keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kohta se alkaa...

Inkivääriteetä, paperia ja vasemmalla vilaus anti-stress mandaloista

Nanowrimo 2013! Tässä valmistelujani: teetä, lopultakin ostettu teesiivilä, paperia ja kyniä. Ajattelin piirtää nanolleni kannen omaksi inspiraatiokseni ja ehkä nanon sivuille syötettäväksi. Tänä vuonna olen huomattavasti paremmin valmistautunut kuin viime vuonna. Ei ole juonikaavioita tai synopsiksia, mutta idea on ja jotain mistä lähteä liikkeelle. Viime vuonna lähdin ihan tyhjästä.

Nämä nanobannerit ovat tänä vuonna kyllä jotain!

Kuinka moni muu on messissä tänä vuonna nanossa?

maanantai 28. lokakuuta 2013

Kirjahumua ja suklaalohikäärmeitä

Takana on niin aktiivinen viikonloppu, että kun eilen lopulta tulin kotiin, kaaduin saman tien sänkyyn. Kirjamessut, sukulaisvieraat ja PMMP:n viimeinen keikka kaikki samana viikonloppuna sai aikaan aika hektistä menoa, mutta hengissä selvittiin.


Perjantaina  25.10. suuntasin kirjamessuille hyvissä ajoin ja tapasin kirjoittajabloggarikaverini Ahmun, Suden ja Vaarnan. Kiitos ihanasta messuseurasta kaikille! Perjantai jäi minun osaltani ikävän lyhyeksi, sillä jouduin lähtemään jo kahdentoista jälkeen. Ensin ohjelmassa oli yhdeltätoista Ruusua, piiskaa ja homoseksiä, mutta koska seurasimme paneelia kahvilasta käsin, emme saaneet siitä oikeastaan mitään tolkkua, ja aika kuluikin lähinnä kuulumisia vaihtaen ja jutellen. En kyllä oikeastaan ole yhtään kiinnostunut eroottisesta kirjallisuudesta, joten sinänsä ei haittaa vaikka paneelista ei jäänytkään mieleen kuin joitakin irrallisia lauseita.

Seuraavana vuorossa oli Siiri Enorannan haastattelu Louhi-lavalla. Olen lukenut Enorannalta Omenmean vallanhaltijan, Nukkuu lapsi viallisen ja Gisellen kuoleman, mutta Nokkosvallankumousta en ole lukenut vielä kuten en Painajaisten lintukotoakaan. (Enoranta on ällistyttävän tuottelias!) Enoranta kertoi Nokkosvallankumouksen kirjoittamisesta ja saimme myös kuulla katkelman romaanista ääneen lausuttuna (ikävä kyllä en muistä lausujan nimeä eikä sitä tullut kirjoitettua minnekään ylös).

Suklaalohikäärme Fazerin pisteellä.
Tämän jälkeen porukkamme jakaantui kahtia ja minä suuntasin kuuntelemaan Kristiina Vuorta. Louhella olisi esiintynyt samaan aikaan Siri Kolu, joka on aivan ihastuttava esiintyjä, mutta koska olen nähnyt hänet jo kolme kertaa aiemmin, ajattelin tällä kertaa käydä kuuntelemassa Kristiina Vuoren haastattelua. Olen lukenut Vuorelta Näkijän tyttären, josta pidin kovasti, joten oli kiinnostavaa päästä kuuntelemaan Vuorta. Hän kertoili siitä miten päätyi kirjoittamaan, kun halusi jotain muuta tehtyään samaa työtä parikymmentä vuotta. Toki kirjoittamista hän oli harrastanut jo aiemmin. Esikuvakseen Vuori kertoi Kaari Utrion, mikä ei ole kovin yllättävää, kun molemmat ovat historiallisen romaanin kirjoittajia.

Tämän jälkeen minun pitikin lähteä rientämään yhteen tapaamiseen kaupungin toiselle puolen, ja monta kiinnostavaa paneelia jäi kuulematta. Onneksi blogeista olen saanut lukea tiivistyksiä perjantai-illan tarjonnasta.

