tiistai 21. elokuuta 2012

Motiiveista

Olen pohdiskellut hiukan motiiveja. Mielenkiintoni kirjallisuudenteoriaa kohtaan näköjään kasvaa, kun minun ei tarvitse enää opiskella sitä.

Kaikkihan ovat varmasti kuulleet esimerkiksi henkilö-, tilanne- ja esinemotiiveista vähintään koulun äidinkielen tunneilla. Mutta kuinka paljon näitä sitten miettii kirjoittaessa, vai miettiikö ollenkaan? Minä en ole niitä pahemmin miettinyt, mutta olen löytänyt niitä jälkikäteen teksteistäni, eli jotenkin alitajuisesti niitä on tullut mukaan.

Motiivithan voivat olla tekstiin ujutettuja usein toistuvia tilanteita, asioita, henkilöitä, aatteita tai kuvia, jotka toimivat symbolina jollekin. Joillakin kirjailijoillahan sama motiivi voi toistua läpi koko tuotannon, mutta ehkä se on yleisempää runoudessa. Motiivien ylitulkitseminen on mielestäni vaarallista, mutta joskus niiden bongaaminen ja ymmärtäminen syventää lukukokemusta. Toisaalta se, ettei tunnista jonkin motiivin merkitystä, voi latistaa lukukokemuksen, jos esimerkiksi novellin syvempi tajuaminen, sen idea perustuu jonkin motiivin tai symbolin ymmärtämiseen ja hoksaamiseen. Tarinat ovat usein monikerroksisia. Asiat eivät ole aina sitä miltä näyttävät. Tietysti tulkintojakin on monenlaisia, eikä kaikkien tarvitse päätyä samaan tulkintaan, sehän olisi tylsää.

Minulla on ainakin yksi eläinmotiivi, jota olen käyttänyt paljon. Itse asiassa tungen eläimiä mukaan vähän sinne tänne teksteihini. Esimerkiksi lintuja ja muita pikkueläimiä. Tiedän, että se on ehkä vähän kliseistä. Ainakin ne linnut.

Yhdessä tekstissäni esinemotiiviksi tuli vahingossa sohva. Tarkoituksena oli vain ostaa sohva, mutta eihän siitä mitään tullut. Sohvan ostamisesta tuli elämää suurempi asia. Ja eihän kyse oikeastaan loppujen lopuksi ollut siitä sohvasta vaan jostain muusta. Muutosvastarinnasta? Vanhan sohvan kaipuusta? Ehkä.

Motiivit ovat kyllä mielenkiintoisia, vaikken niitä täysin ymmärräkään. Onko teillä tietoisia motiiveja? Tai muita teksteissänne usein toistuvia juttuja?

tiistai 7. elokuuta 2012

Sanoista, merkityksistä, harmoniasta

Kirjoittajan tärkein työväline on sanat, eikö? Niiden avulla tarina kerrotaan. Teoriassa sanat ovat vain paperilla olevia merkkijonoja, joille on yleisesti hyväksytyt merkitykset. Pino tarkoittaa pinoa vain koska pino ei tarkoita ponia ja niin edelleen. (Olen lukenut Derridani! Tai ei - olen nuokkunut kaikki luennot, joilla häntä on käsitelty, ja tämä pino-poni-juttu on ainoa, joka on jäänyt mieleeni. Käytän sitä aina kun haluan teeskennellä intelliktuellia.) Kirjoittaja voi keksiä uusia sanoja tai uusia merkityksiä vanhoille. Pidän ensimmäistä vaihtoehtoa turvallisempana. On ihan tavallista, jos kirjoittaja kirjoittaa vaikkapa jostain uudesta eläinlajista ja nimeää sen, mutta jos hän kirjoittaa aina pöydistä tarkoittaessaan tuoleja, koska hänestä on vain hauska antaa sanoille uusia merkityksiä, suurimmalta osalta lukijoista luultavasti lähtee järki. Okei, kärjistin. Suurin osa vanha sana - uusi merkitys -sanoista on maltillisempia. Mutta ei minun tästä pitänyt kirjoittaa. En tiedä mistä minun piti kirjoittaa, mutta olen mietiskellyt sanoja.

