Sanoista, merkityksistä, harmoniasta

Kirjoittajan tärkein työväline on sanat, eikö? Niiden avulla tarina kerrotaan. Teoriassa sanat ovat vain paperilla olevia merkkijonoja, joille on yleisesti hyväksytyt merkitykset. Pino tarkoittaa pinoa vain koska pino ei tarkoita ponia ja niin edelleen. (Olen lukenut Derridani! Tai ei - olen nuokkunut kaikki luennot, joilla häntä on käsitelty, ja tämä pino-poni-juttu on ainoa, joka on jäänyt mieleeni. Käytän sitä aina kun haluan teeskennellä intelliktuellia.) Kirjoittaja voi keksiä uusia sanoja tai uusia merkityksiä vanhoille. Pidän ensimmäistä vaihtoehtoa turvallisempana. On ihan tavallista, jos kirjoittaja kirjoittaa vaikkapa jostain uudesta eläinlajista ja nimeää sen, mutta jos hän kirjoittaa aina pöydistä tarkoittaessaan tuoleja, koska hänestä on vain hauska antaa sanoille uusia merkityksiä, suurimmalta osalta lukijoista luultavasti lähtee järki. Okei, kärjistin. Suurin osa vanha sana - uusi merkitys -sanoista on maltillisempia. Mutta ei minun tästä pitänyt kirjoittaa. En tiedä mistä minun piti kirjoittaa, mutta olen mietiskellyt sanoja.

Olen huomannut, että valitan herkästi, jos luen tekstiä, jossa on mielestäni keskenään ristiriidassa olevia sanoja. Joko kyse on siitä, että teen ongelmia asioista, jotka eivät ole ongelmia, en ymmärrä lukemaani tai sitten tällaisia ristiriitaisia sanapareja on oikeasti olemassa. Mietin, olenko yksin tämän "ongelmani" kanssa, vai häiriintyykö joku muukin tällaisista tapauksista. Havainnollistan asiaa muutamalla esimerkillä.

Väittelin kerran siitä, voivatko sanat sopertaa ja karskisti esiintyä yhdessä muodossa sopertaa karskisti. Mielestäni ei voi, koska sopertaa on "heikko" sana ja "karski" ei ole. Miten joku voi sopertaa karskisti, kun karski viittaa johonkin käskevään, itsevarmaan, pelkäämättömään, ja sopertaa epävarmaan tai epäselvään puheeseen? Kuinka tarkasti te mietitte sitä, että käyttämänne sanavalinnat ovat harmoniassa keskenään? Vai onko harmonian tavoittelu turhaa ja mielenkiinnotonta? Voiko tahallinen ristiriitainen sanapari olla tarkoituksellinen? (EDIT: Edellä oleva lause on järjetön.) Joskus olen törmännyt myös tämän kaltaisiin esimerkkeihin: "Tämä on minulle hyvin tärkeää!" hän sanoi ja kohautti hartioitaan. Kaikki varmaan näkevät, mikä tässä lauseessa on ongelmana. Silloin tuntuu, että kirjoittaja on unohtanut, miten aloitti ja lopettaa eri tavalla.

Tämä ei nyt liity joukkoon, mutta joskus yläasteella sain melkein riidan aikaan erään ihmisen kanssa, kun hänen mielestään vaaleansininen ja sinertävä tarkoittivat samaa. (Sanat eivät olleet juuri samat, mutten en mitenkään muista niitä enää, mutta tilanne oli jotakuinkin tuollainen.) Olin että ei ei, tuohan on sama asia kuin väittäisi, että hypätä ja hyppiä tarkoittavat samaa. Joskus sävyeroja on kuitenkin vaikea huomata. Joskus kysyttäessä en ole osannut selittää kahden synonyymin eroa. Jotkut samaa tarkoittavat sanat kuulostavat erilaisilta ja ne tuntuvat erilaisilta, mutta silti sitä ei osaa sanoa, että mikä niiden ero on. En nyt tietenkään keksi tähän mitään esimerkkiä.

