Kirjahumua ja suklaalohikäärmeitä

Takana on niin aktiivinen viikonloppu, että kun eilen lopulta tulin kotiin, kaaduin saman tien sänkyyn. Kirjamessut, sukulaisvieraat ja PMMP:n viimeinen keikka kaikki samana viikonloppuna sai aikaan aika hektistä menoa, mutta hengissä selvittiin.


Perjantaina  25.10. suuntasin kirjamessuille hyvissä ajoin ja tapasin kirjoittajabloggarikaverini Ahmun, Suden ja Vaarnan. Kiitos ihanasta messuseurasta kaikille! Perjantai jäi minun osaltani ikävän lyhyeksi, sillä jouduin lähtemään jo kahdentoista jälkeen. Ensin ohjelmassa oli yhdeltätoista Ruusua, piiskaa ja homoseksiä, mutta koska seurasimme paneelia kahvilasta käsin, emme saaneet siitä oikeastaan mitään tolkkua, ja aika kuluikin lähinnä kuulumisia vaihtaen ja jutellen. En kyllä oikeastaan ole yhtään kiinnostunut eroottisesta kirjallisuudesta, joten sinänsä ei haittaa vaikka paneelista ei jäänytkään mieleen kuin joitakin irrallisia lauseita.

Seuraavana vuorossa oli Siiri Enorannan haastattelu Louhi-lavalla. Olen lukenut Enorannalta Omenmean vallanhaltijan, Nukkuu lapsi viallisen ja Gisellen kuoleman, mutta Nokkosvallankumousta en ole lukenut vielä kuten en Painajaisten lintukotoakaan. (Enoranta on ällistyttävän tuottelias!) Enoranta kertoi Nokkosvallankumouksen kirjoittamisesta ja saimme myös kuulla katkelman romaanista ääneen lausuttuna (ikävä kyllä en muistä lausujan nimeä eikä sitä tullut kirjoitettua minnekään ylös).

Suklaalohikäärme Fazerin pisteellä.
Tämän jälkeen porukkamme jakaantui kahtia ja minä suuntasin kuuntelemaan Kristiina Vuorta. Louhella olisi esiintynyt samaan aikaan Siri Kolu, joka on aivan ihastuttava esiintyjä, mutta koska olen nähnyt hänet jo kolme kertaa aiemmin, ajattelin tällä kertaa käydä kuuntelemassa Kristiina Vuoren haastattelua. Olen lukenut Vuorelta Näkijän tyttären, josta pidin kovasti, joten oli kiinnostavaa päästä kuuntelemaan Vuorta. Hän kertoili siitä miten päätyi kirjoittamaan, kun halusi jotain muuta tehtyään samaa työtä parikymmentä vuotta. Toki kirjoittamista hän oli harrastanut jo aiemmin. Esikuvakseen Vuori kertoi Kaari Utrion, mikä ei ole kovin yllättävää, kun molemmat ovat historiallisen romaanin kirjoittajia.

Tämän jälkeen minun pitikin lähteä rientämään yhteen tapaamiseen kaupungin toiselle puolen, ja monta kiinnostavaa paneelia jäi kuulematta. Onneksi blogeista olen saanut lukea tiivistyksiä perjantai-illan tarjonnasta.

Lauantai jäi minulta välistä kokonaan, mutta sunnuntaina 27.10. suuntasin messuille heti aamusta  Lilan kanssa. Kiitos Lilallekin messuseurasta! Ensimmäinen ohjelmanumero oli Suomen kirjailijaliiton järjestämä Nykykirjailijan ammatti-identiteetin jäljillä. Keskustelemassa olivat Virpi Hämeen-Anttila ja Heidi Köngäs Tuula-Liina Variksen johdolla. Tästä paneelista sain kirjoitettua muistiinpanojakin.