Olen huomannut, että valitan herkästi, jos luen tekstiä, jossa on mielestäni keskenään ristiriidassa olevia sanoja. Joko kyse on siitä, että teen ongelmia asioista, jotka eivät ole ongelmia, en ymmärrä lukemaani tai sitten tällaisia ristiriitaisia sanapareja on oikeasti olemassa. Mietin, olenko yksin tämän "ongelmani" kanssa, vai häiriintyykö joku muukin tällaisista tapauksista. Havainnollistan asiaa muutamalla esimerkillä.

Väittelin kerran siitä, voivatko sanat sopertaa ja karskisti esiintyä yhdessä muodossa sopertaa karskisti. Mielestäni ei voi, koska sopertaa on "heikko" sana ja "karski" ei ole. Miten joku voi sopertaa karskisti, kun karski viittaa johonkin käskevään, itsevarmaan, pelkäämättömään, ja sopertaa epävarmaan tai epäselvään puheeseen? Kuinka tarkasti te mietitte sitä, että käyttämänne sanavalinnat ovat harmoniassa keskenään? Vai onko harmonian tavoittelu turhaa ja mielenkiinnotonta? Voiko tahallinen ristiriitainen sanapari olla tarkoituksellinen? (EDIT: Edellä oleva lause on järjetön.) Joskus olen törmännyt myös tämän kaltaisiin esimerkkeihin: "Tämä on minulle hyvin tärkeää!" hän sanoi ja kohautti hartioitaan. Kaikki varmaan näkevät, mikä tässä lauseessa on ongelmana. Silloin tuntuu, että kirjoittaja on unohtanut, miten aloitti ja lopettaa eri tavalla.

Tämä ei nyt liity joukkoon, mutta joskus yläasteella sain melkein riidan aikaan erään ihmisen kanssa, kun hänen mielestään vaaleansininen ja sinertävä tarkoittivat samaa. (Sanat eivät olleet juuri samat, mutten en mitenkään muista niitä enää, mutta tilanne oli jotakuinkin tuollainen.) Olin että ei ei, tuohan on sama asia kuin väittäisi, että hypätä ja hyppiä tarkoittavat samaa. Joskus sävyeroja on kuitenkin vaikea huomata. Joskus kysyttäessä en ole osannut selittää kahden synonyymin eroa. Jotkut samaa tarkoittavat sanat kuulostavat erilaisilta ja ne tuntuvat erilaisilta, mutta silti sitä ei osaa sanoa, että mikä niiden ero on. En nyt tietenkään keksi tähän mitään esimerkkiä.

En tiedä mikä tämän postauksen idea oli. Ehkä se, että minä rakastan sanoja ja voisin puhua niistä loputtomiin, ainakin joskus.

Kävin muuten katsomassa Miss Farkku-Suomen. Tykkäsin leffasta ja sen ajankuvasta. Kirja ei kuulemma ole kummoinen, mutta voisi sitäkin kokeilla. On vapauttavaa katsoa kirjasta tehty leffa ennen kirjaa, koska toisin päin sitä miettii vain koko ajan, että tuokin oli kirjassa eri lailla.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Copycat-kansi

Kun luin Copycat-kirjankansikisasta Amman lukuhetki-blogista, innostuin ja halusin itsekin osallistua. Päätin käyttää sellaista kirjaa, joka löytyy omasta hyllystäni. Suurin osa kansista tuntui tylsiltä tai vaikealta toteuttaa, mutta sitten keksin, että löytyyhän minulta Charlaine Harrisin Dead until Dark (suom. Veren voima). Tällaisen kannen väsäsin:


Kuvan ottaminen omasta naamasta oli todella vaikeaa enkä saanut mitenkään aikaan ilmettä, jollaisen olisin tahtonut. Lopputulos ei ole kuvankäsittelyn mestariteos enkä ole siihen täysin tyytyväinen, mutta ainakin minulla oli hauskaa sitä tehdessä, vaikka otinkin kymmeniä kuvia. En omista yhtään huulipunaa ja kaupat olivat sopivasti kiinni, kun aloin tehdä kuvaa, mutta onneksi hätä keinot keksii ja värjäsin huuleni vesiväreillä. Se toimi muuten ihan hyvin, paitsi että vesiväri maistui pahalta. Joten osallistutaan nyt vaikka tällä! Tämä kilpailu on kyllä hauska ja odotan mielenkiinnolla, millaisia kansia muut tekevät.

