maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!


Rauhallista ja iloista joulua toivotan kaikille blogin lukijoille. :)

maanantai 16. joulukuuta 2013

Tardis-piparkakkutalo

Saanko esitellä: hiukan vino ja ei-sininen Tardis-piparkkakutalo!

Ehkä joku fani sen saattaa tunnistaa Tardikseksi?

Joskus aiemmin syksyllä päätin, että tänä vuonna teen piparkakkutalon. En ole ennen sellaista tehnytkään koskaan. Meinasin unohtaa koko taloasian, kunnes tänään muistin suuret suunnitelmani ja tajusin, että minulle tulee kiire, ja aloin värkätä talon kanssa.

Eihän tämä ihan mennyt kuin strömsössä - huomasin, etten omista kaulinta enää, mistä aiheutui hiukan ongelmia, ja ikkunalasit näyttävät enemmän kaltereilta kuin laseilta, police box -tekstistä ei saa selvää (ihmiset, tussilla piirtäminen tomusokerikuorrutteeseen ei toimi! Testasin!) ja näin pois päin, mutta, no, ainakin se on suurempi sisältä. ;)

Blogini on heittäytynyt viime aikoina vallan epäkirjalliseksi, mutta ehkäpä se ei joulukuussa haittaa.

Onkos mikään kirja tai tv-sarja innostanut teitä leipomaan tai askartelemaan jotakin? 

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

11.12.13

Kirjoitin tänään runon, siitä tuli melko synkkä. En ole runoilija. Minulta puuttuu intohimo runouteen enkä ole rustaillut niitä juuri yläasteaikojen jälkeen, jolloin omia tuntoja tuli purettua runoihin(kin). Runous on todella hieno taiteenlaji, mutta minä rakastan romaaneja.

Kävin tänään katsomassa Hobitti - Smaugin autioittaman maan. (Näiden elokuvanimien taivuttaminen on ikuinen päänvaiva). Tämä oli parempi kuin eka osa, joka oli minulle viime vuonna hyvin suuri pettymys. Kakkososa on ihan hieno leffa, joskin en ole varma mitä tekemistä sillä on enää J. R. R. Tolkienin Hobitin kanssa.

....

Editointi etenee hitaasti, vaikka olen tehnyt sitä joka päivä. Nyt olen luvussa 10 / 63. Olen painanut ahkerasti delete-nappia, niin että olen poistanut yhteensä noin 4000 sanaa tähän mennessä. Jäljellä olevissa luvuissa on mielestäni onnistuneita lukuja, mutta luvut ovat huonossa järjestyksessä. Lisäksi olen vähän epävarma koko jutun järjellisyydestä.

Tekstin genre on siis vaihtoehtohistoria. Olen pistänyt historiaa uusiksi mielin määrin omaksi huvikseni. En ole lainkaan varma, tykkäävätkö mahdolliset lukijat siitä mitä olen mennyt tekemään. Mutta en kai voi ajatella sitä liikaa, kirjoitan tämän ensisijaisesti itselleni. Välillä tosin tekisi mieli vaihtaa koko tekstin genre ja perusidea, tuntuu että otin ihan liian vaikean aiheen, suorastaan mahdottoman ja minulle sopimattoman. Tämän jälkeen palaan kyllä jonkin helpomman tarinan pariin.

EDIT: PS. Lisäsin blogiini "Projektit"-sivun, jolta voi käydä kurkkaamassa, mitä tällä hetkellä puuhaan. Kokosin listaan suurimmat kirjoitusprojektini jäsennelläkseni omia ajatuksianikin.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Labyrintin sokkeloissa

Kävin tänään elokuvateatteri Orionissa katsomassa 80-luvun kulttiklassikon Labyrintin kirjoittajakaverini Vaarnan kanssa. Orion on Kansallisen audivisuaalisen arkiston elokuvateatteri, jossa näytetään enimmäkseen vanhoja klassikoita. En ollut ennen käynyt Orionissa enkä ymmärrä miksi! Teatterissa tuntuu olevan todella kiinnostavaa ohjelmaa!

Minulla on paljon aukkoja elokuvatietämyksessäni enkä ollut kuullut tästä leffasta aiemmin, mutta onneksi Vaarna houkutteli minut mukaan, sillä minusta tuli leffan fani kertaheitolla. Suloisia hirviöitä ja muita omituisia otuksia nukkehahmoilla toteutettuina (ja mielestäni paljon kiinnostavampia ja hauskempia kuin monet nykyajan digitaalisesti tuotetut olennot). Musiikki tietysti oli oma lajinsa ja leffan jälkeen pitikin etsiä soundtrack Spotifystä ja fiilistellä vielä vähän lisää.

Itse tarina kertoo nuoresta Sarahista, joka joutuu vahtimaan vasten tahtoaan pikkuveljeään ja toivoo, että peikot veisivät ärsyttävän lapsen pois. Kuinka ollakaan, toive toteutuu ja pikkuveli katoaa! Näyttämölle astuu Peikkokuningas (David Bowie) joka antaa Sarahille tehtäväksi löytää reitin labyrintin läpi kolmessatoista tunnissa, jos tämä tahtoo saada veljensä takaisin. Kannattaa siis varoa, mitä toivoo.

Leffa ei ollut liian väkivaltainen, se oli myös jännittävä ja viihdyttävä ja siinä oli myös sanomaa. Voin suositella! Kaikki me joudumme joskus labyrinttiin, josta ei näytä olevan ulospääsyä, mutta ovi saattaa löytyä, jos osaa katsoa. Kannattaa käydä myös lukemassa Vaarnan postaus leffasta.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Valmista


50290 sanaa. Nyt se on valmis, vuoden 2013 nanowrimoni, SL. Huh.

Taidan pitää lomaa kirjoittamisesta loppuviikon. Pää lyö tyhjää. Tsemiä loppurutistukseen kaikille niille, joilla vielä se on kesken.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Tohtori, Nälkäpeli ja Nanowrimo

Mitä yhteistä edellisillä on? Ei varmaan mitään muuta kuin että kaikkia mahtui edelliseen viikkoon.

Nanowrimon viimeinen viikko on käynnistynyt. Sanani ovat melkein kasassa, mutta vain melkein. Nanon sanojen takominen on välillä ollut sekopäistä touhua ja 50 000 sanan rikki saaminen olisi todella helpottavaa. Mitä kummallisempia juonenkäänteitä ja henkilökohtaloita on putkahdellut mukaan vain siksi, että päivän sanat tulisivat täyteen. Haluan saada tarinan äkkiä valmiiksi - en välttämättä päästäkseni siitä eroon, vaan jotta pääsen muokkaamaan sitä, sillä kaikesta nanon järjettömyydestä huolimatta pidän tarinastani (ainakin joka toinen päivä). Koska en suunnitellut tarinaa etukäteen juuri ollenkaan, se on mennyt minne on itse tahtonut. Ankaralla editoinnilla tästä levinneestä, omituisesta tekstikasasta saattaa tulla jotakin. Ehkä. Ainakin minulla on pitkästä aikaa täysin uusi käsikirjoitus. (Viime vuoden nanowrimoni tahdon unohtaa kirjoittaneeni.)

Viime viikolla kävin katsomassa Nälkäpeli - Vihan liekit -leffan. Pidin leffasta ehkä enemmän kuin ekasta, vaikka pakko myöntää, ettei eka ole ihan täydellisessä muistissa. Itse pidin Nälkäpeli-trilogian tokasta osasta ekaa enemmän, samoin viimeistä. Leffa jäi toki kirjaa pinnallisemmaksi, mutta roolisuoritukset olivat hyviä ja leffakin oikein kelpo. Gravity sen sijaan oli aikamoinen pettymys. Olihan se kaunis, mutta jotenkin... siinä kaikki.

Lauantaina taas TV:stä tuli odotettu Doctor Whon 50th Anniversary Special, joka näytettiin yhtä aikaa noin 75 maassa. Doctor Who -fanina olin jaksosta ihan täpinöissäni, vaikka en siitä kaikkea tajunnutkaan. Ja David Tennant! (Pitääkö sanoa jotain muuta?) Doctor Whon viimeisimmän kauden taso ei ehkä ollut sarjan parasta antia, mutta ehkä suunta tästä muuttuu.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Kansikuvahaku

Törmäsin vähän aikaa sitten Kirjasammon hauskaan kansikuvahakuun. Tällaisen olemassaolo oli mennyt minulta ihan ohi ja ajattelin jakaa linkin. Minulle ainakin on joskus käynyt niin, että muistan kirjan kannen, mutta en nimeä. Tällaisessa tapauksessa kansikuvahaku voisi auttaa. Totta kai kirjoja voi hakea muuten vain tietyn aiheen mukaan.