En tiedä mikä tämän postauksen idea oli. Ehkä se, että minä rakastan sanoja ja voisin puhua niistä loputtomiin, ainakin joskus.

Kävin muuten katsomassa Miss Farkku-Suomen. Tykkäsin leffasta ja sen ajankuvasta. Kirja ei kuulemma ole kummoinen, mutta voisi sitäkin kokeilla. On vapauttavaa katsoa kirjasta tehty leffa ennen kirjaa, koska toisin päin sitä miettii vain koko ajan, että tuokin oli kirjassa eri lailla.

Kommentit

  1. Ei kukaan voi sopertaa karskisti! Menee liian selittämättömäksi.

    Uusi merkitys sanalle on joskus riskaabeli. Yksi tuttuni sanoo "ottavansa fudua" kun hän ottaa ruokaa. Mitä paskaa, fudut tarkoittaa potkuja!

    Toisaalta minullahan oli tenu-ongelma käsiksessäni; mielestäni se viittaa sekä teiniin että spurguun mutta valtaosa koelukijoista oli sitä mieltä, että teiniä ei voi sanoa tenuksi. Ei sitten.

    Tässä yhteydessä tekee mieli mainita myös murteet, tai lähinnä se, etten tule ikinä sulattamaan sitä että Itä-Suomessa toppa tarkoittaa röökiaskia eikä purupussia. Ei tarkoita...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ikinä kuullutkaan sanaa toppa. Toisaalta tupakointi on minulle täysin vierasta aluetta.

      Minustakaan ei voi sopertaa karskisti! Mutta jouduin muistaakseni alakynteen; suurin osa paikallaolijoista oli sitä mieltä, että niin voi sanoa. Minusta oli hassua, että joku oli ylipäätään keksinyt yhdistää nuo sanat.

      Minäkin taisin olla sitä mieltä, että teiniä ei voi sanoa tenuksi. Uudet merkitykset ovat tosiaan joskus riskaabeleja. Olen muutenkin huono slangin kanssa, jos joku sanoisi ottavansa fudua, menisin ihan sekaisin.

      Poista
    2. No, murteet on murteita. ”Mä treffasin täs Toden, ku molin tos viikol spilkkaamas Lamikses. Kait sä Toden muistat, sen Femman-Lissun broidin, ku tšittas brekkiksest?”
      Ja Markuksen iki-ihana "soija". Kaikki aina hämmentyvät siitä!

      Tämän postauksen otsikko muuten kuulostaa ihan kirjoittamisoppaalta. Tosi nätti.

      Poista
    3. Esimerkkisi ei ole murretta! Se on slangia. Tai ei. Se on murteen ja slangin yhdistelmää. Oli mitä oli, en tajua mitä siinä sanotaan. :D Nää tekkiit tuon tahallasi.

      Joo, kirjoitan kirjoitusoppaan. Sitä voi markkinoita näin: "Oppaan kirjoittaja ei ikinä itse saanut kirjaa julki."

      Poista
    4. En tajua millä perusteella slangi ei ole murretta. Sen pitäisi olla murteen alalaji tai jotain. Mutta nyt suljenkin suuni kun muistin mitä opiskelit.

      Hei, minunkin piti Helmi-Maarian unen mukaan julkaista kirjoitusopas. :D

      Poista
    5. Slangi ja murre ovat oikeastaan eri asia. Slangi voi syntyä vaikka pienen harrastajapiirin kesken, murre on laajempi juttu. Katso wikipediasta, minulta ei irtoa nyt mitään tieteellistä määrittelyä. :)

      Joo, julkaise opas. Sinullahan on jo hyvä nimi sille: Missio kässäri. Kuin suoraan kirjoitusoppaasta.