Ps. Älkää katsoko noita hampaita.

lauantai 4. elokuuta 2012

Luovuus hukassa

Tarvitsisin inspiraation.

Kyllä minä kirjoitan ilman sitäkin, olen kirjoittanut paljon... mutta haluaisin sen tunteen, kun on jostain tekstistä niin innoissaan, että sitä miettii kaiken aikaa, että sitä haluaisi koko ajan palavasti päästä kirjoittamaan eteenpäin. Sellaista minulla ei ole ollut pitkään aikaan, ei sen jälkeen, kun sain käsikirjoituksen valmiiksi. En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään uutta. (Kirjoitinhan minä edellisen postauksen pätkän, mutta se oli vitsillä kirjoitettu.) En ole kirjoittanut S:n jälkeen mitään, mihin olisin todella kiintynyt.

Entä jos en innostu mistään enää koskaan yhtä paljon?

torstai 2. elokuuta 2012

Hillakyselyn tulokset

Hilla vs. lakka -kysely on päättynyt.


Pitihän näistä tuloksista tehdä erillinen postaus, sillä ihmiset, katsokaa, olen oppinut vihdoinkin käyttämään kuvakaappausta! Minulle on auennut kokonaan uusi maailma, joka on ollut minulle täysin tuntematon.

Kyselyn voitti siis lakka yhdeksällätoista äänellä. Hilla jäi toiseksi yhdellätoista äänellä, mikä hämmästytti minua, sillä kuvittelin hillan olevan yleisempi. Ilmeisesti kyselyssä äänesti enemmän eteläsuomalaisia, sillä hilla on yleisemmin käytössä pohjoisessa. Itsekin äänestin hillaa. Hilla voittaa mielestäni maussa mustikan ja puolukan (mikäpä ei voittaisi puolukkaa? Se maistuu hyvältä vain lappapuurossa). Jos haluaa lukea lisää marjan nimityksen etymologiasta, voi lukaista vaikka Kotuksen artikkelin. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä sanaa ne kolme, jotka valitsivat "ei kumpikaan" -vaihtoehdon, käyttävat hillasta. Tiedän, että kolmas nimitys on suomuurain, mutta en ole koskaan kuullut sitä oikeasti kenenkään käyttävän.

Tässä vielä kuva omasta onnettomasta hillasaaliistani:


Ja jos pysytte linjoilla, niin blogiin on ilmestymässä jotakin jännittävää piakkoin! Tai ei välttämättä jännittävää, mutta jotakin muuta.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Miljöökuviani, osa 2

Dee postasi miljöökuviaan, mistäpä muistin, että minunkin piti laittaa lisää ottamiani kuvia. Esittelin muutaman kuvan jo aiemmin, mutta ne olivat aika surkeaa laatua. Tässä olisi siis muutama käsikirjoitukseni miljöökuva lisää. (En ole vielä täysin toipunut eilisesti typo-ongelmasta, mutta kuvien läpi käyminen toimi hiukan terapiana. Luulen tosin, että tarvitsen vielä suklaata.) Tiedän, että kuvat voivat olla jonkun mielestä tylsiä, kun niissä ei ole ihmisiä, mutta ihmiset kuvissani ovat lähinnä kavereita tai sukulaisia, ja he eivät välttämättä ilahtuisi kuvansa ilmestymisestä blogiin. :) Taidan muutenkin olla vähän en-jaksa-kuvata-ihmisiä-ihmisiä. (Kaikki kuvat pääsee kerralla katsomaan isompana klikkaamalla.)

Purjevene.

Syksy.

Olen aina tahtonut oman pinssikoneen!

Sumu.

En oikeasti tiedä mitään kalastamisesta, mutta koskia on kiva katsella.


PS. Mitähän minä tein tuolle laukulle... ei kun nyt muistan! Se meni pilalle, kun mustekynä vuoti sinne ympäriinsä. Sen siitä saa, kun harrastaa kirjoittamista ja raahaa mukanaan aina kymmentä kynää.