Haussa voi etsiä kansia kannessa olevien elementtien avulla. Jos esimerksi muistaa vaikka kannessa olevan käärmeen, voi hakusanaksi laittaa käärme tai käärmeet. Jos tämän lisäksi muistaa vieläpä kannen olevan musta, haku "musta käärmeet" hakee mustansävyiset kannet, joissa kuvituksena on käärmeitä. Myös kuvittajalla, vuosiluvulla tai teoksen tekijällä tai nimekkeellä voi hakea. Ihan täydellinen haku ei tosin ole.

En tiedä paljonko kansia palvelussa on, mutta näyttäisi olevan hyvin paljon. Itse innostuin hakemaan kaikenlaisia kansia ja löysinkin monia nättejä kansia, jotka herättivät mielenkiinnon itse kirjaakin kohtaan. :)

torstai 7. marraskuuta 2013

Viikko takana


Nanoa on takana viikko. Välillä teksti on edennyt todella tahmeasti, välillä taas on tullut äkillisiä inspiraatioita, jotka ovat vieneet tekstiä toiseen suuntaan kuin oli tarkoitus. Kaiken kaikkiaan päivittäisten sanamäärien kasaan raapiminen on ollut helpompaa kuin viime vuonna. Ehkä se, että takana on jo yksi nano, auttaa.

Silti kuvaan ovat astuneet tyypilliset nanotekstin oireet: sivukaupalla ylimääräistä jaarittelua ja kesken kaiken tekstiin hyppääviä outoja kutsumattomia henkilöitä, jotka tekevät itsestään numeron. Tai no, minulle nämä ovat ainakin tyypillisiä, kun sanoja on pakko saada kasaan, tulee kirjoittua vähän hölynpölyäkin. Suuruudenhulluuskin on vähän iskenyt: haluaisin saada nanon valmiiksi etuajassa, mutta en tiedä onnistuuko se.

En kyllä tiedä mitä tästä tulee. Hyvän alun jälkeen juoni näyttää levinneen sinne sun tänne ja teksti on levinnyt käsiin. Mahtaakohan tätä minkään maailman editointikaan pelastaa? No, sen näkee sitten. Nyt pitäisi jatkaa vain naputtelua...

perjantai 1. marraskuuta 2013

Ready, steady, go


Nyt se on alkanut, Nanowrimo 2013! Yritän olla tukkimatta blogiani nanopäivityksillä, mutta varmaan jotakin tulee tänne edistymisestä (tai ei edistymisestä) postattua. Koska olen iltakukkuja, aloitin keskiyöllä ja sain kasaan 1300 sanaa.

Tänä vuonna osallistun nanoon erikoisversiolla, jossa tehdään kuntoiluliikkeitä sitä mukaa kun sanoja tulee taottua. Kuukauden loputtua pitäisi romaanin lisäksi olla kuntokin kohonnut. ;) Joten ei kai auta kuin... mennä kuntoilemaan.

Tässä myös leikkikansi nanolleni. Sensuroin siitä paljastavimmat elementit, mutta Helsinkiin sijoittuvaa fantasiaa-vaihtoehtohistoriaa on siis luvassa.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kohta se alkaa...

Inkivääriteetä, paperia ja vasemmalla vilaus anti-stress mandaloista

Nanowrimo 2013! Tässä valmistelujani: teetä, lopultakin ostettu teesiivilä, paperia ja kyniä. Ajattelin piirtää nanolleni kannen omaksi inspiraatiokseni ja ehkä nanon sivuille syötettäväksi. Tänä vuonna olen huomattavasti paremmin valmistautunut kuin viime vuonna. Ei ole juonikaavioita tai synopsiksia, mutta idea on ja jotain mistä lähteä liikkeelle. Viime vuonna lähdin ihan tyhjästä.

Nämä nanobannerit ovat tänä vuonna kyllä jotain!

Kuinka moni muu on messissä tänä vuonna nanossa?

maanantai 28. lokakuuta 2013

Kirjahumua ja suklaalohikäärmeitä

Takana on niin aktiivinen viikonloppu, että kun eilen lopulta tulin kotiin, kaaduin saman tien sänkyyn. Kirjamessut, sukulaisvieraat ja PMMP:n viimeinen keikka kaikki samana viikonloppuna sai aikaan aika hektistä menoa, mutta hengissä selvittiin.


Perjantaina  25.10. suuntasin kirjamessuille hyvissä ajoin ja tapasin kirjoittajabloggarikaverini Ahmun, Suden ja Vaarnan. Kiitos ihanasta messuseurasta kaikille! Perjantai jäi minun osaltani ikävän lyhyeksi, sillä jouduin lähtemään jo kahdentoista jälkeen. Ensin ohjelmassa oli yhdeltätoista Ruusua, piiskaa ja homoseksiä, mutta koska seurasimme paneelia kahvilasta käsin, emme saaneet siitä oikeastaan mitään tolkkua, ja aika kuluikin lähinnä kuulumisia vaihtaen ja jutellen. En kyllä oikeastaan ole yhtään kiinnostunut eroottisesta kirjallisuudesta, joten sinänsä ei haittaa vaikka paneelista ei jäänytkään mieleen kuin joitakin irrallisia lauseita.

Seuraavana vuorossa oli Siiri Enorannan haastattelu Louhi-lavalla. Olen lukenut Enorannalta Omenmean vallanhaltijan, Nukkuu lapsi viallisen ja Gisellen kuoleman, mutta Nokkosvallankumousta en ole lukenut vielä kuten en Painajaisten lintukotoakaan. (Enoranta on ällistyttävän tuottelias!) Enoranta kertoi Nokkosvallankumouksen kirjoittamisesta ja saimme myös kuulla katkelman romaanista ääneen lausuttuna (ikävä kyllä en muistä lausujan nimeä eikä sitä tullut kirjoitettua minnekään ylös).

Suklaalohikäärme Fazerin pisteellä.
Tämän jälkeen porukkamme jakaantui kahtia ja minä suuntasin kuuntelemaan Kristiina Vuorta. Louhella olisi esiintynyt samaan aikaan Siri Kolu, joka on aivan ihastuttava esiintyjä, mutta koska olen nähnyt hänet jo kolme kertaa aiemmin, ajattelin tällä kertaa käydä kuuntelemassa Kristiina Vuoren haastattelua. Olen lukenut Vuorelta Näkijän tyttären, josta pidin kovasti, joten oli kiinnostavaa päästä kuuntelemaan Vuorta. Hän kertoili siitä miten päätyi kirjoittamaan, kun halusi jotain muuta tehtyään samaa työtä parikymmentä vuotta. Toki kirjoittamista hän oli harrastanut jo aiemmin. Esikuvakseen Vuori kertoi Kaari Utrion, mikä ei ole kovin yllättävää, kun molemmat ovat historiallisen romaanin kirjoittajia.

Tämän jälkeen minun pitikin lähteä rientämään yhteen tapaamiseen kaupungin toiselle puolen, ja monta kiinnostavaa paneelia jäi kuulematta. Onneksi blogeista olen saanut lukea tiivistyksiä perjantai-illan tarjonnasta.

Lauantai jäi minulta välistä kokonaan, mutta sunnuntaina 27.10. suuntasin messuille heti aamusta  Lilan kanssa. Kiitos Lilallekin messuseurasta! Ensimmäinen ohjelmanumero oli Suomen kirjailijaliiton järjestämä Nykykirjailijan ammatti-identiteetin jäljillä. Keskustelemassa olivat Virpi Hämeen-Anttila ja Heidi Köngäs Tuula-Liina Variksen johdolla. Tästä paneelista sain kirjoitettua muistiinpanojakin.