      Poista
  2. Harmonisia sanapareja en ole ajatellut, mutta kiinnitin huomioni tähän: "Tämä on minulle hyvin tärkeää!" hän sanoi ja kohautti hartioitaan. Minusta tässä lauseessa ei periaatteessa tarvitse olla ongelmaa, koska se voi välittää sanojan asennetta/ sävyä/ mielialaa. Ainut, minkä jättäisin lauseesta pois on huutomerkki. Jos huutomerkin jättää pois, lauseen sävy voi olla esimerkiksi alistuva. Sanoja kertoo dialogin toiselle osapuolelle välittävänsä jostain asiasta, mutta samalla hän tiedostaa sen, että toinen osapuoli ei välitä? Tai hän vähättelee omaa kokemustaan, mutta haluaa siitä huolimatta ilmaista miltä hänestä tuntuu?

    Viljelen itse tällaisia paljon ja siksi ehkä puolustelenkin niitä. Sopertaa karskisti ei välttämättä toimi, mutta toisissa tapauksissa tietyillä ristiriidoilla, kuten vaikka esimerkkilauseessa, voi mielestäni ilmaista hyvin ristiriitaisia tunteita ja välittää sellaisia asioita, jotka muuten joutuisi selittämään: "Tämä on minulle hyvin tärkeää", hän sanoi, vaikka tiesi, ettei X ajatellut samalla tavalla. Hän halusi kuitenkin kertoa miltä hänestä tuntui, vaikka hän pelkäsi, ettei hänen ajatuksillaan ollut mitään merkitystä . En usko, että näitä kahta esimerkkiä voi täysin rinnastaa toisiinsa, mutta ehkä ymmärrätte pointtini? Nonverbaalinen viestintä voi minusta näkyä siis dialogin ja hahmojen käytöksessä ilmenevissä ristiriidoissa.

    Menipä vaikeaksi tää selitys...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tämä on minulle hyvin tärkeää!" hän sanoi ja kohautti hartioitaan. Minusta tässä lauseessa on paha ongelma: ei ihminen voi sanoa, että jokin on tärkeää, ja kohauttaa sitten hartioitaan omalle sanomiselleen, koska olkien kohauttaminen viittaa välinpitämättömyyteen. Ilman huutomerkkiä jossain kontekstissa se voi toimia, esim. Tällaisessa dialogissa:

      "Luovuta jo", x sanoi.
      "Tämä on minulle hyvin tärkeää", hän sanoi ja kohautti hartioitaan.

      --> Tässä keskustelussa sanoja viittaa olkien kohauttamisella siihen, ettei välitä vastapuolen sanomisesta. Siinä yhteydessä se voi toimia. Minusta olkien kohauttamisella ei voi viitata siihen, että toinen ei välitä, vaan se on merkki siitä, ettei itse välitä tai tiedä jotain.

      Oma esimerkkisi "Tämä on minulle hyvin tärkeää", hän sanoi, vaikka tiesi, ettei X ajatellut samalla tavalla. Hän halusi kuitenkin kertoa miltä hänestä tuntui, vaikka hän pelkäsi, ettei hänen ajatuksillaan ollut mitään merkitystä taas on ihan järkevä ja ymmärrettävä. :)

      Mutta tämä olkienkohauttamisjuttu on tietysti vain oma mielipiteeni, johon olen hyvin kiintynyt. :)

      Poista
    2. Saivartelen vähän koska aihe on äärettömän kiinnostava, ja tarkennetaan vielä, että nämä tosiaan ovat kontekstisidonnaisia ja näkemykseen liittyviä asioita. Mutta silti!

      Olen eri mieltä kommenttisi kohdasta: ei ihminen voi sanoa, että jokin on tärkeää ja kohauttaa sitten olkiaan omalle sanomiselleen - -

      Minusta nimenomaan monet ihmiset toimivat arkielämässä tällä edellä mainitulla tavalla peittääkseen tilanteeseen liittyviä tunteita. Siksi tuollainen esimerkkilauseen kaltainen lause on minusta jopa mielenkiintoinen, jos törmään sellaiseen romaanissa. Se herättää ajatuksia siitä millaisia asioita henkilöhahmo salaa jne. Tietysti se, että minä jättäisin kontekstista huutomerkin kokonaan pois vaikuttaa lopulliseen fiilikseen aika paljon. Toisaalta, jotta lauseen merkitys olisi se,mitä minä ajan takaa, se voisi olla myös muotoa:

      "Tämä on minulle hyvin tärkeää!" hän sanoi ja kohautti silti harteitaan.

