J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
(Harry Potter and the Philosopher's stone, 1997)
335 s. Tammi
Mistä minulle: omasta kirjahyllystä

Harry Potterit ovat minulle hyvin rakkaita kirjoja. Kun kesken on vaikeaa ja hitaasti etenevää opusta, teki mieli tarttua johonkin tuttuun ja hyväksi todettuun. Aiemmin blogissa olin muutenkin luvannut ottaa potterit uudelleen lukuun. Tämä postaus voi sisältää juonipaljastuksia.

Kirjan etulehdeltä selviää, että olen ostanut kirjan 29.12.2001.(Minulla oli lapsena tapana merkitä kirjoihin, mistä olin ostanut ne ja milloin.) Kolmetoista vuotta sitten! Itse kirjan ilmestymisestä on jo seitsemäntoista vuotta. Se tuntuu hurjalta. Potterit jos mitkä ovat kuitenkin kestäneet aikaa ja uskoakseni tulevat kestämäänkin.

Tutustuin pottereihin muistaakseni 12-vuotiaana. Silloin kirjoja oli ilmestynyt jo kolme. Olin nähnyt televisiossa pätkän, jossa haastateltiin potterfaneja, mutta en ollut kiinnittänyt siihen kauheasti huomiota. Kun sitten näin potterin kirjastossa, päätin ottaa sen luettavaksi. Harmi vain, että mukaani tarttui Azkabanin vanki. Urani potterfanina olisi voinut alkaa siis paremminkin, esimerkiksi siten, että olisin aloittanut lukemisen ensimmäisestä osasta. Joka tapauksessa kirja tempaisi minut täysillä mukaansa ja sen ahmittuani hankin ensimmäisen ja toisen osan ja sitten kaikki olikin menoa. En tiedä monta kertaa olen lukenut sarjan kirjat; Salaisuuksien kammion olen lukenut ainakin kuudesti tai seitsemästi, ja Viisasten kivenkin olen lukenut useamman kerran, vaikka tämä ei suurin suosikkini olekaan kirjasarjasta. Keräsin Rowlingiin ja pottereihin liittyviä lehtileikkeitä, jonotin kirjoja niiden ilmestyttyä ja olin muutenkin aika maaninen potterfani. Fani olen edelleen, maanisuus on ehkä vähentynyt (vähän). Koen olevani etuoikeutettu, kun sain kasvaa yhtä aikaa Harryn ja kumppaneitten kanssa. Potterien jälkeen muut fantasiateokset eivät oikein ole tehneet suurta vaikutusta minuun (paitsi TSH). Ehkä hurahdin näihin niin pahasti, että en koskaan ole oikein ehtinyt päästä muun fantasian makuun?

Herra Dursley oli jähmettynyt paikoilleen. Ventovieras oli halannut häntä. Lisäksi hänestä tuntui, että häntä oli sanottu jästiksi, mitä se sitten merkitsikin. Hän oli päästään pyörällä. Hän riensi autoonsa ja kaasutti kotia kohti toivoen vain kuvittelevansa kaiken, mitä hän ei ollut milloinkaan ennen toivonut, sillä hän ei hyväksynyt mielikuvitusta. (s. 11)

Viisasten kivi esittelee Harryn, hänen kammottavan sukulaisperheensä (Vernon, Petunia ja Dudley ovat kaikessa kauheudessaan hyvin herkullisia hahmoja), uudet ystävänsä Ronin ja Hermionen, Tylypahkan ja monet muut Rowlingin luomat henkilöt ja koko ihastuttavan taikamaailman. Mukana on myös Voldemort, anteeksi siis tiedät-kai-kuka. Harry saa tietää olevansa velho, ja että hänellä on paikka Tylypahkan velhojen- ja noitien koulussa. Ja toisin kuin jästimaailmassa, velhomaailmassa hän on hyvin kuuluisa ja suosittu. Maailma on Harrylle ja lukijalle uusi ja jännittävä, täynnä sekä hauskoja uusia asioita että hankalia opettajia (Severus Kalkaros!) ja koulukiusaajia (Draco Malfoy! Joskin täytyy sanoa, etteivät Harry ja kumppanitkaan kovin kauniisti häntä kohtaan käyttäydy). Tietysti taustalla leijuu Voldemortin varjo, mutta tässä ensimmäisessä osassa Voldemortin aiheuttamat kauhut ovat vielä kevyempiä ja enemmän taustalla. En ala referoimaan juonta sen suuremmin, se lienee monelle melko tuttu, jos ei kirjan kautta, niin elokuvista (joista en sivumennen sanoan juurikaan pidä).

