Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2012.

Motiiveista

Olen pohdiskellut hiukan motiiveja. Mielenkiintoni kirjallisuudenteoriaa kohtaan näköjään kasvaa, kun minun ei tarvitse enää opiskella sitä.

Kaikkihan ovat varmasti kuulleet esimerkiksi henkilö-, tilanne- ja esinemotiiveista vähintään koulun äidinkielen tunneilla. Mutta kuinka paljon näitä sitten miettii kirjoittaessa, vai miettiikö ollenkaan? Minä en ole niitä pahemmin miettinyt, mutta olen löytänyt niitä jälkikäteen teksteistäni, eli jotenkin alitajuisesti niitä on tullut mukaan.

Motiivithan voivat olla tekstiin ujutettuja usein toistuvia tilanteita, asioita, henkilöitä, aatteita tai kuvia, jotka toimivat symbolina jollekin. Joillakin kirjailijoillahan sama motiivi voi toistua läpi koko tuotannon, mutta ehkä se on yleisempää runoudessa. Motiivien ylitulkitseminen on mielestäni vaarallista, mutta joskus niiden bongaaminen ja ymmärtäminen syventää lukukokemusta. Toisaalta se, ettei tunnista jonkin motiivin merkitystä, voi latistaa lukukokemuksen, jos esimerkiksi novellin syvempi tajua…

Sanoista, merkityksistä, harmoniasta

Kirjoittajan tärkein työväline on sanat, eikö? Niiden avulla tarina kerrotaan. Teoriassa sanat ovat vain paperilla olevia merkkijonoja, joille on yleisesti hyväksytyt merkitykset. Pino tarkoittaa pinoa vain koska pino ei tarkoita ponia ja niin edelleen. (Olen lukenut Derridani! Tai ei - olen nuokkunut kaikki luennot, joilla häntä on käsitelty, ja tämä pino-poni-juttu on ainoa, joka on jäänyt mieleeni. Käytän sitä aina kun haluan teeskennellä intelliktuellia.) Kirjoittaja voi keksiä uusia sanoja tai uusia merkityksiä vanhoille. Pidän ensimmäistä vaihtoehtoa turvallisempana. On ihan tavallista, jos kirjoittaja kirjoittaa vaikkapa jostain uudesta eläinlajista ja nimeää sen, mutta jos hän kirjoittaa aina pöydistä tarkoittaessaan tuoleja, koska hänestä on vain hauska antaa sanoille uusia merkityksiä, suurimmalta osalta lukijoista luultavasti lähtee järki. Okei, kärjistin. Suurin osa vanha sana - uusi merkitys -sanoista on maltillisempia. Mutta ei minun tästä pitänyt kirjoittaa. En tiedä mi…

Copycat-kansi

Kuva
Kun luin Copycat-kirjankansikisasta Amman lukuhetki-blogista, innostuin ja halusin itsekin osallistua. Päätin käyttää sellaista kirjaa, joka löytyy omasta hyllystäni. Suurin osa kansista tuntui tylsiltä tai vaikealta toteuttaa, mutta sitten keksin, että löytyyhän minulta Charlaine Harrisin Dead until Dark (suom. Veren voima).Tällaisen kannen väsäsin:


Kuvan ottaminen omasta naamasta oli todella vaikeaa enkä saanut mitenkään aikaan ilmettä, jollaisen olisin tahtonut. Lopputulos ei ole kuvankäsittelyn mestariteos enkä ole siihen täysin tyytyväinen, mutta ainakin minulla oli hauskaa sitä tehdessä, vaikka otinkin kymmeniä kuvia. En omista yhtään huulipunaa ja kaupat olivat sopivasti kiinni, kun aloin tehdä kuvaa, mutta onneksi hätä keinot keksii ja värjäsin huuleni vesiväreillä. Se toimi muuten ihan hyvin, paitsi että vesiväri maistui pahalta. Joten osallistutaan nyt vaikka tällä! Tämä kilpailu on kyllä hauska ja odotan mielenkiinnolla, millaisia kansia muut tekevät.

Ps. Älkää katsoko noit…

Luovuus hukassa

Tarvitsisin inspiraation.

Kyllä minä kirjoitan ilman sitäkin, olen kirjoittanut paljon... mutta haluaisin sen tunteen, kun on jostain tekstistä niin innoissaan, että sitä miettii kaiken aikaa, että sitä haluaisi koko ajan palavasti päästä kirjoittamaan eteenpäin. Sellaista minulla ei ole ollut pitkään aikaan, ei sen jälkeen, kun sain käsikirjoituksen valmiiksi. En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään uutta. (Kirjoitinhan minä edellisen postauksen pätkän, mutta se oli vitsillä kirjoitettu.) En ole kirjoittanut S:n jälkeen mitään, mihin olisin todella kiintynyt.

Entä jos en innostu mistään enää koskaan yhtä paljon?

Hillakyselyn tulokset

Kuva
Hilla vs. lakka -kysely on päättynyt.


Pitihän näistä tuloksista tehdä erillinen postaus, sillä ihmiset, katsokaa, olen oppinut vihdoinkin käyttämään kuvakaappausta! Minulle on auennut kokonaan uusi maailma, joka on ollut minulle täysin tuntematon.

Kyselyn voitti siis lakka yhdeksällätoista äänellä. Hilla jäi toiseksi yhdellätoista äänellä, mikä hämmästytti minua, sillä kuvittelin hillan olevan yleisempi. Ilmeisesti kyselyssä äänesti enemmän eteläsuomalaisia, sillä hilla on yleisemmin käytössä pohjoisessa. Itsekin äänestin hillaa. Hilla voittaa mielestäni maussa mustikan ja puolukan (mikäpä ei voittaisi puolukkaa? Se maistuu hyvältä vain lappapuurossa). Jos haluaa lukea lisää marjan nimityksen etymologiasta, voi lukaista vaikka Kotuksen artikkelin. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä sanaa ne kolme, jotka valitsivat "ei kumpikaan" -vaihtoehdon, käyttävat hillasta. Tiedän, että kolmas nimitys on suomuurain, mutta en ole koskaan kuullut sitä oikeasti kenenkään käyttävän.

Tässä viel…

Miljöökuviani, osa 2

Kuva
Dee postasi miljöökuviaan, mistäpä muistin, että minunkin piti laittaa lisää ottamiani kuvia. Esittelin muutaman kuvan jo aiemmin, mutta ne olivat aika surkeaa laatua. Tässä olisi siis muutama käsikirjoitukseni miljöökuva lisää. (En ole vielä täysin toipunut eilisesti typo-ongelmasta, mutta kuvien läpi käyminen toimi hiukan terapiana. Luulen tosin, että tarvitsen vielä suklaata.) Tiedän, että kuvat voivat olla jonkun mielestä tylsiä, kun niissä ei ole ihmisiä, mutta ihmiset kuvissani ovat lähinnä kavereita tai sukulaisia, ja he eivät välttämättä ilahtuisi kuvansa ilmestymisestä blogiin. :) Taidan muutenkin olla vähän en-jaksa-kuvata-ihmisiä-ihmisiä. (Kaikki kuvat pääsee kerralla katsomaan isompana klikkaamalla.)






PS. Mitähän minä tein tuolle laukulle... ei kun nyt muistan! Se meni pilalle, kun mustekynä vuoti sinne ympäriinsä. Sen siitä saa, kun harrastaa kirjoittamista ja raahaa mukanaan aina kymmentä kynää.