Lauantai jäi minulta välistä kokonaan, mutta sunnuntaina 27.10. suuntasin messuille heti aamusta  Lilan kanssa. Kiitos Lilallekin messuseurasta! Ensimmäinen ohjelmanumero oli Suomen kirjailijaliiton järjestämä Nykykirjailijan ammatti-identiteetin jäljillä. Keskustelemassa olivat Virpi Hämeen-Anttila ja Heidi Köngäs Tuula-Liina Variksen johdolla. Tästä paneelista sain kirjoitettua muistiinpanojakin.

Varis kyseli, onko kaksoisidentiteetti eli se, että kirjailijalla on toinenkin ammatti kuin kuin kirjailija, kirjailijalle etu vai haitta. Keskustelussa todettiin, että muusta työkokemuksesta on hyötyä. Variksen mukaan on eduksi, jos tulee kirjailijaksi vasta keski-iässä. Keskustelussa nostettiin esiin myös kirjailijan toimeentulon silppuisuus. Hämeen-Anttilan mukaan kirjailijat ovat aina tehneet muita töitä, tilanne ei siis ole niin muuttunut. Kirjailijan työ on aina ollut monimuotoista, mutta nyt esiintymistä oletetaan ja vaaditaan enemmän. Kun toimeentuloon tarvitaan toinen ammatti, insipiraatioon ei voi luottaa, vaan pitää olla kurinalainen ja kirjoittaa silloin kun on aikaa, keskustelussa todettiin.

Keskustelussa puhuttiinkin julkisuudesta ja kirjailijoista, ja tuli selväksi, että nykyisin kirjoja myydään paljon myös persoonalla. Kirjailijat haluaisivat puhua enemmän kirjoistaan, mutta mediassa ollaan kiinnostuneita kirjailijoiden ulkonäöstä ja muista ei-kirjallisuuteen liittyvistä seikoista. Hämeen-Anttila vertasi kirjailijan työtä yliopistomaailmaan, jossa kukaan ei ole kiinnostunut ulkonäöstä vaan pätevyydestä, ja kirjailijoiden kohdalla julkisuudessa taas tilanne on toinen.

Tuula-Liina Varis kertoi, että kun he lukevat kirjailijaliittoon pyrkivien teoksia, hänelle on tullut tunne, että ihmisten kunnianhimo kohdistuu kirjailijuuteen, ei kirjoittamiseen, ja hän otti esimerkiksi Ivana B.:n kaltaiset kirjoittajat ja kysyi Könkäältä ja Hämeen-Anttilalta, ovatko he nähneet tällaisia Ivana B-tyyppejä. Molemmat totesivat, että eivät ole. (Minäkään en usko, että tällaisia tyyppejä oikeasti on kovin paljon, vaikka viime aikoina julkisuudessa onkin niin sitkeästi väitetty. Kirjoittaminen on kuitenkin sen verran hidasta ja pitkäjänteisyyttä vaativaa puuhaa, että se todennäköisesti karsii joukosta pelkästään julkisuutta tavoittelevat henkilöt.)

Kahdeltatoista menimme kuuntelemaan Hugh Howieta, jota haastatteli J. Pekka Mäkelä. Olin lukenut Siilosta aiemmin, ja teos kuulosti kiinnostavalta (joskin olen ehkä hetkeksi saanut tarpeekseni dystopioista). Siilo on ollut alun perin sarja pienoisnovelleja. Howien teksteissä kukaan ei ole turvassa. En tiedä oliko se Mäkelä vai Howie, kumpi totesi, että nykyisin on totuttu siihen, että jos kirjassa on sankari, tämä on ainakin turvassa, mutta esimerkiksi G. R. R. Martin on rikkonut kaavaa (päitä on putoillut päähenkilöiltä).

