“I don't believe in the kind of magic in my books. But I do believe something very magical can happen when you read a good book.” - J. K. Rowling

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kamala uni

Näin kamalaa unta. Menin Espooseen katsomaan asuntoa. (Minulla on pienoinen asunnonetsimispaniikki, sillä maksan yksinäni yli 720 euroa yksiöstä.) Asunto oli oikein hieno. Siinä oli parvekkeellinen sauna (!). Vuokranantaja tosin ei ollutkaan mies kuten puhelimessa, vaan nainen. Hän halusi, että ruksin vuokrasopimuksesta kohdan, jossa hän on etukäteen kertonut, että naapurissa asuu häirikkö. Jäi vähän epäselväksi, että millainen. Istuimme jossain pöydässä kahvilla. Kysyin, asuuko hänkin Espoossa. Nainen sanoi, että sepäs oli tungetteleva kysymys, ja että itse asiassa hän asuu Helsingissä. Hän nimittäin on eräänlaisessa johtajan virassa, kustantamossa itse asiassa. Hän kysyi, harrastanko minäkin käsikirjoituksia. Vastasin, että joo...

Nainen kertoi muistavansa nimeni ja kysyi, enkö olekin lähettänyt heille jotain. Hän veti esiin sivun käsikirjoituksesta, joka oli vuodelta 2003 ja ihan hirveä - olin kirjoittanut sen joskus viisitoistavuotiaana. Sopersin, että olen minä lähettänyt heille jotain  uudempaakin. Uni päättyi jotenkin niin, että ajattelin, etten enää koskaan voi lähettää kustantamoon mitään, sillä minun katsottaisiin yrittävän hyötyä vuokrasuhteesta ja kaiken lisäksi vuoden 2003 teksti vainoaisi minua ikuisesti. Sitten onneksi heräsin. Jos näen kustantamoihin liittyviä unia, ne ovat aina painajaisia. Olen nähnyt sellaistakin unta, että minulle tarjottiin kustannussopimusta S:stä. He vain vaativat jotain kamalaa muutosta siihen, mutta en muista, että mitä.



Tänään on syyskuun viimeinen päivä. Virtuaalinen kirjoitusleiri Leirinuotio on päättynyt. Täysin harrastajavoimin bloggareiden kesken kokoon kerätty Leirinuotio suunniteltiin ja pystytettiin varmasti sellaisella ennätysvauhdilla, että se kelpaisi ennätystenkirjaan. Leirinuotio oli ihan mahtava. Haastetekstejä, pätkiä omista kässäreistä, kirjailijavieraita. Oli mahtavaa antaa ja saada palautetta uusilta ihmisiltä, ja toisaalta kutkuttavaa sellaisilta, jotka tuntevat minut ja tekstini.

Opinko mitään? Ehkä. Sain kivaa palautetta, joka lisäsi luottamustani omiin kirjoittamiskykyihin. Suurin heikkouteni on juoni ja sen jatkuva horjuvuus, mutta siihen ei tietenkään lyhyistä pätkistä voi oikein ottaa kantaa. Hiukan paremmasta ennakkoon suunnittelusta ei kuitenkaan olisi minulle haittaa. Päähenkilöäni luullaan edelleen tytöksi. Ei se haittaa, mutta mietin, mistä se johtuu. Ehkä siitä, että minä olen nainen? Ehkä naisen kirjoittaman tekstin päähenkilöksi yleensä oletetaan naispuoleinen henkilö. En nyt keksi mitään fiksumpaa sanottavaa. Leiri oli ihana. Se pitää järjestää uusiksi. Se pesi sata-nolla yliopiston luovan kirjoittamisen kurssin. Olisipa minulla vain ollut enemmän aikaa! Nyt jäin hyvin tyytymättömäksi postaamaani haastetekstiin, sillä minulla oli sen kirjoittamiseen aikaa noin puoli tuntia. Harkitsen kuitenkin, uskaltaisinko julkaista sen täällä.


maanantai 24. syyskuuta 2012

Arvonnan voittaja!

