maanantai 26. toukokuuta 2014

J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
(Harry Potter and the Philosopher's stone, 1997)
335 s. Tammi
Mistä minulle: omasta kirjahyllystä

Harry Potterit ovat minulle hyvin rakkaita kirjoja. Kun kesken on vaikeaa ja hitaasti etenevää opusta, teki mieli tarttua johonkin tuttuun ja hyväksi todettuun. Aiemmin blogissa olin muutenkin luvannut ottaa potterit uudelleen lukuun. Tämä postaus voi sisältää juonipaljastuksia.

Kirjan etulehdeltä selviää, että olen ostanut kirjan 29.12.2001.(Minulla oli lapsena tapana merkitä kirjoihin, mistä olin ostanut ne ja milloin.) Kolmetoista vuotta sitten! Itse kirjan ilmestymisestä on jo seitsemäntoista vuotta. Se tuntuu hurjalta. Potterit jos mitkä ovat kuitenkin kestäneet aikaa ja uskoakseni tulevat kestämäänkin.

Tutustuin pottereihin muistaakseni 12-vuotiaana. Silloin kirjoja oli ilmestynyt jo kolme. Olin nähnyt televisiossa pätkän, jossa haastateltiin potterfaneja, mutta en ollut kiinnittänyt siihen kauheasti huomiota. Kun sitten näin potterin kirjastossa, päätin ottaa sen luettavaksi. Harmi vain, että mukaani tarttui Azkabanin vanki. Urani potterfanina olisi voinut alkaa siis paremminkin, esimerkiksi siten, että olisin aloittanut lukemisen ensimmäisestä osasta. Joka tapauksessa kirja tempaisi minut täysillä mukaansa ja sen ahmittuani hankin ensimmäisen ja toisen osan ja sitten kaikki olikin menoa. En tiedä monta kertaa olen lukenut sarjan kirjat; Salaisuuksien kammion olen lukenut ainakin kuudesti tai seitsemästi, ja Viisasten kivenkin olen lukenut useamman kerran, vaikka tämä ei suurin suosikkini olekaan kirjasarjasta. Keräsin Rowlingiin ja pottereihin liittyviä lehtileikkeitä, jonotin kirjoja niiden ilmestyttyä ja olin muutenkin aika maaninen potterfani. Fani olen edelleen, maanisuus on ehkä vähentynyt (vähän). Koen olevani etuoikeutettu, kun sain kasvaa yhtä aikaa Harryn ja kumppaneitten kanssa. Potterien jälkeen muut fantasiateokset eivät oikein ole tehneet suurta vaikutusta minuun (paitsi TSH). Ehkä hurahdin näihin niin pahasti, että en koskaan ole oikein ehtinyt päästä muun fantasian makuun?

Herra Dursley oli jähmettynyt paikoilleen. Ventovieras oli halannut häntä. Lisäksi hänestä tuntui, että häntä oli sanottu jästiksi, mitä se sitten merkitsikin. Hän oli päästään pyörällä. Hän riensi autoonsa ja kaasutti kotia kohti toivoen vain kuvittelevansa kaiken, mitä hän ei ollut milloinkaan ennen toivonut, sillä hän ei hyväksynyt mielikuvitusta. (s. 11)

Viisasten kivi esittelee Harryn, hänen kammottavan sukulaisperheensä (Vernon, Petunia ja Dudley ovat kaikessa kauheudessaan hyvin herkullisia hahmoja), uudet ystävänsä Ronin ja Hermionen, Tylypahkan ja monet muut Rowlingin luomat henkilöt ja koko ihastuttavan taikamaailman. Mukana on myös Voldemort, anteeksi siis tiedät-kai-kuka. Harry saa tietää olevansa velho, ja että hänellä on paikka Tylypahkan velhojen- ja noitien koulussa. Ja toisin kuin jästimaailmassa, velhomaailmassa hän on hyvin kuuluisa ja suosittu. Maailma on Harrylle ja lukijalle uusi ja jännittävä, täynnä sekä hauskoja uusia asioita että hankalia opettajia (Severus Kalkaros!) ja koulukiusaajia (Draco Malfoy! Joskin täytyy sanoa, etteivät Harry ja kumppanitkaan kovin kauniisti häntä kohtaan käyttäydy). Tietysti taustalla leijuu Voldemortin varjo, mutta tässä ensimmäisessä osassa Voldemortin aiheuttamat kauhut ovat vielä kevyempiä ja enemmän taustalla. En ala referoimaan juonta sen suuremmin, se lienee monelle melko tuttu, jos ei kirjan kautta, niin elokuvista (joista en sivumennen sanoan juurikaan pidä).