Varis kyseli, onko kaksoisidentiteetti eli se, että kirjailijalla on toinenkin ammatti kuin kuin kirjailija, kirjailijalle etu vai haitta. Keskustelussa todettiin, että muusta työkokemuksesta on hyötyä. Variksen mukaan on eduksi, jos tulee kirjailijaksi vasta keski-iässä. Keskustelussa nostettiin esiin myös kirjailijan toimeentulon silppuisuus. Hämeen-Anttilan mukaan kirjailijat ovat aina tehneet muita töitä, tilanne ei siis ole niin muuttunut. Kirjailijan työ on aina ollut monimuotoista, mutta nyt esiintymistä oletetaan ja vaaditaan enemmän. Kun toimeentuloon tarvitaan toinen ammatti, insipiraatioon ei voi luottaa, vaan pitää olla kurinalainen ja kirjoittaa silloin kun on aikaa, keskustelussa todettiin.

Keskustelussa puhuttiinkin julkisuudesta ja kirjailijoista, ja tuli selväksi, että nykyisin kirjoja myydään paljon myös persoonalla. Kirjailijat haluaisivat puhua enemmän kirjoistaan, mutta mediassa ollaan kiinnostuneita kirjailijoiden ulkonäöstä ja muista ei-kirjallisuuteen liittyvistä seikoista. Hämeen-Anttila vertasi kirjailijan työtä yliopistomaailmaan, jossa kukaan ei ole kiinnostunut ulkonäöstä vaan pätevyydestä, ja kirjailijoiden kohdalla julkisuudessa taas tilanne on toinen.

Tuula-Liina Varis kertoi, että kun he lukevat kirjailijaliittoon pyrkivien teoksia, hänelle on tullut tunne, että ihmisten kunnianhimo kohdistuu kirjailijuuteen, ei kirjoittamiseen, ja hän otti esimerkiksi Ivana B.:n kaltaiset kirjoittajat ja kysyi Könkäältä ja Hämeen-Anttilalta, ovatko he nähneet tällaisia Ivana B-tyyppejä. Molemmat totesivat, että eivät ole. (Minäkään en usko, että tällaisia tyyppejä oikeasti on kovin paljon, vaikka viime aikoina julkisuudessa onkin niin sitkeästi väitetty. Kirjoittaminen on kuitenkin sen verran hidasta ja pitkäjänteisyyttä vaativaa puuhaa, että se todennäköisesti karsii joukosta pelkästään julkisuutta tavoittelevat henkilöt.)

Kahdeltatoista menimme kuuntelemaan Hugh Howieta, jota haastatteli J. Pekka Mäkelä. Olin lukenut Siilosta aiemmin, ja teos kuulosti kiinnostavalta (joskin olen ehkä hetkeksi saanut tarpeekseni dystopioista). Siilo on ollut alun perin sarja pienoisnovelleja. Howien teksteissä kukaan ei ole turvassa. En tiedä oliko se Mäkelä vai Howie, kumpi totesi, että nykyisin on totuttu siihen, että jos kirjassa on sankari, tämä on ainakin turvassa, mutta esimerkiksi G. R. R. Martin on rikkonut kaavaa (päitä on putoillut päähenkilöiltä).

Tuija Wetterstrand ja Jukka Parkkinen.
Samalla lavalla oli Howien jälkeen Jukka Parkkinen ja Tuija Wetterstrand, jotka kertoivat Suomen kalliomaalaukset - bongarin käsikirja -teoksestaan. Koska olen suuri Jukka Parkkinen -fani (hän on tehnyt hienon uran lasten- ja nuortenkirjojen parissa ja on suosikkini suomalaisista kirjailijoista), ja lisäksi olen hyvin kiinnostunut kalliomaalauksista, totta kai tätä oli jäätävä kuuntelemaan. Kalliomaalaukset ovat kerta kaikkiaan kiehtovia. On hyvin jännittävää, että voimme vielä vuosituhansia myöhemmin nähdä niin kauan sitten tehdyt maalaukset. Täyttä varmuutta maalausten tekojen taustasta ei koskaan saada, mutta kalliomaalauksia on selitetty niin metsästysmagialla, totemismilla että shamanismillakin. Parkkinen ja Wetterstrand ovat vierailleet jokaisessa oppaassa esitetyssä kalliomaalauskohteessa. Itse olen käynyt katsomassa Kuusamon Julman-Ölkyn kalliomaalauksia.