Viime lukukerrasta on useampi vuosi. Silti edelleen kirja tempaisi mukaansa, vaikka ehkä kirja olikin hiukan mustavalkoisempi kuin muistelin. Toisaalta kirjat syvenevät sitä mukaa kun tarina etenee ja Harry vanhenee. Usein olen kuullut sanottavan kuinka Rowlingia kehutaan tarinan kirjoittajana mutta hänen kaunokirjallisia kykyjään väheksytään; en täysin tiedä miksi. Toki Viisasten kivi on paljon selkeämmin lastenkirja kuin sarjan myöhemmät osat, mikä on luonnollista ottaen huomioon että Harry on ensimmäisessä kirjassa vasta yksitoistavuotias, mutta en kuitenkaan sanoisi kirjaa kömpelösti kirjoitetuksi. On tässä kyllä muutama kohta, joissa huomaa kirjallista haparointia; näkökulma muuttuu välillä Harrysta kaikkitietäväksi, ja Harry ja muut tuntuvat selviävän yllättävän helposti ja vähällä hurjista tapahtumista. (Toki Harry pyörtyy lopuksi ja päättyy sairaalasiipeen, mitä muuten tapahtuu kirjasarjan aikana todella usein. Harry harrastaa muutenkin aika paljon pyörtyilyä, joka kirjassa vähintään yhdesti.)

Muut osat ovat ehkä paremmin kirjoitettuja, mutta ei tämäkään huonoa tekstiä mielestäni ole, vaan hyvin kekseliästä ja mielikuvituksellista. Rowlingin luoma maailma on niin mukaansatempaava ja uskottava, että muistan lapsena haaveilleeni kamalasti siitä, että itsekin pääsisin opiskelemaan Tylypahkaan... Erityisesti pidän siitä, että tarina sijoittuu "meidän maailmaamme", Iso-Britanniaan. Kaiken lisäksi Rowling onnistuu esittelemään maailman ilman infodumppeja. Kirjassa on myös monia pieniä juttuja, jotka tajuaa merkityksellisiksi vasta, kun on lukenut koko sarjan. Esimerkiksi Sirius Musta mainitaan sivumennen, pimeytin esitellään, Grindewald mainitaan sivulauseessa... Rowling on kertonut kirjoittaneensa ensimmäisen luvun monta kertaa uusiksi, koska ensimmäinen versio paljasti ilmeisesti melkein kaiken.

Kirja ei enää ollut yhtä jännittävä kuin ekalla lukukerralla (jolloin pelkäsin Harryn ja muiden hengen puolesta, vaikka järjellä ajateltuna tajusinkin, ettei hän voi kuolla kun kerran oli hengissä Azkabanin vangissa), mutta onneksi ihan kaikkia tapahtumia en muistanut, joten ne tulivat iloisina yllätyksinä. Toisaalta tästä "puuttui" kohtauksia, jotka olin tähän kuvitellut, mutta ne taitavat olla sitten Salaisuuksien kammiossa, johon seuraavaksi tartun. Viisasten kivikin on hyvin hauska, mutta Salaisuuksien kammiolle muistan nauraneeni vielä enemmän - Rowlingin huumori on sellaista, joka minuun ainakin uppoaa.