      Tai: "Tämä on minulle hyvin tärkeää!" hän sanoi, mutta kohautti harteitaan.

      Poista
    3. Minusta ne eivät toimi yhdessä tuossa yhteydessä, vaan kielikorvaani se kuulostaa virhepäätelmältä. Tai sitten kuulostaa siltä, että henkilö on jotenkin sekaisin, kun eleet ja puheet on noin pahasti ristiriidassa. Kyllähän sitä joskus arkielämässäkin tapahtuu tosin.

      Jossain kontekstissa se toimii, kuten alempana selitin. :) Tarkoitin tuolla, että ei voi kohauttaa olkiaan omalle sanomiselleen, että silloinhan sitä kumoaa kaiken sanomansa. Okei, ehkä näkemykseeni vaikuttaa se, etten ole koskaan törmännyt oikeassa elämässä tilanteeseen, jossa joku olisi käyttäytynyt noin.

      Kaksi viimeistä esimerkkilausettasi ovat mielestäni hyväksyttävämpiä, vaikka niistäkin tulkitsisin henkilön käyttäytyvän aika erikoisesti. :)

      Poista
    4. Käyttäytynyt olkien kohauttamisen suhteen noin siis, kyllähän muuten ihmiset käyttäytyvät ja puhuvat aika ristiriitaisesti.

      Poista
    5. Okei, okei, sovitaan että ollaan eri mieltä ;D

      Poista
  3. Toinen sanojen rakastaja ilmoittautuu! :)

    Mielestäni ei voi sopertaa karskisti, mutta toisaalta voi sanoa olevansa surullinen ja hymyillä, jolloin henkilö oletettavasti valehtelee. Voi myös hymyillä surullisesti. Mutta nämä ovat vähän eri asia kuin nuo sinun esimerkkisi, jotka olivat vielä epäloogisempia. Tosin tuo olankohautusesimerkki voisi myös olla valehtelua, mutta kyllä tuollainen tekstissä pysäyttäisi hetkeksi miettimään.

    Noista uusista merkityksistä olen miettinyt, että jos yhteydestä käy selvästi ilmi, mistä on kyse, niin silloin uuden merkityksen käyttö voi olla virkistävää. En nyt keksi hyvää esimerkkiä, mutta esim. verbeillä tai adjektiiveilla tuollaisia voisi olla paremmin kuin substantiiveilla. Esim. herkullinen on varmaan joskus tarkoittanut lähinnä ruokaa, kunnes joku on keksinyt käyttää sitä kuvaamaan tilaisuutta tai ihmisen ulkonäköä.

    Mutta ymmärrät, mitä tarkoitan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, "hymyillä surullisesti" ei ole samalla tavalla ristiriitainen sanapari. Tai onhan se paradoksaalinen sanonta, mutta varmaan kaikki ymmärtävät, mitä sillä tarkoitetaan, joku yrittää hymyillä vaikka on surullinen ja hymy ei siksi ole aivan aito, tms.

      Ymmrrän, mitä tarkoit. Uusia merkityksiä vanhoille sanoille tulee jatkuvasti, ehkä tosiaan sanaluokalla on väliä. Jostakin luin, että vain sellaiset sanat, joista ei välitetä, pysyvät samoina, vaikkapa sana "kivi". Epäkiinnostaville asioille ei keksitä juurikaan uusia nimityksiä.