Varis kyseli, onko kaksoisidentiteetti eli se, että kirjailijalla on toinenkin ammatti kuin kuin kirjailija, kirjailijalle etu vai haitta. Keskustelussa todettiin, että muusta työkokemuksesta on hyötyä. Variksen mukaan on eduksi, jos tulee kirjailijaksi vasta keski-iässä. Keskustelussa nostettiin esiin myös kirjailijan toimeentulon silppuisuus. Hämeen-Anttilan mukaan kirjailijat ovat aina tehneet muita töitä, tilanne ei siis ole niin muuttunut. Kirjailijan työ on aina ollut monimuotoista, mutta nyt esiintymistä oletetaan ja vaaditaan enemmän. Kun toimeentuloon tarvitaan toinen ammatti, insipiraatioon ei voi luottaa, vaan pitää olla kurinalainen ja kirjoittaa silloin kun on aikaa, keskustelussa todettiin.

Keskustelussa puhuttiinkin julkisuudesta ja kirjailijoista, ja tuli selväksi, että nykyisin kirjoja myydään paljon myös persoonalla. Kirjailijat haluaisivat puhua enemmän kirjoistaan, mutta mediassa ollaan kiinnostuneita kirjailijoiden ulkonäöstä ja muista ei-kirjallisuuteen liittyvistä seikoista. Hämeen-Anttila vertasi kirjailijan työtä yliopistomaailmaan, jossa kukaan ei ole kiinnostunut ulkonäöstä vaan pätevyydestä, ja kirjailijoiden kohdalla julkisuudessa taas tilanne on toinen.

Tuula-Liina Varis kertoi, että kun he lukevat kirjailijaliittoon pyrkivien teoksia, hänelle on tullut tunne, että ihmisten kunnianhimo kohdistuu kirjailijuuteen, ei kirjoittamiseen, ja hän otti esimerkiksi Ivana B.:n kaltaiset kirjoittajat ja kysyi Könkäältä ja Hämeen-Anttilalta, ovatko he nähneet tällaisia Ivana B-tyyppejä. Molemmat totesivat, että eivät ole. (Minäkään en usko, että tällaisia tyyppejä oikeasti on kovin paljon, vaikka viime aikoina julkisuudessa onkin niin sitkeästi väitetty. Kirjoittaminen on kuitenkin sen verran hidasta ja pitkäjänteisyyttä vaativaa puuhaa, että se todennäköisesti karsii joukosta pelkästään julkisuutta tavoittelevat henkilöt.)

Kahdeltatoista menimme kuuntelemaan Hugh Howieta, jota haastatteli J. Pekka Mäkelä. Olin lukenut Siilosta aiemmin, ja teos kuulosti kiinnostavalta (joskin olen ehkä hetkeksi saanut tarpeekseni dystopioista). Siilo on ollut alun perin sarja pienoisnovelleja. Howien teksteissä kukaan ei ole turvassa. En tiedä oliko se Mäkelä vai Howie, kumpi totesi, että nykyisin on totuttu siihen, että jos kirjassa on sankari, tämä on ainakin turvassa, mutta esimerkiksi G. R. R. Martin on rikkonut kaavaa (päitä on putoillut päähenkilöiltä).

Tuija Wetterstrand ja Jukka Parkkinen.
Samalla lavalla oli Howien jälkeen Jukka Parkkinen ja Tuija Wetterstrand, jotka kertoivat Suomen kalliomaalaukset - bongarin käsikirja -teoksestaan. Koska olen suuri Jukka Parkkinen -fani (hän on tehnyt hienon uran lasten- ja nuortenkirjojen parissa ja on suosikkini suomalaisista kirjailijoista), ja lisäksi olen hyvin kiinnostunut kalliomaalauksista, totta kai tätä oli jäätävä kuuntelemaan. Kalliomaalaukset ovat kerta kaikkiaan kiehtovia. On hyvin jännittävää, että voimme vielä vuosituhansia myöhemmin nähdä niin kauan sitten tehdyt maalaukset. Täyttä varmuutta maalausten tekojen taustasta ei koskaan saada, mutta kalliomaalauksia on selitetty niin metsästysmagialla, totemismilla että shamanismillakin. Parkkinen ja Wetterstrand ovat vierailleet jokaisessa oppaassa esitetyssä kalliomaalauskohteessa. Itse olen käynyt katsomassa Kuusamon Julman-Ölkyn kalliomaalauksia.

Kirjoittajaharrastajien näkökulmasta Millainen on hyvä romaani? -paneeli oli hyvin kiinnostava, vaikka mitään uutta maata mullistavaa ei kustantajien puheista tullutkaan. Keskustelemassa olivat Silja Hiidenheimo, Minna Castrén, Mari Koli ja Anna-Riikka Carlson. Ei ole olemassa mitään reseptiä (onneksi) hyvälle romaanille ja eri ihmisillä on eri kriteereitä romaaneille, mutta yleisesti hyvän romaanin kriteereiksi keskustelussa mainittiin muun muassa liikuttavuus, uskottava tarina hyvistä henkilöistä, myllertävyys, silmien avaaminen. Mainittiin myös, että hyvä romaani voi viihdyttää tai olla kaunista kieltä, vaikka muuten ei ravistele.

Keskustelijat kertoivat myös, mihin kustantamoissa kiinnitetään huomiota tarjotuissa käsikirjoituksissa. Kun kustantamoissa selataan käsikirjoituksia, vaikutuksen tekee, jos tarinasta on aistittavissa uskottavuus tarinassa ja henkilöhahmoissa ja jos kirjoittaja kirjoittaa uudella tavalla ikiaikaisista aiheista. Mielenkiinnon herättämistä korostettiin. Teksteistä etsitään sitä jotain, kipinää, jonka kautta kustannustoimittaja näkee käsikirjoituksen potentiaalin.

Voi olla, että kävin katsomassa vielä jotakin muutakin, mutta viikonlopun hulinoiden jälkeen pääni on tyhjentynyt, enkä enää muista mitä kaikkea muuta messuilla tuli nähtyä. Teetä tuli ostettua ja suklaalohikäärmettä ihailtua, ja yhden kirjankin ostin: Veden valtiaat. Totta ja tarua (Marjut Hjelt ja Christer Nuutinen, SKS).

Loppuun vielä hiukan tunnelmia viikonlopun päättäneestä PMMP:n keikasta.

Viikonlopun huipensi PMMP, viimeisen kerran.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kaaosteoria


Syksy on odottavaa aikaa. Olen kissavahtina, kissa on ihana, tahdon sellaisen itsellenikin. Vaikka en pakannut mukaan juuri mitään, tavarani ovat salakavalasti levittäytyneet ympäriinsä aivan kuin olisivat kotonaan.

Voisinkin jakaa tähän kuulemani kaaosteorian:  Muistaakseni perustelu meni niin, että asiat pyrkivät kohti kaaosta, koska alkuräjähdyksessä atomit alkoivat laajentua ja levitä ympäriinsä. Joten siksi tavarat sun muutkin pyrkivät kaaokseen ja järjestystä on niin vaikea ylläpitää. Joidenkin mukaan maailmanloppu tulee, kun asiat alkavat pyrkiä takaisin keskipisteeseen. Sitten tulee uusi bum ja ne alkavat taas levitä. Voi olla, että muistan teorian väärin, mutta minusta se on aika hieno.

Olen lukenut ja hiukan naputellut (SL:ssä on 27 000 sanaa, se on vähän yli puolessa välissä), ja olen tehnyt Suunnitelman ensi kuuta varten. Se on ennenkuulumatonta, koska suunnitelmat jostain syystä yleensä ovat allergisia minulle. Varo vain Nano, minä tulen ja olen tällä kertaa valmistautunut! Kyllä vain! Androidit ovat asennuttaneet päähäni jonkin sirun, joka on saanut minut odottamaan nanoa innoissaan, vaikka viime vuonna se oli ihan kamalaa.

Muinaisella haudalla.

Nämä hienot syksykuvat ovat siskoni ottamia (ja hänen luvallaan julkaistuja). Sumu on kiehtovaa. Olen tainnut sanoakin sen.