"Kirjeen?" professori McGarmiva toisti voimattomana ja istuutui taas aidalle. "Älä viitsi, Dumbledore, kuvitteletko että voit selittää tämän kaiken kirjeessä? Nuo ihmiset eivät ikinä ymmärrä häntä! Hänestä tulee kuuluisa -- legenda -- en yhtään ihmettelisi vaikka tämä päivä vielä joskus tunnettaisiin Harry Potterin päivänä -- Harrysta kirjoitetaan kirjoja -- jokainen lapsi meidän maailmassamme oppii tuntemaan hänen nimensä!" (s. 20) 

Suosittelen kirjaa kaikille, myös aikuisille. Tosin jos ensimmäinen osa tuntuu liian lapselliselta, kannattaa antaa mahdollisuus vielä toiselle ja kolmannelle osalle.

Kommentit

  1. Oi, pikku-Potter! :') Minun olisi tarkoitus lukea Potterit uudestaan. Neljävuotias poikani pyysi sarjan ensimmäistä kirjaa iltasaduksi, mutta en enää muista, miten pelottava kirja on. Täytyy siis uhrautua ja lukea se ensin itsekseni. ;)

    Rowlingin huumori uppoaa minuun, samoin se parjattu kaunokirjallinen rönsyilevä tyylikin. Tosin saatan olla vähän puolueellinen, kun olen tavallasi kasvanut Potterin kanssa... Minäkin muuten aloitin aikanaan Azkabanin vangista, enkä edes tajunnut silloin, että kyseessä on kirjasarja. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan uudelleenlukua. :) Vähiten pelottava tämä taitaa pottereista olla, Salaisuuksien kammio on mielestäni paljon pelottavampi, mutta onhan tässäkin joitan hurjempia aiheita.

      Luulen, että minäkin olen vähän puolueellinen. Enkä myöskään ole varma, tajusinko minäkään, että kyseessä on kirjasarja, kun Azkabanin vankiin tartuin! Mutta hyvin siitäkin pääsi mielestäni sarjan kyytiin, ja pysyi kärryillä, vaikka ei ollut ekaa ja tokaa osaa lukenutkaan.

      Poista
  2. Hyvinpä muistat Potterien tulon elämääsi! Itse muistan hyvin vähän. Taisin saada ensimmäisen ja toisen kirjan lahjaksi sedältäni. Muistaakseni äitini luki niitä minulle, siskolleni ja isälleni ääneen. Äitini on todella hyvä lukemaan, hän eläytyy voimakkaasti. ;)

    Luin vasta myöhempiä kirjoja yksin ja lopetin Feeniksin killan jälkeen. Potter-faniksi minua ei oikein saanut, vaikka pidinkin sarjasta kohtalaiseksi. Minulle henkilökohtaisesti tärkeämpi lanu oli Pullmanin Universumin Tomu, mikä ei liene ihme. Naisprotagonisti oli minulle tuossakin iässä hyvin tärkeä asia. Feeniksin killan ilmestyessä olin jo murrosiässä ja kaipasin rankempia lukukokemuksia.

    McGarmivasta muistan pitäneeni, kunnes häneksi roolitettiin Maggie Smith (luulin häntä paljon nuoremmaksi!). Hermione ei jostain syystä ole ollut koskaan suosikkini. Potterin naiset jäivät minulle hieman vaisuiksi, vaikka siellä on hyviä hahmoja. Bellatrixista pidin. XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistini on hyvin valikoiva. ;) Minä luin nämä yksikseni, ääneen minulle luettiin vain joskus ihan pienenä. En yhtään osaa kuvitella, millaista olisi ollut kuunnella nämä lukemisen sijaan, mutta eläytyvä lukija on varmasti ollut hyvä juttu.

      Voi ei! Olet jäänyt paljosta paitsi, kun olet jättänyt sarjan kesken! :D Minä taas en pitänyt Universumin tomusta, tosin en lukenut sitä kovin nuorena, kai. En pitänyt Lyrasta enkä teoksen maailmasta - minuun on aina uponnut enemmän tällainen meidän maailmaamme sijoittuva fantasia kuin omaan maailmaansa sijoittuva. (Paitsi TSH.) En pitänyt sarjaa varsinaisesti huonona, se ei vain jotenkin koskettanut minua.