      Poista
  4. Minä olen samaa mieltä kuin Ahmukin: hyvin tärkeää ja olkien kohauttaminen eivät minusta luo keskenään ristiriitaa, ennemmin huutomerkki ja olkien kohauttaminen. Kaikki riippuu aina kontekstista :D Jos henkilö perustelee (vähän ehkä muutoin ei niin kunniakasta) tekoaan sillä, että asia on hänelle tärkeä hän saattaa viitata olkien kohauttamisella siihen, että vaikka teko olisi ehkä pitänyt jättää tekemättä, hänen mielestään se ei ole kovin iso juttu, koska asia on hänestä tärkeä. Onkohan selityksessäni mitään järkeä :D Sen sijaan huutomerkki (huutaminen) ja sanoa-verbi tai olkien kohauttaminen ovat minun mielestäni ristiriidassa keskenään, koska huutomerkki tarkoittaa kuitenkin jollei ihan huutamista niin hyvin terävää sävyä.

    Mutta voi sanoja <3 Minäkin pidän valtavasti :D

    Käsittelitkö tässä tekstissä ollenkaan uusi sana -- vanha merkitys -parivaljakkoa? Olen nyt lukenut Mifongin perintöä ja vaikka kirja muuten minusta on kiva, niin minua on vähän häirinnyt, kun siinä kutsutaan ihan ilmiselviä lokkeja kihuiksi jne. Minusta asioista voisi puhua niiden oikeilla nimillä, vaikka uudestaan nimetyt eläimet kuuluvatkin fantasian peruselementteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki riippuu kontekstista, minun kontekstissani oli huutomerkki. :) Tuossa sinun esimerkissäsi olkien kohauttaminen on ok, melkeinpä suotavaa. :)

      Käsittelin vähän. En muista tuota kihu-juttua, luin kyllä Mifongin perinnön, mutta siitä ei jäänyt kauheasti mitään mieleen.

      Jos asiaa alkaa tutkia, hyvin monilla sanoilla on ollut eri merkitys. "Juna" on tarkoittanut alun perin "jonoa", "kiire" "otsaa" (kiireestä kantapäähän!) jne. Se on hyvin mielenkiintoista. Vanhan sanan ottaminen uuteen käyttöön toimii varmaan parhaiten silloin, kun kukaan ei muista alkuperäistä käyttöä.

      Poista
    2. Minä kanssa tykkään sanojen vanhoista merkityksistä. Hölmö "kynnelle kykenevä" lausahdus on alun perin ollut "kynnölle kykenevä" (Ahmu opetti tämän minulle) mikä on ollut järkevä ilmaus maatalousyhteiskunnassa. Kynnölle on kuitenkin ajan kuluessa kulunut kynnelle, koska vokaalina e on luontevampi lausua kuin ö, jossa huulten ja kielen asento on "vaikeampi" kuin e:tä äännettäessä. Vaikka Ahmu kertoi vanhemmasta sananparresta, minun kielitieteilijäpuoleni on muotoillut sille selityksen :D

      Tietokonemaailmahan on täynnä vanhojen sanojen uuteen käyttöön ottamisia kaikkine korppuineen, hiirineen, ikoneineen, ikkunoineen jne. Parasta!

      Poista
    3. Mifongin perinnössä muuten myös sana "mifonki" on samanlainen uusi merkitys-vanha juttu -parivaljakko. Ei välttämättä ko. kirjan kohdalla, mutta minulle lukijana tulee tuollaisista joskus vähän huijattu olo. Siis siitä, että joku uusi ja ihmeellinen asia osoittautuukin vain uudelleen nimeämiseksi.

      Poista
    4. Tästä vielä todeteb, että etymologia on ihastuttavaa!

      Poista
    5. Ja joku ei osaa näköjään edes alkeellista oikeinkirjoitusta. Koittakaa kestää...

      Poista
    6. Mikä vanha sana mifonki sitten on...? Ei se ainakaan suomelta kuulosta? Luulin sen olevan kirjailijan itse keksimä.

      Minusta oli muuten hölmöä, että jo ensimmäisellä sivulla arvasi, mikä se mifonki on, ja silti sitä sitten loppukirjan ajan "salailtiin".

      Poista
    7. Ei seb midään! Oikeinkirjoitus on waiketa.