Kävin muuten katsomassa Woody Allenin Blue Jasminen. Se oli todella hyvä! Ja nyt tulee spoiler, joten lopettakaan lukeminen, jos ette tahdo tietää mitään: se osoitti, ettei loppua ole pakko aina olla. Siihenhän kirjoittaessa on aina opetettu: alku, keskikohta, loppu. Se on hyvä kaava, mutta ei elämässä oikeasti ole sellaisia loppuja. Niin selkeitä. Vai onko?

lauantai 5. lokakuuta 2013

Kirjamessuilua

Eilen herätyskello pirisi kuudelta aamulla. Äkkiä vaatteet niskaan ja jotakin aamiaisen kaltaista suuhun ja matkaan kohti linja-autoasemaa. Sieltä Turkuun menevän bussin kyytiin ja unisena ihailemaan maisemia - ne nimittäin olivat uskomattoman usvaiset! Runsaan kahden tunnin kuluttua olin perillä Turussa.

Kirjamessuperjantai oli oikein kiva kokemus, vaikka ihmistungoksessa puikkelehtiminen onkin aina vähän ahdistavaa, niin mielenkiintoinen ohjelma kuitenkin korvasi sen. Köyhdyin vain yhden kirjan verran, vaikka enemmänkin olisi tehnyt mieli ostaa, mutta ehkä sitten seuraavilta messuilta. Erityiskiitos Sudelle ja Ahmulle kivasta seurasta!

Ensimmäiseksi kävimme kuuntelemassa Suomen nuorisokirjailijoiden osastolla Fiilaten ja höyläten -aiheista keskustelua, jossa osallisina olivat Anu Holopainen ja Kirsti Kuronen. Kirsti Kuroselta olinkin vähän aikaa sitten sattunut lukemaan hänen uusimman nuortenkirjansa, joten oli kiinnostavaa kuulla kirjoitusprosessista. Mieleen jäi se, kun Kuronen kertoi, että kirjoittaa yleensä kirjoistaan vähintään yli kymmenen versiota. Myös metsää kehuttiin inspiroivana paikkana.

Tämän jälkeen vuorossa oli YA-keskustelu, jossa haastateltiin Annukka Salamaa, Elina Rouhiaista ja Siiri Enorantaa. Olin ällistynyt siitä miten paljon ja millaista palautetta he ovat saaneet, ja ajattelin jo, että en olisi uskonut, että suomalaisilla kirjailijoilla voi olla niin omistautuneita faneja, vaikka kirjat olisivat kuinka hyviä, mutta kun myöhemmin Vinski-lavalle saapui haastateltavaksi Siri Kolu, selvisi, että olen tosiaankin aliarvioinut lasten ja nuorten innokkuuden! Hän oli saanut palautetta muun muassa Me Rosvolat -kirjassa esiintyvien reseptien toimivuudesta (saavat kuulemma jopa vihanneksia välttelevät lapset syömään niitä!) ja lisäksi hän oli eräältä koululuokalta saanut kasan fanficiä, miten yhtä hänen hahmoistaan pitäisi oikeasti kohdella. Kolun esiintyminen oli muutenkin niin innostava, että hain jo tänään yhden Me Rosvolat -kirjan kirjastosta. (Olisin ollut valmis ostamaankin sen, mutta en löytänyt sitä messuilta; ehkä se oli siellä, mutta koska olimme jo lähdössä, en ehtinyt joka paikasta etsimään, mutta ainakaan sitä ei missään ollut kovin esillä).

Ehkä mielenkiintoisin keskustelu oli "Amerikkalainen ja suomalainen fantasiakirjallisuus napit vasttakkain" paneeli, jossa Siiri Enoranta ja Sari Peltoniemi ja kaksi koululaista keskustelivat Anu Holopaisen johdolla. Valkeavuoren koululaiset olivat oikein fiksuja ja heillä oli hyviä kommentteja. Paneelissa pohdittiin muun muassa sitä, miksi kotimainen fantasia koetaan usein "junttina". Ainakaan amerikkalaista fantasiakirjallisuutta matkivaa kirjallisuutta nuoret eivät pitäneet hyvänä juttuna, mutta toisaalta esimerkiksi suomalaisesta kansanperinteestä ammentavalta kirjalta toivotaan jonkinlaista modernia otetta aiheeseen, ei niin että kirjoitetaan vain joku vanha satu uudestaan. Itse olen lukenut paljon hyvää kotimaista lanufantasiaa, mutta välillä ehkä näkee jonkinlaista amerikkalaisen kirjallisuuden jäljittelyä, esimerkiksi jonkinlaista high school -meiningin luomista, ja se ei vain jotenkin istu minusta suomalaiseen maisemaan ja lukiokulttuuriin, vaikka kyse olisikin spefistä.

Vielä paria keskustelua kävimme seuraamassa, mutta ne menivät vähän ohi nälän ja väsymyksen takia. Kaiken kaikkiaan Turun kirjamessut olivat oikein positiivinen kokemus! Ikävä kyllä en saanut yhtään järkevää kuvaa otettua, jotta olisin voinut kuvittaa tämän postauksen.

torstai 3. lokakuuta 2013

Paikka vapaana

Minusta tuntuu, etten ole lukenut tänä vuonna yhtään todella vaikuttavaa kirjaa, sellaista joka osuisi ja uppoaisi ja saisi haukkomaan henkeä. No, selittävä tekijä voi tietysti olla se, että olen lukenut etanan vauhtia, ja tämä blogikin on enemmän keskittynyt muuhun.

Nyt kuitenkin on tullut luettua kirja, joka oli melkeinpä lamaannuttava kokemus. Mitä tästä edes voi sanoa? Ainakin sen, että J. K. Rowling osaa kirjoittaa.

Paikka vapaana on synkkää realismia, täynnä häiritseviä ihmisiä ja vaikeita ihmissuhteita ja pikkusieluista Pagfordin kaupunkia. On huumeita, seksiä, väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja onnettomia avioliittoja. Sillä ei ole mitään tekemistä Harry Potterin maailman kanssa, eikä sillä pidäkään olla, vaikka monet näyttävät pettyneen siihen, että J. K. Rowling ei kirjoittanut uutta fantasiakirjaa. Rowling on halunnut kirjoittaa toisenlaisen ja sellaisen hän on totta tosiaan onnistunut kirjoittamaan.

Paikka vapaana kietoutuu Barry Fairbrotherin ympärille, joka menee kuolla kupsahtamaan, vaikka valtuustossa pitäisi pian tehdä tärkeitä päätöksiä. Hyvä jos ruumis ehtii kylmetä, kun vapautuneen paikan ympärillä alkaa kuhista kuin mehiläispesässä. Oikeasti valtuustopaikka on sivuseikka, kyse on enemmän ihmissuhteista, vallasta ja nokkimisjärjestyksestä.

Henkilöitä on paljon ja kaikilla on jokin ongelma. Jotenkin Rowlingin hahmot ovat todella inhimillisiä ja todellisia, eikä kukaan ole täydellinen. Heillä on huonoja puolia, he ovat ilkeitä, pahansuopia ja juonittelivia, niin kuin me kaikki joskus sorrumme olemaan, koska olemme ihmisiä. Ehkäpä sen takia kirja on herättänyt niin ristiriitaista vastaanottoa.

Paikasta vapaana tehdään myös minisarja televisioon. Odotan sitä innolla!

J. K. Rowling: Paikka vapaana
Otava 2013
suom. Ilkka Rekiaro
550 sivua


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Syksyisiä maisemia

Pieni kärpässieni.
Syksy on saapunut. Illat ovat muuttuneet pimeiksi ja kylmiksi. Kengät kastuvat ulkona. Jostakin silti on tullut inspistä. Olen lukenut (J. K. Rowlingin Paikkaa vapaana!), koelukenut, ollut kirjoituskurssilla, naputellut innoissani omaa tekstiäni ja käynyt katselemassa syksyistä ympäristöä...

Syksyn inspiroivasta tunnelmasta pitää nauttia nyt, kyllä pimeys sitten taas aika pian alkaa kyllästyttää, pahoin pelkään. :)

Valtava puu!


Valtava hiidenkirnu!

lauantai 14. syyskuuta 2013

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat


Lisko Scamander ( J. K. Rowling): Ihmeotukset ja niiden olin olinpaikat
Tammi 2001.
(Fantastic Beasts and Where to Find Them by Newt Scamander)

Torstaina ilmoitettiin, että J. K. Rowling tekee käsikirjoittajadebuuttinsa: hänen käsikirjoituksensa pohjalta Warner Bros. tekee elokuvan Newt Scamanderista, Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -kirjasta tutusta velhosta.

