Miljöökuviani, osa 2

Dee postasi miljöökuviaan, mistäpä muistin, että minunkin piti laittaa lisää ottamiani kuvia. Esittelin muutaman kuvan jo aiemmin, mutta ne olivat aika surkeaa laatua. Tässä olisi siis muutama käsikirjoitukseni miljöökuva lisää. (En ole vielä täysin toipunut eilisesti typo-ongelmasta, mutta kuvien läpi käyminen toimi hiukan terapiana. Luulen tosin, että tarvitsen vielä suklaata.) Tiedän, että kuvat voivat olla jonkun mielestä tylsiä, kun niissä ei ole ihmisiä, mutta ihmiset kuvissani ovat lähinnä kavereita tai sukulaisia, ja he eivät välttämättä ilahtuisi kuvansa ilmestymisestä blogiin. :) Taidan muutenkin olla vähän en-jaksa-kuvata-ihmisiä-ihmisiä. (Kaikki kuvat pääsee kerralla katsomaan isompana klikkaamalla.)

Purjevene.

Syksy.

Olen aina tahtonut oman pinssikoneen!

Sumu.

En oikeasti tiedä mitään kalastamisesta, mutta koskia on kiva katsella.


PS. Mitähän minä tein tuolle laukulle... ei kun nyt muistan! Se meni pilalle, kun mustekynä vuoti sinne ympäriinsä. Sen siitä saa, kun harrastaa kirjoittamista ja raahaa mukanaan aina kymmentä kynää.

Kommentit

  1. Nämä tällaiset miljöökuvat ovat tosiaan hirmu kivoja jotenkin, tuovat uutta näkökulmaa. : ) Etenkin tuo sumukuva on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jännä myös nähdä, miten erilaisia kuvia ihmiset ottavat. Itsekin tykkään tuosta sumukuvasta, se on Riisitunturilta. Olisin halunnut laittaa tänne kymmenen sumukuvaa, mutta yritin hillitä itseni.

      Poista
    2. Itse pidän kuitenkin eniten ehkä tuosta syksykuvasta, tai sitten purjeveneestä. :)

      Poista
  2. Hei jee! Minäkin teen tämän heti kun löydän sopivat kuvat. Mutta teenkö se L:stä vai M:stä? No, oikeastaan julkaisin M:ään liittyviä kuvia jo aikaisemmin, joten ehkä olisi L:n vuoro?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla nämä kaikki eivät nyt välttämättä täysin olleet miljöökuvia, osa enemmän inspiraatiokuvia. Viimeinen kyllä liittyy käsikseen - siihen kolmeenkymmeneen tuhanteen sanaan, jotka karsin pois. :)

      Juu, julkaise kuvia L:stä, kiinnostaa!

      Poista
  3. Ei ole totta, purjevene! :D Mahtavaa.

    Suosikkini on laukkukuva. Hyvin elävästi liittyy käsikseen. Äh, pidän vain niistä jutuista, jotka liittyvät ihmisiin. Nättejä kuvia joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai purjevene! Minua kyllä kehotettiin luopumaan siitä, mutta tiedäthän etten tietenkään tehnyt niin.

      Minäkin pidän laukkukuvasta; olin niin iloinen kun löysin sen. Älä ole pimeä -pinssi on kyllä edelleen tallessa, mutta laukku ei.

      Poista
    2. Äh, se on vain hyvä ettet luovu noin helpolla. Minusta tuntuu, että kuuntelen joskus liian paljon muita. Paitsi totta kai eppu-sanan kanssa. (Itse asiassa jopa harkitsen sen tuhoamista mutta vasta harkitsen!)

      Poista
    3. Minäkin kuuntelin ennen, mutta nykyisin olen aika itsepäinen.

      (Oi! Tuhoa eppu-sana! En tiedä miten voit käyttää sitä, eikö sinulle tule siitä mieleen Eppu Normaali? Mutta okei, onhan minullakin lempisanoja...)

      Poista
  4. Tämä on kyllä inspiroiva idea, taidanpa tarttua syöttiin ja kokeilla itsekin ;-) Tuo syksykuva on todella upea, samoin vesiheinäkuva (vai kaislojako ne ovat?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jonkin sortin korsia ne ovat, ehkä kaisloja. Tartu ihmeessä sinäkin tähän, olisi hauska nähdä sinun miljöökuviasi. :)

      Poista
  5. Kuva purjeveneestä on ihanan utuinen ja erittäin onnistunut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Kuva näyttää ehkä vähän sumuiselta, mutta oikeasti se on savuinen. Kun otin kuvan, Suomeen oli levinnyt metsäpalosavuja.

      Poista
  6. Upeita kuvia!