Tuija Wetterstrand ja Jukka Parkkinen.
Samalla lavalla oli Howien jälkeen Jukka Parkkinen ja Tuija Wetterstrand, jotka kertoivat Suomen kalliomaalaukset - bongarin käsikirja -teoksestaan. Koska olen suuri Jukka Parkkinen -fani (hän on tehnyt hienon uran lasten- ja nuortenkirjojen parissa ja on suosikkini suomalaisista kirjailijoista), ja lisäksi olen hyvin kiinnostunut kalliomaalauksista, totta kai tätä oli jäätävä kuuntelemaan. Kalliomaalaukset ovat kerta kaikkiaan kiehtovia. On hyvin jännittävää, että voimme vielä vuosituhansia myöhemmin nähdä niin kauan sitten tehdyt maalaukset. Täyttä varmuutta maalausten tekojen taustasta ei koskaan saada, mutta kalliomaalauksia on selitetty niin metsästysmagialla, totemismilla että shamanismillakin. Parkkinen ja Wetterstrand ovat vierailleet jokaisessa oppaassa esitetyssä kalliomaalauskohteessa. Itse olen käynyt katsomassa Kuusamon Julman-Ölkyn kalliomaalauksia.

Kirjoittajaharrastajien näkökulmasta Millainen on hyvä romaani? -paneeli oli hyvin kiinnostava, vaikka mitään uutta maata mullistavaa ei kustantajien puheista tullutkaan. Keskustelemassa olivat Silja Hiidenheimo, Minna Castrén, Mari Koli ja Anna-Riikka Carlson. Ei ole olemassa mitään reseptiä (onneksi) hyvälle romaanille ja eri ihmisillä on eri kriteereitä romaaneille, mutta yleisesti hyvän romaanin kriteereiksi keskustelussa mainittiin muun muassa liikuttavuus, uskottava tarina hyvistä henkilöistä, myllertävyys, silmien avaaminen. Mainittiin myös, että hyvä romaani voi viihdyttää tai olla kaunista kieltä, vaikka muuten ei ravistele.

Keskustelijat kertoivat myös, mihin kustantamoissa kiinnitetään huomiota tarjotuissa käsikirjoituksissa. Kun kustantamoissa selataan käsikirjoituksia, vaikutuksen tekee, jos tarinasta on aistittavissa uskottavuus tarinassa ja henkilöhahmoissa ja jos kirjoittaja kirjoittaa uudella tavalla ikiaikaisista aiheista. Mielenkiinnon herättämistä korostettiin. Teksteistä etsitään sitä jotain, kipinää, jonka kautta kustannustoimittaja näkee käsikirjoituksen potentiaalin.

Voi olla, että kävin katsomassa vielä jotakin muutakin, mutta viikonlopun hulinoiden jälkeen pääni on tyhjentynyt, enkä enää muista mitä kaikkea muuta messuilla tuli nähtyä. Teetä tuli ostettua ja suklaalohikäärmettä ihailtua, ja yhden kirjankin ostin: Veden valtiaat. Totta ja tarua (Marjut Hjelt ja Christer Nuutinen, SKS).

Loppuun vielä hiukan tunnelmia viikonlopun päättäneestä PMMP:n keikasta.

Viikonlopun huipensi PMMP, viimeisen kerran.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kaaosteoria


Syksy on odottavaa aikaa. Olen kissavahtina, kissa on ihana, tahdon sellaisen itsellenikin. Vaikka en pakannut mukaan juuri mitään, tavarani ovat salakavalasti levittäytyneet ympäriinsä aivan kuin olisivat kotonaan.

Voisinkin jakaa tähän kuulemani kaaosteorian:  Muistaakseni perustelu meni niin, että asiat pyrkivät kohti kaaosta, koska alkuräjähdyksessä atomit alkoivat laajentua ja levitä ympäriinsä. Joten siksi tavarat sun muutkin pyrkivät kaaokseen ja järjestystä on niin vaikea ylläpitää. Joidenkin mukaan maailmanloppu tulee, kun asiat alkavat pyrkiä takaisin keskipisteeseen. Sitten tulee uusi bum ja ne alkavat taas levitä. Voi olla, että muistan teorian väärin, mutta minusta se on aika hieno.