Harry Potter -fanina olin tietysti iloinen uutisesta, jonka mukaan pääsemme taas nauttimaan J. K. Rowlingin luomasta taikamaailmasta, mutta samalla olen epäluuloinen: mieluimmin olisin ottanut kirjan kuin elokuvan, sillä Harry Potter -leffat eivät mielestäni olleet kovin onnistuneita (kirjathan ovat loistavia!), mutta sen näkee aikanaan, millainen toteutus tällä uudella leffalla on. Harry Potteria siinä ei tulla näkemään.

Innostuin kuitenkin etsimään Ihmeotukset ja niiden olinpaikat kirjahyllystäni ja luin sen tänään. Kirjassa esitellään monia taikaotuksia, joista moni on tuttu myös Harry Potter -kirjoista, niin kirskuristajat, fletkumadot kuin hevoskotkatkin. Sivuilla on "käsinkirjoitettuja" huomautuksia niin Harryltä, Ronilta kuin Hermioneltakin, onhan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat tärkeä oppikirja Tylypahkassa.

Teos on enemmänkin vihkonen kuin kirja, mutta J. K. Rowlingin mielikuvitus välittyy joka sivulta. Kirjan tekijänpalkkiot Rowling on lahjottanut Comic Reliefille.

Harry Potter-faneille tästä kirjasesta on varmasti eniten iloa. Minä muistaakseni pakotin äitini ostamaan tämän minulle, kun tämä ilmestyi. Keräsin myös talteen kaikki lehtileikkeet Harry Potterista ja J. K. Rowlingista. Ne ovat vieläkin jossakin tallessa.

torstai 12. syyskuuta 2013

Sivullinen on vallannut tekstini!

Okei kyse ei ole ranskalaisesta kirjasta eikä ehkä oikeasti niin dramaattisesta asiasta, että se vaatisi huutomerkkiä, mutta jotain vakavaa on silti tapahtunut.

Sivuhenkilö on valloittanut syksykässärini.

Hän viis välittää alkuperäisestä juonesta, vaan vaatii, että koko teksti pyörii hänen ympärillään. Hän tunkee jokaiseen kohtaukseen.

Eikä edes sano sanaakaan.

Olen pyristellyt vastaan, mutta ei siitä tule mitään. Ehkä on aika antaa mennä.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Siilikirja ja pöllökirja

Minut tuntevat tietävät, että pidän kovasti siileistä ja pöllöistä. Niinpä esittelenkin nyt kaksi hienoa kirjaa. Mika Honkalinnan Suuren pöllön (2011) sain lahjaksi siskoltani.

Mika Honkalinna on arvostettu valokuvaaja ja kirja on todella upea. Se ei ole pelkästään valokuvakirja, vaan sisältää myös tekijän tarinoita pöllöjen kuvaamisesta. Eivätkö pöllöt olekin kauniita eläimiä? Vaikka petoja ovatkin. Suuri pöllö esittelee huuhkajien elämää metsässä ja kaupungissa ja sisältää paljon hienoja kuvia tästä komeasta linnusta. Jos kaikkea tekstiä ei jaksa lukea, kirjaa voi myös selailla sieltä täältä ja nauttia kuvista.

Itse en ole elävää huuhkajaa tavannut kuin eläintarhassa. Eläintarhat ahdistavat minua, varsinkin se, että häkkeihin vangitaan lintuja, joiden pitäisi päästä lentämään. Vieläpä sellaisia lintuja, jotka eivät ole edes uhanalaisia. Tiedän kyllä että osa tavallisista eläimistä on tullut sinne loukkaantuneina tms., mutta eläintarhoissa on muutenkin lähes aina liian pienet tilat eläimille, myös Korkeasaaressa, mielestäni.


Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito (Tuula Nyström & Tiina Kinnunen, Sammakko2009) on myöskin erittäin hieno ja tarpeellinen kirja. Kirjassa kerrotaan siilien oikeasta hoidosta ja auttamisesta ja otetaan kantaa siileihin liittyviin myytteihin, kuten siiliin käärmeentappajana. Siili voi kyllä syödä käärmeen, mutta aktiivisesti se jahtaa lähinnä matoja. Siili on esiintynyt kirjan mukaan ainakin 22 suomalaisessa lasten- tai nuortenkirjassa, mutta vielä 2000-luvullakin näissä on vääriä faktoja, kuten että siiliä pitäisi ruokkia maidolla tai piimällä, mikä on siilille kovin haitallista, niillä nimittäin on laktoosi-intoleranssi. Otetaanpa kirjassa kantaa jopa Ultra Bran Siiliin: vaikka laulussa edistyksellisesti kerrotaan, etteivät siilit juo maitoa, siinä kehotetaan siiliä menemään takaisin metsään. Siili viihtyy paremmin kaupungissa tai sen laidoilla kuin varsinaisesti metsässä.

Toisin kuin huuhkajaan, siiliin olen törmännyt pari kertaa, kun se on kaukaa kipittänyt tien yli.

En juurikaan lue tietokirjoja, mutta näihin kahteen kirjaan olen ihastunut. Suosittelen niitä kaikille eläinten ystäville!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Harakka

Lammikoita
Viikonloppu on sujunut ilman mitään sen suurempaa kirjallista.

Eilen kävimme Harakan saarella. En ole siellä ennen käynyt, mutta tykkäsin kovasti. Siellä on luontopolku ja kivoja maisemia, ja hyvin rauhallistakin siellä oli. Ehkäpä siksi, ettei se ole mikään auringonottosaari, ja sinne pitää mennä veneellä. Sain miljööstä yhden hyvän inspiraation tämän hetkiseen kirjoitusprojektiini!


Pidän kallioista!
Vihreää!


(Hylsyjä ei tietenkään edelleenkään ole kuulunut, yhdestäkään paikasta, vaikka kohta yhdeksän kuukautta on kulunut. Olen melko varma että olen jotenkin joutunut jonnekin ei-vastata-listalle. En odota mitään enää, en ole vain itsekeskeisesti vielä päässyt yli siitä, miksi kaikki muut samaan aikaan tai myöhemmin lähettäneet ovat saaneet vastauksia, paitsi minä; mikä tekstissä oli niin pahasti vialla. Ja että mitä se puhu saapumisjärjestyksessä lukemisesta mukamas on.)

lauantai 24. elokuuta 2013

Taiteiden yötä

Eilen oli Helsingissä Taiteiden yö. Jostain syystä minua olisi kovasti kiinnostanut päästä vilkaisemaan pääministerin virka-asuntoa Kesärantaa, mutta päätin kuitenkin mennä katsastamaan kirjallisuuteen liittyvää tarjontaa. Bongasin, että Villa Kivessä olisivat paikalla Salla Simukka ja Siri Kolu, ja koska nuortenkirjallisuus kiinnostaa, päätin mennä kuuntelemaan. Kaduin sitä kyllä suurin piirtein heti astuttua sisään, kun huomasin, että kaikki muut vaikuttivat tuntevansa toisensa ja olevan kirja-alan ihmisiä. Tunsin oloni sen verran eksyneeksi, että minun piti tarkistaa, että kai olen oikeassa paikassa enkä esimerkiksi tunkeutunut vahingossa johonkin yksityistilaisuuteen. (Suuntavaistollani se ei olisi mahdotonta.) Onneksi sali täyttyi vähitellen. Teemana oli tänä vuonna kansainvälistyminen.

Ennen nuortenkirjailijoita oli paneelikeskustelu kääntämisestä. Paneelikeskustelu oli niin merkillinen, että en osaa edes kuvailla sitä, mutta nuortenkirjapaneeli oli todella mielenkiintoinen. Sain kuulla, että Salla Simukan Lumikki-trilogia on myyty jo 33 maahan ja Siri Kolun Me Rosvolat käännettiin ensimmäiseksi eteläkoreaksi! Itseäni hämmensi tieto siitä, että muualla maailmassa on yleistä, että kääntäjät editoivat käännettävää tekstiä rankastikin, Suomessa käännetään se mitä paperilla lukee. Tämä koskee aikuisten kirjoja, kyllähän lastenkirjoja muokataan Suomessakin käsittääkseni jonkin verran (esim. nimiä muutetaan jne.). Silti Siri Kolun kertomat tarinat kirjansa ranskantamisesta kuulostivat uskomattomilta! Esimerkiksi salmiakki oli täytynyt vaihtaa, koska ranskalaiset eivät syö salmiakkia, ja tilalle oli ehdotettu useaa kymmentä karkkia, jotka Kolun perhe oli saanut koemaistaa. Ranskannokseen olikin mennyt kaksi vuotta, jos oikein muistan.