Kirjoittajaharrastajien näkökulmasta Millainen on hyvä romaani? -paneeli oli hyvin kiinnostava, vaikka mitään uutta maata mullistavaa ei kustantajien puheista tullutkaan. Keskustelemassa olivat Silja Hiidenheimo, Minna Castrén, Mari Koli ja Anna-Riikka Carlson. Ei ole olemassa mitään reseptiä (onneksi) hyvälle romaanille ja eri ihmisillä on eri kriteereitä romaaneille, mutta yleisesti hyvän romaanin kriteereiksi keskustelussa mainittiin muun muassa liikuttavuus, uskottava tarina hyvistä henkilöistä, myllertävyys, silmien avaaminen. Mainittiin myös, että hyvä romaani voi viihdyttää tai olla kaunista kieltä, vaikka muuten ei ravistele.

Keskustelijat kertoivat myös, mihin kustantamoissa kiinnitetään huomiota tarjotuissa käsikirjoituksissa. Kun kustantamoissa selataan käsikirjoituksia, vaikutuksen tekee, jos tarinasta on aistittavissa uskottavuus tarinassa ja henkilöhahmoissa ja jos kirjoittaja kirjoittaa uudella tavalla ikiaikaisista aiheista. Mielenkiinnon herättämistä korostettiin. Teksteistä etsitään sitä jotain, kipinää, jonka kautta kustannustoimittaja näkee käsikirjoituksen potentiaalin.

Voi olla, että kävin katsomassa vielä jotakin muutakin, mutta viikonlopun hulinoiden jälkeen pääni on tyhjentynyt, enkä enää muista mitä kaikkea muuta messuilla tuli nähtyä. Teetä tuli ostettua ja suklaalohikäärmettä ihailtua, ja yhden kirjankin ostin: Veden valtiaat. Totta ja tarua (Marjut Hjelt ja Christer Nuutinen, SKS).

Loppuun vielä hiukan tunnelmia viikonlopun päättäneestä PMMP:n keikasta.

Viikonlopun huipensi PMMP, viimeisen kerran.

Kommentit

  1. En ihmettele yhtään, että olet uupunut. Messuilla olo on yllättävän raskasta! Miten jaksoit mennä vielä keikallekin niiden jälkeen? O.o

    Tuo suklaalohikäärme oli ihana! En ihmettele yhtään, että se oli suljettu lasikoppiin (olisin muuten varmaan ryöstänyt sen mukaamme). ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suoraan sanottuna meinasin kokonaan unohtaa mennä keikalle! Onneksi minulla oli istumapaikka (vaikka normaalisti en sellaisesta keikalla välittäisi), koska en tiedä olisinko pysynyt pystyssä yli kolmea tuntia. Keikka oli hieno, vaikka olikin aika haikea.

      Suklaalohikäärme on suosikkini! Minäkin olisi halunnut sen itselleni. :D

      Poista
  2. Vau, tosi hyvä kuva suklaalohikäärmeestä! (joo, oleellinen eka :D)

    Kiitos perusteellisesta raportista. Hih, hyvä tekosyy välttää itse kirjoittamasta messuista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, minulta oli jäänyt kommenttisi huomaamatta! Kyllä, suklaalohikäärmeet ovat hyvin oleellisia. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!

Viime aikojen suosituimmat postaukset

Tunnelmia kirjamessuilta

Tuula Kallioniemi: Risteys

Motiiveista