperia ja paksun, ruskean tussin!

Tarina joka ei mahtunut yhteen kirjaan -paneelissa keskustelemassa olivat keskustelemassa Magdalena Hai, Anu Holopainen, Eija Lappalainen, J. S. Meresmaa ja Helena Waris. Kaikki heistä ovat kirjoittanutt s/f-sarjoja. He kertoivat sarjojensa synnystä ja paneelissa pohdittiin myös sarjan ja yksittäisen teoksen kirjoittamisen eroja. Monikaan ei tiennyt aluksi kirjoittavansa sarjaa. Holopainen kertoi, ettei tilauksesta kirjoittaminen hänelle onnistu. Sarjakaan siis tuskin tilauksesta syntyisi. Syysmaa-sarja oli hänen ensimmäinen alusta asti sarjaksi suunniteltu, ja se muodostui nopeasti tasa-arvoa käsitteleväksi. (Olen lukenut jonkun Syysmaan, tekisi kyllä mieli lukea loputkin.)

Meresmaa tiesi Mifongin perinnön valmistuttua, että tarina saa jatkoa, mutta ei vielä osaa sanoa monta osaa sarjaan tulee. Eija Lappalainen ja Anne Leinonen ovat kirjoittaneet pitkään yhdessä. Routasisarusta kirjoittaessaan he eivät aluksi tienneet tästä syntyvän trilogian; kustantamo näytti myöhemmin valoa jatko-osista tehdylle synopsikselle. Vaikka kirjailija olisi suunnitellut sarjan, kirjat pitää myydä kustantamolle kirja kerrallaan, kerrottiin paneelissa. Kustannussopimukset tehdään kirja kerrallaan. Tämä mahdollistaa senkin, että sarja voi jäädä kesken tai siirtyä kustantajalta toiselle, jos alkuperäinen kustantamo ei syystä tai toisesta jatkakaan kustantamista. Harrastetaankohan Suomessa lainkaan useamman kirjan kattavia kustannussopimuksia?

Sarjan kirjoittaminen voi olla myös kahle, Meresmaa totesi. Anu Holopainenkin kertoi tunteneensa ulkoista painetta sarjan kirjoittamiseen. Kustantamo kyseli jatkoa Syysmaalle ja itsenäiseksi teokseksi tarkoitetulle Molemmin jaloin -dystopialle on kärtetty usein jatkoa. Sellaista ei kuitenkaan mitä ilmeisemmin ole tulossa.

Voiko nykyään kirjoittaa yksittäisen fantasiakirjan? Panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että kyllä voi. Hai kritisoi pakkosarjoitusta, jota esiintyy ainakin jenkkisarjoissa. Trilogia tuntuu olevan oletusmitta scifi/fantasiasarjoissa tänä päivänä (en ole tutkinut, onko näin ollut aina). Olen itse pohtinut paljon aihetta. Suurin osa kirjoituksistani on viime vuosina ollut realistisia tai ainakin sen sävyisiä, ja kahdesta spefikässäristäni molemmat koostuvat yhdestä osasta. Olen onneton jatko-osien kanssa. Pidän kyllä niiden lukemisesta - tiettyyn pisteeseen asti - ja niiden suunnittelu on kivaa, mutta kaikki jatko-osaviritelmäni ovat kariutuneet täysin ja hautautuneet jonnekin. Sarjojen kanssa helpottava tekijä on varmasti se, ettei henkilöitä tai maailmaa tarvitse keksiä uudelleen joka tekstissä, mutta silti sarjan kirjoittaminen varmasti on haastavaa. Miten saada lukijat pysymään kiinnostuneena, miten saada henkilöt kehittymään ja juonenpätkät pysymään kasassa? Miten välttää kakkososan väliinputoajamaisuus? Sarjojen aloitusosia tunnutaan markkinoitavan aina enemmän kuin muita osia ja muutenkin niille tulee enemmän huomiota.

Yhteenvetona paneelista: Joskus tarina ei vain mahdu yhteen kirjaan vaan vaatii jatkoa. Kustantamot on vakuutettava sarjan osista kirja kerrallaan. Paneeli oli kiinnostava, mutta 1,5 h tuntia oli liian pitkä, varsinkin kun osallistujat olivat kirjoittaneet aika samanlaisia sarjoja (paljon ya-s/f-sarjoja).


Lisää pinssiostoksia. Kill your darlings.

Tulevaisuuden kirja -paneelissa keskustelivat Kanerva Eskola (Atenan kustannustoimittaja), Kimmo Lehtonen (tuottaja), J. S. Meresmaa, Markku Soikkeli (kriitikko) ja Kimmo Kallio (Poesia). E-kirjamullistusta on luvattu pitkään, mutta sähkökirjan myynti on edelleen marginaalista. Syitä on monia: alv, fyysisen kirjan intuitiivinen käyttöliittymä vs. sähkökirjojen ostamisen/lataamisen/lukemisen mahdollinen monimutkaisuus ja se että ihmiset haluavat lukea painettuja kirjoja.