Myös suomenkielen hän-sana (joka on mielestäni loistava!) on kääntäjien painajainen, kääntäjät ottavat yhteyttä ja kyselevät yhdenkin kerran teoksessa esiintyvän nimeämättömän sivuhenkilön sukupuolta. Minäkään en tiedä kaikkien sivuhenkilöiden sukupuolta, koska yleensä esim. vaikkapa kaupan kassa ei ole teoksessa niin merkittävässä roolissa, että tämä nimettäisiin tai mainittaisiin muuten kuin kassana. Miten tällainen sitten käännettäisiin, kun kielessä ei ole neutraalia hän-pronominia? Asian kiertäminen ammattinimikkeelläkään ei aina onnistu, kun joissain kielissä nämäkin ovat sukupuolitettuja termejä. Ja jos kielioppi rakentuu tällaisten jaotteluiden varaan, ei sitä oikein voi muuttaakaan. Onneksi suomenkielisillä kirjoittajilla ei tarvitse pohtia kirjoittaessaan jokaisen hahmon sukupuolta.

Mitäs muuta? En ole ehtinyt kirjoittaa koko viikolla, mikä on lievä katastrofi, tilaamani Doctor Who -dvd saapui ja verkkokirjoituskurssia on ollut noin viikko. Kurssilla ei ole aikatauluja, vaan juttuja saa tehdä omaan tahtiinsa, mikä sopii minulle oikein hyvin. Toistaiseksi olen ollut oikein tyytyväinen.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Camp valmis!

Huh, nyt se on taas tehty, Camp Nanowrimo. 10 035 sanaa on kasassa. Sanatavoittteni oli siis hyvin maltillinen, mutta silti voin sanoa, ettei nano heinäkuussa ole maailman järkevin idea. Ainakaan, jos on aurinkoisia ja helteisiä päiviä... Ainakin Uutta Projektia on kymmenen tuhatta sanaa lisää. Genren vaihtaminen on ollut virkistävää, mutta ei kovin helppoa. Toivon silti saavani tämän valmiiksi, sillä pidän ideasta ja tarinasta, vaikka se onkin vähän levinnyt käsiin. Joka tapauksessa kirjoittaminen on ollut hauskaa. Ehkä tämä on sellainen kesäkässäri, joista Vaarna kirjoittaa postauksessaan.

Mikä parasta, minulla alkoi loma. Vain kahden viikon mittainen, mutta silti! Olen siitä niin onnellinen, että voisin loikkia. Yritän olla stressaamatta ja nauttia jäljellä olevasta kesästä. Loma on alkanut ainakin mukavasti: Eilen kävin Kakkugalleriassa (ihania kakkuja! Mutta mikä makeanähky sen jälkeen!) ja tarkoituksena oli mennä ulkoilmakinoon, mutta se oli loppuunmyyty. Niinpä menimme Finnkinoon myöhäisnäytökseen. Leffavalikoima ei ollut päätä huimaava, ja päädyimme katsomaan Lone Rangerin, melkoisen päättömän elokuvan, mutta olihan se kokemus istua yöllä leffateatterissa.

Nyt taidan lähteä nauttimaan auringosta, ottaa muistikirjan ja kameran mukaan ja pyöräillä jonnekin, sen tarkemmin suunnittelematta.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Finncon: dinosauruksia, vastavoimia ja kirjavinkkejä

Viikonloppu kului Finnconin merkeissä. Kaapelitehtaalle ei onneksi ollut pitkä matka, joten ehdin kuuntelemaan jopa yhden aamupaneelin (vaikka nukuinkin pommiin ja jouduin juoksemaan ulos ehtimättä katsomaan edes peiliin).



Kävin seuraamassa seuraavia paneeleja:

pe klo 17.00 Doctor Who's 7th Season, The Promise and Fall of

la klo  11.00 Question of YA
          13.00 SF as Metaphor
          14.00 Scifi ja oudot petikumppanit
          15.00 Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt SF-kirjallisuudessa
          16.00 Queer, queerimpi, X-men
          17.00 Bimbopaneeli

su klo 10.00 Maailmankaikkeuden parhaat turistikohteet
          11.00 Soundtracks for books
          12.00 Kriitikot vs. bloggarit
          13.00 Romahtava maailma ja nuoret kärsijät
          14.00 Uraputki vai tähdenlento
       

Koska monet omat tekstini ovat nuorille tai nuorille aikuisille suunnattuja, halusin ehdottomasti käydä kuuntelemassa Question of YA-paneelia. Se olikin oikein kiinnostava. Esille nousi seuraavia asioita nuortenkirjallisuudesta ja siitä miksi se on kiinnostavaa:

Kun asiat tapahtuvat ensimmäistä kertaa, niillä on enemmän merkitystä, ja asioita tapahtuu nuorena paljon ensimmäistä kertaa. Yksi panelisteista totesi, että aikuisten elämä on tylsää. Puhuttiin myös tabuista ja siitä onko niitä. Olen aika samoilla linjoilla esitettyjen periaatteiden kanssa siitä, että kaikenlaista voi kirjoittaa, mutta pääasia on, että miten sen tekee. Esim. väkivallasta voi kirjoittaa jollain tavalla, mutta ei raakaa väkivaltaa kymmenvuotiaille tai liian yksityiskohtaisia kuvauksia rankoista aiheista lapsille. Mutta olen kyllä sillä kannalla, että kuolemastakin voi lapsille kirjoittaa, ja on kirjoitettukin, ilman että se lapsille aiheuttaa traumaa. Päin vastoin se voi olla hyväksi. Paneelia veti Magdalena Hai, joka nosti esiin Suomessa esiintyvän ongelman, etteivät kustantajat suostu julkaisemaan spefiä ellei kirjailija tee kirjasta lanukirjaa, ja kysyi vierailta, ovatko he törmänneet tähän. Sara B. Elfgren (ruotsalainen nuortenkirjailija) sanoi ettei ole kuullut tällaisesta Ruotsissa. Sara B. Elfgrenin ja Mats Strandbergin nuortenkirjat kuulostivat kiinnostavilta.

Hämmästystä herätti väite siitä, ettei TSH ole aikuisten fantasiaa. Ehkä ymmärsin väärin.

Tardis
SF metaforana -paneeli oli myös kiinnostava, koska olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja niihin liittyvistä teemoista kirjoissa. Tästä jäi mieleen, että jos liikaa yrittää puskea sanomaansa läpi kirjassa, siitä tulee joko propagandaa tai tylsä. Olen samaa mieltä, lisäksi kirja, jossa sanoma ei ole rivien välissä vaan syötetään lukijalle valmiina ja pureskeltuna, on hyvin ärsyttävä. Entä sitten kirjailijan tarkoitukset? Entä jos vampyyrit ovat vain vampyyrejä eivätkä esim. allegoria vähemmistöille?

Scifi ja oudot petikumppanit -paneeli ei ollut ihan yhtä kiinnostava kuin nimensä. Mieleen ei jäänyt kamalasti.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt sf-kirjallisuudessa paneelissa oli vähemmän keskustelua kuin olisin toivonut. Paneeliin osallistuivat Marianna Leikomaa (pj), Elli Leppä ja Sari Polvinen. Tuntui, että se koostui pitkälti kirjavinkeistä, jotka lähes kaikki olivat englanninkielisiä, totesipa yksi panelesteista, ettei onneksi lue suomenkielistä kirjallisuutta, ei edes käännöskirjallisuutta. Kenenkään ei ole pakko kotimaista kirjallisuutta lukea, mutta en voi olla hiukan ärtymättä tällaisesta kotimaisen kirjallisuuden vähättelystä ja miettiä, miten kapeaksi kirjallisuuskäsitys jää, jos lukee vain englanninkielisen maailman kirjoja. Muutama ihan kiinnostava pointti kuitenkin nostettiin esiin: oman maailmamme arvot näytetään vievän fantasiamaailmoihin, vaikka ne eivät olisi tarinan kannalta tärkeitä (esim. avioliitto), ja että lesboja- ja transhahmoja käsitteleävt kirjat olisivat yhteiskunnallisesti kantaaottavampia kuin homohahmoja sisältävät. Itse en ole lukenut tarpeeksi aiheesta, jotta osaisin ottaa siihen kanta.