      Minäkin taisin pitää McGarmiwaa vähän nuorempana. Kuitenkin Maggie Smith sopii mielestäni rooliin. Muutenkin elokuvissa sivuosat on mielestäni pääosia paremmin roolitetut... Minä en oikein osaa päättää, kuka kolmikosta olisi suosikkini. Harryssa, Hermionessa ja Ronissa kaikissa oli jotain, mihin lapsena saatoin vähän samastua.

      Arvasin, että pidät Bellatrixistä. xD Minä pidän hänen nimestään.

      Poista
  3. Minusta suomennosten kannet ovat niin luotaantyöntäviä, että kirjat eivät koskaan tarttuneet mukaan kirjastosta, vaikka joskus niitä hypistelinkin kun olivat tyrkyllä. Olin jo pikkuisen "yli-ikäinen", eli en kuulunut varsinaiseen kohderyhmään. Taisin lukea Viisasten kiven vasta kun olin jo nähnyt sen elokuvana... ja sen päälle sitten luinkin kolme seuraavaa osaa vajaassa viikossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, ja sanottakoon vielä, etten edes lukenut Viisasten kiveä suomeksi vaan ranskaksi, au pairina ollessani. Oli varmaankin ensimmäinen kokonainen ranskaksi lukemani kirja.

      Poista
    2. Minusta kannet ovat hyvin tehtyjä, vaikka ymmärrän että kaikki eivät varmasti niistä pidä. Ovathan ne vähn omituisia, mutta paljon parempia kuin esim. brittien omat alkuperäiset kannet, mielestäni.

      En tiedä, olisinko jäänyt pottereihin ihan yhtä paljon koukkuun, jos olisin lukenut ne vasta aikuisena, mutta kyllä nämä mielestäni ovat hyvin mukaansatempaavaa luettavaa edelleen.

      Minä olen lukenut tämän suomeksi ja englanniksi. Kun en jaksanut myöhemmin odottaa suomennoksia, luin ne ensin englanniksi.

      Poista
    3. Tykkään Pottereiden suomalaiskansista enemmän kuin kansainvälisistä! Minusta tuo piirrostyyli on ihanan omaleimainen, värikäs ja mieleenpainuva. Esim. Englannin kannet ovat täysin unohdettavia. :)

      Poista
    4. Minä myös! Muistan että aluksi en pitänyt näistä niin paljon, mutta nykyään pidän, ja olen tyytyväinen että sain kerättyä kaikki saman tekijän kansilla (en kyllä ole varma onko näitä edes Suomessa julkaistu muilla kansilla?), joskin fontti on yhdessä eri. Mika Launiksen tyyli on tosiaan omaleimainen ja mieleenpainuva. :) / B. N. / Lukuhoukka

      Poista
  4. Aloin lukea eilisiltana toista Harry Potteria hetken mielijohteesta. Viime vuonna luin ensimmäisen, mutta miljoonas Potterien uusintaluku jäi siihen silloin. Minäkin haaveilin lapsena Tylypahkasta, mutta en saanut ikinä kirjettä ja edelleen olen suuri Potter-fani, vaikka en nyt ihan niin fanaattinen kuin lapsena ja teininä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potterit ovat ihania, ei siitä mihinkään pääse. Yritän tarttua Salaisuuksien kammioon pian, tahtoisin lukea nämä mahdollisimman peräkkäin nyt, ja Salaisuuksien kammio on ollut aina suosikkejani. Kirjettä ei tullut tännekään, harmi kyllä.

      Poista
  5. Ooh, pitäisi lukea potterit uudelleen.