Lukuhoukan arvonta on päättynyt ja hurjan jännittävän arvonnan lopputuloksena kaksi onnekasta saa kirjan omakseen!

Ensiksi Supernaiivin voittaja - Elma Ilona, onneksi olkoon!

Sitten yllätyskirjan voittaja - Kirpparikeiju, onneksi olkoon! Koska yllätyskirja on yllätys, voittaja saa sen selville vasta paketin vastaanottaessaan. Paljastettakoon sen verran, että Ouluun päin kirjan miljöön kanssa mennään. (Nyt oli varmaan liian paljastava vinkki?)

Onnea vielä voittajille ja laitatteko osoitteenne minulle sähköpostilla osoitteeseen lukuhoukka miukumauku hotmail piste com, niin saatte palkintonne. :)

lauantai 15. syyskuuta 2012

Hitomi Kanehara: Käärmeitä ja lävistyksiä

Hitomi Kanehara: Käärmeitä ja lävistyksiä.
Sammakko 2009. 

Ostin Hitomi Kaneharan (s. 1983) Käärmeitä ja lävistyksiä -kirjan parilla eurolla sarjakuvafestifaaleilta Sammakon kojulta, jolla oli myynnissä sarjakuvien lisäksi myös romaaneja. Käärmeitä ja lävistyksiä (2003) on ensimmäinen kirja, jonka luin työmatkoilla bussissa. Kirjaa voi pitää pienoisromaanina. Hitomi Kanehara lopetti koulun kesken yksitoistavuotiaana ja asui kadulla. Häntä kiehtoivat ihmiset, jotka halkaisivat kielensä, mutta hän ei osannut päättää, halusiko itse tehdä niin ja inspiroitui sen sijaan kirjoittamaan aiheesta. Hän lähetti tarinoita isälleen, joka alkoi toimittaa niitä. Nykyisin hän on pienten lasten äiti ja kertoo elävänsä säännöllistä elämää Tokiossa. Käärmeitä ja lävistyksiä oli hänen läpimurtoromaaninsa.

Käärmeitä ja lävistyksiä alkaa, kun äähenkilö Lui lumoutuu tapaamansa punkkari Aman kaksihaaraisesta kielestä. Ama kertoo, miten sellainen tehdään ja Lui päättää itsekin hankkia sellaisen. Ensin hän ottaa kielilävistyksen, jota on tarkoitus suurentaa ja suurentaa kunnes lopulta kielen voi pistää kahtia. Lui ei välitä mistään eikä kenestäkään; juuri mikään ei tunnu hänestä miltään. Hän ei edes syö, juo vain. Tatuoinnit ja lävistykset saavat hänet hetkittäin tuntemaan olevansa elossa. Kaksihaaraisen kielen lisäksi Lui tahtoo Aman ystävän Shiban tatuoivansa hänen selkäänsä kirinin ja lohikäärmeen - ilman silmiä. Hinta on kova.

Kirja sisältää nihilismiä ja kivuliaita kuvauksia oman kehonsa muokkaamisesta, sadomasokistisesta seksistä ja väkivallasta. Kirjan kansi on hämäävä. Lui ei ole mikään tupakkaa poltteleva prinsessa, kuten kansi voi antaa ymmärtää, eikä tämä olen nuortenkirja, vaikka päähenkilö onkin nuori. Suoraan sanottuna kirja on ihan kamala. Sen lukeminen teki välillä pahaa ja välillä taas sai miettimään, että toivottavasti kukaan ei huomaa, mitä minä oikein luen bussissa.

Kirjan sanotaan kuvaavan 2000-luvun Japanin uutta sukupolvea, mutta toivottavasti kovin moni nuori ei elä kuin Lui, yhtä välinpitämättömästi ja kärsien ja niin että vain kipu saa tuntemaan jotakin. Kirjan lopussa voi ehkä nähdä Luin suhteen jotain kehitystä parempaan, mutta mikään puhdistava kokemus ei kirjan lukeminen ole.

Olen nyt saanut tarpeekseni kidutusaiheista tämän kirjan ja Puhdistuksen jälkeen ja haluan lukea seuraavaksi jotain kevyempää.