Kriitikot vs. bloggarit oli viihdyttävä ja ihan asiaa sisältävä keskustelu, jossa ei onneksi nähty typerää inttämistä tai täydellistä vastapuolen ymmärtämättömyyttä.

Dystopia-paneeli oli myös kiinnostava. Keskustelemassa olivat Anu Holopainen, Iida Simes (pj), Anne Leinonen ja Emmi Itäranta. Joistakin väittämistä olin eri mieltä, esimerkiksi siitä että teini-ikäinen ei tajua oikeasti kuolevansa ja että aikuistumiseen kuuluu illuusioiden menetys - nämä ovat niin henkilökohtaisia. Itselläni ei ainakaan koskaan ollut minkäänlaisia illuusioita aikuisuuden auvoisuudesta tai muusta vastaavasta, joten eipä niitä tullut menetettyäkään.

Dystopiat ovat usein yhteiskunnallisesti kantaa ottavia. Aika paljon puhuttiin Nälkäpeleistä. Nälkäpeli on sellainen dystopia, josta itse pidän - vaikka se onkin kamalan väkivaltainen, pidän siitä yhteiskuntakritiikin vuoksi. Panelistit pohtivat myös, miksi sorretut alistuvat. Minusta on perin juurin omituinen ajatus, että sorrettujen pitäisi vain jotenkin mystisesti kyetä vastustamaan sortoa. Totta kai se on ihanne, että pystyy vastustamaan sortoa, mutta mitä mahdollisuuksia heikoimmilla oikeasti on? Miten olisit vastustanut Auschwitzin porteilla että "me ei suostuta tähän" jos päähän tähdätään pyssyllä?

Loppupaneeleista en onneksi tehnyt muistiinpanoja, koska muuten tämä postaus ei loppuisi ikinä. Ai niin, ostin kaksi kirjaa tällä hetkellä olevan kirjoitusprojektin taustamateriaaliksi: Kruunupäisen käärmeen sekä Suomalaisia haltijoita ja taruolentoja -teoksen.

Kokonaisuutena pidin Finnconista kamalasti, ja menen kyllä uudestaankin, jos saan mahdollisuuden.

J. Pekka Mäkelä puhumassa musiikista ja kirjoista.

 
Dino!
Ostokseni: Kruunupäinen käärme ja Suomalaisia haltijoita ja taruolentoja

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kesä on jäätelöä ja kirjoja

On kesä. Se on ilmassa, lämmössä, kukkaan puhjenneessa luonnossa. Ei tee mieli istua sisällä koneen ääressä tai kirjan kanssa. Ihan ilman sanoja ei kuitenkaan voi olla, niinpä olen viime aikoina ottanut ne mukaani ulos. En tiedä, mikä olisi täydellisempi lukupaikka kuin kallio veden äärellä. Hiukan jouduin viimeksi kävelemään, että löysin suojaisan paikan, jota ei olisi ollut jo valloitettu.

Muistikirjanikin pääsi mukaan. Kauhean montaa sanaa siihen ei tullut raapustettua, mutta se, että tulen sen kanssa edes jotenkin toimeen, on edistystä. Kärsin koko toukokuun kammottavasta blokista. Nyt kun se olisi vähän hellittänyt, mokomat helteet tulivat pilaamaan kirjoitusvireen. :) (Oikeasti olen hyvin iloinen auringosta. Vaikka töissä ei olekaan oikeastaan ilmastointia.)

Tykkään katsella merta, vaikka ei se ehkä järvimaisemaa voita.

Viime aikoina olen lueskellut novellien lisäksi Ready Player Onea. Se on ollut erilainen kuin odotin, mutta kiinnostava. Harmi, että kirja on sellainen möhkäle, että sen kanniskelu ympäriinsä tuntuu tuovan laukkuun ties kuinka paljon lisäpainoa.


 Miten teidän kesänviettonne on alkanut? Onko lomaa tiedossa?


sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kirsikkapuita

Kävin tänään Krisikkapuistossa ihastelemassa kirsikkapuiden kukkimista. Kukat olivat ehkä haaleampia kuin odotin, mutta kovin kauniita silti.

Kirsikankukkia 

Luulen, että joudun pitämään pienen blogitauon, koska kaadun työstressin alle ja lisäksi erään luovan kirjoittamisen projektin deadline painaa päälle, joten en ehdi oikein bloggaamaan. Mutta tulen kyllä takaisin pian, viimeistään kuun lopussa - ellei sitä ennen ole kerrottavaa!


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Tekstarirunoutta, osa II

En saanut kirjoitettua novellia Suden kauhuteemaan, vaikka kirjoittaminen kävi kyllä mielessä. Minulle kauhu tuntuu vaikealta, tai ainakin hyvin vieraalta genreltä. Olen kyllä kirjoittanut yhden kauhunovellin, mutta se on jäänyt ainoaksi. Jos en olisi julkaissut sitä muualla netissä, pistäisin sen tähän, koska minusta siinä on ihan kekseliäs idea; useimmiten novellini ovat olleet enemmän tai vähemmän juonettomia.

Novellia ei siis syntynyt, joten jatketaan Lukuhoukan huonojen, epäomaperäisten runojen linjalla:

Lähettäjä: [tuntematon numero]

Eilen kello kolme yöllä
kävelit kirkon ohi
ja luulit ettei kukaan nähnyt
sinua silloin siellä.

En tiedä miksi kirkko. Tai riimit. Ei taida olla kovin kauhua. Mutta hei, olen kirjoittanut tänä vuonna jo enemmän runoja kuin viime vuonna varmaan yhteensä! (Kirjoitin niitä viime vuonna ehkä kaksi. Tai kolme. Joka tapauksessa alle viisi. Kaksi ehkä laskemisen arvoista.) Ja ainakin olen laskenut itsekritiikkiäni, kun julkaisen näitä täällä.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Inspiraatiomusiikkia

Olen ollut viime päivät vähän alamaissa mitä tulee kaikkeen kirjoittamiseen. Ensin olin hysteerinen. Osasyy on se, että pistin S:n postiin. Onnistuin taas sähläämään lähettämisen kanssa ja mietin miksi minulle käy niin joka kerta. Että pitäisikö tässä suosiolla julkaista omakustanne. Muita projekteja on, mutta olen tällä hetkellä jotenkin keskittymiskyvytön. Lisäksi eilen tunsin sairastuvani, mitä en ollenkaan hyväksy, sillä minulla oli flunssa viimeksi tammikuussa ja enemmän kuin kerran vuodessa on liikaa.

Kaipaan toista vuodenaikaa.
Onneksi musiikki auttaa.

En osaa soittaa mitään enkä kykene tunnistamaan säveliä - minusta on aina hämmästyttävää, että jotkut osaavat. Mutta rakastan musiikin kuuntelua. Suosikkini eivät ole viime vuosina juuri muuttuneet (niistä ainakin ABBA ja The Sounds soivat säännöllisesti kirjoittamisen taustalla). Viime aikoina olen löytänyt monia uusia tuttavuuksia, joiden musiikki on inspiroinut minua.

Esimerkiksi Ingrid Michaelsonin, jonka löysin tällä viikolla. All love inspiroi, joskin en ole varma että mihin, mutta kappaleesta tuli sellainen surumielinen fiilis, jonka tahtoisi saada paperillekin. Viime viikolla taas aivan yhtäkkiä ihastuin radiosta kuullessani Haloo Helsingin Vapaus käteen jää -kappaleeseen. Tämä on hassua, sillä en ikinä ajatellut pitäväni Haloo Helsingistä. En minä ajatellut, etten pitäisikään, mutta kuitenkin.

Vanhempi, minua inspiroinut kappale taas esimerkiksi on Friends-yhtyeen I'm his girl -kappale, jossa erityisesti sanoitus iski minuun. Olen aika lyriikkakeskeinen ihminen, haluan tietää mistä jossakin lauletaan. Joskus jostain kappaleesta on mennyt maku, kun olen tajunnut, mistä lyriikat kertovat. En yksinkertaisesti voi pitää kappaleesta, jonka sanoituksen kanssa en voisi olla yhtä mieltä.