    Minä olin muistaakseni seitsemännellä tai kahdeksannella luokalla, kun heräsin näihin. Kirjoja oli silloin ilmestynyt kaksi tai kolme. En koskaan kuulunut sarjan "faneihin", eli niihin jotka jonottivat kirjoja ja höpisivät niistä kaiket päivät, mutta yksi nuoruuteni/varhaisaikuisuuteni hienoimpia lukukokemuksia tämä on ollut. Ja ihailen Rowlingia kirjoittajana (vaikka hänen aikuistenkirjoistaan en ole oikein päässyt perille)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan. :)

      Minäkin ihailen Rowlingia kovasti kirjailijana. Hän on yksi esikuvistani. Minäkään en ihan viittoihin ja hattuihin pukeutunut kirjoja jonottaessa, mutta kävin ne kyllä yleensä heti ilmestymispäivänä ostamassa.

      Poista
  6. Voi nostalgiaa! :) Pottereihin ei voi kyllästyä, minunkin pitäisi lukea ne pitkästä aikaa uudelleen. Itsekin sorruin alkujaan samaan virheeseen kuin sinäkin: hankin ensimmäiseksi käsiini Liekehtivän pikarin, ja muistan olleeni ihan pihalla. En onneksi lukenut romaania montaa kymmentä sivua pidemmälle, kun tulin järkiini ja aloitin lukemisen ensimmäisestä osasta lähtien.

    Minusta taisi tulla sarjan fani vasta Azkabanin vangin jälkeen. Mikään suuri fani en kyllä ollut, mutta muistan jutelleeni Siriuksesta ja Lupinista koulussa kavereiden kanssa (Sirius oli tuolloinkin niin iki-ihana). Luin Pottereita hyvin maltillisesti enkä rynnännyt kauppaan kuin mielipuolinen uuden kirjan ilmestyttyä. Luulen, etten tuolloin ollut vielä niin kiinnostunut kirjallisuudesta kuin nykyisin olen. En osannut eläytyä tarinan maailmaan samalla tavoin. Vasta Siriuksen kuolema aiheutti ensimmäisen suuremman tunnekuohun.

    Kiva muuten miten analysoit Viisasten kiven kerrontaa. :) Enpäs ole tuota kaikkitietävää kertojaa aikaisemmin osannut huomioida. Täytynee tutkailla kirjaa paremmalla ajalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä saatoin muutenkin lukea nuorempana sarjoja missä sattuu järjestyksessä, en tiedä miksi. Mutta näköjään meitä on muitakin, jotka ovat vahingossa poimineet ensin väärän kirjan käsiinsä!

      Minä en tosiaan ehtinyt jostain syystä kiintyä Siriukseen niin kovasti, kuten blogissasi taisimme keskustellakin, vaikka kelmeistä pidinkin.

      Ainakin yhdessä huispausluvussa näkökulma vaihtuu Harrystä Roniin, Hermioneen ja Hagridiin. En osaa sanoa onko kyseessä varsinaisesti kaikkitietävä kertoja (en muista mentiinkö heidän ajatuksiinsa asti), mutta hassu poikkeama silti, jota ei mielestäni muissa sarjan kirjoissa ole. (Onhan niissä lukuja, jotka kerrotaan muiden näkökulmasta, mutta mielestäni se on eri asia, kun ne ovat omia lukujaan).

      Poista
  7. Ihana Potter-sarja <3 Minä innostuin sarjasta hieman jälkijunassa, useampia osia (suomennoksia) oli jo ilmestynyt kun päätin ottaa ilmiöstä selvää ja lainasin Viisasten kiven eräältä sukulaispojalta. Se oli menoa! Viimeisimpiä suomennoksia odotin kieli pitkällä ja hankin ne heti tuoreeltaan, toki ostin myös aiemmat osat omaksi.

    Olen suunnitellut sarjan uudelleenlukua ja nyt kun 8-vuotias esikoiseni on (varovaisen) kiinnostunut sarjasta pitänee ottaa sarja ensin itselleni luettavaksi muistin virkistykseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :)

      Toisaalta se malttamaton odotus oli osa viehätystä, vaikka olihan se kärsimystä odottaa vuosia uutta osaa (ja sen suomennosta).

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!