En muista kuka, mutta joku paneelissa totesi jotakin seuraavaa, että nykynuoriso ja lapset eivät halua enää jonottaa kirjoja kirjastosta, kirjat on saatava heti, joten varausjonoissa ei tulevaisuudessa enää ole kukaan. Tähän minun on pistettävä väliin oma kommenttini kirjastoalalla työskentelevänä. Tämä voi yllätys monille: sähkökirjat eivät poista varausjonoja. Vaikka kirjoja periaatteessa mahtuisi sähköiseen kirjastoon yllinkyllin, ei kirjastoilla ole varaa hankkia kirjoja äärettömiä määriä. Ainakin toistaiseksi ekirjat ostetaan kappale kerrallaan kuten fyysisetkin kirjat. Jos kirja on lainassa ekirjastossa, se pitää varata tai odottaa, että se palautuu sähköiseen kirjastoon. Katsokaa vaikka täältä: https://www.ellibslibrary.com/collection

En tiedä onko näin kaikissa kirjastoissa tai kaikkialla maailmassa, mutta onhan se ihan ymmärrettävää, etteivät kustantamot tai kirjakaupat tahdo myydä yhden kirjan hinnalla tuhatta kirjaa. (Toki kirjastoilla voi olla joihinkin kirjoihin erilaisia oikeuksia. Esim. Helmetissä on paljon matkaoppaita, joiden käyttöön ei ole käyttäjärajoituksia.) Joten jos rahaa ei ole ostaa omaa kirjaa, kirjaa voi yhä tuleivauudessakin joutua jonottamaan. Varsinkin, kun sähkökirjaa ei voi edes lainata kaverille! (Vai voiko?)

Sähköisten kirjojen julkaisu on nykyään niin helppoa, että omakustanteita ilmestyy hyvin paljon. Eskola ei koe tämän uhkaavan omaa työpaikkaansa, vaan uskoi, että kustannustoimittajia ja kustantajia tarvitaan jatkossakin. Jossain vaiheessa myös pohdittiin sitä, katoavatko sähkökirjat. Jos jokin katastrofi iskee ja kehitys romahtaa, toki se on mahdollista. Itse uskon että ongelmaksi voi myös muodostua teknologian epäekologisuus. Sähkökirjoja pidetään ekologisena, mutta onko ajateltu kaikkea sitä metallien ja muiden uusiutumattomien luonnonvarojen määrää, joka kuluu tietokoneitten ja lukulaitteitten valmistamiseen? Kaikki on rajallista. Puuta sentään voi kasvattaa lisää.


Niin, mitähän?

Muumilaaksosta Suomenlahdelle -ohjelmasta ajattelin tehdä oman postauksensa, sillä esitys oli hyvin kiinnostava ja kiehtova ja heti kotiin tultuani aloin lukea Muumipapan urotyöt -teosta. Faktan ja fiktion suhde -paneelista muistiinpanoni ovat hyvin olemattomat. Jotkut kirjailijat tekevät kyllä hurjan määrän taustatutkimusta teoksiaan varten! Itseäni kummalliset tieteelliset faktat kyllä kiinnostavat ja tiedeuutiset voivat olla hyvin inspiroivia, mutta en tiedä olisiko minusta vuosikausien tutkimiseen ja taustatiedon keräämiseen. Pidän pienistä, kummallisista asioista ja niihin perehtymisestä. Kovista luonnontieteistä en ymmärrä mitään enkä näe matemaattisissa kaavoissa kauneutta, olen humanisti, siitä ei pääse mihinkään. Yhteenveto: tiede voi olla taidetta ja taide tiedettä.

Sunnuntain paneeleista teen yhteenvetoa seuraavassa postauksessa.

Tämmöisenkin hairahdin ostamaan. o.O Kuvaa siitä oli lähes mahdoton ottaa.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kohti Finnconia

Huomenna on perjantai ja suuntana on Finncon. Ohjelma kuulostaa mielenkiintoiselta, joskin tietysti kaikki kiva tuntuu olevan päällekäin, mutta on vain yritettävä tehdä valintoja. Perjantaina onneksi ei ole mitään niin mielenkiintoista, joten ei harmita että pääsen vasta lauantaina osallistumaan. Muuten esimerkiksi Muumikarttojen kertomaa -ohjelmanumero kiinnostaisi. Pidän kovasti kartoista, varsinkin käsin piirretyistä ja vanhoista.

Vapaa-aikani on mennyt tehokkaasti editoidessa tai siitä tuskaillessa. Deadline, tämän kuun loppu, puskee päälle. Olen menossa sivulla 88/259. Jostain syystä olen saanut tekstiin vain enemmän sanoja. Olen kyllä poistanut, mutta toisaalle olen lisännyt. Enimmäkseen kirjoittaminen on ollut hauskaa, vaikka en ehkä ihan ymmärrä kaikkia aikaisempia valintojani. Haluaisin kirjoittaa kamalasti lisää, lisätä takaisin kaikki deleted scenet, mutta se olisi luultavasti tuhoontuomittu tie, joten yritän hillitä itseni...

Lukeminen on jäänyt hyvin vähälle, lähinnä olen lukenut jotain matkalla töihin tai sängyssä vähän aikaa ennen nukkumaan menoa. Töiden lisäksi ei tunnu kerta kaikkiaan olevan aikaa sekä editoida käsistä että lukea. Syksyllä on kuitenkin ilmestymässä monia mielenkiintoisia kirjoja. Vaikka syksyä en ihan vielä kaipaakaan.

Heinäkuuhun on mahtunut myös mökkeilyä ja auringosta nauttimista.


Kesäyöt!