Paras apu kirjalliseen paniikkihäiriöön löytyy kuitenkin ehkä Mikasta. Relax, take it easy. Taidan mennä kuuntelemaan sitä.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

247/247

Editointi valmis.

Siinä se on. 247/247.

Täytyy sanoa, että on se kyllä melkein ollut 24/7 mielessäkin jo aika kauan.

Nyt syömään iltapalaa ja sitten nukkumaan. Voisin liittyä "kirjoittajat keittiössä" -postaajiin (ks. tämä tai tämä tai tämä) eilisellä ruoanlaittoviritykselläni, jonka seurauksena pihvit paloivat niin mustiksi, että täällä haisee vieläkin palaneelle. Tästä viisastuneena en yritä nyt paistaa vähään aikaan mitään.

PS. Tiedän, että aiemmissa postauksissa on eri sivumäärä, 265, mutta muutin fontin koon normaaliksi pistekokoon 12, joten luku hupeni tuollaiseksi.

maanantai 4. helmikuuta 2013

5 / 265

Olisiko hyvä idea alkaa korjata tekstiä silloin, kun korjausehdotukset ovat vielä tuoreessa muistissa, eikä vasta sitten, kun eivät olet? Tai ylipäätään ajoissa?

Nyt pitäisi tehdä pari päätöstä. Poistaako lukijan puhuttelut vai ei? Ne ovat saaneet koelukijoilta lähes yksimielisen tyrmäyksen. Ehkä ne voivat lähteä. Eivät ne ole tärkeitä.

Kun katsoin otsikkoa, masennuin - 5 sivua vasta! Mutta sitten tajusin, että oikeastaan, tämä on ihan hauskaa! En ole lukenut tätä tekstiä pitkään aikaan. On kuin palaisi vanhan ystävän luokse, kyselisi kuulumisia pitkästä aikaa.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Huonosti käyttäytyvät ideat

Tiedättekö sen tunteen, kun päässä on loistava idea? Ja se ei suostu menemään paperille. Ja jos suostuu, se käyttäytyy siellä huonosti eikä näytä yhtään siltä miltä se näytti ideatasolla. Yleensä se ei haittaa, koska siitä voi tulla lopputuloksena jotakin muuta - ei semmoista kuin oli tarkoitus, mutta toimivaa kuitenkin. Mutta sitten nämä jotkut ideat vain jäävät ideoiksi. Ehkä kaikkea ei kannattaisi edes yrittää toteuttaa konkreettisesti, menee vain hermot.

Turhautumista ideoihin siis täällä. Mitäs muuta? Huorasatu on edelleen kesken, vaikka olen lukenut sitä joka päivä! Mutta loppu alkaa jo häämöttää. Olisipa joululoma vasta nyt, ehkä osaisin jo vastata lentokoneessa yliuteliaan vieruskaverin kysymyksiin siitä, mistä kirja kertoo (silloin olin vasta alussa). Ja sanoa, ettei tarvitse katsoa kantta ja kirjaa ja siinä loistavaa nimeä noin väheksyvän huvittuneena ja epäilevänä.

EDIT: Off topic: täytyy kertoa, että kerrankin tuli sopivan korkuinen vuokrankorotus: 1,88 euroa!

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kissamaista kirjoittamista





Kyselin aiemmin toiveita blogipostausten aiheiksi, ja Rina kertoi olevansa utelias kuulemaan, onko kissani Väinö vaikuttanut kirjoittamiseeni, ja jos on, niin miten. Tottahan toki Väinö on vaikuttanut. Hän nimittäin on paljon pahempi häirikkö kuin Miisu, vanha kissarouvamme. Kissat eivät tosin ole kokonaan minun, vaan ne asustelevat lapsuudenkodissani.

Ensinnäkin Väinö osallistuu aktiivisesti kirjoitusprojekteihin. Yleensä tämä ilmenee niin, että kissa menee aina makaamaan kirjoitusten, lehtien, kirjojen ja kaiken sellaisen päälle, minkä päälle ei saisi mennä makaamaan, tai mitä omistaja sattuu juuri sillä hetkellä lukemaan. Muuten kiinnostusta ei ilmene.

Väinö lukee sanomalehteä.
Kissat ovat vaikuttaneet kirjoittamiseeni ainakin siten, että teksteissäni esiintyy silloin tällöin kissoja, ja tietysti positiivisessa sävyssä. Kuka voisi olla rakastamatta heitä? Ennen kaikkea kissoista saa inspiraatiota kirjoittamiseen, vaikka kirjoittaminen ei heitä varsinaisesti koskisikaan.


Olen pieni ja viaton.
Muutenkin teksteissäni vilahtelee kaikenlaisia otuksia. Mutta luulen, että kissojen suurin vaikutus kirjoittamiseeni on siinä, että elämä kissojen kanssa on kivempaa kuin elämä ilman, ja kun elämä on vähän kivempaa, kirjoittaminenkin on! Vai?

Väinö harrastaa muuten myös ompelua ja himmelien tekoa.




tiistai 15. tammikuuta 2013

Arvonnan voittaja!

Lukuhoukan 1-vuotiasarvonnan osallistumisaika päättyi eilen. Joten oli aika pistää nimet kattilaan...


ja poimia sieltä voittaja. Joka on... Tuulia / Lukutuuliasta! Onneksi olkoon! Pistä minulle yhteystietosi osoitteeseen lukuhoukka @ hotmail.com, niin tiedän pistää Vettä elefanteille postiin. (Toivottavasti kirja ei ole jo valmiina omassa hyllyssä!)

Arvonnan viralliset valvojat: Norsu, Pöllö ja B-siili.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Lukuja, jälleen

Tämä on toivepostaus. Joten, pitkästä aikaa, tässä lukuja:

Keskeneräisessä novellissani on 910 sanaa ja 4 sivua.

ps. toivepostauksia saa esittää lisää. En tosin lupaa toteuttaa kaikkia.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Novelleja

Olen astunut mukavuusalueeni ulkopuolelle. Olen yrittänyt raapustaa novellia. Chick litistä. Vaikeaa! Varsinkin, kun chick lit ei ole minulle tutuin genre. Olen lukenut Bridget Jonesit (tykkäsin!) ja Himoshoppaajan kaverin painostuksesta (en tykännyt), mutta muuten en ole kamalasti lukenut kanakirjallisuutta. Enkä muuten novellejakaan. Luulen, että pitäisi lukea, niin voisin päästä eteenpäin tässä novellinkirjoitusjumituksessani.

Rosa Liksomin novelleja luin yhteen aikaan ja muistan lukioajoilta, että Tsehovin Leikkiäkö vain? oli ihana novelli. Haluaisin lukea lisää Tsehovia. Joskus myös luen novelleja netistä (viimeksi tänään luin Markus Koskimiehen Kotiapulaisen, kannattaa tutustua, löytyy täältä!), mutta yleensä pysyttelen pitkän proosan puolelta. Ehkä siksi, että haluan uppoutua tekstin maailmaan mahdollisimman pitkäksi aikaa. Toisaalta taas luulen, että novellit olisivat hyviä välipaloja esimerkiksi työmatkoille. Jos lukisi joka aamu yhden minuuttinovellin, tulisi lukeneeksi viikossa aika monta!

Taisin muuten tehdä vikatikin ostaessani Arundhati Royn Kuuntelen heinäsirkkoja -esseekokoelman. En muutenkaan yleensä jaksa lukea esseekirjallisuutta (aiheen pitää olla todella kiinnostava) ja Royn esseet antavat hyvin masentavan kuvan Intian nykytilanteesta. Luulen, että hylkään kirjan - siitäkin huolimatta, että sen on kirjoittanut Arundhati Roy. Roy, joka on kirjoittanut kerta kaikkisen upean romaanin Joutavuuksien jumala. Sääli, että hän päätti, että se on hänen ainoa romaaninsa.

Mutta heinäsirkkojen kansi on hieno. Eikä olekin?


tiistai 1. tammikuuta 2013

Lupauksia

Lupaan mennä ajoissa nukkumaan. Ainakin arkisin.

Lukea enemmän. Edes vähän enemmän. Ehkä jotain sellaistakin, mihin en yleensä tarttuisi. Mutta en lupaa, ettenkö jättäisi kirjoja edelleen joskus kesken.

Kirjoittaa.

Kokeilla uusia juttuja.

Siinä muutama. Lupasitteko te jotain?