      Poista
    8. Ja kyllä: etymologia on ihastuttavaa! Kunhan sitä ei tarvitse tenttiä...

      Poista
    9. siis mifonki ei ole "mikään sana" ts. se on kirjailijan oma keksimä, mutta merkitys on vanha ja tuttu (ja kyllä, minun mielestäni aika ennalta arvattavissa x) Minusta tuntuu, että Ahmulla vain on mennyt tuolla kommentissa puurot ja vellit sekaisin :P

      Ennalta arvattavuus on muuten ihan pe****stä, ainakin, jos on sellainen arvailija kuin minä. Olen nimittäin aika hyvä siinä ja sen vuoksi olen onnistunut pilaamaan monta luku- ja katselukokemusta, kun arvioin kirjaa ja elokuvaa siitä, mitä siinä tulee tapahtumaan. Mifongeissa on kuitenkin ehtinyt olla jo pari yllätystä ja olen ollut siitä aika innoissani :D

      Etymologia on ihan sikasiistiä niin kauan, kun sitä ei tarvitse tenttiä. Sitten se onkin ihan pepusta.

      Ja kyllä, oikeinkirjoitus on vaikeaa.

      Poista
    10. Aa, nyt ymmärsin.

      Sen mifonginhan arvasi jo siitä ekalla sivulla olevasta piirroksesta. En ymmärrä, miksi siihen oli laitettu sellainen piirros (vaikkakin pieni) jos ei haluttu, että sen arvaa heti. Mutta en vain muuten pitänyt hirveästi Mifongin perinnöstä, koska siinä oli mielestäni ihan liikaa suhdesotkuja ja yllättäen löytyviä perheenjäseniä, se oli vähän kuin fantasian Kauniit ja rohkeat. Mutta ehkä minä en vain tajua fantasiaa.

      Oikeinkirjoitus on vaikeaa ainakin blogissa.

      Poista
    11. Kiitos Susi, minun aivot kävi jotenkin vajaalla eilen...

      Poista
  5. Sain vähän näppyjä erään nuortenkirjan suomenkielisestä käännöksestä, jossa esiintyi mm. sanat "metku" ja "semiraivostuttava". Toinen on vanhahtava, toinen taas superylinuorekas, puhekielinen (kirja oli kirjakieltä). Voivatko nuo kaksi sanaa olla samassa kirjassa? Vaivaa edelleen!

    Minulla katkesi aikoinaan välit kaverin kanssa siksi, että hän väitti, että sana "jämerä" on slangia ja olin naurettava luuseri, kun väitin, ettei se ollut. Tämä kaveri oli minua 10 vuotta vanhempi ja ylpeili aina sillä, kuinka paljon aikuisempi hän oli kuin minä ...ja tämän tapahtumahetkellä hän oli noin kolmikymppinen. Voi kuulostaa uskomattomalta, mutta useiden vuosien ajoittain melko läheinenkin ystävyys katkesi sanaan "jämerä"! Ehkä hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semi on aika raivostuttava sana yhdistettiin se sitten mihin tahansa. :) Paitsi sanassa semifinaali! Mielestäni "metku" ja "semiraivostuttava" voivat olla samassa kirjassa, vaikka eivät ne kyllä täysin harmoniassa ole.

      Erikoinen syy kaverillasi suuttumiseen! O_o

      Poista
    2. Miten semi voi olla raivostuttava sana? Ainakaan se ei voi olla missään modernissa (nuorten)kirjassa raivostuttava. Tai no kaipa se voi raivostuttaa vaikka onkin semikäytetty. ;)

      Poista
    3. Itse asiassa se ei enää raivostuta minua. En tiedä mikä minua vaivasi vielä hetki sitten! Ehkä semi on liian... teini? En tiedä, käytän sitä itsekin. Apua minun pitää lopettaa, puhun itseni pussiin.

      Poista
    4. HAHAHAAHAHAHAHAHAHAHAHAAHAHAHAHAHAHAH.

      No,kirjoitan teineistä, mielipiteeni on mikä on.