Viime lukukerrasta on useampi vuosi. Silti edelleen kirja tempaisi mukaansa, vaikka ehkä kirja olikin hiukan mustavalkoisempi kuin muistelin. Toisaalta kirjat syvenevät sitä mukaa kun tarina etenee ja Harry vanhenee. Usein olen kuullut sanottavan kuinka Rowlingia kehutaan tarinan kirjoittajana mutta hänen kaunokirjallisia kykyjään väheksytään; en täysin tiedä miksi. Toki Viisasten kivi on paljon selkeämmin lastenkirja kuin sarjan myöhemmät osat, mikä on luonnollista ottaen huomioon että Harry on ensimmäisessä kirjassa vasta yksitoistavuotias, mutta en kuitenkaan sanoisi kirjaa kömpelösti kirjoitetuksi. On tässä kyllä muutama kohta, joissa huomaa kirjallista haparointia; näkökulma muuttuu välillä Harrysta kaikkitietäväksi, ja Harry ja muut tuntuvat selviävän yllättävän helposti ja vähällä hurjista tapahtumista. (Toki Harry pyörtyy lopuksi ja päättyy sairaalasiipeen, mitä muuten tapahtuu kirjasarjan aikana todella usein. Harry harrastaa muutenkin aika paljon pyörtyilyä, joka kirjassa vähintään yhdesti.)

Muut osat ovat ehkä paremmin kirjoitettuja, mutta ei tämäkään huonoa tekstiä mielestäni ole, vaan hyvin kekseliästä ja mielikuvituksellista. Rowlingin luoma maailma on niin mukaansatempaava ja uskottava, että muistan lapsena haaveilleeni kamalasti siitä, että itsekin pääsisin opiskelemaan Tylypahkaan... Erityisesti pidän siitä, että tarina sijoittuu "meidän maailmaamme", Iso-Britanniaan. Kaiken lisäksi Rowling onnistuu esittelemään maailman ilman infodumppeja. Kirjassa on myös monia pieniä juttuja, jotka tajuaa merkityksellisiksi vasta, kun on lukenut koko sarjan. Esimerkiksi Sirius Musta mainitaan sivumennen, pimeytin esitellään, Grindewald mainitaan sivulauseessa... Rowling on kertonut kirjoittaneensa ensimmäisen luvun monta kertaa uusiksi, koska ensimmäinen versio paljasti ilmeisesti melkein kaiken.

Kirja ei enää ollut yhtä jännittävä kuin ekalla lukukerralla (jolloin pelkäsin Harryn ja muiden hengen puolesta, vaikka järjellä ajateltuna tajusinkin, ettei hän voi kuolla kun kerran oli hengissä Azkabanin vangissa), mutta onneksi ihan kaikkia tapahtumia en muistanut, joten ne tulivat iloisina yllätyksinä. Toisaalta tästä "puuttui" kohtauksia, jotka olin tähän kuvitellut, mutta ne taitavat olla sitten Salaisuuksien kammiossa, johon seuraavaksi tartun. Viisasten kivikin on hyvin hauska, mutta Salaisuuksien kammiolle muistan nauraneeni vielä enemmän - Rowlingin huumori on sellaista, joka minuun ainakin uppoaa.