Olen lukenut ja hiukan naputellut (SL:ssä on 27 000 sanaa, se on vähän yli puolessa välissä), ja olen tehnyt Suunnitelman ensi kuuta varten. Se on ennenkuulumatonta, koska suunnitelmat jostain syystä yleensä ovat allergisia minulle. Varo vain Nano, minä tulen ja olen tällä kertaa valmistautunut! Kyllä vain! Androidit ovat asennuttaneet päähäni jonkin sirun, joka on saanut minut odottamaan nanoa innoissaan, vaikka viime vuonna se oli ihan kamalaa.

Muinaisella haudalla.

Nämä hienot syksykuvat ovat siskoni ottamia (ja hänen luvallaan julkaistuja). Sumu on kiehtovaa. Olen tainnut sanoakin sen.


Kävin muuten katsomassa Woody Allenin Blue Jasminen. Se oli todella hyvä! Ja nyt tulee spoiler, joten lopettakaan lukeminen, jos ette tahdo tietää mitään: se osoitti, ettei loppua ole pakko aina olla. Siihenhän kirjoittaessa on aina opetettu: alku, keskikohta, loppu. Se on hyvä kaava, mutta ei elämässä oikeasti ole sellaisia loppuja. Niin selkeitä. Vai onko?

lauantai 5. lokakuuta 2013

Kirjamessuilua

Eilen herätyskello pirisi kuudelta aamulla. Äkkiä vaatteet niskaan ja jotakin aamiaisen kaltaista suuhun ja matkaan kohti linja-autoasemaa. Sieltä Turkuun menevän bussin kyytiin ja unisena ihailemaan maisemia - ne nimittäin olivat uskomattoman usvaiset! Runsaan kahden tunnin kuluttua olin perillä Turussa.

Kirjamessuperjantai oli oikein kiva kokemus, vaikka ihmistungoksessa puikkelehtiminen onkin aina vähän ahdistavaa, niin mielenkiintoinen ohjelma kuitenkin korvasi sen. Köyhdyin vain yhden kirjan verran, vaikka enemmänkin olisi tehnyt mieli ostaa, mutta ehkä sitten seuraavilta messuilta. Erityiskiitos Sudelle ja Ahmulle kivasta seurasta!

Ensimmäiseksi kävimme kuuntelemassa Suomen nuorisokirjailijoiden osastolla Fiilaten ja höyläten -aiheista keskustelua, jossa osallisina olivat Anu Holopainen ja Kirsti Kuronen. Kirsti Kuroselta olinkin vähän aikaa sitten sattunut lukemaan hänen uusimman nuortenkirjansa, joten oli kiinnostavaa kuulla kirjoitusprosessista. Mieleen jäi se, kun Kuronen kertoi, että kirjoittaa yleensä kirjoistaan vähintään yli kymmenen versiota. Myös metsää kehuttiin inspiroivana paikkana.

Tämän jälkeen vuorossa oli YA-keskustelu, jossa haastateltiin Annukka Salamaa, Elina Rouhiaista ja Siiri Enorantaa. Olin ällistynyt siitä miten paljon ja millaista palautetta he ovat saaneet, ja ajattelin jo, että en olisi uskonut, että suomalaisilla kirjailijoilla voi olla niin omistautuneita faneja, vaikka kirjat olisivat kuinka hyviä, mutta kun myöhemmin Vinski-lavalle saapui haastateltavaksi Siri Kolu, selvisi, että olen tosiaankin aliarvioinut lasten ja nuorten innokkuuden! Hän oli saanut palautetta muun muassa Me Rosvolat -kirjassa esiintyvien reseptien toimivuudesta (saavat kuulemma jopa vihanneksia välttelevät lapset syömään niitä!) ja lisäksi hän oli eräältä koululuokalta saanut kasan fanficiä, miten yhtä hänen hahmoistaan pitäisi oikeasti kohdella. Kolun esiintyminen oli muutenkin niin innostava, että hain jo tänään yhden Me Rosvolat -kirjan kirjastosta. (Olisin ollut valmis ostamaankin sen, mutta en löytänyt sitä messuilta; ehkä se oli siellä, mutta koska olimme jo lähdössä, en ehtinyt joka paikasta etsimään, mutta ainakaan sitä ei missään ollut kovin esillä).