      Hetkinen, sinäkin kirjoitat teineistä. Mitä tämä kertoo meille? Että ajatukseni ei kulje ja minun pitäisi mennä nukkumaan.

      Poista
    5. Semi on semihyvä sana semmosissa yhteyksissä, ku asiaa tarkotetaan vaan silleen semisti, eix vaikka? ;P Käytän sitä puheessa, ehkä joskus epävirallisissa sähköposteissa yms. mutta en ehkä romaaniin laittaisi. Tai ei teidä, saa nähdä, mitä tämän vuoden nanowrimo saa aikaan xD

      Poista
  6. Muistan kerran kirjoittaneeni johonkin äikän aineeseen "varmaan" ja opettaja sanoi, että se pitäisi korjata sanalla "varmasti", mikä oli mielestäni ihan tyhmää, koska eihän varmaan ja varmasti ole sama asia. Jos sanon, että "emmää varmaan nyt mee", niin saatan silti vielä mennäkin, mutta jos sanon "no en kyllä varmasti tule" niin sillon en kyllä varmasti mene. Äitini oli kanssani samaa mieltä, että sanaa varmaan ei voi kaikissa tilanteissa korjata sanalla varmasti, koska niissä on selvä ero.

    Ei myöskään ole ihan sama sanotaanko "ajoin puuhun pahki" kuin "ajoin päin puuta", koska jos sanoo ajaneensa päin puuta, ei voi olla varma törmättiinkö puuhun lopulta vai ei.

    Itse kieriskelen ehkä eniten ulkonäköä kuvaavien sanojen erojen kanssa, koska toisinaan sana saattaa herättää itsessäni aivan vääränlaisen kuvan, vaikka sen pitäisikin tarkoittaa sitä mitä haluan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakaan varmaan ja varmasti eivät ole synonyymeja toisilleen, erikoista, että opettaja niin ajatteli. Ehkä hän ei vain hyväksynyt "varmaan"-sanaa siksi, että se on jotenkin puhekielinen...?

      Minusta tosin "ajoin puuhun pahki" ja "ajoin päin puuta" ovat sama asia, molemmissa on törmätty puuhun. Jos joku sanoisi ajaneensa päin puuta, silloin ajattelen kyllä hänen ajaneen siihen myös. Jos asia halutaan ilmaista epävarmemmin, ehkä "ajoin puuta päin" ajaisi sitten sen asian. Tuo pahkihan on kuulemma sellainen sana, että kaikki eivät sitä ymmärrä. :)

      Jotkut sanat herättävät tosiaan aivan eri mielikuvia ihmisten kesken - vaikka sanaa pitäisi yksinkertaisena.

      Poista
    2. Minun äikänopettaja taas korjasi punakynällä kohdan "tien vierellä" muotoon "tien varrella". Olen edelleenkin sitä mieltä, ettei "tien vierellä" ole mitenkään väärin sanottu. Voi olla, että olen väärässä. Kai sen pitäisi olla "tien vieressä" eikä "vierellä", jos tuota muotoa haluaa käyttää "varrella" -muodon sijaan.

      Poista
    3. Hui, teillä on kyllä ollut pikkutarkkoja opettajia. Minustakin "tien vierellä" on ihan olemassa oleva sanonta. Kyse voi olla ihan murre-erostakin, sillä eri murteissahan käytetään joskus eri sijamuotoja. Joku sanoo "tien vieressä", toinen "tien vierellä", vähän kuin joku sanoo "minulla palelee" ja toinen "minua palelee".

      Mutta jos oikein saivarrellaan, "tien vierellä" ja "tien varrella" voivat tarkoittaa eri asioita. Eli jos joku on tien vierellä, niin se esim. kävelee tien vierellä. Jokin taas voi olla tien varrella, niin kuin matkan varrella, mutta ei ihan tien vieressä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!

Viime aikojen suosituimmat postaukset

Tunnelmia kirjamessuilta

Kirjamessuja kohti

Tuula Kallioniemi: Risteys