"Kirjeen?" professori McGarmiva toisti voimattomana ja istuutui taas aidalle. "Älä viitsi, Dumbledore, kuvitteletko että voit selittää tämän kaiken kirjeessä? Nuo ihmiset eivät ikinä ymmärrä häntä! Hänestä tulee kuuluisa -- legenda -- en yhtään ihmettelisi vaikka tämä päivä vielä joskus tunnettaisiin Harry Potterin päivänä -- Harrysta kirjoitetaan kirjoja -- jokainen lapsi meidän maailmassamme oppii tuntemaan hänen nimensä!" (s. 20) 

Suosittelen kirjaa kaikille, myös aikuisille. Tosin jos ensimmäinen osa tuntuu liian lapselliselta, kannattaa antaa mahdollisuus vielä toiselle ja kolmannelle osalle.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Seitsemän sivulausetta



Näin eilen kauniita puita, tämänkin. Lämpö on saanut aikaan sen, ettei tietokonetta ole tehnyt mieli oikeastaan aukaistakaan. Tänään olisi ollut täydellinen päivä lukea ulkona, mutta unohdin ottaa kirjan mukaan, joten kuljeskelin töiden jälkeen siellä täällä muuten vaan. Kotiuduttuani illalla avasin koneen. Sain aikaan yksinkertaisesta lauseesta hyvin monimutkaisen: seitsemän sivulausetta ja ajatusviivojen sisään suljetun lauseen, mikä se sitten onkaan. Onko lämpö - josta kyllä pidän, en valita - sulattanut aivoni, en tiedä. Ehkä kuitenkin on parasta lopettaa kirjoittaminen tältä illalta ennen kuin saan aikaan enemmän lukukelvottomia lausemuodostelmia.

Sitä paitsi tekstissä on ikäkriisi. Tai tekstillä on ikäkriisi. En tiedä, miten saisin henkilöt vaikuttamaan ikäisiltään eikä liian nuorilta. Olen tehnyt vähän sitä sun tätä tekstiin, mutta voi olla, että olen saanut asiat vain pahemmaksi. Teettekö te ikinä kymmentä korjausta ja päädytte lopulta kuitenkin ensimmäiseen vaihtoehtoon?

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

torstai 8. toukokuuta 2014

Tilannekatsaus

On niin monta asiaa, joihin pitäisi tarttua. Tai voisi tarttua. Joihin haluaisi tarttua. Toistaiseksi kuitenkin kaikki mitä olen saanut aikaan on hölmö spin off eräästä tarinasta, jota minun piti korjailla, ei siis suinkaan kirjoittaa siihen mitään lisää.

Ehkä minun pitäisi suunnitella editoimistani, vaikka muuten en olekaan paras paperille suunnittelija. Huhtikuun campille en aio tehdä yhtään mitään. Sanotaan, ettei mikään kirjoittaminen hukkaan mene, mutta viime huhtikuu meni kyllä aika harakoille. Niinpä on parempi suunnata energia johonkin sellaiseen tekstiin, jolla on toivoa ja joka itseäni kiinnostaa. Tällaisia on paljon.

SK on käynyt nyt tänä keväänä kolmella koelukijalla. Yhden palautteen perusteella olen tekstiä korjaillut jo. Nyt pitäisi vielä

-korjailla epäloogisuuksia ja virheitä
-korjata autocorrectmokia (en enää ikinä vaihda henkilön nimiä autocorrectilla ilman että tarkistan ruksin "vaihda vain samankokoiset sanat". Ainakaan jos nimi on sellainen, että se voi esiintyä suomenkielisten sanojen sisällä)
-poistaa yksi luku (olen miettinyt poistaako voi ei, mutta kun kaksi kolmesta on sitä mieltä että se ei toimi enkä itsekään oikein pidä sitä täysin toimivana, menköön)
-panostaa kielen viilaukseen
-vähentää toistoa
-miettiä, selvennänkö erästä sivujuonta kirjoittamalla lisää tekstiä
-jotkut jutut ovat vanhentuneet ja kaipaavat nykyaikaistamista
-lisäksi teksti tarvitsee uuden nimen, koska joku on mennyt jo julkaisemaan samannimisen jutun

Teksti on vanha ja kokenut pari uusintakirjoituskierrosta, mutta viimeistely on jäänyt. Nyt se saa luvan valmistua kesään mennessä tai viimeistään kesällä. Haluan sen pois riivaamasta takaraivoani, jossa se nalkuttaa "editoi minut editoi!"