Ehkä mielenkiintoisin keskustelu oli "Amerikkalainen ja suomalainen fantasiakirjallisuus napit vasttakkain" paneeli, jossa Siiri Enoranta ja Sari Peltoniemi ja kaksi koululaista keskustelivat Anu Holopaisen johdolla. Valkeavuoren koululaiset olivat oikein fiksuja ja heillä oli hyviä kommentteja. Paneelissa pohdittiin muun muassa sitä, miksi kotimainen fantasia koetaan usein "junttina". Ainakaan amerikkalaista fantasiakirjallisuutta matkivaa kirjallisuutta nuoret eivät pitäneet hyvänä juttuna, mutta toisaalta esimerkiksi suomalaisesta kansanperinteestä ammentavalta kirjalta toivotaan jonkinlaista modernia otetta aiheeseen, ei niin että kirjoitetaan vain joku vanha satu uudestaan. Itse olen lukenut paljon hyvää kotimaista lanufantasiaa, mutta välillä ehkä näkee jonkinlaista amerikkalaisen kirjallisuuden jäljittelyä, esimerkiksi jonkinlaista high school -meiningin luomista, ja se ei vain jotenkin istu minusta suomalaiseen maisemaan ja lukiokulttuuriin, vaikka kyse olisikin spefistä.

Vielä paria keskustelua kävimme seuraamassa, mutta ne menivät vähän ohi nälän ja väsymyksen takia. Kaiken kaikkiaan Turun kirjamessut olivat oikein positiivinen kokemus! Ikävä kyllä en saanut yhtään järkevää kuvaa otettua, jotta olisin voinut kuvittaa tämän postauksen.

torstai 3. lokakuuta 2013

Paikka vapaana

Minusta tuntuu, etten ole lukenut tänä vuonna yhtään todella vaikuttavaa kirjaa, sellaista joka osuisi ja uppoaisi ja saisi haukkomaan henkeä. No, selittävä tekijä voi tietysti olla se, että olen lukenut etanan vauhtia, ja tämä blogikin on enemmän keskittynyt muuhun.

Nyt kuitenkin on tullut luettua kirja, joka oli melkeinpä lamaannuttava kokemus. Mitä tästä edes voi sanoa? Ainakin sen, että J. K. Rowling osaa kirjoittaa.

Paikka vapaana on synkkää realismia, täynnä häiritseviä ihmisiä ja vaikeita ihmissuhteita ja pikkusieluista Pagfordin kaupunkia. On huumeita, seksiä, väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja onnettomia avioliittoja. Sillä ei ole mitään tekemistä Harry Potterin maailman kanssa, eikä sillä pidäkään olla, vaikka monet näyttävät pettyneen siihen, että J. K. Rowling ei kirjoittanut uutta fantasiakirjaa. Rowling on halunnut kirjoittaa toisenlaisen ja sellaisen hän on totta tosiaan onnistunut kirjoittamaan.

Paikka vapaana kietoutuu Barry Fairbrotherin ympärille, joka menee kuolla kupsahtamaan, vaikka valtuustossa pitäisi pian tehdä tärkeitä päätöksiä. Hyvä jos ruumis ehtii kylmetä, kun vapautuneen paikan ympärillä alkaa kuhista kuin mehiläispesässä. Oikeasti valtuustopaikka on sivuseikka, kyse on enemmän ihmissuhteista, vallasta ja nokkimisjärjestyksestä.

Henkilöitä on paljon ja kaikilla on jokin ongelma. Jotenkin Rowlingin hahmot ovat todella inhimillisiä ja todellisia, eikä kukaan ole täydellinen. Heillä on huonoja puolia, he ovat ilkeitä, pahansuopia ja juonittelivia, niin kuin me kaikki joskus sorrumme olemaan, koska olemme ihmisiä. Ehkäpä sen takia kirja on herättänyt niin ristiriitaista vastaanottoa.

Paikasta vapaana tehdään myös minisarja televisioon. Odotan sitä innolla!

J. K. Rowling: Paikka vapaana
Otava 2013
suom. Ilkka Rekiaro
550 sivua