    Voi KÄÄK! Kaikki muut ovat olleet koko kesän aktiivisia ja kaikkea, ja minä jättänyt internetin kokonaan taakseni, enkä ole tiennyt YHTÄÄN, mitä täällä on tapahtunut. Voi eikä. No, nyt voin varmaan parantaa tapani, kun takaraivossa ei koko ajan nakuta se, että pitäisi työstää R:ää eteenpäin. Voin alkaa luoda jotain uutta. Wau! (minulla on huutomerkkipäivä! x)

    Varsinainen asiani oli se, että hilla-lakka-äänestyksesi on päättynyt. Mutta se on hilla. Lakka on se harmaa mössö, mitä myydään pääkaupunkiseudun Stockmanneilla pienissä pakastepurkeissa tosi kalliilla :D Hilla on se oikea marja. Piste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Minä olen ollut aktiivinen vain täällä blogissa, kirjoittaminen ja lukeminen on pahasti ollut laiskuuden puolella. :) Paitsi että sain S:n pakettiin (suhteellisen huonolla menestyksellä, jonka näkee edellisestä postauksesta.)

      Ihanaa, että annoit äänesi hillalle, vaikket päässytkään äänestämään. Olen ällistynyt siitä, että lakka voitti kyselyn. Lakalla lakataan pöytiä, ei sitä syödä. :) Hillakyselyn tuloksista on tulossa erillinen postaus, johon minulla on kuvituksena oma säälittävä hillasaaliini.

      En edes halua kuvitella kuinka kalliilla Stockmannilla myödään hilloja.

      Poista
    2. Heh, kalliilla niitä myydään :D Ai niin ja tuosta lakan määritelmästä onnistuin unohtamaan sen, että purkkien päällä lukee "tuoretta lakkaa". Marjaparat, jotka on poimittu puoliraakoina keskellä kesää ja survottu purkkeihin, joissa ne sitten muhivat vielä seuraavana keväänä.

      Joo, lakalla lakataan hiuksia, lattioita, veneitä jne. Tai sitten se on kyyhkysten koti :D Mutta niitä ei syödä. Lakka kuitenkin on eteläsuomalainen nimitys suomuuraimelle (miksi sitä ei muuten ollut kyselyssä? xD ) joten kaiketi ihan ymmärrettävää, että se voitti äänestyksen. Mutta hilla se on.

      Poista
    3. Kyllähän ne hillat säilyy pitkään purkkeihin survottuna, jos ne pakastaa, joten ei se ole minusta niin paha juttu. Mutta itse en kyllä ikinä kaupasta purkeissa ostaisi, mielummin vaikka joltain myyjältä suoraan ja laittaisin itse rasioihin, jos olisi rahaa. Köyhän on pakko poimia itse. :)

      Suomuurainta ei ollut kyselyssä, koska "lakka vai hilla vai suomuurain" ei kuulostanut yhtä ytimekkäältä kuin "lakka vai hilla". Ja suomuurainta en ole koskaan kuullut kenenkään käyttävän, joten en sitä edes kauheasti tullut ajatelleeksi. Vaihtoehtona oli kuitenkin myös "ei kumpikaan", ehkä sen valinneet kannattivat suomuurainta. :)

      Poista
    4. Juu, hilla säilyy pakastettuna hyvin, mutta minusta siitä huolimatta "tuore lakka" on ehkä vähän harhaanjohtavaa. Kun mikään pakastettu ei itse asiassa ole tuoretta x) Minä hillaa en edes poimi. Vanhemmat hoitavat puuhan ja raahaavat pohjoisesta kotiin. Minä vain syön niitä :P Toimivat muuten hyvin myös kaurapuuron päällä.

      Huomasin että olit maininnut suomuuraimen tuossa tulosten avaus -viestissä just sen jälkeen, kun olin kommentoinut :D

      Oletko tehnyt vasta-vihta-kyselyä? Sekin olisi hyvä kesäinen aihe, jos et ole aiemmin kysynyt.

      Poista
    5. No joo, "tuore lakka" on siinä tapauksessa aika harhaanjohtava ilmaisu. Ehkä yhden päivän niitä voisi sillä nimellä myydä. :)

      En ole tehnyt, tämä oli ensimmäinen murreaiheinen kysely, aiemmin toki tein sen postauksen pöljä-sanasta. Sinähän voisit tehdä vasta-vihta-kyselyn! Minulla olisi kyllä ollut jopa kartta, johon on merkitty, millä alueella kumpaakin sanaa käytetään, mutta se on jossain muuttolaatikossa tällä hetkellä...

      Itse kannatan vastaa, vaikka oikeassa elämässä olen käyttänyt sitä ehkä kerran. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!