HK. Elättelin toiveita, että saisin tämän viilattua tänä keväänä viime syksyisen palautenivaskan perusteella. Olenko tehnyt asialle jotain? En. Teksti on ollut kesken vuodesta 2003. Hiljaa hyvä tulee... tai sitten ei koskaan valmista. Onhan tekstissä alku, keskikohta ja loppu, ja ehkä eniten juonta kaikista teksteistäni, mutta se kaipaisi muutamaa lisälukua ja viilaamista.

SL, viime vuoden nano. Tämän tekstin korjauslista on niin pitkä, että tämä saattaa valmistua vuonna 2019. (Minä en tosiaankaan ole kovin nopea kirjoittamaan.) Joka tapauksessa olen luvannut toimittaa tästä pätkän, kaksi tai kolme ekaa lukua, kirjoituspiiriimme. Niinpä suunnitelmana onkin, että editoin ne piakkoin, dl on parin viikon päästä. Ehkä minä tarvitsen deadlineja saadakseni itseni tekemään jotain. SL on oikeastaan juttu, josta olen kaikista eniten innoissani tällä hetkellä. Päähäni putkahtelee vähän väliä uusia ideoita tai parannusehdotuksia tekstiin. Tämä on jotain, jonka haluan saada valmiiksi vielä. Raakaversiohan on olemassa, mutta se kaipaa suurta uusiksi kirjoittamista. Nanossa syntyneet tekstinpätkät ovat sekavia, toisteisia ja juonettomia, vaikka jossain siellä ehkä onkin se tarinan ydin sisällä. Sen näkemiseen vain tarvitsee tällä hetkellä aika paljon mielikuvitusta ja suurennuslasia.

Sitten on tietysti S, josta mieleni ei ole päästänyt vieläkään oikein irti. Teksti on nyt lojunut pöytälaatikossa vuoden. Se on valmis eikä siinä ole enää oikein mitään, mitä kykenisin tekemään sen parantelemiseksi. Olen kuitenkin tässä jo pitemmän aikaa kypsytellyt mielessäni ajatusta sen julkaisusta omakustanteena. Minusta olisi hauska nähdä se kansissa, vaikka sitten vain omassa hyllyssäni. En kuitenkaan ole varma, onko minulla aikaa, rahaa tai energiaa ryhtyä minkäänlaiseen omakustanneprojektiin juuri nyt. Yksi kaverini ehdotti, että vaihtaisin tekstin genren. Kokeilin, mutta se tuntui aika tuskaiselta. Kokeilusta kuitenkin poiki yksi ihan uusi idea (johon ehkä joskus tartun). Leikittelin myös ajatuksella, että muuttaisin minäkertojan kolmanteen kertojaan ja ottaisin mukaan enemmän kertojia, laajentaisin tekstin. Tämäkin tuntui aika hankalalta. Aloin miettiä, että miksi ihmeessä minä toisaalta menisin sorkkimaan jo vuosi sitten valmistunutta tekstiä, joka toimii sellaisenaankin? Ei, parempi antaa tekstin olla tuollaisenaa, luulen.

Ehkä suurin ongelmani onkin, että en vain ole saanut kunnolla tartuttua toimeen ja aloitettua minkään projektin kunnostusta. Osasyy on tosin se, että tämä kevät on ollut hurjan kiireinen. Kohta pitäisi kuitenkin helpottaa. Olen rentoutunut lukemalla Tove Janssonin elämäkerran ohella Harry Potter ja viisasten -kivi kirjaa. Voi, kuinka mukavaa onkaan sukeltaa sen maailmaan! Ja osaisipa kirjoittaa niin kuin Rowling.